Pyyhkeet

Elämässä saa välillä pyyhkeitä, niin henkisesti kuin fyysisesti. Tämä on sinällään hyvä, koska pyyhkeet ovat jostain syystä sellainen hyödyke, joita tulee harvemmin itse ostettua, ainakaan minä en ole tainnut ostaa itselleni kuin kaksi pyyhettä, ja toisen niistä vasta kevyen kenttäpainostuksen alla. Henkisiä pyyhkeitä taas tulee tuotettua elämään niin omatoimisesti kuin ulkopuolisten ärsykkeiden myötä, niistä ei ole ikinä pulaa, ja aivan kuten rasituksen myötä kasvava lihas, myös henkinen kantti kasvaa ärsytyksen myötä, ellei sitten napsahda. Jos näin pääsee käymään, on vähän nihkeää.

Pyyhkeiden kohdalla ei kannata kerätä mitään sarjaa tai vastaavaa, sillä sellainen on omituista. Kaikista parasta on, jos kaikki on ihan erilaisia, tietysti olisi hyvä jos valtaosa olisi lähinnä sellaisia normaalin pyyhkeen kokoisia, näin ne menevät paremmin kaappiin. Jos kotona asuu itsensä lisäksi manteli, mantelin kanssa voi hankkia ihanan siirappisesti samankaltaiset pyyhkeet, tietty hiukan eri väreissä (en sano tässä että poikien- ja tyttöjen värisinä, sillä se olisi heteronormatiivista- ja sukupuolittunutta ajattelua). Samat värit ei saa olla, muuten pyyhkeet sekoittuu, mikä olisi kauhistus. Jos mantelista tulee joskus karvasmanteli, kannattaa olla varovainen, sillä pikkulintujen mukaan syanidi maistuu sille ja voi mennä helppoon lankaan.

Pyyhemalleissa kannattaa suosia aika neutraaleja juttuja, paitsi jos saa pyyhkeen lahjaksi, milloin kaikki käy. Lahjahevosen suuhun ei pidä katsoa, ketään ei pahemmin kiinnosta millaisia pyyhkeitä toisella on. Hirveän räikeitä kuoseja ei kannata suosia julkisilla paikoilla, pyyhkeet eivät ole mikään juttu, joilla kuuluu ilmoittaa asioita maailmalle suureellisesti, kotona näin tietysti voi tehdä. Maailma olisi todennäköisesti huomattavasti parempi paikka, jos useampi muutenkin pitäisi julistamisensa neljän seinän sisällä, eikä huutelisi vieraisiin pöytiin.

Kuvassa kaikki pyyhkeeni vaatekomerossa. Vasemmalla ylhäällä olevat oranssi ja vaalea pyyhe on viikattu oppikirjamallin mukaisesti, kaikki muut ovat hyllyssä aivan päin helvettiä. Oranssin pyyhkeen päällä oleva pyyhe on Turkista hankittu ihmepyyhe, joka on nopeasti kuivuvaa ihmemateriaalia. Ylhäällä ja alhaalla keskellä olevia suurempia pyyhkeitä en itse juuri käytä, sinistä Marimekko-pyyhettä käytän, sillä se on hyvä. Oikealla on käsipyyhkeitä, niitä kuuluu vaihdella vähän väliä, sillä muulla tavalla toimiminen olisi saastaista.

En edes tiedä miksi kirjoitan pyyhkeistä, koska herranjumala, ne ovat pyyhkeitä! Pyyhe on funktionaalinen kodin tekstiili, joka lojuu valtaosan ajastaan kaapissa, tai kylpyhuoneen naulakossa. Tästä syystä kuoseihin ei kannata kiinnittää liikaa huomiota, ei sinne kylpyhuoneeseen toivon mukaan lasketa ihan ketä vaan, jotain lohtua tuoneita random-tyyppejä ehkä joskus.

Saunaan menevät joululahjahyödykkeet

Joulu on antamisen aikaa; jos ei anna, ei myöskään saa, näin sanoo huhtikuun -76 Jalluun ensimmäistä kertaa kirjoitettu vanha kaksimielinen kansanviisaus. Itse lahjoittamani lahjat olivat luonnollisesti loistavia, en kuitenkaan meinaa kertoa niitä, sillä joku saattaa matkia ja olla vielä parempi kuin minä. Herkkä taiteilijan egoni ei sellaista kestäisi, joten en kerro antamiani lahjoja kenellekään, vaikka kirveellä uhattaisiin ja varpaankynsiä kiskottaisiin irti! On kamala tilanne, jos selviää että joku on parempi minuna kuin minä. 

Itse antamilla lahjoilla ei kuulu rehennellä. Se on nimittäin junttia ja on tärkeää muistaa, että junttius ei ole uusi musta, junttius on tontoa. Sen sijaan saaduilla lahjoilla saa vähän rehvastella, kunhan sen tekee tahdikkaasti ja ilman liikaa huikentelua ja elvistelyä. Kilttinä poikana sain aikas lailla sopivasti lahjoja, ja ne olivat vielä aika hyviä. Naista en saanut lahjaksi tänäkään jouluna, mutta se nyt olisikin tästä kaaoksesta vielä puuttunut. Lisäksi ihmisiä ei saa kait antaa lahjaksi, kun ei niillä saa kait muutenkaan käydä kauppaa.

Tällä kertaa esittelen kaksi lahjaksi saamaani yleishyödyllistä saunatuotetta, joista toinen on funktionaalinen koriste-esine ja toinen funktionaalinen funktioesine. Saunaan ei voi laittaa liikaa rojua, mutta jotain pikkukivaa sinne voi nykyään sijoittaa, pelkät paljaat lauteet on jo niin nähty.

Kuvassa joululahjaksi saamani saunatonttu ja pullo eteeristä eukalyptuksen makuista öljyä. Eukalyptus on hyvä, sitä ne koalatkin vetelee naamariinsa puissa roikkuessaan päivät pitkät, ja ymmärtäähän tuon. Tontun asento on rivo ja viettelevä, asento on hengeltään lähempänä nk. "viinirypäleensyöntiasentoa" kuin nk. "merenneitoasentoa", joista ensimmäinen on hyvä, miehekäs ja helleeninen asento, kun taas jälkimmäisessä ei kuulu miesihmistä tavattavan. Rietas tonttu löytää sijoituspaikkansa saunan ylälauteilta ja saa ajoittain löylykaverikseen riettaan tonton.

Kuvassa joululahjaksi saamani musta muovikiulu, tehty kierrätysmateriaalista. Todennäköisesti kiulu maatuu itsekseen saunaan ja joku kaunis kerta löydän lauteilta kasan multaa. Muovikoussikka on näppärä jo siitäkin syystä, että sillä ei pysty pahoinpitelemään ryyppykaveria riitelyn jälkeen, kun on alkuun otettu viisi päivää pitkää huikkaa poistumatta asunnosta muuta kuin kauppareissun takia, jolla on vaihdettu tyhjät putelit täysiin ja haettu samalla pakastepizzoja ravinnoksi. Musta muovikiulu on moderni, se korvaa hyvin sukupuoli-identiteettiäni horjuttaneen pinkin muovikiulun. Jos joku muuten tarvii pinkkiä kiulua ja koussikkaa, minulta saa, signeerattuna.

Saunatarvikkeet ovat miellyttävä joululahja, jos siis asustaa asunnossa jossa on sauna. Saunattomalle ihmiselle saunatarvikkeiden hankkiminen on suoranaista vittuilua. 

Perintösauna

Käärinliinassa ei ole taskuja, paitsi jos ompelee sellaiset siihen. Taskullisista käärinliinoista huolimatta, harvempi saa täältä vietyä mitään mukanaan tuonpuoleiseen, ja tämä huomioiden osa maallisesta omaisuudesta päätyy yleensä jollekin. Olisi tietenkin optimaalista saada kaikki kulutettua elinaikanaan, mutta tosiasiat tunnustaen on huomioitava, että Suomen lainsäädäntö osaltaan suosii omistusasujaa ja harvempi asuntovarallisuusvelkansa maksanut kuitenkaan pillaa varallisuuttaan täysin nollaan elinpäiviensä aikana. Perillisille se yleensä siis osaltaan jää, tai ainakin osa siitä saadusta rahasta. 

Jossain vaiheessa siis jotain perintöä kertyy. Tämä huomioiden, utelen yleensä salavaivihkaa jo tutustumisen alkuvaiheessa kömöltä tietoa hänen vanhempien metsäpalstaomistuksista ja heidän rintaperillisten määrästä, sillä tällä tiedolla varustettuna pystyy päättelemään pitkälti sen, onko mahdollisella suhteella tulevaisuutta. Asian voi nähdä kylmänä materialismina, tai toisaaltaan varallisuuden, aivan kuten koulutuksen, ulkonäön, ammatin, luonteen, ynnä muuta, voi nähdä myös vetovoimatekijöiden kokonaisuutena, joiden punnitsemisessa ei ole mitään likaista. Ei yhtään mitään likaista. Ei ole. Ei. Ite olet. Ihan yhtä paheksuttavaa on edetä pariutumisessa pelkän ulkonäön perusteella. On, on. Ite olet.

Itselleni on kertynyt perintöä kirjanpidollisesti saatavien muodossa, ainakin näin ajattelen vanhempieni kotitalosta ja omaisuudesta. Tulevalle perintökiinteistölleni tehtiin vast'ikään kylpyhuoneremonttia, mitä pidän varsin järkevänä, vaikka rahallista perintöäni siinä jonkin verran hassattiinkin. Sauna- ja kylpyhuonetila meni uusiksi, mikä on ihan aiheellista 30 vuotta vanhalle omakotikiinteistölle. Nyt se on hyvä ja myös perintöni arvo säilyy.

Kuvassa uusittu sauna. Ledivalot luovat kuplivan tuntuman takaseinän pikkutiiliseinäwannabe:hin. Hillitön kiviröykkiö kiukaan päällä hidastaa saunan lämpenemistä, mutta luo löylyistä sametinpehmeät, kuin koskettaisi poskea fleecehanskalla. Parempi kuin itse olisin suunnitellut ja tehnyt, eikä ihme, kun minulla ei ole minkäänlaista visuaalista silmää tahi kädentaitoja.

Kuvassa suihku, ylläoleva laakeasta suihkusuulakkeesta vesi ropisee niskaan kuin sade banaanipuun lehdeltä Amazonin sademetsässä monsuunin aikana. Erona lienee myrkyllisten eläinten dramaattisesti vähäisempi määrä. Lienee sanomattakin selvää, että on hyvä. Kaakeliseinässä menee kaksi pienempää kaakeliraitaa, joita on kiva katsella kun on suihkussa. Vasemmalla olevasta ovesta näkyy keittiö. Keittiössä ihmiset syö.

Kuvassa suihkutilan pikkujakkara ja ovi kodinhoitohuoneeseen, joka on sekin itsessään paljon entistä ratkaisua parempi, tosin en nyt jaksa kuvailla entistä kuosia. Se oli joka tapauksessa 80-lukua, ihan hyvä aikanaan ja pitkään sen jälkeenkin. Pikkujakkaran koloihin voi asettaa kolme oluttölliä. Kolme on hyvä. Suihkutila on kaikinpuolin muutenkin sopiva. 

Siinä missä metsäpalsta on kömölle vetovoimatekijä, perintösauna on allekirjoittaneelle kiistaton vetovoimatekijä, siis Jupiterin massaan verrannollinen vetovoimatekijä. Toki on huomioitavaa, että kyseisen saunan sijainti Kaakonkulmalla sijaitsevassa kiinteistössä saattaa hinnoittelussa syödä perinnön hintaa, mutta arvo on kuitenkin loppujen lopuksi sosiaalinen konstruktio. Esikoisella on joka tapauksessa oma oikeutensa, ja oman elämänsä Eesaulla oma roolinsa

Toalettilaukku

Matkustelu on hienoa, kunhan sitä ei vaan joudu tekemään ihan ylenpalttisesti. Sopiva matkailu on hyvä, liian vähän matkailu on sisäänpäinkääntynyttä ja liian paljon matkailu on ihme vatkaamista. Matkaaminen on mukavaa, kun on sopivat matkailuvarusteet mukana. Omalla kohdallani on aina liikaa tavaraa reissussa, mutta voinpahan kaadella huoletta pyttipannut rinnuksille, kun vaihtovaatetta löytyy laukusta. Kaikessa pakkaamisessa en kuitenkaan ole ylenpalttinen, sillä tarpeellisten hygieniatarvikkeiden suhteen pidän mukana aina sopivaa määrää tavaraa. Tietysti tässäkin voisi optimoida hankkimalla matkakokoisia hyödykkeitä, mutta koska suuremmat pakkauskoot mahdollistavat halvemmat litrahinnat ja kun vähemmästä enemmän maksaminen on tontoa, kannattaa matkassakin pitää teollisuuskoon tuotteita mukana.

Mieshenkilö kantaa yleensä välttämättömiä hygieniatarvikkeitaan toalettilaukussa, jonka sisällöllä pidetään perusasiat kunnossa. Tämä on elämän kannalta oleellista, koska kukaan kömö ei lähde reissussa kulkevien ihme vatkaajien mukaan kokemaan yhden illan luottamusta, saati sitten sitoudu heihin. Välillä oman elämänsä suuntaaminen on kuitenkin vaikeaa, ja kun tilanne saavuttaa kulminaatiopisteensä, tällöin pitää hakea halkoliiterihetkeä. Termin olen kehitellyt ystäväni elämästä, joka tärkeässä päätöstilanteessa juopotteli kaveriporukkansa rillumareireissulla kaksi päivää halkoliiterissä miettien mitä tekee. Ratkaisu löytyi ja päätös tuli tehtyä. 

Oma sovellukseni halkoliiterihetkestä ei sisällä automaattisesti delirium tremensiksen hakemista, mutta kuitenkin päivän tai parin pyhiinvaellus oman pääkopan sisustaan on tarpeen silloin, kun hakee syvällisempää suuntaa elämäänsä. Toinen keskeinen aspekti tässä kysymyksessä on se, että pitää osata tehdä päätöksiä, mielellään suhteellisen ripeällä aikataululla. Osa niistä on varmasti vääriä, mutta on helpompi sondeerata liikkeessä olevaa junaa oikeille raiteille, kuin ryytyä päättämättömyyden tilassa ja antaa elämän lipua ohitse. (Mikko 2014.)

Oma toalettilaukkuni välttämistö on muovautunut vuosien varrella, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Perusasiat. Hygienia. Niillä mennään vaikka kuuhun, tai ei välttämättä ihan kuuhun, mutta ehkä saatille jos on vaan hullu itsetunto ja viettelemisen meininki. 

Kuvassa toalettilaukkuni, kompaktin kokoinen ja elämää kokenut. Sain laukun äijältä, joka taas sai sen Lufthansalta, jotka taas olivat kadottaneet äijän matkatavarat, ja siksi yrittivät lahjoa häntä hiljaiseksi antamalla toalettilaukun. Uhkailu olisi ehkä toiminut paremmin. Toalettilaukkuni on ehkä vähän karseassa kunnossa, mutta ne kuuluu käyttää loppuun, aivan kuten lompakot. Tietysti jos joku armollinen mesenaatti lahjoittaa uuden, sitten voi vaihtaa. Muuten ei. En perhana rupea sellaisesta ainakaan mitään maksamaan.

Kuvassa ladattu toalettilaukku. Toisin kuin laulu sanoo, laukku ei sisällä ollenkaan leipää ja piimää, vaan saippuaa, hampaidenpesutarvikkeet, deodoranttia ja hajustetta. Parranajovälineitä en yleensä pakkaa parin yön reissuille lainkaan, sähköparranajokoneen pakkaan erikseen. Yli parin päivän reissulle perinteinen höylä lähtee matkaan, koska muuten kasvaa karvakypärä ja karvanaamaisuus ei ole minun juttuni, kun minulla on leuka ja leukaperät.

Hankkimisvinkkinä toalettilaukulle sanoisin, että hanki sopivan kokoinen, kaikki muu on ihan yksi hailee, koska ketään ei oikeasti kiinnosta, millainen toalettilaukku toisella on. Vielä parempi jos joku muu tekee hankinnan, koska siinä säästää rahaa ja osoittaa luottamusta, kun ulkoistaa päätöksentekoa omasta elämästään. Kaikesta ei kuulu päättää itse, eikä elämää voi sulkea pulloon. 

Lähteet:

Mikko           Moraali on kivilaji, s. 35. Reilu-Mikon kirjapaino. Hämeenlinna. 2014.

Kupisto

Kahvi on hieno, hieno juoma, joka tuo sen ylimääräisen grooven päälle, kun Nukku-Matti heittelee sepelit silmiin keskellä päivää. Ikääntyvä, itsestään huolehtiva ja asiat hoitava ihminen rupeaa harrastamaan teetä aina välillä, mutta kahvi on tästä huolimatta hyvä tapa pistää punakone käyntiin. Kahvin, ja myös muiden kuumien juomien, nauttiminen juomalasista on tontoa, koska siinä palaa näpit. Tämä ei haittaa, jos kämmennahka on kuin asbestia, tai muuta hyvää lämmöneristettä. Kylmänä kahvia ei juo Erkkikään, paitsi jos tekee siitä jääkahvia tai vastaavaa hipsterilietettä. Tällöinkin juoma vaatii juomakelpoiseksi tullakseen sokeria sen verran, että diabetes korjaa jalat alta aikayksikön, jos useammin harjoittaa mokomaa. Summa summarum, on hyvä omistaa juoman kuumuudelta suojaavaa astiastoa, eli kupistoa, mitä ei pidä sekoittaa Turun Kupittaaseen, josta en tiedä muuta kuin että siellä on juna-asema.

Kahvikupit ovat sellainen osa astiastoa (kuten kaikki muutkin luokkaan "astiasto" kuuluvat esineet), joita mieshenkilö hankkii hyvin harvoin itse, ellei sitten ole aivan pakko. Kupit lisääntyvät nimittäin itsestään, aina niitä joku hankkii itsensä puolesta, eikä kenenkään miehen pidä itse kuppejaan hankkia, paitsi joskus voi hankkia itselleen yksittäisen kahvikupin hetken mielijohteesta. Jos tulee vieraita, tarvittaessa bachelormies luo kupistoa ruokaa sisältäneistä purkeista ja purnukoista (nk. lowlife-kahvikuppi, tutummin lowlife-kuppi). Hopeakettuasteelle varttuneelle mieshenkilöllä ei ole tähän kuitenkaan tarvetta, sillä kuppeja siunaantuu iän myötä kuin vuosirenkaita puulle.

Kuvassa se osa kupistoa, joka ei ole astianpesukoneessa limaisena. Oikeanpuoleisen Fingerpori-kupin ostin itse, koska se oli halpa (!) ja koska Fingerpori on parhautta. Muut olen saanut lahjoina sukulaisilta, nahkoilta ja yrityksiltä. Etualan pandakuppeja oli kaksi, mutta toisesta hajosi korva. Oletan, että korvan irrotti keripukki, kun kupin pandat eivät saaneet riittävästi bambua syödäkseen. Nyt kun kuppeja on enää yksi, bambua riittää. Kupit eivät ylipäänsä ole mitään sarjaa, paitsi nuo sinikukkaiset kupit takavasemmalla varmaan ovat. Yhtenäisen kuppisarjan omistaminen on parisuhdejuttu, jota yksinelävä mies ei voi vanhojen pakanauskomusten mukaan harjoittaa. Kuvan taustalla on rapsiöljyä ja paperia. Rapsiöljy on ruokaa paistaessa terveellisempää kuin oliiviöljy ja raskas polttoöljy. Paperilla voi pyyhkiä raskaan polttoöljyn jättämät läikät keittiön ruokapöydältä.

Kuvassa ainoat yhtenevät kuppini ja sarjaan kuuluva teepannu. Kuppeja on vielä kaksi kappaletta, mutta molemmat ovat astianpesukoneessa käytettynä, kun minulla kävi "vieras". Voitin setin arpajaisessa juuri oikeastaan kun tarvitsin vastaavaa settiä, tai no en oikeastaan tarvinnut, mutta minulla ei ollut vastaavaa, eikä vatsahaavaa. Kyseinen onnenkantamoinen varmisti sen, että asiat järjestyy, vaikka antaisi arvan ratkaista. Tästä syystä heitän aamulla kolikolla, menenkö töihin vai en. Myönnettäköön, että välillä on työmaalla vähän kiire, kun kohtalo määrää olemaan noin puolet työpäivistä kolikkosaigonilla.

Kuvassa lowlife-kahvikuppi, joka on myös muokattavissa lowlife-tuhkakupiksi, koska purkin kansi on jätetty säilöön. Edellämainittua prosessia ei ikinä pidä tehdä toisin päin. Jos omaa ihmisentoukkia, purkkiin voi sulloa matoja, jos on onkihommat mielessä.

Kuten kuvista selviää, oma kupistoni on harvinaisen sekalainen kokoelma, mutta tämä ei haittaa, koska miksi haittaisi? Jos keräisin jotain sarjaa, joku kömö hävittäisi kuitenkin kuppisarjani salavaivihkaa tai painostamalla, koska se olisi väärän värinen, väärää sarjaa, paska, tai jotain. Itseni tuntien taipuisin ajan myötä kumminkin terroristin vaatimuksiin. Hirveästi turhaa vaivaa. Random-kuppien häviäminen ei haittaa ihan niin paljon.

He-Man-T-paita ja Skeletor-bokserit

Elämässä tulee eteen hetkiä, jolloin pitää laittaa uusi vaihde silmään ja pelkkä taito ja tekeminen eivät yksistään riitä. Näinä hetkinä tarvitaan myös tuuria, sillä tuurilla ne laivatkin seilaa. Onnekkuuden, tai ainakin tarvittavan itsevarmuuden synnyttämiseen on monia menetelmiä, yksi niistä on onnekkaaksi tekevien vaatekappaleiden käyttäminen. Onnekkuus on osalta itsevarmuudesta syntyvää, itsevarmuutta tuo se, että käyttää sellaisia juttuja joista pitää, tai jopa tekee sitä R:llä alkavalla sanalla tehtävää juttua. R-sana on voimakas sana, se kuuluu kirjoittaa isolla. Jos sitä käyttää liian huolimattomasti, se kokee inflaation. Itse olen sanonut R:ääväni vain niitä muutamaa ihmistä, joita olen oikeasti R:ännyt. Joskus myönnän sanoneeni R-sanan ilman riittäviä perusteita, vahvan ihastumisen huumaamana ja tätä kadun vieläkin rypiessäni itsesäälissä iltaisin.

Oma lapsuudensankarini oli He-Man, uhosin lapsena että leikkisin He-Man-ukoilla vielä parikymppisenä, mutta tämä ei ihan pitänyt. He-Manin lievästi steroidimieheen viittaavalla habituksella saattoi olla kuitenkin vaikutusta siihen, että tykkään käydä salilla ja voimakkuus on aina kiehtonut minua. Voimakkuus on hyvä, se on aina parempi kuin heikkous. Jotkut kömöt tykkäävät voimakkaista, toisaalta jotkut kömöt tykkäävät hampuuseista. Tutkimattomia ovat kömöjen mielihalut.

Pitkällisen selostuksen kautta pääsemme onnenvaatteisiini, jotka minulle hankki velimies ja hänen puoliskonsa. Oivallinen täsmähankinta. Jos he olisivat hankkineet vielä He-Man-ukon, olisin toteuttanut lapsuudenuhoukseni ja tälläkin hetkellä bloggaamisen sijaan leikkisin sillä, sillä olisihan se nyt oikeasti vähemmän lapsellista touhua kuin tämä näin.

Kuvassa joululahjaksi saamani He-Man-T-paita varustettuna He-Manin vakiofraasilla " I have the power". En ole vielä varma, mikä on oma vakiofraasini. "Paras on vain kyllin hyvää" tai "Tuleeks siit mitää" ovat harkinnassa, mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava että olen härskisti plagioinut molemmat ja kerron niitä eteenpäin omina juttuinani. Toisaalta taas plagiointi on ihailun korkein muoto, näin ne ainakin väittää. Ystäväni väittää He-Manin huutaneen "I am the power", ja olisihan oikeastaan miehekkäämpää ja munakkaampaa olla voima, kuin pelkästään omata voima.

Kuvassa Skeletor-bokserit, joita käytän silloin kun pitää löytää se ylimääräinen draivi asioihin. Skeletor-boksereita voi huoletta käyttää niissä tilanteissa, joissa hommat uhkaavat ajautua kylkimyyryksi, sillä siinä on joka tapauksessa oltava itsetunto kondiksessa, testosteronia veressä enemmän kuin rodeohevosella eikä vastapuoli ole kuitenkaan sellainen hienohelma joka ei asiaa kestäisi, sellaiset kömöt eivät ole yhtään tyyppiäni. Skeletor ei petä, paitsi He-Man sarjakuvissa ja piirretyissä, joissa Skeletor petti oikeastaan ihan aina.

Onnenvaate tai onnea tuottava vaate voi olla oikeastaan mikä hyvänsä vaate- tai lisäkekappale. Jokainen päättää tämän itse. Sinälläänhän en oikeastaan usko onneen sellaisenaan, uskon ainoastaan jollain lailla kohtaloon ja siihen, että kaikki järjestyy. Ripauksesta onnea ei tietenkään ole mitään haittaa.

Kannattajakaulahuivit

Ihminen on hieno, silloin kun hän on jotain mieltä ja pysyy sen takana, paitsi tietysti sellaisen takana pysyminen on tontoa, minkä huomaa huonoksi ajatukseksi. Kantaa saa tarkistaa, mutta on hyvä olla jotain mieltä ja tunnustaa väriä, vaikka ajan henki onkin sitoutumattomuuden kannalla. Sitoutumattomuus on velttoa, veltolla habituksella ei saa kömöjä, nimenomaan monikossa kömöjä.

Värin näyttäminen habituksessa on taitolaji, nimittäin juurikin se, että sen tekee tyylikkäästi. Tämä voi olla tavikselle vaikeaa, ellei sitten saa pikkuvinkkejä ammattilaiselta. Ensinnäkin pukeutumisella kannattaminen pitää tehdä sopivan isosti ja ihan missä vaan. Vain #tissiposki pitää kynttilää tai kannattajahuivia vakan alla. Pitää olla ylpeä siitä mitä kannattaa, muutenhan ei ole mitään järkeä kannattaa sitä, mitä kannattaa, paitsi jos kannattaa äärioikeistoa, minkä kannattamisessa ei nyt ylipäänsä ole mitään järkeä, näyttää sen tahi ei.

Kannattajahuivi menee helvetin hyvin yhteen pikkutakin kanssa, kokeilin, ja kannatti täysin. Rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että sai myös mennä aivan kaikessa rauhassa yksin nukkumaan, mutta tämä voi johtua myös pikkutakista tai tauski-farkuista. Näin äkkiseltään ajateltuna Taustor-lookissa (Tauski + Hector eli tauski-farkut + printti-T-paita + pikkutakki) kannattajahuivi toimii todennäköisesti niin hyvin, että joutuu lusmuilemaan nahkoja karkuun pitkin anniskeluravitsemusliikkeen seiniä.  

Kuvassa kannattajahuivini, joista vasemmanpuolimmainen tukee savolaista, ylivertaista jääkiekkoa ja oikeanpuoleiset voittavaa, ylivertaista poliittista liikettä. Kannattajahuiveja voi käyttää ihan koska vaan, paitsi ehkä häissä. Harvempi onneksi menee kaulahuiviaikana muutenkaan naimisiin ja tilastoja katsellessa tuntuu, että harvemman pitäisi ylipäänsä mennä naimisiin, varsinkin kun samaa oikeuta ei suoda kaikille. Itsehän en varmaan pääse ikinä naimisiin, mutta se on varmaan kaiken kannalta hyvä asia.

Kuvassa poliittiset kannattajahuivini nokkelasti toisia sanoja muodostaviksi taiteltuina. Supolla itseään lääkitessään voi juoda porteria mielipahan lievittämiseksi. Suomalainen huivi on tyyliltään samaa mallia kuin Ruotsin vastaava, mutta asioilla onkin tapana rantautua Ruotsista Suomeen muutaman vuoden viiveellä. Tällä kertaa ollaan oikeastaan ajassa edellä, sillä Ruotsin huivikin on aika tuore. Ajassa edellä oleminen on hyvä.

Näytä. Väriä. Piste. Siksi kannattaa omistaa kannattajahuivi ja myös käyttää sitä. Sillä saa, nimittäin kiitosta muilta kannattajilta. Ehkä. Itse en ihan saanut, kun käytin huivia ennen varsinaista lanseerausta. Toisaalta myös joku kuuluisa taidemaalari taisi olla edellä aikaansa, en nyt vaan muista että kuka. Tesla oli ainakin, vaikka ei ollutkaan maalari.

Eteisen lamput

Suomen syksy on pimeä ja ahdistava, musta kuin kymenlaaksolainen huumorintaju. Jo Raamatussa kaipailtiin valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa, vaikka tämä blogi sisältääkin lähtökohtaisesti rienausta ihan kaikkea, paitsi mustaa huumoria, sarkasmia, kyynisyyttä ja huonoa makua kohtaan. Koska luonnonvalo on niukassa, on hyödynnettävä keinovaloa, koska muuten vallaton poikamies masentuu, syrjäytyy ja rikkoo nilkkansa kompastuessaan lattialla lojuviin tyhjiin pizzalaatikoihin ja juotuihin oluttölkkeihin. Itselleni näin ei tietenkään kävisi, koska olen joskus asunut naisen kanssa ja osa siitä siisteydessä elämisestä pesiytyi etuaivolohkooni. Tämä ei kuitenkaan vähennä valon merkitystä, vähintäänkin ahdistuksen, kiusauksen, synnin ja keripukin karkoittamisessa.

Syksynä on pimeä niin töihin lähtiessä kuin kotiin palatessa, tästä syystä eteisen valaistus on ensiarvoisen tärkeä asia. Valaistus saa olla kirkas kuin TV-studiossa, siis sellaisessa missä kuvataan kunnollista, käsikirjoitettua ohjelmaa. Käsikirjoittu on hyvä. Käsikirjoitettu TV on kunnollista televisiota, poislukien haastattelut ja visailuohjelmat, joissa on kuitenkin osaltaan jonkunlainen konsepti taustalla. Tosi-TV pitäisi nimittäin kieltää, se on pohjimmiltaan laiskaa ja paskaa televisiota. Koko tosi-TV-konsepti toimisi, mikäli siinä olevat ihmiset eivät tietäisi olevansa mukana ohjelmassa, mutta kun tietävät, ihmiset eivät loppujen lopuksi käyttäydy kuten he käyttäytyisivät, jos heitä ei tarkkailtaisi ja tästä syystä koko konsepti on saatanasta. Mikä idea on katsoa näennäisesti tavallisia ihmisiä, jotka kuitenkin ovat tietoisia että heitä tarkkaillaan. 

Mutta siis eteisen lamput, hyvä. Kannattaa olla aika normaalin näköiset lamput, ettei kömöt kauhistu jo ovella. Toinen juttu, lamppujen kannattaa olla katonmyötäiset, eikä mitkään katosta roikkuvat ihmehässäkät. Katonmyötäisiin lamppuihin ei lyö päätään, vaikka olisi koripalloilija ja ne eivät erotu liiaksi, mikä on sekin hyvä, koska eteisen lamppujen ei kuulu erottua liiaksi, näin sanoo luonnonlaki ja jokamiehenoikeudet.

Kuvassa sisempi eteiseni lampuista kuvattuna niin, että ulkoisempi lamppu näkyy kuvassa vasemmalla. Lamppu tuottaa valoa kohtuullisen hyvin ja mikä parasta, koska lamput olivat muuttaessani valmiiksi katossa, en joutunut läpikäymään nihkeää prosessia niiden hankkimiseksi. Lamppujen valitseminen on nimittäin yhtä helvettiä niiden asentamisesta puhumattakaan, varsinkin kun on pituudeltaan tällainen Evans ja Tittelintuure. Kädet väsyy, pimeys laskeutuu, tulee kiiree, kaatuu korkealta, lyö päänsä, on tajuttomana monta päivää.

Kuvassa ulommainen, eli ulko-ovea lähinnä olevin eteislamppuni. Lamppu on tismalleen samaa mallia kuin toinenkin eteislamppuni, mikä on hienoa, koska näin sama teema toistuu läpi huoneen ja tästä koituu hyvä feng shui tai joku sellainen sivistys-sisustus-new-age-juttu. Kaikista kätevintä omassa asunnossani on se, että molemmat lamput saa syttymään yhdellä kytkimellä; tässä säästyy päivittäin useampi sekunti, kun ei tarvitse painaa toista lamppua erikseen päälle, kun niitä tulee kumminkin poltettua samaan aikaan.

Eteisen lamput ovat siinä määrin tärkeä juttu, koska ne luovat ensivaikutelman asuntoon astuttaessa; toista mahdollisuutta tähän ei tule. Hyvä valaistus vaatii myös sen, että siisteydestä on hyvä pitää huolta. Tämän vuoksi suosittelen muita bachelorpoikia korjaamaan pizzaboxit ja oluttöllit lattioilta, ennen kuin kutsuu naikkosia tai miekkosia kylään.

T-paidat ja kaulaliinat

Ihmisen pukeutumistyyli henkilökohtainen asia, vaikka ainakin oman kokemuspohjani varassa väittäisin kömöjen pyrkivän sinnikkäästi muokkaamaan miestensä pukeutumista haluamaansa suuntaan. Tämä ei toisaalta ole aina kovin huono asia, on myönnettävä että ainakin omalla kohdallani lähestulkoon kaikki paremmat vaatekappaleeni ovat minulle väkisin hankittuja. Väkisin on tässä yhteydessä hyvä. Kun ilmainen on kuitenkin ilmaista ja hyvistä lahjoista kieltäytyminen on epäkohteliasta ja tontoa, joskus on hyvä mukautua nahkan tahtoon. Näin tulee vähemmän sanomista, saa parempia rytkyjä vaatekaappiinsa. Kaikki voittaa, paitsi vapaa tahto päättää omista asioistaan.

Itse tykkään käyttää kaulaliinaa T-paidan kanssa, enkä osaa selittää miksi. Omassa kierossa mielessäni kyseiset vaatekappaleet menee yhteen kuin ruisleipä ja ketsuppi, uimahousut ja supiturkki, tai hoivavietti ja renttuilu. En tiedä, onko kukaan ihminen samaa mieltä kanssani tästä asiasta, mutta en oikeastaan edes välitä. T-paita on hyvä, se päällä ei tule sisällä hiki; kaulaliina on hyvä, sillä voi kuristaa itsensä tajuttomaksi, jos joutuu uhkaavaan tilanteeseen, kuten jos joku neito pyytää tarjoamaan juomaa. 2000-luku ei ole patriarkaattista aikaa, jossa yksinomaan miehet tarjoavat naisille soppaa.

Oman tyylin mukaan meneminen, niin mautonta ja sairasta kuin se ajoittain onkin, on sinällään hyvä juttu, koska sitten on ainakin aikanaan parinkymmenen vuoden päästä niitä kuvia itsestään, joita voi huolella hävetä. Omalla kohdallani tämä ei tuota ongelmaa edes viiden vuoden retrospektiivissä, sillä mokailen pukeutumisen ja kaiken muunkin suhteen huomattavasti lähes päivittäin. 

Kuvassa saukkopaita ja kaulaliina on yhdistettynä harmaaseen virkamiespikkutakkiin. Pikkutakin pukemista T-paidan kanssa kutsutaan "hectoriksi". Kuvan hectorit voi yhdistää tauski-farkkuihin, jonka jälkeen on kuin mikäkin iskelmätaivaan tähti. Tauski + Hector = Taustor, mikä on puolestaan vaatekombo, millä kaataa nahkan kuin nahkan. Itse en viitsi kyseistä vaateyhdistelmää käyttää ihan siitä syystä, että ensinnäkin se olisi epäreilua muita miehiä kohtaa ja toiseksi se tekisi elämästä liian helppoa.

Oman tien kulkemista voi soveltaa myös kalustamiseen ja sisustamiseen, aina ei kannata mennä sieltä missä aita on matalin ja tie on helpoin. Itse suosin elämässä mautonta- ja mustaa huumoria, joten tämän kirjoituskerran vinkki menee siihen lokeroon. Omaperäisyys on hyvästä.

Kuvassa iloisen veitikan käsin piirtämä iloinen tulkinta Mikko Mallikas-sarjakuvasta. Kuva ei oletettavasti vastaa piirtäjän- saati sitten sen jääkaappiin magneeteilla laittaneen henkilön sielunmaailmaa. Elämä ilman mustaa huumoria ei ole elämää lainkaan. Mikko Mallikkaan mielikuvitusolennon nimi on muuten Mulperi, mikä ei sekään kuulosta aivan terveen mielen keksinnöltä.

Elämää suurempi musta matkalaukku

Enempi parempi ja koolla on väliä, näitä kahta vanhaa viidakon- ja vanhan kansan sananlaskua pidin mielessäni hankkiessani uutta matkalaukkua itselleni. Varsinaista akuuttia tarvetta minulla ei ollut, mutta ostopäätös oli tehtävä, sillä matkalaukut oli tarjouksessa; jos jokin on halpaa, se pitää hankkia, näin sanoo kolmas tässä kirjoituksessa esille tuomani kotimainen sananlasku.

Matkalaukkua hankkiessa kannattaa huomioida se, että ei ole suurempaa merkitystä miltä matkalaukku näyttää, kunhan se ei vaan näytä tontolta. Perustelen tämän sillä, että yleensä matkalaukkuja ei roudata mukana turhaan, vaan ne jätetään säilytykseen ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ne tilanteet, joissa ihminen siis nähdään liikkumassa matkalaukun kanssa pyritään siis minimoimaan luonnostaan, joten näin ollen on järkevintä satsata ennemmin matkalaukun hyvään liikkuvuuteen, kuin ulkonäköön.

Hankin itselleni ison matkalaukun, kun minulla on jo välimallin ratkaisuja tilanteisiin, joihin ei tarvitse niin paljon tavaraa mukaan. Toisaalta tiedostan sen, että pakkaan nykyisin aina liikaa vaatteita varuilta mukaan, joten mitään reppureissaajan pikkukapsäkkiä olisi aivan turha hankkia. Ikinä ei tiedä milloin tipahtaa kebabit syliiin. Lisäksi kun matkavarustukseen kuuluu yleensä ainakin yksi ylimääräinen pikkutakki ja kauluspaitoja, niin niitä on aivan tontoa sulloa pieneen tilaan, ellei halua pukea ryppyistä paitaa ylleen. Valmiiksi rypytettyjen vaatteiden kohdalla tällaista ongelmaa ei luonnollisesti ole.

Kuvassa iso musta matkalaukkuni hieman kauempaa kuvattuna, koska se on niin iso. Musta on värinä neutraali ja hyvä. Laukku on kuin ruumisarkku tai sarkofagi pyörillä ja jos ikinä joudun kätkemään ruumiin tai muumion, käytän isoa mustaa matkalaukkuani tarkoitukseen. Toivotaan että tällaiseen tilanteeseen ei ajauduta. Laukussa on neljä pyörää, mikä helpottaa laukun kanssa etenemistä huomattavasti, senkun rullailee menemään.

Suomessa on tapana yöpyä paljon hotellien sijaan sukulaisten tai tuttavien luona, itsekin rötkötän yötä milloin kenenkin tuttavan eteisen mattoon muumioksi kääriytyneenä, kun kodin seinät rupeavat kaatumaan päälle ja pelkään syrjäytyväni. Tämäkin seikka puhuu sen puolesta, että se on ihan paskan hailee, mihin kapsäkkiin sitä matkatavaransa sulloo, kun ei sitä näe kuin tuttavat ja random jalankulkijat. Kömöä ei matkalaukulla kaadeta, paitsi jos nahka kompastuu laukkuun ryysiksessä (nahka on kömön ohella vanhassa haminankielessä naista tarkoittava sana, joka on kieltämättä nykyisellään sovinistiseksi tulkittavissa oleva termi, mutta kielihistoriallisista syistä jouduin laittamaan sen tähän yhteyteen).

Seniorineuleet

Kylmät säät pakottavat ihmisen pukeutumaan lämpimämmin, mutta ihan joka päivä ei jaksa eikä pysty panostamaan, vaan on vetäistävä jotain sellaista, mikä saa nuorenkin ihmisen muistuttamaan tyylillisesti rasiin kaadettua puuta. Huono maku ja laiskuus ovat luonnollisesti käännettävissä myös hyödyksi, sillä tyylitön pukeutuminen voi merkitä itsevarmuutta (on niin itsevarma, ettei välitä paskaakaan mitä on laittanut päälleen), voi saada ihmisen näyttämään vanhemmalta (mikä on kiistaton vetovoimatekijä, jos haluaa vedota kömöihin jotka pitävät sedistä) tai voi vedota hoivaviettiin (kömö tulkitsee rumat rytkyt osaamattomuudeksi pukeutua, mutta osaltaan myös tuntuu sympatiaa ja näkee piilevän potentiaalin, jos vaan pääsee itse hoitamaan puvustamisen). Näin ollen asioiden tekeminen väärin, voi olla samaan aikaan asioiden tekemistä oikein. Kysymys on perspektiivistä ja siitä, ettei pidä olla pessimistinen tissiposki.

Kutsuttakoon näitä ajoittain käyttämiäni neuleita seniorineuleiksi, koska yksikään nuori tai nuorekas ei niitä päälleen laittaisi. En ihan tarkkaan edes muista, olenko itse edes hankkinut kyseisiä vaatekappaleita itselleni, vai mistä ne ovat kaappiini kulkeutuneet. Vaatteilla on välillä tapana tehdä niin. Seniorineuleissa on vetskari keskellä, ja niitä onkin parempi käyttää vetskari auki, sillä näin vaatetusta voi vähän pelastaa pukemalla alle vähän paremman T-paidan ja äärimmäisessä hädässä seniorineule lähtee päältä kuin hauki rannasta.

Lähtökohtaisesti en käytä seniorinuoletta, jos uskon törmääväni yhtään keneenkään, vahinkoja toki sattuu ja aina ei jaksa kiinnostaa. Kotona norkoillessa tai toimistopäivänä seniorineule on hyvä ratkaisu, paitsi jos on töissä sellaisessa toimistossa jossa on muitakin ihmisiä, ja varsinkin jos ne ihmiset ovat sellaisia, joiden silmissä ei halua näyttää kaikkien peräkammaripoikien kultaiselta vasikalta (jos kielikuva ja mielikuva ei aukea, kts. Vanha Testamentti).

Kuvassa omistamani seniorineuleet petaamattomalla sängylläni, taustalla vihreän aluslakanan kanssa yhteensopimattomat pussilakanat sekä helvetin ruma runkopatjasänky. Vasemmanpuoleinen mustan neuleen reunoja reunustaa paksu pötkyläresori. Oikeanpuoleinen vaaleanruskea neule roikkuu päälle puettuna velttona kuin olkapäille heitetty viikon mädännyt ruumis. Neuleet ovat kuitenkin mukavat päällä, suojaavat kylmältä ja mikä parasta, ne saa äkkiä pois päältä, jos ihmisiä ilmaantuu äkisti paikalle. Molemmilla neuleilla saa helposti viisi vuotta lisää ikää ja helpot säälipisteet huonosta yrityksestä.

Sellainen ihminen, jolla on kaapissaan vain hyviä vaatekappaleita on loco tai vähintään ainakin tonto. Yleisesti ottaen elämää kannattaa elää sillä asenteella, että paras on vain kyllin hyvää; tämä ei kuitenkaan tarkoita jatkuvaa ylisuorittamista. Huonojen vaatteiden olemassaolo korostaa hyvien vaatteiden hyvyyttä. Jos pukeutuu aina hyvin, siitä tulee normi ja normista on siinä vaiheessa enää vaikea pistää paremmaksi. Jos pitää siis valita hyvän tasalaatuisuuden ja sen välillä että taso vaihtelee, mutta ei mene räkälukemiin ja pompsahtaa aina välillä pilviin, kannattaa valita jälkimmäinen, sillä se ainakin erottuu jollain lailla. 

Saunakynttiläiset

Sisustuksella on mahdollista luoda oikea tunnelma, jos vaan osaa. Se, mikä on oikea tunnelma riippuu aivan siitä mitä hakee. Omalla kohdallani iski hullu visio siitä, että sauna kaipaa kynttilöitä, sillä kömöt tykkäävät kynttilöistä, kynttilät ovat hyvä. Kynttilöitä poltellessa ei kannata miettiä sitä, että niistä irtoaa pienhiukkasia, eikä kynttilöitä kannata polttaa molemmista päistä. Pieni hämäryys on eroottista ja viettelevää; sauna on luonteva paikka tällaiselle sisustamiselle, sillä siellä ollaan valmiiksi alatsi. Rehellisyyden nimissä tässä kohtaa on hyvä myöntää itselleen ja universumille, että kynttilöiden asettamisesta saunaan on noin valovuoden matka siihen, että viettäisi siellä aikaa jonkun sellaisen kanssa jonka kanssa siellä haluaisi viettää aikaa, mutta pientenkin askeleiden ottaminen edesauttaa etenemistä, vaikka matka olisikin pitkä.

Kynttilöiden asettaminen saunaan tai ylipäänsä mihinkään ilman jonkinlaista kynttilänjalkaa olisi äärimmäisen tontoa, sillä tali tuskin lähtee lauteista ilman rälläkkää. Myös pitkien kynttilöiden käyttäminen tässä yhteydessä olisi torspoa touhua, sillä saunan kuumuus veltostuttaisi kynttilän. Fiskuinta on siis käyttää tuikkuja ja siihen soveltuvia kynttelikköjä, oma sisustussilmäni osui niihin Iittalan pieniin Kivi-tuikkutelineisiin. Sopivan pieniä, silti sopivan mötiköitä. Asettelun suhteen ajattelin heti ylälaudetta, jotta ei tulisi astuttua tuikkujen päälle.

Kuvassa tuikut valaistussa saunassa. Asettelu on varmaan aivan päin helvettiä ja tuikkuja tarvitsisi enemmän, mutta minä en olekaan mikään ranskalainen sisustussuunnittelija, eikä kukaan sellaista suoritustasoa minulta odotakaan. Ranskalaiset eivät kait edes harrasta pahemmin saunoja, paitsi Lyonissa. Parhaassa lykyssä paska asettelu herättää kömöissä hoivaviettiä, mikä voi sekin olla ihmisen vetovoimatekijöiden keskiössä. Vaalenpunainen kiulu ei satu tunnelmaan eikö feng shuihin yhtään, mutta ehkä saan joskus aikaiseksi hankittua paremman näköisen vastaavan. Iso ehkä.

Kuvassa sauna valaistuna niin, että saunan valo on pois päältä ja pesuhuoneen valo on päällä. Toimii, se joka on eri mieltä, on väärässä. Muutama tuikku lisää ja parempi asettelu, niin toimisi vielä paremmin. Roomaa ei kuitenkaan rakennettu päivässä, eikä saunaa sisusteta illassa. Vaaleanpunainen kiulu on hämärässä hiukan vähemmän törkeä, koska näin se näkyy huonommin kuin valossa.

Kuvassa sauna pelkässä tuikkuvalaistuksessa, vaatinee ainakin ne lisätuikut, jotta voi toimia, sillä sauna on pimeämpi kuin yömörön roskis. Sysipimeä soveltuu ehkä, jos on itsetunto alhaalla ja herkkä olo oman vartalonsa suhteen. Koska omassa kolmekymppisyydessäni ei ole kyllä ollut mitään herkkää, saati hienotunteista, harrastan mielummin 100 watin valossa heilumista keltereisilläni, kuin norkoilen yönpimeässä saunassa.

Jos aiot sisustaa tunnelmallisesti, kysy asiasta joltain, minäkin kysyin, tosin sovelsin ihan miten sattuu. Minun saunani, minun sääntöni ja säätöni. Jahka homma tulee valmiiksi elementtien suhteen, kirjoitan asiasta lisää. Asiassa menee ainakin muutama kuukausi, ellen sitten polta saunaa, sillä puulauteet ja kynttilät ovat helkkarin huono yhdistelmä paloturvallisuuden kannalta.

Mustat sukat

Pukeutumisen saralla jotkut asiat ovat klassikoita ja klassikot toimivat aina. Mustat sukat ovat tälläinen klassikkovaatekappale, ne merkitsevät pukeutumiselle samaa kuin Tom of Finland homoeroottiselle taiteelle. Mustia sukkia voi käyttää ihan minkä hyvänsä vaatekappaleen kanssa yhdessä, käytännössä ihminen ei tarvitsisi muunlaisia sukkia ollenkaan. Jotkut miespuoliset hifistelijät hankkivat asioikseen myös erilaisia sukkia, mikä on tässä yhteydessä tarpeetonta erilaisuuden hakemista ja hedelmäkakkupoikailua. Muuten saa tietysti olla ihan niin erilainen kuin huvittaa, kuten me kaikki olemme pohjimmiltaan.

Mustien sukkien mukaan on kehitetty termi "mustasukkaisuus", mikä ei sinällään kuvaa kyseistä erinomaista vaatekappaletta ollenkaan ja on muutenkin suhteellisen tontoa touhua. Ainoa järki asiassa on tietenkin sellainen perusmarkkina-arvon käsite, sillä toisen ihmisen kanssa parisuhteessa olemisen yksi merkittävä hyötypuoli on yleensä se, että useampien kanssa pyöriminen samaan aikaan herättää vähän hämmennystä ja yhden kanssa oleessa saavuttaa tietyn ekslusiivisuuden, eli saa jotain mitä kukaan muu ei saa, kun kuuluu tähän kahden ihmisen yksityiskerhoon. On toki eri asia, jos on yhdessä katsottu ja sovittu, että järjestely toimii paremmin jotenkin toisten.

Mustat sukat on hyvä, kömöillä ei ole sen suurempaa näkemystä mustista sukista, joten niillä kannattaa mennä. Mustat sukat hämäävät vastustajan sivuttaisliikkeeseen, jolloin voi joko pinkaista pakoon tai hyökätä. Kukaan ei osaa varautua mustiin sukkiin, ei edes tulli, poliisi, rajavartiolaitos, kaksi ambulanssia, sotilaspastori, lähijunassa pilkkivä karhumies, eikä varsinkaan salainen ihailun kohde. Mustien sukkien käyttäjä voi huoletta pysyä erossa arkipäivän tontoilusta ja logiikan ulottumattomissa olevista ilmiöistä, kuten yhden henkilön otannalla suoritettuun, vahvasti yleistävään empiiriseen tutkimukseen ja tätäkin vahvempaan perstuntumaan perustuvasta alkoholipoliittisesta keskustelusta.

Kuvassa vast'ikään hankkimani mustat sukat kuvattuna vihreää lakanaa vasten, mikä ei näytä kuvassa muuten yhtään vihreältä, luojan kiitos oikeassa kulmassa näkyvä sininen pussilakana sentään näyttää siniseltä. Kyseinen pussilakana on muuten parasta ikinä, se on juomutettu valmiiksi, joten sitä käytettäessä ei tarvitse paljon huolehtia rypyistä ja silittämisistä, mitä en tasan tarkkaan tee petivaatteille muutenkaan. Kyseiset mustat sukat ovat varreltaan ehkä hiukan pitkät, mutta jos tulee tilanne jossa sukat voisivat näkyä kokonaan, osaan livauttaa ne housujen kanssa salavaivihkaa jalasta yhdellä liikkeellä.

Mustat sukat ovat ei helppo, vaan varma valinta, eikä sillä tavalla varma valinta, että näyttäytyisi tylsänä ihmisenä, jos käyttää mustia sukkia. Ihminen ei ylipäänsä voi omistaa liikaa mustia sukkia, mikä on harvinaista, kun kaikkia muita vaatekappaleita voi helposti omistaa liikaa, varsinkin kenkiä. Äskeinen lausahdus todennäköisesti sulki aika monta mahdollisuuden ovea, mutta niistä käymisestä ei muutenkaan ollut takeita.

Lompsa

Miehen ei pidä ikinä hankkia itse itselleen lompakkoa, tähän lopulliseen totuuteen törmäsin hankittuani itselleni lompakon. Vanhassa lompakossa ei sinällään ollut mitään suurempaa vikaa, lukuunottamatta lähes irti revennyttä läpinäkyvää ajokorttitaskua. Loin siis itselleni tarpeen hankkia uuden lompsan ja vastoin tervettä järkeä ja omia opetuksiani, päätin tehdä hankinnan omin päin, mikä oli epic fail. Mieshenkilön on nimittäin täysin mahdoton huomioida kaikkia ominaisuuksia, mitkä tekevät lompakosta hyvän lompakon. Ideaalitilanne on se, että valitsemisen lisäksi joku kömö myös ostaa lompakon, koska siinä säästää rahaa.

Omalla kohdallani virhe kävi siinä että otin mallia aiemmasta lompakostani ja hankin vielä vähän pienemmän mallin, vaikka nykyinenkään ei tahdo oikein riittää koon puolesta. En tiedä, mikä logiikka tässä taustalla oli, mahdollisesti tarpeeni tehdä päätökset nopeasti vaikutti osaltaan asiaan. Saatoin myös haluta olla iso poika, joka itse ostaa lompakkonsa, mikä on vaan typerää kohtalon uhmaamista.

Yleensä olen käyttänyt mustia nahkalompsia, mutta nyt siirryin ruskeaan nahkaan, koska olen kohta fyysisesti ja monessa mielessä myös henkisesti hopeakettu. Ruskea nahka vaatii varttuneisuutta ja sen myötä tullutta itsevarmuutta, mikä eroaa huomattavasti hullun nuoruuden itsevarmuudesta, mikä taasen kumpuaa siitä, että on vähän tonto eikä ymmärrä riskejä. Kuningas Salomon käytti vanhoina päivinään ruskeaa nahkalompsaa, samoin kuin kardinaali Richelieu, joka oli oikeastaan ihan joviaali kaveri, vaikka olikin osaltaan synnyttämässä termiä "kardinaalivirhe".

Kuvassa uusi lompsani. Lompakkoon on laitettu kaikki pakolliset kortit, jutut ja prujut, ja kuten kuvasta näkyy, on aika hiljaista sen suhteen että lompsa pysyisi muodossaan. Lompsa on tällöin liian suuri, että sen saa mahtumaan farkkujen takataskuun järkevästi, mikä ei ole hyvä, vaikka valtaosan ajastaan lompakko viettää povitaskussa. Saatan ehkä ottaa muutaman kortin pois. Ehkä.

Kuvassa lompsa esimerkinomaisesti avattuna. Hyvässä lompsassa on vähintäänkin yksi läpinäkyvä korttitasku ajokortin vilauttamista varten ja paljon paikkoja korteille. Lompsan vasen puoli kääntyy ympäri ja siellä on lisää korttipaikkoja, mikä on hyvä, koska nykyään maksetaan muovilla. Minua hieman hämää se, että miksi lompakossa on korttipaikkoja ja taskuja enemmän kuin kannattaa, jotta lompakon saa järkevästi kiinni, mutta turha asiaa on kait kyseenalaistaa, kun en ole mikään lompakonsuunnittelija. Joskus on vaan luotettava toisten logiikkaan.

Palapeiliseinä

Onnistunut pukeutuminen vaatii itsensä tarkastelua heijastuksesta ja siten onnistunut pukeutuminen vaatii tuotoksen tarkastelua peilistä. Väitän, että rantojen miehillä olisi huomattavasti vähemmän rähjäisempi habitus, jos siltojen alle olisi asennettu peilejä. Peili on funktionaalinen sisustusartikkeli ja lisäksi sillä saa myös luotua ilmettä kotiin. Vanha sananlasku sanoo, että silmät ovat sielun peili. Tästä syystä en pidä ihmisten katsomisesta silmiin, koska se ei kuulu kenellekään, miltä minun sieluni näyttää, ei edes minulle itselleni.

Pienempien peilien lisäksi kodissa on hyvä olla isompi peili, jotta pystyy tarkastelemaan itseään kokonaisuudessaan. Suuremmat peilit maksavat yleensä mansikoita ja raamiensa painon vuoksi niiden asentaminen seinälle vaatii vähintään vähintäänkin ratakiskojen asentamisessa käytettäviä pultteja tai sementtiä. Tämän vuoksi suurempi peili on hyvä rakennella pienemmistä palapeileistä, sillä ne ovat kevyitä ja helppoja asentaa. Ainoana miinuksena on se, että palapeilejä ei paljoa irrotella ilman muutaman palan rikkoontumista ja maalien ja puolen seinän repimistä irti, mutta tämä on vaan se kuuluisa humpan juoni. Jatkova kalusteiden ja sisustuselementtien muuttelu on muutenkin työlästä ja itsensä rasittaminen huvikseen on tontoa.

Palapeilin ominaisin sijoituspaikka on eteinen, sillä se on erityisesti se paikka, jossa itsensä tarvitsee nähdä kokonaisena. Kömöt kait tykkää isommista peileistä myös kammareissa, kun tykkäävät nähdä itsensä pukeutuneena eri asusteisiin, mutta jostain syystä en itse laittaisi palapeiliä kammariin. En selvennä miksi, minulla on vaan asiasta vahva tuntuma. 

Kuvassa palapeilini seinälle asetettuna, kooltaan massiivinen kuin barokkiajan kikkaraperuukki. Peili tuo tilaan avaruutta ja valoa, meininki on tilan tuntuman suhteen kuin Versaillesin palatsissa, paitsi paikalla on vähemmän monarkkeja, noita useamman sukupolven kestäneen sisäsiittoisuuden lopputulemia. Peilistä näkee itsensä kokonaisena ja sen avulla ehtii varautua lonkkaheiton suorittamiseen, jos ninja kiipeää selkäpuolelta niskaan.

Palapeilejä voi asennella vekkulisti myös salmiakkikuvioon, tosin tässä on hyvä olla käytössä hyvä vatupassi tai tulee vinot salmiakit. Palapeiliä ei myöskään välttämättä kannata asennella itse, varsinkaan silloin jos kädet tärisee kuin mandoliinikrapulan (se krapula, jossa kädet tärisevät siihen malliin, että kun syliin heittäisi mandoliinin, heti alkaisi country raikamaan) kourissa olevalla myyntitykillä. Tällöin kannattaa pyytää apua joltain tyypiltä, joka ei ota avusta rahakorvausta, vaan jeesaa ystävyyden, yhteistyön ja avunannon hengessä. 

Walk of shame-vaatetus

Ihmiselämässä, varsinkin sen bachelor-vaiheessa eikä kovin mielellään sen ulkopuolella, tulee ajoittain eteen hetkiä, jolloin on suoritettava walk of shame, eli suomeksi häpeäkävely. Termi itsessään liittyy käsittääkseni enimmäkseen niihin tilanteisiin, kun ollaan illalla radalla ja päädytään tovin kestävän lohtuläheisyyden hengessä yökylään jonkun ihmisen luokse. Laventaisin termiä kuitenkin sen verran, että se kattaa myös ne tilanteet, kun käydään pitkän, kostean illan jäljiltä nukkumassa kaverin eteisen matolla ja lähdetään aamusella auringonpaisteiseen huomiseen, jossa lapset leikkivät pihalle ilakoiden ja kunnolliset ihmiset viettävät arkea tai normaalia vapaapäivää. Kulkiessa edellisen päivän vaatteet päällä ja peseytymättömänä pitkin katua tai istuessa julkisessa kulkuvälineessä, kaiken tämän yhteisvaikutuksena olotila on kuin ydinjätteellä joka kaipaa kuparivaippaan kiedottuna pääsyä Olkiluodon monttuun. Ainoana lohtuna on tieto siitä, että olotila paranee jahka pääsee kellistämään pään kotisohvalle ja pesemään edellisillan synnit pois rikkihapolla, sillä vesi ja saippua ei aina vaan riitä.

Walk of shame:ihin sinällään ei ole lääkettä, niitä on oikeasti hyvä olla, jottei tule tunnetta että syrjäytyy. Perinteisenä etelä-kymenlaaksolaisena vanhenemiseni on kasvattanut samalla suuresti hätäisyyden ja hötkyilyn määrää, joten noin tunnin istuminen kotona sohvalla saa aikaan olotilan siitä, että jos tähän jäisin, kukaan ei huomaisi, ja siitä syystä tuntuma syrjäytymisestä on pidettävä kaukana. Välillä pitää kävellä ja hävetä itseään. Häpeä on hyvä. Ainoa varsinainen lääke häpeäkävelyiden aiheuttaman häpeän määrään, on onnistunut ilta ja oikein pukeutuminen. Kun onnistuneen illan luominen ei varsinaisesti kuulu tämän blogin aihealueisiin, en mene siihen, sen sijaan käsittelen häpeän vähentämistä pukeutumalla oikein.

Ensinnäkin kannattaa olla pukeutunut suht' hyvin, muttei liian hyvin. Jos laittaa ykköset ylle, ei varmaan päädy jänniin paikkoihin yöksi, asia on näin. Joka on eri mieltä, on väärässä. Lisäksi vaatetuksen tulee olla kohtuuhyvin kuosissaan pysyvää, italialaiset silkkipaidat kannattaa siis jättää kotiin, tai tarkemmin kauppaan, koska silkki on helkkarin epäkäytännöllinen materiaali niin pesemisen kuin hoitamisen kannalta. Mikään ei kieli paremmin walk of shame:sta, kuin ryppyinen kauluspaita päällä. Olen koonnut alla olevaan kuvaan esimerkinomaisen kokoelman häpeäkävelyyn soveltuvasta vaatetuksesta mieshenkilölle. Oma valintani walk of shame-asustukseksi on farkut, kauluspaita ja pilkutakki, sillä kyseisillä vaatteilla voi viettää menestyksekkään illan, kauluspaita tuo arvoa siinä määrin, että häpeä ei näy liikaa ulospäin ja pikkutakki peittää kauluspaidan rypyt.

Kuvassa walk of shame-esimerkkivaatetus. Henkarissa roikkuu farkut, jotka ovat sellaiset slim fit-tyyppiset, muttei pillifarkut, koska sellaiset eivät sovi miehille. Nuo ovat joustavaa kangasta, se on hyvä, koska se ei juuri rypisty, ideaalinen materiaali häpeäkävelylle. Paita on tummansininen kauluspaita ja kraka on musta. Ei mitään käsitystä sattuvatko yhteen, varsinaisesti en ole oikeasti käyttänyt kyseisen paidan kanssa ravattia. Ravatti on kuitenkin yleisesti hyvä, kömöt tykkää ravateista ja siksi ravattimies pääsee yökylään. Tämän vuoksi jos ei ikinä käytä ravattia, on todennäköisimmin aika tonto. Ravatti itsessään on levenevää mallia, jonka uskon tulevan jossain vaiheessa takaisin muotiin, ja siksi en sorru kapeisiin ravatteihin. Pikkutakki on musta pikkutakki, kauluksen pielessä on puolueen merkki, kuten aina, koska on nihkeää jos ei tunnusta väriä.

Elämä ilman ajoittaista häpeää on kohtuullisen haaleaa ja koko ajan ei voi onnistua. Itse häpeän itseäni lyhyinä hetkinä lähes päivittäin, mutta tämä on vaan hyvä, sillä se pitää jalat maassa ja yritteliäänä. On täysin eri asia taas lannistua ja hävetä itseään muiden silmissä, sillä Tapio Rautalapiota vapaasti lainaten, pitää olla nöyrä, muttei nöyristellä. Walk of shame:n aikana koettu häpeä on pohjimmiltaan voitonhäpeää.

Vesiklosetti

Otsikon hienostelevasta nimestä huolimatta, tämänkertainen kirjoitus ei tule olemaan kovinkaan hienosteleva, sillä tällä kertaa käsitellään suomeksi paskahuussia. Huussi on kodin sydän. Näytä minulle ihmisen vessa, niin kerron millainen ihminen on kyseessä. Tästä syystä olen pyrkinyt pitämään oman WC:ni kohtuullisen siistinä ja koruttomana, mutta kuitenkin sellaisena, että siinä on muutama huomion kiinnittävä yksityiskohta. WC:n koruttomuus ei tosiaankaan johdu siitä, että en ole laiskuuttani, saamattomuuttani ja sisustuksellista osaamattomuuttani saanut aikaiseksi hommattua sinne mitään. Kyseessä on kuitenkin se huone, jossa tehdään tarpeet, herra paratkoon.

Miehen vessan kuuluu näyttää normaalilta, siellä ei kuulu olla mitään erikoista, sillä erikoisuudet vessassa ovat miehisyyden vastaisia. Perusasiossa pysyminen on hyvä. Luonnollisesti on täysin eri asia, jos taloudessa asustaa myös kömö, sillä silloin WC on sisustuksellisesti muiden asunnon huoneiden tavoin menetettyjen mahdollisuuksien tyyssija. Toisaalta on miehenä vessaa ei kuulu kummemmin sisustaa, asia on aika se ja sama.

Kuvassa WC ovelta kuvattuna, alareunassa pikkuroskis, jollainen kuuluu olla joka vessassa, aivan kuten viikset yli viisikymppisellä miehellä. Minulla on aina kaksi käsipyyhettä roikkumassa, koska niitä kuuluu olla vähintään kaksi, vaikka asuisikin yksin. En aio selventää tätä. Nyt vuorossa ovat siniset pyyhkeet, minulla on myös keltaiset, sekä sellaiset kuvalliset. Käsipyyhkeitä ei pidä ostaa itse, vaan ne saadaan aina joltakulta lahjaksi. Aina joku kuitenkin hankkii käsipyyhkeitä, mikä on hyvä, koska niitä ei voi ostaa itse. Lavuaarin päällä on kotimaisittain mustikanmakuista käsisaippuaa, sekä käsidesiä, jos iskee joku tautiepidemia.

Kuvassa WC toisesta suunnasta ovelta kuvattuna. Vessassa on puupanelointi joka puolella, mistä minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista näkemystä. Vaaleansiniset kaakelit seinällä ovat ehkä hieman tylsät, mutta kaikki asiat eivät vaan voi olla räiskyviä. WC-kalusteet ovat aika normaalit WC-kalusteet, kait. Jokaisella varteenotettavalla bachelor-miehellä on naiskalenteri jossakin, itse olen sijoittanut sellaisen huussiin. Omassa kalenterissani rouvat ovat hieman varttuneempia ja eivät yhtään minun tyyppiäni, mutta naiskalenteri on kuitenkin naiskalenteri. Naiskalenteri seinällä tekee henkisesti keskenkasvuisen jolpin, tai sitten pahan pojan. Kömöt salaa tykkäävät niin henkisesti ei-niin-varttuneista Peter Paneista kuin pahoista pojistakin, vaikka julkisesti naiskalentereita paheksuvatkin. 

Kuvassa pöntön yläpuolella oleva kaappi, josta olen tehnyt lääke- ja hajustekaapin. Kaapin päällä on nenäliinoja, sillä ne liittyvät luontevasti sairastumiseen ja lääkkeisiin. Joku koripalloilijan pituinen voisi ehkä kolauttaa istuessaan pään kaappiin, mutta kaltaiseni Nick-Nack ei. Kaappi on vessanseinäkaapiksi aika iso, mikä on sinänsä ihan hyvä, sinne mahtuisi tarvittaessa vaikka antiikin kreikkalainen torsopatsas, siis hyvinkin raajoista typistetty sellainen.

WC: sisustukselliset elementit kiteytettynä ovat pelkistetty ilme, kalustukselliset perusasiat ja siisteys. WC:n ei tarvitse olla niin siisti, että siellä voi syödä, sillä ajatus vessassa syömisestä on kuvottava, kun huoneen funktio on aivan toinen. Muutoin vessassa olisi tilaa jääkaapille ja pienelle pöydälle.

Paita vaan

Elämästä suurin osa on arkea, siis sitä aikaa kun meininki ei ole kuin moukarihäkissä. Kun minulla on toimistopäivä, jolloin en ole tapaamassa ketään, pukeudun äärimmäisen arkisesti, kun ei siitä pynttäytymisestä hyötyisi millään lailla, menisi vaan aikaa. Arkinen on arkena hyvä. Jos taas on ihmisten tapaamista tiedossa, laitan yleensä Ranskan hovin tyyliä (siis Ludwig XIV:n aikaisen hovin, ei niiden mestattujen jälkeläisten) jäljittelevän asun, jossa on röyhelökaulukset ja -hihansuut. Kärpännahkaviitan olen korvannut kotimaisittain supiturkilla, jota käytän siis vain talvella.

Normaalisti olen kuitenkin siis farkut ja collegepaita tai huppari päällä toimistolla. Saatan olla myös T-paitasiltaan sisätiloissa, sillä opiskeluaikaan totuin kulkemaan talvellakin sisällä ilman pitkähihaista paitaa ja siksi siedän vielä nykyisinkin kylmyyttä kohtuullisen hyvin ja minulle tulee helposti kuuma jos vaatetta on enemmän. Kylmyydensietokykyni johtunee siitä että minulla on glykolia veren tilalla ja olen muutenkin tumma ja tulinen, varsinainen Pohjolan latino.

Tavallisesti arkena käyttämäni collegepaita on hyvin tavallinen, jopa siinä määrin tavallinen, että se ei lupaa mitään. Kun paita ei lupaa mitään, joudun itse lupailemaan aina välillä kömöille vieväni heidät vaikka kuuhun asti, mikä on sinällään järjetöntä, sillä minulla ei ole kulkuvälinettä jolla pääsisi kulkemaan niin pitkää matkaa ja lisäksi kuussa ei ole happea, puhumattakaan avaruudessa olevasta säteilystä, joka tuskin tekee hyvää iholle. Tonto ei ole kuitenkaan se, joka tietoisesti lupailee älyttömiä, vaan se joka uskoo höpöhöpöjuttuihin.

Kuvassa ihan vaan tavallinen paita, collegepaidaksi ne kait tuollaisia kutsuvat. Minulla ei ole mitään käsitystä, mistä paita on kaappiini kulkeutunut. Paidassa on tekstiä, mistä ei saa oikein mitään selvää, mikä on kait ihan hyväkin, koska siinä saatetaan haukkua paitaa käyttävää henkilöä tontoksi. Paidassa on lisäksi kuva jostain random-autosta sekä todella hämäristä tyypeistä, jotka ovat varmaan jotain huumekauppiaita tai terroristeja, kun kasvot ovat näkymättömissä. Ota nyt tuosta sitten selvää. Paita on kuitenkin hyväntuntuinen päällä, kolisee kuin keilahallilla. Kömöt tuskin tykkää, mutta vaikea ei-tykätä sellaista, mitä ei koskaan näe.

Arkivaatteista ei todellakaan kannata välttämättä huudella julkisesti, ellei sitten arki lähentele sitä moukarihäkkimeininkiä tai jos pitää jotenkin muutenkin olla aina hienosti pukeutunut. Vaikka parempia vaatteita on välillä mukava pitää päällä, on myös siunaus kun voi olla välillä rennommin liikenteessä, sillä kauluspaitojen jatkuva silittäminen on työlästä ja nihkeää, kuin loputtomilla ensitreffeillä käyminen. Treffailu sellaisen kanssa jota ei oikein tunne on muutenkin aika painajaismaista, ainakin ne sanoo näin.

Retroradio

Jokainen koti tarvitsee tietyn määrän elektroniikkaa, mutta ei liikaa, sillä liian elektroniikan haaliminen on tontoa. Elektroniikka näet vanhenee ja menettää arvonsa äkkiä teknologian kehittymisen myötä, ja siten hankittu varallisuus menee haaskuuseen. Sama arvon aleneminen koskee myös elektroniikkaa siitä saatavan hyödyn muodossa, sillä elektroniikka, kuten moni muukin asia menettää merkityksensä jahka sen on saanut haltuunsa. Tavoittelu on lähes aina mielekkäämpää kuin omistaminen, matka on päämäärää tärkeämpi. Kömöjuttujen suhteen asian ei kuuluisi olla näin, sillä ihmistä ei voi omistaa.

Omalle kohdallani kävi klassinen tavoittelu-saaminen-ilmiö vast'ikään, kun mielen perukoilla heräsi vastustamaton mielihalu kuunnella radiota kotona ja netin kautta toteutettuna se ei vaan ole sama asia. Heräsi siis tarve hankkia radio. Aiemman teknologianvihausselostukseni pohjalta kovinkaan moderni radio ei tullut kyseeseen, vaan yksinkertaisella mallilla eteneminen oli käytännössä ainoa mahdollinen vaihtoehto. Ihan halvinta ei viitsinyt ostaa ja designpaskasta maksaminen se vasta tontoa touhua onkin; mikäli merkki kustantaa enemmän kuin hyödykkeestä saadun hyödyn määrä, kannattanee jättää ostamatta.

Soveltuvan radiomallin piti siis olla teknologialtaan vanhanaikainen ja siten myöskään vanhanaikainen ulkonäkö ei ollut huono ajatus. Vaikka raha ei yleisesti ottaen ole este, vaan käyttövoima, myöskään kovin kalliin radion ostaminen ei tullut kyseeseen, sillä se olisi ollut, yllätys yllätys, tontoa. Suoraan sanottuna ostin halvan paskan, joka näyttää kuitenkin ihan kivalta, ainakin minusta. Jos joskus käy flaksi ja tulee kömöjä kylään, voin aina jemmata radion viskaamalla sen parvekkeelta.

Kuvassa retroradioni, joka on siis kuitenkin uusi. Kanavan haku toimii vanhanaikaisesti manuaalisesti, mikä on oikeastaan ihan hyvä, kun en jaksa kuitenkaan vaihdella niitä. Toisekseen digitaaliset kanavanhaut ovat yleensä hitaampia. Hitaus on huono. Miinuksena kanavahaussa on se, että taajuutta on vaikea säätää niin tarkasti, että radiota kuunnellessa ei kuuluisi kohinaa. Vanhentuneen, huokean elektroniikan hankkiminen on hyvä idea, sillä sellainen mikä on jo menettänyt arvonsa, ei voi sitä enää menettää.

Retroradion tyylillisestä yhteensopivuudesta asunnon muun kaluston kanssa en ole tosiaankaan varma, sillä minulla on ymmärrystä tuollaisten asioiden suhteen suurin piirtein saman verran kuin kaiken tyylillisen miettimisen mielellään ulkoistavalla mieshenkilöllä voi kuvitellakaan olevan. Tämähän on sinällään aivan se ja sama, kunhan radio kuuluu tarvittaessa, eli sen puolisen tuntia arkiaamuina, kun istun keittiön pöydän ääressä.

Olohuoneen tapetit

Kodinsisustusprojektini eteni viimein pieneen pintaremonttiin olohuoneen osalta ja tällä kertaa harrastettiin tapettihommia oikein urakalla. Nykyään harrastellaan kuulemma vielä korosteseiniä, joten sellaisen tekeminen oli aivan välttämätöntä. Koruttomana ihmisenä en halunnut kuitenkaan tehdä mitään liian räikeää, sillä sellainen jakaa herkästi mielipiteitä, enkä halua olla mikään tietentahtoinen erilaisuuden tavoittelija. Tavallinen on välillä hyvä. Tapettien valitsemiseen meni aikaa arviolta ehkä noin viisi minuuttia, mikä on paremmin kuin monella. Päätöksiä pitää osata tehdä tehokkaasti ja niiden mukaisesti sitten eletään.

Olohuoneen sisustaminen miesmaulla voi olla sisustuksellinen harakiri, mutta kyse on myös itsenäisyydestä (ja varmaan osaltaan itsepäisyydestä). Aikanaan lähiökapakan kantapeikko valisti minua, että kannattaa hankkia ensin asunto ja sitten vasta puoliso, koska jos toimii toisinpäin, menettää kuulemma oikeuden tehdä asunnostaan itselleen mieluinen. Olettaisin että kyseinen henkilö oli hankkinut tämän kyseenalaisen elämänviisautensa viettämällä laatuaikaa kankkusessa. 

Asianlaita on nimittäin niin, että krapula on ihmiselon parasta aikaa. Olotila on itseaiheutettu, joten sinällään huonovointisuus ei tunnu niin pahalta, kuin jos se olisi tullut aivan tarpeettomasti. Kun kehosta on veto pois, tämä tarjoaa mielelle mahdollisuuden tarkastella syntyjä syviä. Lisäksi alkoholihuurujen poistuessa kehosta, olotila paranee kaiken aikaa, kunnes lopulta sitä kokee olevansa kuin tuhkasta noussut Feeniks-lintu. Jo normaalissa olotila tuntuu kunnon darriuksen jälkeen olevansa maailmanmestari jossain, sanotaan että vaikka sitten krapuloinnissa. Jos ei ikinä voi huonosti, ei ymmärrä kuinka onnekas sitä oikein onkaan, kun voi hyvin. 

Olohuoneen seinistä kaksi tapetoitiin valkoisella tapetilla, koska valkoinen menee hyvin yhteen kaiken kanssa, ainakin näin ne sanoo. Korosteseinä on punavihersokeuden (Ainakin ne väittää että minä olen punavihersokea, vaikka erotan mielestäni punaisen ihan hyvästi vihreästä. En vain erota niitä perhanan numeroita niiden pallojen joukosta.) runtelemien silmien läpi tarkasteltuna harmaahko ja kuvio on toista harmaata. 

Kuvassa korosteseinänurkkaus, kuviona on ylöspäin kasvavaa köynnöstä, josta ei kyseisessä valaistuksessa saa hirveämmin tässä kuvassa selvää, kun valaistus on huono. Tämä johtuu taas siitä, että en ole saanut aikaiseksi ostaa olohuoneeseen kattolamppua, tai sitten jalkalamppua divaanin viereen. Toisaalta jos hankin kyseiset lamput, minun tuurillani asuntoon muuttaa joskus joku kömö, joka kertoo lamppujen olevan aivan hanurista ja heittää ne ilman lupaani sekajätteenä roskiin, mikä on kohtuutonta jo siinäkin mielessä, että pitäisi kierrättää.

Kuvassa korostetapetti lähempää, tästä kuvasta saa hieman paremmin selvää. Köynnökset nousevat kohti kattoa kuin feeniks-lintu tuhkasta tai kuin ihminen takaisin elävien kirjoihin kohmelon kourista. Kasvimaisessa printissä on lisäksi se hyvä puoli, että se vie huomion pois siitä että asunnossa ei välttämättä ole kasveja, ne kun ovat hirveän työläitä muutenkin. Vaativat vettä ja keräävät ötököitä puoleensa.

Omat pikavinkkini onnistuneelle sisustamiselle ovat sellaiset, että sisusta itse, tee suuret päätökset nopeasti ja elä niiden mukaisesti. Ei asiat hieromalla parane, yleensä intuitio kertoo suoraan, onko asia hyvä vai ei. Apua ei pyydetä, eikä periksi anneta. Jos intuitio ei sano mitään, niin sitten ehkä kannattaa miettiä asiaa tai kysyä apua. Näin kuitenkin vain jos muu ei auta.

Tosimiehen lenkkarit

Tässä blogissa on käsitelty lähestulkoon kaikki mahdollinen miehekäs vaatetus maan ja taivaan välillä, paitsi urheilujalkineisiin ei olla vielä menty. Aihehan on itsessään melko selkeä, sillä oikeanlaisia ulkourheilujalkineita on vaan yhtä mallia, nimittäin lenkkareita. Lenkkareiden tulee olla normaalit. Normaalilla tarkoitan tässä sitä, että lenkkarissa ei saa olla räikeitä värejä, eikä omituisia materiaaleja. Hillitty on hyvä. Hillitty on paras. Lisäksi ainoa oikea kiinnitysmalli on nauhat, jotka laitetaan sen verran löysälle, että kengän voi lipsauttaa jalkaan nauhoja avaamatta. Tarranauhat on lapsille ja hipstereille, joista kumpikaan ryhmä ei voi olla kaupungin halutuimman bachelorpojun titteliä tavoittelevan ihmisen roolimallina.

Toinen juttu on se, minkä vaatteiden kanssa lenkkarit sopivat yhteen ja milloin lenkkareita voi käyttää. Oikeat vastaukset ovat, että vain urheiluvaatteiden kanssa urheillessa, urheilemaan matkustaessa tai hikisenä ruokakaupassa käydessä. Lenkkarit jalassa ei tosiaankaan kannata lähteää riiausreissulla, sillä lenkkarimies ei vetoa kömöihin, kun eihän lenkkarikömökään vetoa mieheen. Urheilumies sen sijaan vetoaa, jos on sellainen hygieeninen urheilumies, mikäli kyseistä ihmistyyppiä on edes olemassa. Yleisesti kannattaa käydä suihkussa ja käyttää deodoranttia, ihan jokaisen.

Kuvassa lenkkarit, värinä tummansininen, joka on poikien väri, vaikkei nykyään pitäisi ennä ajatella että on poikien- ja tyttöjen värejä, etenkään kun on yli kolmekymppinen. Kenkien merkki viittaa suurehkoon kissaeläimeen sekä nuorempia miehiä saalistavaan naisihmiseen. En valinnut kenkämerkkiä siksi, että preferoisin naismaussani kyseistä ihmistyyppiä, vaan siksi että kenkämalli sattui hillittyydellään olemaan silmiäni miellyttävä. Merkillä ei ole siis sinällään väliä.

Tosimies ei välttämättä tarvitse kuin yhdet lenkkariparit, kunhan ne vain ovat edellä luettelemieni parametrien mukaiset. Itseasiassa itse omistan vain yhdet parit, kun se riittää. Useammat veisivät vain tilaa, tila maksaa ja tyhmä on se joka maksaa, ei se joka pyytää. Tyhmä on muuten espanjaksi tonto.

Epilepsiaviirukauluspaita

Suomalaiset eivät harrasta liiemmin värikkyyttä pukeutumisessa ja hyvä niin, ihminen ei ole mikään riikinkukko. Loputtoman syksyn painaessa päälle, värien hyödyntäminen vaatetuksessa voi kuitenkin olla se tekijä, joka erottaa Tarzanin pojastaan Gorakista (alkuperäinen apinain kuningas on aina alkuperäinen apinain kuningas). Sopivasti erottuminen on hyvä, näin ajattelevat minun lisäkseni myös kansainvälisessä viitekehyksessä poikkeuksellisen viehkeiksi kirjallisuudessa mainitut kömöt. Jos erottuu liiaksi, joutuu tinkimään seuran suhteen, ja tinkiminen jos mikä ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Paras on vain kyllin hyvää.

Soveliain tapa käyttää värikästä vaatetusta on yhdistää se muutoin hillitymmän värisiin vaatekappaleisiin, jotta soveliaan erottumisen raja ei rikkoudu. Toinen asia värikkyyden hyödyntämisessä on se, että sitä pitää käyttää normaaleissa vaatteissa. Jos esimerkiksi hommaa metallinhohtoisena kaikissa sateenkaarenväreissä hehkuvan viitan, välttää samalla kertaa todennäköisesti myös kaikenlaisen riskin saada minkäänlaista sukupuolitautia niin pitkään aikaan kuin muistikuva viitasta on palaneena ihmisten mieliin. Viitta on paha. Normaalit ihmisten vaatteet on hyvä.

Loistavana esimerkkinä erinomaisesti toimivasta sopivasta värikkyydestä on omistamani epilepsiaviiruinen kauluspaita. Käytän itse, ja suosittelen. Hurmaaminen ei tosiaankaan jää vaatetuksesta kiinni, vaan yleensä mauttomista jutuista ja yleisestä tahdittomuudesta. 

Kuvassa epilepsiaviirukauluspaitani henkarissa. Paidan suurin ongelma on se, että sillä ei hurmata epileptikkoja tai muutenkaan helposti pahoinvoivia henkilöitä, sillä nimensä mukaisesti paidan tuijottaminen tuottaa epilepsiakohtauksen. Tämä on tavallaan myös paidan hyvä puoli, sillä epilepsiakohtauksen tuottaminen on tehokas keino suojautua, jos joku yrittää nakkikioskilla irrottaa lyönnillä pään. Paidan raidat ovat pystyraitaa, mikä kuulemma hoikistaa. Tässä vaiheessa peliä hoikistamisefekti on oikeastaan aika yksi ja sama, sillä hopeaketut ei viettele laihuudella, vaan poikamaisella charmilla.

Paidan ainoana ongelmana on hiukan erikoinen kaulus, joka käytännössä estää ravatin käyttämisen. Koska kyseisen paidan kanssa sopivan väristä ravattia ei tiedä Erkkikään, asialla ei ole mitään käytännön merkitystä. Tästä syystä epilepsiaviirukauluspaitaa ei pidä käyttää puvun kanssa, vaan pikkutakin ja farkkujen. Isona plussana paidassa on myös se, että se siliää yhtä helposti kuin kaura lakoaa taifuunissa. 

Tauski-farkut

Farkut on perushousut, joita voi käyttää monissa eri yhteyksissä, niin kokouksissa, arkena, kuin harrastaessa turkkilaista öljypainia. Olen jo aiemmin selittänyt muistaakseni farkkujen hyvyydestä, joten en ryhdy toistamaan itseäni. Farkut ovat hyvät, ellei sitten kyseessä ole huonot farkut, joita voi verrata suoraan avokadoon. Avokado on nimittäin saastainen hedelmä, sen rakenne on kuin lihan, hedelmän ja voin risteymä, mikä on itsessään luonnotonta ja maku on yksiselitteisesti omituinen. Omituisenmakuisia asioita ei tule suuhun laittaman eikä omituisi farkkuja pidä jaloissa pitämän, tämä taisi lukea jo Vanhassa Testamentissa, missä luki toki monia nykyään vähemmän järkeenkäypiä juttujakin, mutta tämä ei kuulu siihen kastiin. Avokadossa on mukamas vitamiineja ja mineraaleja ja sen sellaisia, mutta tosiasiahan on, että ensinnäkin kukaan ei elä ikuisesti ja toiseksi jos haluaa elää pitkään, kannattaa syödä lääkkeitä vaivoihin, kunhan ei syö liikaa. Sopiva lääkitys on hyvä.

Tauski-farkut ovat saaneet nimensä laulutaiteilija Peltosen mukaan, kenet siis myös Tauskina tunnetaan. Tauski-farkut kertoo nimenä farkkutyylistä, jota kyseinen artisti suosii; määritelmä ei ole itsessään tarkka, kyseessä on kuitenkin hieman kulutetut siniset farkut, joissa on valkoisen viittäkymmentä eri sävyä mukana. Avainsanana toimii hieman överiksi vedetty nuorekkuus, jota näin reilun kolmenkympin iässä täytyy vaalia kuin ruusunnuppua. Tauski-farkkujen jalkaan vetäminen pudottaa iästä vähintään viisi vuotta pois, joten nuorekas imago on sillä taattu. Tauski-farkuissa ei ehkä saa optimaalista business casual-henkeä tavoitettua, mutta niitä voi hyvin pitää jalassa itseään huomattavasti nuorempia, kansainvälisessä viitekehyksessä huomattavan kauniina pidettyjä kömöjä riiatessa. Samoin farkut sopivat seitinohuessa elosteluun tai sitten puolitangossa jalkaan laiturille sammuessa pikkutunneilla. Itse en toki moista tee ikinä koskaan.

Kuvassa Tauski-farkkuni, niitä on siis kaksi paria. Farkkujen lahkeet on kääritty, koska farkkuja ei valmisteta miehille, joilla on normaalipituiseen selkään nähden yhtä pitkät jalat kuin hobitilla. Housut ovat siinä määrin samannäköiset, että harva varmaan edes tietää minun omistavan kaksi paria, itseasiassa valtaosaa ihmisistä tuskin kiinnostaa hittojakaan edes se, että omistan yhdetkään Tauskit. Omissa Tauskeissani lahkeet vähän laajenevat loppua kohtaan mentäessä, mikä ei sinänsä haittaa, kun 70-luku on aina muodissa ja pillimallisia farkkuja en ole oikeastaan ymmärtänyt ikinä, etenkään miehillä.

Kuten vanha suomalainen sananlasku sanoo, "Tauskit päällä, joka säällä". Tauskeja voi siis pitää kesät-talvet, lukuunottamatta ääriolosuhteita, kuten jäätävä pakkanen, polttava helle tai jos on hullu kuumotus päällä lähietäisyydellä olevan kansainvälisessä viitekehyksessä huomattavan kauniina pidetyn kömön vuoksi. Tällöin tosin ei toimi mikään muukaan mahdollinen vaatetus, alastomuudesta puhumattakaan, joten sama mennä Tauskeilla.