sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ouluvaatetus

"Oulu ei ole kaupunki, Oulu on mielentila", näin kirjoitti Mikko blogissaan hetki sitten. Ihmiselämä sisältää välillä tylsyyspäissään ja monesti samalla päissään toteutettuja toiviomatkoja, joita on hyvä tehdä ulkomaiden lisäksi myös kotimaan rajojen sisälle. Allekirjoittanut kävi hetki sitten Oulussa, ihan vaan koska voi. Voiminen ja oman elämän herruus ovat muutenkin riittäviä syitä tehdä ihan mitä vaan, kunhan nämä tehdyt asiat eivät ole rikollisia ja eivät satuta muita.

Oulu on sellainen kaupunki, että sinne ei voi mennä ihan mitkä vaan rytkyt päällä ja julkisen liikennöintivälineen ovenkarmit kaulassa. Ouluun pitää osata suhtautua asiaankuuluvalla hartaudella ja vakavuudella. Pelimiehenä, herrana ja hidalgona on mietittävä ankarasti, mitä on päällänsä, kun matkustusvälineestä hypätessään paljastaa itsensä pohjoisen kovan ja rehellisen kansan silmien alle tuomaroitavaksi. Tosiasiassa ketään ei varmaan kiinnosta paskan vertaa, mutta asiat kuulostavat mystisemmiltä ja majesteettisemmilta, kun niitä vähän maustaa ja rakentelee komiaa draamankaarta.

Oma Ouluvaatetukseni nojaa rentouteen ja asiallisuuteen. Jossain välissä pitää olla ravatti kaulassa, kun ihmiset käyttää ihan liian vähän ravatteja. Muilta osin pukeutumisessa on hyvä olla pikantteja lisämausteita, mitä itselläni oli tällä kertaa se, että käytin lähemmäs kaikkien vaatekappaleiden kanssa kaulaliinaa, hyvä etten mennyt saunaankin se kaulassa. Ravatti ja kaulaliina ovat muutenkin näppäriä asusteita, kun niillä voi torjua puukoniskun, jos on ninja.
Kuvassa Ouluvaatetukseni lauantailta, päällä valkoinen kauluspaita, ohuehko ravatti, kaulaliina ja farkut. Kyseisellä vaatetuksella mennään vaikka kuuhun, jossa tosin lähtisi henki, sillä puuvillakuosi ei eristä hyvin säteilyltä tyhjiössä, ja kuuvierailulla pitäisi muutenkin olla pitkät kalsarit jalassa. Vähintään. En päässyt kyseisissä vermeissä saatille, mutta en toisaalta yrittänytkään. Aina ei mene kömöhommiksi nämä. Kukaan ei myöskään haastanut painien SM-kilpailuihin, mikä on ihan hyvä, kun puolinelsonia on ikävämpi napata kiinni kauluspaitaa rypistämättä. 

Yleisenä ohjeena pohjoiseen matkaavalle etelän vetelälle sanoisin että pohjoisen herrakansan kanssa tulee hyvin toimeen, kun vaan muistaa saman ohjeen kuin nudistirannalle mennessä, hommat suttaantuu hyvin, kunhan vaan ei turhaan jäykistele. Siitä ei myöskään ole hirveästi haittaa, jos osaa tarvittaessa ottaa hapanta. Pakko ei toki ole, kyseessähän on hankittu taito, vähän verrattavissa siihen että osaa pidättää hengitystään kymmenen minuuttia.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Viltit

Nukkuminen on tärkeä asia, jota ei osaa välttämättä arvostaa riittävästi eläessään nuorta aikuisuutta, ja siten sitä ei tule ehkä harrastettua, kun keho kestää vaikka luodin jännitettyyn palleaan. Näin aikuisuutta elävänä toipuminen ei ole enää yhtä nopeaa, ja jättämällä parit yöunet vähemmälle, saa kivasti simuloitua itselleen aivot yhtä jähmeään tilaan kuin olisi kohmelo päällänsä. Niin vekkulilta kuin se kuulostaakin, ainakaan toimistohommissa se ei ihan käy päinsä, kun pitäisi kirjoitella kaiken maailman sähköposteja ja kaikkea. Ei siinä, asia tuntuu varmasti nihkeältä myös jos tekee oikeita töitä, kuten keittää puusta sellua sadan tuhannen litran kattilassa.

Silloin kun Nukku-Matti ei kerkiä tulla heittelemään sepeliä silmille ja ladulle mäen jälkeiseen kohtaan, heti kurvin kohdalle, on syytä ottaa tupluurit heti kun pääsee rötköttämään. Tämä ei luonnollisesti välttämättä onnistu jos on jotain perhettä ja sen sellaista, mutta jos ei ole, niin pitää antaa palaa. Päiväunet ovat tällöin tärkeä asia, muttei sellainen elämän keskeinen juttu kuitenkaan. Elämässä on nimittäin tärkeää mennä paikkoihin viettämään aikaa tuttujen ihmisten kanssa. Yksin ei pidä mennä, sillä sellainen on surullista ja tontoa. Sillä ei oikeastaan ole niin suurta merkitystä, ovatko paikat lähellä vai kaukana, on ehkä tavallaan järkevää etsiä näitä kiintoisia paikkoja lähempää, sillä kauas matkustaminen vie kauan ja yleensä kustantaa enemmän. 

Päiväsaikaan tai alkuillasta tirsamaahan mennessä on syytä pitää huolta siitä, ettei tee tätä sängyssä, vaan sohvalla, muutoin tulee yömörkö. Sohvalla nukkuminen on sopivan syntinen nautinto esikeskiluokkaista light-hedonismia harrastavalle vempulalle. Toinen tärkeä juttu on peitto, sillä ilman peittoa nukkuminen on sairasta. Tätä tarkoitusta varten asunnossa on aina syytä olla viltti tai kaksi. 
Kuvassa olohuoneen sohvan käsinojalla sijaitseva vilttini, taisin saada sen aikanaan meidän muorilta. Viltti on vähän kovempi versio, mutta toisaalta se ei nukkaannu ja mene rähjäiseksi yhtä helposti kuin sellainen villaviltti menisi. Viltti on siinä määrin kova, että sillä voi torjua kolmen metrin etäisyydeltä ammutun haulikonlaukauksen, ilman että tulee paitaan hauleista inhottavia reikiä. Tälläinen ei-liian-mukava viltti on jollain lailla hyvä, päiväunet eivät saa tuntua yhtä hyvältä kuin yöunet sängyssä. 
Kuvassa toinen vilttini, joka on fleeceä ja sijaitsee toisen kammarini sohvan käsinojalla. Ostin viltin heräteostoksena, koska se oli halpa. Saatoin olla päätöstä tehdessäni seitinohuessa, mutta tästä en ole täysin varma. Ostosten tekeminen on muuten pikkuhiprakassa paljon helpompaa ja nopeampaa kuin muuten, ainoana vinkkinä sanoisin että vaatehankintoja ei kannata silloin ihan hirveästi tehdä, nimimerkillä "Ei näissä housuissa näyttänyt silloin olevan 70-luvun John Travolta-lahkeita". Onneksi oli halvat housut, ja kun lahkeita kavensi metrillä, niistä tuli oikein hyvät muutenkin.

Viltin omistamiseen on oikeastaan kolme hyvää syytä: päiväunet, sisustukselliset syyt sekä se, että vilttiä voi käyttää varapeittona, jos jotain jamppoja tulee kylään. Kömövieraat kannattaa ensisijaisesti yrittää jallittaa nukkumaan samaan sänkyyn, siinä voi vaikka valehdella että varavuode on paskana, tai jotain. Tätä ei kannata kuitenkaan soveltaa ihan kaikille, eikä muutenkaan kananta toimia kuin ihmishirviö ihan liian usein, ihmiset nimittäin saattavat juoruta. Ajoittaiset peliliikkeet kylläkin suvaitaan, ne tavallaan kuuluvat humpan juoneen.


maanantai 16. helmikuuta 2015

Lännenmieshenkinen villapaita

Hipsteröinti on pukeutumisteitse ilmenevä mielentilahäiriö, jota ei pidä tietoisesti kenenkään toteuttaa. Jo Mooses määräsi aikanaan Vanhassa Testamentissa omaehtoiseen hipsteröintiin hairahtuvat ammuttavaksi, mikä oli tulevaisuuteen luotaava tuomio, koska tuohon aikaan ei tiettävästi ollut tuliaseita. Hipster-henkisestä pukeutumisesta saa kuitenkin armahduksen, jos ei ole hankkinut kyseisiä kledjuja itse, vaan ne on hommannut joku kömö. Kuten olen jo joskus aiemmin todennut, on ylipäänsä hyvä ulkoistaa ainakin osa vaatehankinnoista joillekin nahkoille, koska silloin saa yleensä paremman näköisiä vaatteita ja säästää rahaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hipster-vaatteet olisivat jotenkin hienoja. Poikkeukset ainoastaan vahvistavat sääntöä.

Itselläni on ikävä kyllä satunnaisia hipster-lokeroon tuomittavia vaatekappaleita omistuksessani, nämä ovat kaikki joidenkin kömöjen hommaamia ja lasken ne kaikki niiden poikkeusten piikkiin. Todisteena erehtymättömästä tyylitajustani on luonnollisesti se, että pidän Suomen edistyksellisintä pukeutumisblogia. Annoin tämän arvonannon blogille luonnollisesti itse. Kyseisten kömöjen tyylitaju on toki kyseenalainen, koska pyörivät joskus allekirjoittanut käsipuolessaan. Takaisin asiaan, näitä vaatemaailman kauhistuksia voi pitää erikseen päällä, muttei ikinä samaan aikaan, muuten maa järisee ja temppelin esirippu repeää halki. 

Yhtenä hipster-henkisen vaatetuksen poikkeuksena, johon voi pukeutua, pidän lännenmieshenkistä villaneulettani. Neule on moderni, siististi cool ja muutenkin ihan käytännöllinen. Ainoa negatiivinen juttu on ehkäpä neuleen paksuus, koska tummana ja tulisena Pohjolan miehenä hikoan yleensä kuin sika, jos päällä on vähänkin paksumpaa vaatetta, vaikka olisi talvi.
Kuvassa lännenmieshenkinen villaneuleeni, lännenmieshenkinen siksi, koska kaula-aukon lärpäkkeestä tulee mieleen cowboyn kurkkuhuivi. Neuleen väri on joku purppurahko, mikä on hyvä, koska se on vähän punaiseen päin. Punainen on aatteen väri ja siksi punainen on aina muodissa. Kyseinen neule sopisi myös teini-ikäiselle, sillä korkealla kauluksella pystyy peittämään kaulaan imetyt luntit. Itsehän en ole koskaan ikinä moista harrastanut, saati ollut kohteena. En ole. Itse olette.

Yksittäisten hipster-rytkyjen pitämistä ei voi sinänsä pitää pahana, tavallaan sen voi nähdä koko ilmiön ironisoimisena. Sanonpa vaan, että kun kymmenenkin vuoden päästä katsellaan niitä viiksivalluja kuvista, porukka nauraa. En toki lähde tässä sättimään viiksiä itsessään, viikset kun tekee myyntimiehen. Kyse on enemmänkin siitä, miten viiksiä kantaa. Toinen juttu on se, jos vaatetus on kuin puliukon roskapöntöstä. Dorkalta näyttäminen on sekin valinta.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Silistystarpeisto

Aikuisuuteen kuuluu keskeisesti se, että pitää huolen omista velvollisuuksistaan, omasta tontistaan. Jos ei omaa tonttia, myös asumuksen ylläpito riittää, siis sen missä asustaa. Minulle kotityöt ovat osaltaan osa minäkuvaa ja aikuisena olemista, mitä on pakko pönkittää tälläisillä harjoitteilla, koska olen henkisesti 17-vuotiaan koltiaisen tasolla. Suuresti kilpailluilla Pääkaupunkiseutu-Kanta-Häme-Pirkanmaan kömömarkkinoilla ulkopuolelle annetuilla signaaleilla on keskeinen merkitys onnistumisen kannalta, ja tästä syystä minäkuvassa ei saa olla särön häivääkään. Siksi pitää hoitaa kotia ja tonttia.

Kotitöissä on luonnollisesti suosikkeja ja inhokkeja, aivan kuten metsänhoitotyökaluissa, joista oma suosikkini on vesuri. Silittäminen lukeutuu suosikkikotitöihini, sillä sitä tehdessä voi samalla tuijottaa sivusilmällä televisiota kuin aivoton zombie, kuolan valuessa suupielestä matolle. Silitän oikeastaan vain ja ainoastaan kauluspaitoja ja suoria housuja, muiden vaatekappaleiden silittäminen tuntuu täysin tontolta, paitsi jos ovat pahemmassa rypyssä kuin filosofin otsa. Vaatteiden kuivattaminen suoraksi telineessä on täysin riittävää ja sama asia pätee myös vuodevaatteisiin. Kurttulakanoissa uni tulee paremmin ja ryppyyn ne lakanat menee kuitenkin, kun niiden päällä makaa ja pyörii.

Silitykseen tarvitaan kuitenkin välineistöä, ei ole ihan sama miten homman hoitaa. Silityslautaan voisi toki panostaa rahallisesti paljonkin ja ostaa jonkin näpsäkän nanotekniikkalaudan, tai mitä lie niitä nyt onkaan. Koska kyseessä on kuitenkin pelkkä lauta jonka päällä silitetään, kannattaa ostaa peruslauta ja käyttää kalliimman laudan ostamisesta säästynyt raha hedonistiseen elämään ja kömöjen kanssa rillutteluun.
Kuvassa silittämisvälineistöni. Silitysrauta on luonnollisesti höyryversio, sillä eihän sitä jaksa millään pelkättä raudalla hinkata ja veden suihkuttelu erikseen ei käy, vaan vesihommeleiden pitää olla integroitu rautaan. Höyryrauta on teknologiaa ja teknologia on aina hyvästä. Silityslauta on tuollainen häröpallokuvioitu versio, ostin sen kaupasta, koska se oli myynnissä siellä. Käytän yleensä jatkoroikkaa apuna, jotta voin silittää keskilattialla. Taustalla olevalla pikkupöydällä on muuten verenpainemittari, millä mittailen että paineet on varmasti riittävän koholla. Jos ei ole, juon mittauksen jälkeen yleensä puoli litraa kuohukermaa suoraan purkista.

Kuten varmaan jokainen kauluspaitoja silitellyt yksilö on huomannut, paidan hihojen silittäminen ihan peruslaudalla on nihkeää hommaa ja sellainen hihalauta olisi näpsäkkä juttu. Kun hedonistinen elämäntapa, viini, laulut ja kömöt eivät nekään ole mitään ilmaisia, saati edes halpoja asioita, suosittelen jättämään hihalaudan hankkimatta ja pysyttelemään unelmoinnissa siitä, että omistaisi hihalaudan. Elämässä pitää kuitenkin olla niitä pieniä asioita, joiden takia sitä herää raatamaan niska limassa päivästä toiseen. Itsehän en tästä tiedä, kun olen pääasiassa toimistoduunissa.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Uimahousut

Uiminen, tuo harraste, jota ihmistä kehityksessä edeltäneet ölliäiset harjoittivat päivästä päivään, ihan vaan, koska elivät vedessä. Nykyihminen ui lähinnä hyvikseen, paitsi ne veijarit, jotka ovat tehneet siitä ammatin, kuten ne turistien iloksi korkeilta kallionkielekkeiltä mereen loikkivat kerubit tai sitten helmensukeltajat. Uidessa ihmisestä näkyy aika paljon ihoa, mutta liikaa ei sovi näyttää, ellei sitten ole ihan munasillaan jossain nudistirannalla, missä uiminen ei kait ole se juttu, vaan pikemminkin se juttu on ilmeisesti se, että vaatteet ei ole ihan oma juttu. En tiedä, kun en harrastele. En kuitenkaan tuomitse, kun ei se ole minun asiani tuomita tälläisiä asioita, vaikka kaikkea muuta tuomitsenkin.

Humpan juoni on se, että uimahousut ne olla pitää. Itse suosin joko uimashortseja tai sitten lahkeellisia malleja, samoin kuin alushousuissa. Lahkeet on hyvät, lahkeet vähentää vedenvastusta, koska osa reisikarvoista jää lahkeet alle. Tästä ei varmaan ole aidosti yhtä suurta apua uimisessa kuin itse uimataidosta, mutta jos on teknisesti yhtä lahjaton uimari kuin minä, kaikki hyöty on otettava irti.

Omistan useammat uimahousut, tämä johtuu siitä että tunnun tasaisesti unohtavan pakata uimahousut matkaan, kun menen paikkohin joissa on mahdollista uida, ja sitten eikun ostamaan uudet. Yleensä ostan tahallani aivan törkeännäköistä mallia olevat kappaleet, sillä se on vähän kuin tavaramerkkini. Jos muistan ottaa uimahousut mukaan, otan kyllä ne paremmat, mutta hätäuimahousuissa ei pidä tuijottaa mallia liikaa, vaan halvimmat ja rumimmat käy. Pääasia että on lahkeet.
Kuvassa ykkösvalintani omista uimahousuistani. Vasemmanpuoleisia uimashortseja voin Tauskin hengessä pitää vielä kymmenisen vuotta, sitten alan olla liian vanha kyseiseen kuosiin. Jossain vaiheessa on hyvä osata myöntää oma ikääntymisensä varsinkin itselleen, uimashortseissa käyttäjän vasemmalla puolella roikkuva ketju ei nimittäin ole ikämiesten juttu. Epätoivoinen nuoruuteen takertuminen ei vetoa kömöihin, ei ainakaan silloin jos epätoivo haisee yhtään läpi. Oikeanpuoleiset uimahousukangasta olevat uimahousut ovat lähinnä uimahallikäyttöä varten ja rantsuun, jos ottaa aurinkoa. Ne ovat ihan hyvät, niitä kehtaa käyttää julkisesti.
Kuvassa kakkosuimahousuni, joita voi käyttää joskus, mutta mielummin noita edeltäneitä malleja kuitenkin. Vasemmanpuolimmaiset ostin muistaakseni joskus opiskeluaikoina, kun tarvitsin uimahousuja (Yllätys!). Oikeanpuoleiset ostin kylpylästä, kun olin taidokkaasti unohtanut ottaa uimahousut mukaan kylpyläreissulle. Ajavat asiansa, ei muuta. 
Kuvassa uimahousujen omega-mallit, hankittu kaupasta reissulla etelänaapuriin, kun tuli kiire hommata uimahousut ja ei ollut halukkuutta maksaa niistä juuri mitään. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siksi hankkia nämä siniraitaiset hirvitykset, jotka huolehtivat siveellisen uimanautinnon lisäksi siitä, että naisihmiset eivät tule häiritsemään kesken kroolin. Yleensä vetelen rintaa pelkillä käsillä, jalkojen huljutessa perässä. Aivan turhat kapistukset puljatessa.

Uusia uimahousuja ei tule yleensä hankittua ihan hirveän usein ihan tositarkoituksella, koska ne eivät ihan hirveästi kulu (paitsi helmensukeltajilla ja random-rantapojilla), kun ei niitä yleensä ihan ylenmääräisesti käytetä. Tästä syystä on hyvä olla muutamat ylimääräiset, jotta on vaihtoehtoja. Vaikka sitten niitä hätäpäissään reissussa hankittua susirumia kömönkarkoittajia.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Pyykkikori

Jokaisen elämässä pitäisi koittaa toviksi aika maaniselle seuraelämälle, eräänlainen ihmisen juoksuaika. Tilanteen ei kannata antaa jatkua puolta vuotta pidempään, sillä kaikesta näennäisestä hauskanpidosta huolimatta ihmisellä ei vältyämättä ole kyseistä elämänvaihetta eläessä välttämättä oikeasti hauskaa. Tämä selviäisi, jos asiaa kysyttäisiin silmiin katsoen niinä hetkinä, kun yksilön pitää käpertyä yksin illalla sänkyyn; aina kun ei voi olla radalla. Jos taas on siltikin aina radalla, todennäköisesti masentuu, ahdistuu ja syrjäytyy johtuen alkoholin taipumuksesta masentaa, jos juo kuin Hippa-Heikki, Otti-Potti tai Juoppo-Lalli. Kun juoksuajan pitää riittävän lyhyenä jaksona, tätä ihanan kamalaa elämänvaihetta voi sitten myöhemmin muistella kaiholla ja kauhulla.

Juoksuajasta huolimatta, on tärkeää pitää huolta vaatekaappinsa täytenä, siis latingissa. Samma på finska, pyykkiä tulee pestä säännöllisesti. Likaiset vaatteet päällään rimpsalla pyörivä mies, ei ole haluttu seuramies; kömöt tykkäävät vaatteiltaan ja muutenkin hyvältä ja menestyvältä tuoksuvasta miehestä. Itse olen vannoutunut pyykkimies, tykkään pitää pyykkikorin suht' tyhjänä ja vaatekaapin ladattuna ja varmistamattomana. Tästä syystä ei kannata omistaa liian suurta pyykkikoria, koska tämä ehkäisee mahdollisuuden siihen, että pyykkiä kertyy. Tätä ehkäisee myös se, että käyttää samanvärisiä vaatteita putkeen, jolloin ne saa kaikki nakattua suoraan koneeseen kerralla. Toinen juttu, pyykkiä pestään kahdessa erässä, valkoiset keskenään, kaikki muut keskenään. Näin on hyvä.

Sen lisäksi että pyykkikorin on syytä olla pienehkö, sen on hyvä olla mahdollisimman tavallinen. Tavallisuus on hyvä, johtuen siitä että juuri kukaan ei tule näkemään pyykkikoria ja jos tulee, kyseessä on toisten pyykkikoreja vakoileva perverssi, jonka voi jättää omaan arvoonsa. Tälläiseltä välttyy kokonaan, jos ei vaan laske hikisiä random-häiskiä kylpyhuoneeseensa, nämä tunnistaa yleensä poplarista ja otsalla kimmeltävistä hikikarpaloista.
Kuvassa pyykkikorikaappini ovi suljettuna. Kaappi näyttää ihan vaan kaapilta, mikä on hyvä. Oikeastaan ainoa asia mikä kavaltaa kaapin pyykkikaapiksi, on sen sijainti pesukoneen vieressä sekä muista kaapeista poikkeava koko. 
Kuvassa pyykkikori, joka on pultattu kiskoilla kaappiin. Korin saa kuitenkin irti kiskoista, mikä on aivan huippua. Pyykkiä ei tarvitse nostella erikseen koneeseen, vaan ne voi kipata suoraan korista pesurumpuun, varsinkin jos on päältä ladattava pyykinpesukone. Kori on kuvaushetkellä suosikkitilassani, eli tyhjänä. Näin on hyvä. 
Kuvassa pyykkikone ladattuna muun kuin valkoisen värisellä pyykillä. Likaista pyykkiä voi varastoida myös koneessa, jos sitä alkaa olla lähes koneellinen. Tämä nopeuttaa toimintaa, kun pesupäivä koittaa.  Kotitöiden on ylipäänsä olla toiminnoiltaan huippuun viritettyjä, jotta niihin kuluu mahdollisimman vähän aikaa. Tehokkuus on trendikästä, vaikka kotitöiden välissä viettäisi vaikka kuinka paljon aikaa lorvimiseen, itse tekemisen pitää olla rip rap ripeää.

Pyykkihuolto on erityisen tärkeää juoksuvuosina, koska krapulatilan saa pois vain huijaamalla krapulaa käymällä suihkussa ja pesemällä hampaat, missä yhteydessä tulee yleensä myös vaihdettua vaatteet. Omalla kohdallani huolta darriuksesta ei juuri ole, sillä olen jo muutenkin ainakin osittain rauhoittunut yksilö. Juurikin tästä syystä olen mediakampanjan innoittamana näin alkuvuodesta sen sata päivää juomatta. Oleellisena osana raivoraittiuteen olen sisällyttänyt perusteettoman moraalisen ylemmyydentunteen sekä jatkuvan jeesustelun toisille, jos ottavat edes yhdet. Tämä tuottaa sadistista iloa minulle ja jossain määrin oikeutettua morkkista kännikaloille.

torstai 15. tammikuuta 2015

Oikeaoppiset kynttilät

Vanhana asiakaspalvelijana koen välillä tarpeelliseksi toteuttaa ihmisten toiveita ja tyydyttää tarpeita. Blogin toiveiden tynnyriin oli tullut kaino pyyntö kirjoittaa kynttilöistä, joten niistä silloin myös kirjoitetaan. Kynttilämalleja on maailmassa varmasti yhtä paljon kuin tyhmiä mielipiteitä, mutta ammattilaisen pikkuvinkeillä löytää varmasti oikeanlaisen kynttilän tilanteeseen kuin tilanteeseen. Loppujen lopuksi kynttilän idea on kadota savuna taivaalle, joten suuriin virheisiin ei ole edes mahdollisuutta. 

Lähtökohtana on se, että vain normaalit, valkoiset kynttilät käy, muut voi jättää kauppaan. Jos saa jostain värillisiä kynttilöitä, ne voi polttaa salaa. Aatteenvärisiä kynttilöitä saa polttaa jouluna ja kun kuuntelee yksin humalassa työväenmusiikkia. Itsenäisyyspäivänä saa polttaa siniristikynttilää. Kaikki hajukynttilät voi jättää kauppaan, niistä saa astman, vaikka ei olisikaan yliherkkä. Kömöt yleensä harrastelee hajukynttilöitä, se heille suotakoon. On olemassa jotain ihme marmorikynttilöitä ja sellaisia, niihin ei pidä kajota. Sitä kynttilää, mitä ei ymmärrä, sitä ei pidä hankkiman.

Kynttilämalleista kelpuutetaan tuikut, sellaiset pienet muovilla vuoratut kynttilät, isommat pötkökynttilät (pl. marmori- ja vastaavat ihmismielen ja fysiikan lakien vastaiset kynttilät), sekä pitkät, ohuet peruskynttilät. Jos mies laittaa kömöä varten kynttilöitä, niin pisteet on kotona jo tästä tempusta itsestään. Ei se kömö rupea niitä kynttilöitä tuomaroimaan, vaikka näkeekin että ovat huonosti aseteltuja ja kamalan näköisiä. Laittaa vaan kynttilöitä, niin on romantiikan kultainen vasikka, oikein voideltu sellainen.
Kuvassa kynttiläkokoelmani, kaikki ovat blogistin standardisoimia, hyväksyttyjä malleja. Älä pidä muita kynttilöitä. Vasemmalla Kivi-lyhdyssä oleva tuikku, seuraavana muovitötsäkynttilöitä, sitten pötkökynttilä sille sopimattomassa alusessa, koska tosimiehellä ei ole reservissä ylimääräisiä kynttilänjalkoja sekä viimeisenä peruskynttilä tyhjässä viinipullossa. Itse viini oli muuten aivan hirveää evästä, irvistys naamalla sitä join,
Kuvassa muovitötsäkynttilät liekeissä. Tötsäkynttilät ovat näppäriä, kun ne eivät tarvi alustaa, mutta niiden nihkeä puoli on se, että kynttilää ei polta kerralla loppuun, uudelleensytyttäminen sytkärillä on nihkeää, kun liekkiä ei tahdo saada ulottumaan lankaan. Tämän vuoksi tarjoan niksinä, että kannattaa leikata tötsäkynttilän muovi osittain veks fiskarsseilla ja heti syttyy. Kuvassa on myös blogistin standardisoima oikeaoppinen sytytysväline kynttilälle, nimittäin Zippo.

Koska en keksi enää juttua, blogikirjoituksen täytteeksi listaan tässä Renny Harlinin viisi parasta leffaa parhaimmuusjärjestyksessä, perusteluiden kera tottakai.

1) Ford Fairlane, rokkidekkari; Andrew Dice Clay heittää koko leffan ajan aivan käsittämätöntä läpändeerosta ja siinä on kova näyttelijäkaarti. Viisi tähteä viidestä.
2) The Long Kiss Goodnight; Geena on vahva sankari ja Samuel L. Jackson heittää kovaa läpändeerosta ja ajaa lopussa veret rinnuksilla autolla rekan kontista ulos.
3) Die Hard 2; Tässä lanseerataan se Jippikaijee motherfucker, tai jotain sinnepäin ja lyödään miestä jääpuikolla silmään. Bruce Williksen roolihahmo ei muistaakseni ole tämän leffan alussa krapulassa ja siitä syystä tämä jää kolmosen varjoon. Bruce Williksen paras elokuva on muuten Viimeinen Partiopoika, jossa Willis on krapulainen yksityisetsivä, joka vittuilee kaikille hillittömästi.
4) Cliffhanger; Stallone kiipeilee vuorilla puolialasti, vaikka on talvi ja varmasti ainakin 30-astetta pakkasta. Stallone on muutenkin kovin toimintasankari ikinä, viimeistään Rocky kutosessa ja Rambo nelosessa jäi Schwarzenegger kirkkaasti takavasemmalle.
5) Kurkunleikkaajien saari; Huonosta myyntimenestyksestä huolimatta ei tämä nyt niin paska ollut. Perus seikkailuraina, merirosvoja ja kaikkea. Ainoa mikä jäi häiritsemään, oli kohtaus jossa ukko nappaa yhdellä kädellä köydestä roikkuessaan putoavan naisen toisella kädellä kiinni, ja heilauttaa turvaan. Olisi oikeasti nimittäin ote irronnut, tai vähintään lähtenyt olkapää sijoiltaan,