torstai 4. helmikuuta 2016

Olkalaukku

Ihminen tarvitsee tietyn määrän tavaraa aina mukanaan. Vaikka normaalisti pärjääkin pyhällä kolminaisuudella (avaimet, kännykkä, lompakko), useimmiten pitää olla myös muuta tavaraa mukana, koska ikinä ei tiedä mihin joutuu. Sitä saattaa vaikka maitokauppareissulla ajautua Kouvolaan, ja siinähän sitten ollaankin, jos ei ole mitään tavaraa mukana. Vaikka Kouvolaa parjataankin paljon johtuen erityisesti sen 70-luvun funkkis-betonimonoliittimaisesta kaupunkikuvasta, Kouvola ei ole kokonaan huono. Jos näet televisiosta ihan sattumalta jonkun fitness-kissan, on 75% mahdollisuus, että kyseinen kedon kukka on kotoisin Kouvolasta. Kouvola sijaitsee Kymenlaakson paskemmalla puolella, mutta se on siltikin parempi kuin (lisää oman maakuntasi nimi tähän, paitsi älä silloin jos se on Kymenlaakso). 

Kouvola on fuusiokaupunkina sinällään melko tuore tapaus, eikä uutuus sinällään tuo välttämättä laatua. Vanhempien kaupunkien kohdallahan asia on vähän kuten ihmisten kohdalla, muutamat harakanvarpaat silmäkulmissa ei haittaa, varsinkin silloin, kun on valinnut vanhenemisstrategiaksi mallin "hyvä portviini". Uusissa kaupungeissa vieraillessa on joka tapauksessa sitäkin tärkeämpää pitää pieni määrä tavaraa nenossa mukana, ja tätä tarkoitusta varten pitää olla jonkinlainen laukku tai vastaava. Itselläni oli sellainen kantolaukku, tai siis on yhä, mutta vuosien ahkera käyttö on tehnyt tehtävänsä, ja nyt laukku alkaa olemaan elinkaarensa päässä. Kun en kuitenkaan ole budjetoinut uuteen laukkuun, piti edetä strategialla halpa. Halpa on hyvä. Kun ostaa halpaa, jää rahaa yli. Raha taas on käyttövoimaa.
Kuvassa uusi olkalaukkuni, jonka hankin lähinnä siksi koska se oli alennuksessa ja halpa. Ei se nyt ihmeellinen ole, mutten oikein tiedä, että millä lailla se voisi edes olla ihmeellinen. Sinne voi laittaa tabletin ja joitain papereita. Laukku on kanssa riittävän pieni, että se olalla voi vetää ukemin ilman että laukku olisi tiellä. Kömöt tykkäävät miehistä, jotka heittävät ukemin tuosta vaan kadulla. 

Laukun ulkonäöllä pitäisi kai olla merkitystä, ja onhan sillä. Ei kuitenkaan suurta. Ehkä. Jotakuta saattaa myös tässä vaiheessa peliä mietityttää, että miksi ihmeessä tässä kirjoituksessa käsiteltiin Kouvolaa, tuota pieniä tehdaspaikkakuntia sekä maalaisseutua sisälleen imaissutta, elinkeinorakennemuutoksen runtelemaa Pohjois-Kymenlaakson metropolia. Kouvolahan liittyy halpoihin olkalaukkuihin yhtä paljon kuin samurait liittyvät ydinfuusioreaktorin toimintaperiaatteisiin. Allekirjoittanut ei ole kuitenkaan tainnut viettää kyseisessä kaupungissa kuin muutaman yön elämänsä aikana ja on oletettavaa, että allekirjoittanut päätyy ennemmin asumaan ydinjätteen loppusijoitusonkaloon kuin Kouvolaan. No, vastaushan on yksinkertaisesti se, että ihan koska asia pälkähti päähän ja koska voin. Harvempi kuitenkaan ruotii Kouvolaa kunnolla, paitsi kouvolalaiset, ynseissä ja inhorealistisissa ajatuksissaan.


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Talvitakki

Talvi, tuo aika kun luonto vetää itsensä kylmästä sykkyrään ja 365-alkoholistit siirtyvät nauttimaan tummemman värisiä ja vahvempia päihdyttäviä liemiä (tämä siirtymä tapahtuu oikeastaan jo loppusyksystä, mikä on osa luonnon normaalia kiertokulkua, vähän kuin siilien vetäytyminen horrostamaan). Talvessa, ja neljässä vuodenajassa ylipäänsä, on oma juttunsa, tosin tämä toteamus on osaltaan aivan täyttä skebeliä, sillä valtaosa ihmisistä olisi varmasti valmis hyväksymään ikuisen kesän jos sellainen vaan olisi vaihtoehtona. Aina voi tietysti muuttaa päiväntasaajalle, eikä sitäkään kovin moni tee. Talven kanssa on kuitenkin elettävä, ja se tietää myös lämpimämpää pukeutumista. Muuten sitä tärisee pihalla kuin viroitusoireiden kanssa kamppaileva addikti.

Kylmissä oloissa jalat yleensä pärjäävät kyllä, varsinkin jos kulkuvälineenä on apostoli. Kylmää vastaan kamppaillessa oleellisinta onkin suojata ylävartaloa, koska se ei pahemmin liiku eivätkä ihmiset yleensä ole kummoisia karvamammutteja. Ylävartalon toppaamisessa ei kannata yleensä liikoja säästellä, vaikka olisi millainen juhlapaikanhakija; rotsin saa heivattua narikkaan sitten kun bilehelvetti löytyy ja alla voi olla vaikka minkälainen tupakkatakki. Ulkona taas kukaan ei katsele eikä ketään kiinnosta, kun silmien edessä on jääkalvo.
Kuvassa uudenkarhea toppatakkini, jonka ostin ihan puhtaasti heräteostoksena, kun piti ostaa toppahousut. Kun koko vaatekerran sai alennuksesta likimain housujen hinnalla, niin hölmöhän sitä olisi, jos olisi jättänyt homman pelkkiin pöksyihin. Ulkotakki näyttää tavalliselta ulkotakilta ja se on hyvä näin. Ei riikinkukkokaan levitä peräsulkiaan ollessaan helvetinmoisessa pakkasessa, eikä kömöjen edessä steppailu toimi kylmässä kuten tavallisesti.

Osa meistä käy hiukan rikkaalla seoksella, ja nauttii ulkoilusta talvella. Allekirjoittanut tekee tätä ehkä alle kymmenenä päivänä talven aikana ja useimmiten olosuhteiden pakosta, eli jonkun muun aloitteesta. Toisaalta yksi vaatekerta ei vie liikaa tilaa kaapista ja kun talvivaatteita ei käytä liikaa, niiden vähentäminen poistoina kirjanpidosta kestää kauemman aikaa, eikä uusia investointeja tarvitse tehdä ihan äkkiä. Tästä huolimatta suurien summien laittaminen koreisiin talvivermeisiin on vähän turhaa, kun ketään ei kiinnosta. Varsinkin jos sattuu olemaan rivoilla ja mauttomilla jutuilla varustettu lyhytkasvuinen eurooppalainen.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Valopallohässäkkä

Loppusyksystä ja talvella Suomi on suurimman osan ajasta synkkä kuin mörön pers...pesä. Synkkyys johtaa helposti mielen ahdistukseen, kun valossa on kuitenkin se oma juttunsa, mikä tekee ihmismielelle hyvää. Oikeastaan ihmisen ei pitäisi muutenkaan elää näillä leveyksillä, kun ihmisen nahka pitää todella huonosti lämpöä, vaikka olisi kuinka karvainen ihminen. Tietyllä tavalla Suomessa elävä ihminen on siis kauhistus luonnonjärjestykselle. Toisaalta taas se on luonnon oma vika että antoi meille kehittyä tälläiset aivot jotka ajavat meidät asumaan luonnottoman kylmiin ja pimeisiin oloihin, joten luonnolle on annettava takaisin sitä mitä tilaa. 

Kylmyyttä pystyy ehkäisemään pukeutumisella ja lämmityksellä, mielen synkkyyttä aiheuttavaa pimeyttä taas valaistuksella. Valaistuksen lisäksi piristystä voi hakea harrastamalla iloisia asioita, kuten vaikkapa napashotteja, ihan niinkuin siinä biisissä. Humpan juonihan menee tosin oikeasti niin, että napashottijuomana ei tosiasiassa kannata juoda mitään perhanan tequilaa, koska ensinnäkin kyseisessä suorituksessa tulisi kuitenkin käytettyä halpaa ja siten myös aivan karmean makuista einestä. Tequila vaatii muutenkin suolat ja sitruunat, siinä pitää sitten käydä viinakaupan lisäksi ruokakaupassa, mikä aiheuttaa vaivaa. Itsehän vetelisin napavirvokkeena marjakossua, koska sitä nyt juo raakana ja lämpimänäkin. Mikäli noudatatte oheista ohjetta, propsit minulle. Takaisin aiheeseen, valaistus on tärkeää. Valoa saa lampuista, jotka ovat myös näpsäkkä sisustuselementti. Toisaalta taas voi hankkia tai saada sisustushärpäkkeitä, jotka toimivat myös valoina. Kumpikin on hyvä, kunhan valosaastetta piisaa.
Kuvassa verhotangon holleille ripustettu valopallohässäkkä, joka on siis saamani sisustustilpehööri, jonka ripustelin nyt sitten tuonne. Systeemin piti alunperin mennä parvekkeelle, mutta koska valopallohässäkän muuntajassa lukee että vain sisäkäyttöön, en todellakaan voinut laittaa sitä parvekkeelle, vaikka kyseessä onkin lasitettu parveke. Ohjeiden vastainen toiminta kun on tontoa, etenkin kun laite saattaisi hajota moisesta. Sitten ei olisi mitään valopisteitä elämässä, pelkkä loputon loppusyksy.

Valoja sisältäviä pikkusisustustilpehöörejä on varmasti aivan järjetön määrä maailmassa. Siitä vaan hankkimaan, ei ne paljoa maksa. Itse vähän vierastan sellaisia patterikäyttöisiä valovehkeitä, kun tykkään enemmän virrasta joka tulee stöpselistä. Sopivan niukka määrä tilpehööriä on hyvä, sillä se jättää tilaa sille että joku kömö sijoittaa lisää tilpehööriä tilpehöörinmentäviin aukkoihin. Sitä voi esimerkiksi jättää taulut naulaamatta seinälle, kun tietoisuus kertoo että sinne tulee kuitenkin jotain muita tauluja seuraksi. Voi myös olla, että halvaannuttava pelko taulun paikasta päättämisestä estää naulan iskemistä seinään. Kaappien paikat on helpompia päättää, kun asunnoissa kaapeille harvempia luontaisia sijainteja.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Tupakkatakki

Tällä foorumilla on jo kauan julistettu sitä että oleskelussa, ja siihen liittyvässä vaatetuksessa, täytyy olla rentouden lisäksi tiettyä hienostuneisuutta, dekadenssia ja ripaus häpeämätöntä hedonismia. Kaikkien niiden kirjoitusten määrä kertoo jo itsessään sitä tarinaa, että tämä ei voi olla muuten kuin näin. Häpeämätön hedonismi on nimittäin sellainen asia joka tasan tarkkaan vetoaa myös kömöihin, sillä se kielii itsevarmuudesta, kun se osoittaa harjoittajastaan että tätä ei kiinnosta paskaakaan. Toki tällä välinpitämättömyydellä ja nöyristelemättömyydellä on hintansa, jos meinaa rakennella parisuhteita sen varaan, mutta se nyt onkin ihan eri tarina. Pariutumis-, eli nk. "terminaalivaiheessa" voi olla sitten romanttinen tissiposki, jos siltä tuntuu. Silloin ei taas tarvi välittää paskaakaan siitä aiemmasta tarpeesta näyttää ettei kiinnosta.

Olen jo kauemmin ollut sitä mieltä, että elämäni on aivan sietämätöntä kuraa, koska minulla ei ole oleskeluasusteiden Rolls Roycea, nimittäin tupakkatakkia. Tupakkatakki on hedonistisen oleskelun lippulaivavaate. No siis joka tapauksessa kävi niin että maa järisi, temppelin esirippu repeytyi kahtia ja iso pyörä pyörähti. Tämä kaikki taas johti siihen, että sain vihdoin ja viimein sellaisen peräti joululahjana ja ei voi todeta muuta kuin että olin asiassa aivan oikeassa. Kaikki aiempi oli turhaa. Tupakkatakki ei allekirjoittaneen näkemyksen mukaan sinällään liity tupakointiin itsessään, vaikka takkia on toki yleisesti käytetty lämmikevaatteena piippua poltellessa. Tupakkatakki omistetaan ja tupakkatakkiin pukeudutaan, koska voidaan. Tai no kaikki ei voi, kun eivät omista. Se on taas lähtökohtaisesti heidän oma häpeänsä.
Kuvassa tupakkatakkini, joka on moderni ja hieno. Takin kuosi on tuollaista pehmyttä ja vähän kalansuomumaista ja kiiltävää kangasta. Kangas itsessään tuo tiettyä glamoröösiä takkiin, eikä sekään huono ole, kun onhan se nyt perhana niinkin, että kyseessä on täysi turhake, jolla on tarkoitus näyttää, että minullapas on tällainen ja teillä ei. Toisaalta taas näyttäminen ei ole ikinä turhaa. Se on tavallaan vähän sama asia kuin jöön pitäminen, ja se se on tärkeää. Ei hoidu hommat, jos kukaan ei pidä jöötä. Menee anarkiaksi, siis toimintamallimielessä. Ei johtajuutta, ei omistusta, ei otetta, ei liikettä. Niin joo, kuvassa etualalla on muuten hiiri.

Jos on lupporahaa, tai muita keinoja käytössä, kuten nokkelia ja osaavia tuttavia, kannattaa ihmeessä hankkia tupakkatakki. Se tuo muassaan kaiken muun. Siis aivan kaiken. Kaikki on kuitenkin parempi kuin se ettei omaa mitään, ei edes velkaa. Velka on kuitenkin jotain, pohjimmiltaan suhde, eräänlainen sosiaalinen konstruktio ja välittämistä. Ainakin minä välitän että saan omani takaisin.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Laakeat kuohuviinilasit

Uusi vuosi. Ajankohta, jolloin syödään nakkia ja perunasalaattia, valetaan tinasta ennustuksia (vaikka oikeasti tarkat ennustukset saa ainoastaan tarot-korteista), ammutaan kymppejä taivaalle ja ollaan sivistyneesti seitinohuessa, huomioiden että sivistystaso on suhteellinen asia ja seittiä se on paksukin seitti. Uutena vuonna ihmiset antavat itselleen lupauksia, jotka raa'asti unohdetaan ja siten myös petetään. Itsepetos on toisaalta kaikista paras petos, koska se on uhriton rikos. Oli kuitenkin miten oli, uusi vuosi pitää pyrkiä viettämään huonossa seurassa särpien taskulämpimiä ja laadultaan huonoja virvokkeita. Jos kuitenkin saa haltuunsa viileitä ja hyviä virvokkeita, ne on syytä nauttia oikein, koska etikettivirheet ovat niitä elämän isoja virheitä.

Uuteen vuoteen kuuluu keskeisenä osana kuohujuomat; elämä on aivan liian lyhyt aika siihen nähden, kuinka harvoin kuohujuomia pääsee juomaan. Kuplivien kohdalla etiketti on kaikki kaikessa, paitsi silloin jos juo samppanjaa appelsiinimehulla, sillä se on sille porvarijuomalle ihan oikein. Ei kuitenkaan kannata välttämättä tehdä kyseistä suoritusta ihan mahdottoman kalliin samppanjan kanssa, ellei sitten paalua ole niin paljon että hesalainen "dösän duunaaminen" hankaloituu. Kuplivan juomiseen on kaksi lasivaihtoehtoa, perinteinen huilumallinen skumppalasi tai sitten laakea lasimalli. Itse olen himoinnut jälkimmäisiä astioita jo tovin, sillä kuohuviiniä on minusta parempi juoda sellaisesta ja lisäksi siinä on vanhan koulun henkeä ja groovea. Sain jouluna vihdoin ja viimein kyseistä lasityyppiä lasistooni ja voin kertoa että menee muuten heti koeajoon juhlista jaloimpana.
Kuvassa laakeat kuohuviinilasini, merkki Iittala, mallisto Essence. Olen aiemmin kohdellut kyseistä mallistoa kuin epätoivottua esikoista, mutta tämän kuohuviinilasin kohdalla joudun tekemään poikkeuksen, kun se on siinä määrin päheä. Lasin vetoisuus on 31 cl, mikä on hyvä, kun huomioi että juoman normaali annostus on noin 12 cl. Ylivetoisuus on ylivoimaa, kun on kyse niinkin keskeisistä astioista kuin juomalaseista. En ottanut noita Iittalan tarroja pois, kun moni muukaan ei ota. Joissain asioissa on vaan järkevää jättää päätöksenteko lauman harteille.

En ole aiemmin hankkinut minkäänlaisia kuohuviinilaseja, kun olen odotellut että saan aikaiseksi hankkia laakeat lasit. Toisaalta kuohuviiniä tulee muutenkin juotua jossain ihan muualla kuin kotona ja aivan liian harvoin. Nyt kun pelivälineet on vihdoin ja viimein kohdallaan, voi aloitella ensimmäistä vuoroparia. Uusi vuosi ei tosin mene samppanjan merkeissä, ensinnäkin siksi kun suu on hiukan tuohesta. Toisekseen hinta-laadukkaampia vaihtoehtoja on olemassa, kun vaan osaa, ja kun osaa, niin saa parhaat kömöt päältä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Absintti-peltipurkki

Purkit, purnukat ja kaikki vastaava säilytyshyödyke kuulostavat näin sovinistiselta näkökannalta ja impivaaralaisesta viitekehyksestä tarkasteltuna hieman kömöjen hommilta. Tästä syystä mm. "En ole sovinisti, mutta..."-ihmiset eivät käytä säilytyspurnukkoja ollenkaan, vaan syövät kulutushyödykkeensä suoraan ostopakkauksesta. Säilytysastioilla on kuitenkin oma paikkansa kodissa ja niitä on siksi järkevä hankkia. Osa purnukoista on suhteellisen aktiivisessa käytössä, ja siksi ne on järkevä pitää näkösällä, mikä asettaa tiettyjä ulkonäköpaineita näille kyseisille astioille. Siksi kannattaa aina kaupassa pitää silmäillä, jos sattuu hyviä säilytysastioita hollille. Saattavat mokomat lähteä matkaan helpolla heräteostos-vitosella.

Moni säilyttää kahvia, teepusseja ja joitain keksejä erikseen hankituissa säilytysastioissa. Tämä on ihan järkevää, paitsi keksien osalta, sillä keksit sisältävät sokeria ja muita ihmistä lihottavia ainesosia, eikä keksien monesti sisältämä gluteeni ole sekään kaikille hyväksi. Tulee vielä aikuisiän diabetes, ilmavaivat, kuumat aallot ja vaikka mitä, jos joka päivä mutustelee keksiä naamaan. Tietyt hyödykkeet ovat kuitenkin kuin luotuja säilytyspurkeille, ja siksi niitä purkkeja tarvitaan.

Tein joululahjaostoksilla heräteostoksen itselleni, kun hyllystä pompsahti silmiin iki-ihana peltipurkki, jossa oli Blanou-merkkisen absintin kuosit. Sinälläänhän pullossa myytävän tavaran vuoraaminen peltirasian kuosiin on jopa perverssiä. Joskus tälläiset epäloogisuudet kuitenkin piristävät päivää, vaikka  lähtökohtaisesti kannattaa kuitenkin varuilta tuomita vastaavanlainen vahvemman oikeuteen johtavana anarkiana. Purkki kuitenkin miellytti silmää ja mieltä, joten se lähti mukaan, huolimatta siitä, ettei allekirjoittaneella ole mitään hajua, mitä siihen tulee laitettaman. Kyllä sen joku kömö kuitenkin jossain vaiheessa sanelee, jos ei muuten.
Kuvassa absintti-aiheinen peltilaatikkoni, jossa voi säilöä vaikka mitä, paitsi absinttia, kun peltirasia on huono säilytysastia nesteille. Purkki on mainostamaansa tuotteeseen nähden oikean värinen, huomioiden toki että absintti on oikeasti yleensä vaaleamman vihreää. Purkissa on kuva absinttikömöstä, jota voidaan kutsua tässä yhteydessä keijukaiseksi, kun juomakin on lempinimeltään "vihreä keiju". Purkin kuvioinnit luovat mielikuvan absintin nauttimisesta aiheutuvasta deliriumista, tosin itsehän en moisesta tiedä muuta kuin mitä isojen poikien kertomat jutut ovat antaneet ymmärtää.

Vielä on pahasti auki mitä purkkiin päätyy. Sen voi jo kertoa varmana tietona, että keksejä sinne ei ainakaan mene, kun sitä vihtahousun ambrosiaa ei asuntooni vakituisesti hankita. Teelle ja kahville on jo omat purkkinsa ja absinttipurkin hyödyntäminen sellaiseen voi luoda kamalia pettymyksiä ja kouristuksia, kun viinakramppien kourissa ja vierotusoireissa yrittää etsiä helpotusta väärästä paikasta. Itsehän en toki ole lähimainkaan tuota pistettä alkoholiriippuvuuden suhteen, mutta kun ikinä ei voi tietää, niin on parempi pelata varman päälle.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Matkakaiutin

Tunnelma. Tunnelma määrittää paljon sitä, millainen mieliala meillä on ja miten me suhtaudumme asioihin. Täten myös tunnelman luominen on äärimmäisen tärkeä kyky. Kaikkeen ei pysty vaikuttamaan ulkoisilla ärsykkeillä, ihmisen olemassa oleva olotila luonnollisesti vaikuttaa siihen, minkälaisena hän kokee vallitsevan tunnelman. Tunnelmaa voi myös hyödyntää siihen, että saa vietyä kömöltä jalat alta, tosin tätä varten jokaisen siihen suuntaan vinksallaan olevan olisi syytä opetella myös useampia erilaisia jalkapyyhkäisyjä, kamppeja, lonkka- ja takavyöheittoja, jos on riittävän voimakas. Pääasia että saa murh...hurmattua toisen niin, että tuntuu ja ryskyy.

Yksi tapa luoda tunnelmaa ja pysyviä muistijälkiä, on musiikki. Musiikki on hyvä, paitsi jos kyse on paskasta musiikista, mikä tosin on subjektiivinen juttu sinänsä. Kun nykyään on kaikenmaailman kannettavia härpäkkeitä ja teknologiaa, musiikin saa sinne minne sen haluaa saada. Tämä on ihan näpsäkkää myös halutun tunnelman luomisen kanssa. Paikan päällä luotava musiikki ei ole kiinni volyymistä, ainakaan silloin jos puhutaan sellaisista intiimeistä hetkistä. Liian kovalla soitettu muzakki on muutenkin huono, se rikkoo tunnelman ja saa tärykalvot vuotamaan verta ja limakalvoja. Tämä on verrattain ikävää, erityisesti jos on pukeutunut valkoiseen paitaan; tulee sellainen Japanin lippu olkapäälle. 

Erityisesti edellä mainitusta syystä johtuen, pieneen tilaan luotavan musiikin kanssa on riittävää, että on sellainen pieni ja näpsäkkä kajari mukana. Sellainen, mikä menee tyyliin taskussa, mutta tuottaa riittävän äänentoiston. Se on hyvä. Luonnollisesti kaiutin vaatii nykypäivänä jonkin varsinaisen musiikkia toistavan laitteen, mutta se nyt vaan on niin. Sellaisia laitteita aika monelta löytyy kuitenkin taskun pohjalta, niin siitä on aivan turha jauhaa enempää.
Kuvassa pieni bluetooth-kaiuttimeni, jonka vieressä on tulitikkuaski ilmentämässä pienuuden mittakaavaa. Kaiutin on siinä mielessä hämmentävä peli, että se vaatii kiinteän alustan, jota se hyödyntää bassoäänten aikaansaamiseksi. Hämmentävää ulkoavaruusteknologiaa. Kaiuttimen pohjassa on magneetti, jolla sen saa vaikkapa jääkaappiin kiinni, mikä on sekin teknologiaa suoraan valovuosien päästä tulevaisuudesta. Kaiutin on tylsän valkoinen, mutta valkoisena se oli HALPA, mikä on aina hyvä. Paskaakos sa kajarin väri ketään kiinnostaa, vaan se suorituskyky.

Jonkinlainen matkakajari on hyvä olla, se on tätä päivää tämänpäiväisimmillään. Ihmiset kuitenkin liikkuu, ihan niin kuin junat ja kömöt sen yhden biisin mukaan. Siksi myös tunnelmakoneen on hyvä kulkea mukana. Jos ei handlaa tätä musiikki/tunnelma-juttua, kuten allekirjoittanutkaan ei umpipaskasta musiikkimausta johtuen oikein handlaa, niin sitten on ehkä hyvä olla hullunkomea tai jotain. Itsehän luotan jatkossakin täysin luokattomiin juttuihin, joiden viljelyä luullaan hyväksi itsetunnoksi.