sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pott...pyöräilykypärä

Ankeassa arjessa vellominen ja itsesäälissä rypeminen, siinä ovat suomalaiset kansanhuvit. Tämän lisäksi katsantokanta about kaikkeen on lähtökohtaisesti negatiivista, mistä malliesimerkin antaa juuri äsken lukemasi rivit. Koska kaikki ei oikeasti ole paskaa eikä ennen ollut paremmin, nyt käännetään posivaihdetta silmään ja vaihdetaan tyylilajia mollista duuriin. Hip hei! Kun ihmisellä on elämän perusasiat kunnossa, ihminen ei myöskään sorru surkutteluun niin helposti. Maslow'n tarvehierarkian ihan alimman portaan on perustarpeet, eli syöminen ja paskominen, ovat melko helppoja täyttää. Jos tässä ei pärjää, todennäköisesti vaan kuolee. Toisella askelmalla on turvallisuus, ja tämän kirjoituksen aihepiiri sivuaa tätä kakkos-, eli B-rappua. Se on hyvä rappu.

Elämässä on nykyisellään tiettyjä turvallisuuteen liittyviä normeja, jotka eivät ole oikeastana ollenkaan pahasta. Turvavyön laittaminen ja liikenteen nopeusrajoitukset lienevät hyviä esimerkkejä, periaatteessahan homman voisi ulkoistaa vastuun suhteen myös yksilölle, mutta koska ihminen on kollektiivisesti tonta/tonto, niin ruumiitahan siinä tulisi. Todennäköisimmin ensimmäisenä itkemässä ja yhteiskunnan vastuuta tapaturmista olisivat todennäköisimmin vaatimassa samaiset kaiffarit, jotka huutavat yleensä ensimmäisenä sitä, kun yhteiskunta rajoittaa heidän oikeuttaan juosta munasillaan pitkin katuja, siinä missä kukaan ei olisi suojelemassa niitä viattomia sivustakatsojia, joiden näköhermoja kyseinen särkisi.

Kypärän käyttäminen pyöräillessä on sellainen asia, mitä ei ole vielä lailla normitettu mutta varmaan pitäisi. Se on nimittäin sellainen homma, että se kypärä saattaa säästää hengen, jos vetää kispalla pahasti turvat. Allekirjoittaneella kypärän hommaaminen kesti kauan. Päällimmäisenä syynä tähän oli varmaankin se, miltä se kypärä näyttää päässä, mikä on tonto syy. Jahka yleistyvät lisää, se kypärätön jamppa näyttää omituiselta. Nii.
Kuvassa hommaamani fillarikypärä, olisin ostanut aatteen värisenä, muttei ollut kokoja. Onhan tuokin ihan päheä väri, kait. Kypärämalleista en tiedä mitään, kait se pitää valita semmoinen mikä omaa silmää miellyttää. Itsehän menin sillä, mikä näytti vähiten pahalta. 

Palaten kirjoituksen alkupuolella mainittuun Maslow'iin ja turvallisuuteen, nyt kun toinen rappu on vielä paremmassa kondiksessa, pitää siirtyä asioissa eteenpäin. Se tarvehierarkian kolmas rappu on sitten seuraavana, eli läheisyys ja rakkaus (ts. kömö-/nahkahommat), jotka ovat suht' hyvässä reilassa, ihan siis elvistelemättä todeten. Se on ihmisille tärkeää, että on paikka johon mennä rakastamaan. Kolme hierarkian rappua kun on täynnä, se riittää, sillä seuraavana tulevaa arvostusta ei suomalainen mies kaipaa, koska suomalainen mies ei arvosta ketään, eikä etenkään itseään. Estetiikka on joidenkin pilipali-ihmisten höttö-katto-yläkäsitteitä (samoin kuin moraali on kivilaji) ja itseään voi toteuttaa vaikka tekemällä iltapalaksi makkispekkikset.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Valmu-paita

Elämä on ihan liian lyhyt pelkän arkisen aherruksen suorittamiseen, saati halpojen juomisen juomiseen, ellei sitten puhuta ihan ilmaisista juomista. Ravintola-alan opinnoissa allekirjoittaneen tajukoppaan taottiin ajatus siitä, että ei ole olemassa ilmaisia lounaita, laskun maksaa aina joku. Juominkien ja juhlimisen kanssa on aivan sama juttu; ne ilmaisetkin juomat on jonkun kuitattava, rasvamaksan aiheuttamasta pidemmästä saigonista puhumattakaan. Tästä huolimatta ei ole mahdollista elää mitään munkin elämää, paitsi jos siis on munkki. Ei nekään veitikat kait lasiin sylje, ja miksi sylkisivätkään? Ihminen ei ole mikään päämäärättömästi raatava ampiainen, joka menettää elämänsä tarkoituksen kuningattaren kuoltua. Pitää olla myös kivaa välistä, tai vaikka aina.

Arkea voi karkottaa monella tapaa, joista yksi on luontevasti festarointi. Festarointi on sellainen taiteenlaji, että sitä voi harjoittaa aika monessa muodossa ja näin kasvavana ja ikääntyvänä
hedonistina elämä ei yksinkertaisesti taivu mihinkään huonoissa olosuhteissa suoritettuun, useamman päivän telttakämyilyyn. Pitää olla rock-henkisyyttä, mikä ei ole kuitenkaan synonyymi hampuusiudelle ja pahalta haisemiselle. 2010-luvun hedonistimies tuoksuu, myöntää lukuisat virheensä, eikä pyydä apua. 

Kun festarihommissa ollaan ns. tilanteen päällä, sieltä pitää kuitenkin hommata jonkinlaista fyysistä evidenssiä. Sitä ei nimittäin usko Erkkikään että on oltu yhtään missään, jos ei ole jotain hankittu itse paikasta, oli kyseessä sitten joku teematuote tai uusi arpi. Vaikka hetken huuma yllättäisi, pitää silti purra hammasta ja hankkia muisto, aivoihin kun ei voi aina luottaa muistojen säilyttäjänä.
Kuvassa Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumilta hommaamani festari-/rokkipaita. Olen joskus aiemmin kirjoitellut siitä, kuinka jokaisella tulisi olla ainakin yksi rokkipaita. Kyseinen paita on luontevasti hankittu Suomen satukirjamaisen kesän ehkä parhaalta festivaalilta, ainakin teema, miljöö, tunnelma, ihmiset ja esiintyjäkavalkadi on erittäin kilpailukykyinen kokonaisuus.

Festaroinnista selviää lentävin värein yleensä silloin, kun pyörii hyvässä porukassa, eikä tötöile. Kuulostaa helpolta, mutta välillä ihminen vaan tötöilee. Tästä huolimatta tötöily on tontoa, ja siten ei suositeltavaa. Kömöt antaa yleensä anteeksi pienet tötöilyt, mutta ei isompia, saati jatkuvaa amok-juoksua. Toisaalta jälkimmäisenä mainitussa, vauhkoa eläintä muistuttavassa tilassa ihmisellä on yleensä muutakin mietittävää kuin kömöt, kuten se, ettei vast'ikään hankittu festaripaita repeä otettaessa niskalenkkiä paikallisesta kerberossista.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kesäkengät

2010-luvun ajassa elävä mies ei tarjoa, hänelle tarjotaan. Tästä samasta syystä myöskään kaksi ajassa elävää, miehistä sillä lailla pitävää miestä, eivät ikinä tarjoa juomia toisilleen, paitsi jos on toisen vuoro mennä tiskille. 2010-luvun mies on hetkessä kiinni oleva metropoliitti, jonka habitus istuu tilanteeseen kuin katolinen pappi rippituoliin. Jotta menee läpi kanssaihmisille uskottavasti 2010-luvun miehenä, vaatetuksen tulee olla aina kohdallaan. Ajankuvaan ja vuodenaikaan sopimaton pukeutuminen aiheuttaa nimittäin maineelle pahan kolauksen nopeammin, kuin ehtii sanoa setämies. 

Paras ostos on yleensä sellainen ostos, jonka tekee vähän vahingossa, kun sattuu olemaan massia yllä. Kömötkin tykkää sellaisesta itsevarmasta massimiehestä. Jos menee ostelemaan juttuja ihan asioikseen, niin tasan ei muuten löydä mitään. Tästä vankkana todistusaineistona se, että minäkin löysin kesäkengät ihan vaan kun olin kenkäkaupassa aveccina.

Hesalaiset sanovat kenkiä skloboiksi, mikä on uskomattoman hankala sana lausua kolmen promillen humalassa (kolmen promillen humalassa tosin mikä hyvänsä sana on hankala lausua). Kengät on kuitenkin tärkeä juttu olla, etenkin kun asustaa näin pohjoisessa sijaitsevassa ja kylmässä maassa. Neljä vuodenaikaa tekevät sen, että ympäri vuoden ei voi olla nahkanaruilla jalan ympäri sidotut kuutinnahkariekaleet jalassa, joten 2010-luvun hedonisti-metropoliitilla pitää olla myös kevyempää jalkinetta olemassa. 
Kuvassa kesäkenkäni, mukavasti tummansiniset. Koko on 41, ja kuten pienijalkaisista miehistä yleisesti puhutaan, heillä on myös pienet kengät. Kesäkengät ovat kankaiset ja hyvät. Oikea kenkä on ikävästi hangannut akillesjänteeseen Horuksen silmää suuremman hiertymän, mutta kyllä se siitä lähtee, kun vaan jaksaa käyttää rakkolaastaria. Ostin kengät noin kolmen minuutin harkinta-ajalla, mikä on ruhtinaallinen aika ostopäätökseen. Vähän saatoin kokeilla vasenta kenkää jalassa, mikä perhana ei paljastanut, että toinen kenkä se hiertää minkä ehtii.

Kesäkengät on hyvä olla, jos ne ovat oikeanlaiset, ne menevät niin patikalla kuin kuunarin kannella skoolatessa. Kesäkenkien merkillä ei ole tosiasiassa paskankaan väliä, koska kenkien merkkiä katsovat tarkasti vaan siinä määrin pinnalliset ihmiset, että niitä on se kaksi prosenttia väestöstä. Nämä vempulat ovat vielä sellaisia, että kuppaavat merkkikenkäihmiseltä velatkin, jos vaan kuppaamaan pääsevät. Toisekseen ne kahdensadanviidenkympin merkkikengät ottaa kuitenkin kolhua osuessaan kärki edellä rappuseen, mikä taasen harmittaa aika pirusti enemmän nousukasta oikeistokommaria kuin harmittaisi kolmenkympin sklobot jalassa tallaavaa hedonistirenttua.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Lifestyle: Napashotit

Sikailuun ja siihen liittyvä hedonismilla voi olla negatiivinen vaikutus ihmisen elämään, tai ainakin muiden suhtautumiseen kyseiseen yksilöön. Edellä mainittuja harrasteitahan voi toki toteuttaa myös olematta töykeä toisia kohtaan. Omassa elämässäni olen kuullut useita tosielämän tarinoita tälläisestä boheemista porsastelusta, joista mainittakoon taksilla ajaminen kävelyvauhtia ja juttelu kavereiden kanssa ikkunasta samaan aikaan (kompromissi siitä, kun taksiasiakas ei jaksanut kävellä, kaverit eivät jaksaneet mennä taksilla, ja sovittuun lisähintaan taksi ajoi kävelytahtia), tarjoilijan seisottaminen pöydän vieressä kaatamassa konjakkilasit aina piripintaan kun asiakkaat otti hörppyä, sekä sellainen hillitön ihmisihokontakteihin sotkeutuminen, vaikka ei olisi edes tarkoitus. Pointti lienee siinä, että jokaisella sattuu joskus eteen se hetki, kun tuntee olevansa ihan keisari, ja innostuksessa tulee hiukan huikenneltua. Pääasia, ettei ole töykeä toisia kohtaan, ainakaan pahasti ja tahallisesti. Humpan juoni on kuitenkin siinä, että aina välillä hullu nuoruus ottaa otetta ihmisen selkänahasta, eikä siinä sinällään mitään väärää ole. 

Nuoruuteen itsessään kuuluu välillä sellaiset kaiken maailman soidinmenot, riiaukset ja kukkotanssit. Niin miehet kuin naisetkin pörhäyttävät ajoittain henkiset riikinkukon takahöyhenensä auki ja antavat palaa, baby! Vaikka nämä huikentelut ovat suoremmin nuoruuden intoon liitännäisiä juttuja, kyllä niitä tekee ihan aikaihmisetkin. Yksi näistä hullutteluriiteistä on napashotit, jotka olivat kuumalla 80-luvulla kovaa huutoa, mutta kokivat talouden ylikuumenemisen, internetkuplan ja 90-luvun alan laman myötä hetkittäisen hiipumisen ennen nousemistaan uuteen renessanssiinsa näin 2010-luvulla. Napashotit on hyvä juttu. Ei ole vaikea kuvitella koko päivän neuvotellutta ammattiliittojohtajaa ottamassa napashottia rentoutuakseen liiton saunalla ja karjahtamassa "Tarzan Bundolo!". Ei ole vaikea nähdä useampaa yrityksen keskijohtoon kuuluvaa henkilöä nauttimassa napashotteja kollegansa navasta firman pikkujouluissa, oma tai jonkun muun kravatti Rambo-nauhana. Ei ole vaikea kokea työnaista ottamassa kirkasta ja kirpeää perjantaikopsuaan armaansa navasta kodin turvassa. Napashotit ei tunne luokkarajoja, eikä sukupuolten välisiä eroja. Mitä nyt miehillä on keskiverrosti varmaan vähän naisia isommat ja karvaisemmat navat, paitsi jos on tyrä tai jos on klooni.
Kuvassa herkullinen napashot tarjoiltuna suolareunuksen kanssa. Voi olla suositeltavaa, että ei käytä napashotin juoma-alustana miestä, tai ainakaan yhtä mahakarvoituksella siunattua tapausta kuin kuvan malli. Mikäli nauttii napashottina tequilaa, ei kannata jättää sitruunaa tuohon tarjoiluastialle, kun se saattaa muuten osua juodessa kirvelevästi silmään. Toisin kuin siinä biisissä lauletaan, tequila on varsinaisesti vähän huono juoma napashotteihin, koska ainakin ne kotimaassa myynnissä olevat silverit ja goldit on aika hirveää evästä. Joku sellainen pastillinen juoma tarjoaa paremman laksatiivipitoisuuden ja jättää vatsan myös kivan tahmeaksi.
Kuvassa napashotteihin erinomaisesti soveltuva marjakossu, jota jokaisella isänmaallisella suomalaisella pitäisi olla viinakaapissaan (ei tarvinne erikseen mainita, että jokaisella isänmaallisella suomalaisella on myös viinakaappi, vaikka lasiin sylkisikin). Marjakossun edustalla tuollainen pullonsuuhun laitettava kaadin, joka on siis aivan must-juttu, jos nauttii ajoittain napashotteja. Muutoin on nimittäin isona riskinä lutrata arvokkaat juomat astiana toimivan henkilön päälle.

Jos siis eteen tulee hetki, jossa mietityttää napashot vai ei-napashot, kannattaa aina tarttua hetkeen ja mennä sillä napashotilla. Voi nimittäin olla, että se hetki ei enää koskaan palaa, kuten joskus on käynyt. Ei ihmistä ole napaansa katsomista. Tässä vaiheessa on varmaan hyvä myöntää, että tuo napashottien 80-luvun suosio tuli vedettyä ihan hatusta, sillä blogisti oli niihin aikoihin sen ikäinen, että napa ei ollut kehittynyt riittävän suureksi toimiakseen juoma-astiana. Lisäksi He-Man ukot oli vielä silloin napashotteja kiinnostavampi juttu.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Käsityöläisoluet

Nykymaailmassa käsityönä tehtyä pidetään jotenkin itseisarvoisesti hyvänä. Näin totaalisen kädentaidottomana ihmisenä en yhtään ymmärrä, miksi näin on. Teollisesti tuotettuna saa aikaiseksi hyvää ja tasalaatuista tavaraa, kun ei ole liikaa ihmisiä välissä sotkemassa. Tämä siis huomioimatta sitä eroa mikä syntyy tuotantomäärissä verratessa käsityöhön. Toisaalta taas, kun teollinen massatuotanto yleistyy, perushyödykkeiden valmistamiseen tarvittava käsiparien määrä vääjäämättä vähenee. Näin syntyy työttömyyttä, mikä taas korjautuu sillä että kulutusta siirtyy kohti palveluita. Tavallaan nämä käsityönä tehdyt ja asiakkaan maun mukaan kustomoidut hyödykkeet ovat osa tätä kiertokulkua, vaikka vähän nurisenkin siitä, että asiat olisivat muka helkkaristi parempia käsin tehtynä. Puuttuu se fiilis, mikä tulee kun saa käsiinsä koneilla tehdyn tavaran ja kalliimpia ne nyt ainakin ovat.

Käsityöläisvalmistus sopii kohtuullisen hyvin alkoholijuomien tuotantoon, sillä ihmisten makuaistit ovat subjektiivisia, eikä sitä Keravan punaista jaksa Erkkikaan kitata töllikaupalla (puhun tässä oikeastaan paskaa, sillä oikeasti on aika paljon jengiä, jolle alkoholijuomissa määrä on laatua tärkeämpi juttu). Käsintehty ei siis sinällään ole pahasta, vaikka kääntääkin kehityksen kelloa takaisin päin. Saapahan joku partasuti-hipsteri hommia, niin pääsee maksamaan veroa. Tästä innostuneena erehdyin itsekin tekemään oluthankintoja sellaisesta alan kaupasta. Oli vaikka mitä, ja oli kyllä hinnoissaan. Koska raha ei ole ongelma, vaan käyttövoima, ostin vittuillessani silti.
Kuvassa hankkimani käsityöläisoluet, tein hankinnat lukemalla vähän etikettiä ja katsomalla etikettikuvaa. Vasemmalta oikealle kuvassa siis koirakalja, nyrkkinainen ja teinihenki. En ole vielä raaskinut juoda noita, ehkä sitten joskus huonossa seurassa, taskulämpimänä ja vitutukseen. Kun nämä ovat hankittu ulkomailta, niin toivotaan että maistuvat ihan kauheilta. Sitten ei paljoa harmita saatavuusongelmat jatkossa.

Käsityöläisoluet ovat nyt kuuminta hottia, joten kyllä niitä kannattaa kokeilla, ettei leimaudu ihan muutosvastarinnan keulakuvaksi. Se lopullinen kysymys kuitenkin lienee, että saako käsityöläisoluita juomalla kömöjä. Vastaushan on, että saa ihan siinä ihan missä saa juomalla mitä hyvänsä alkoholijuomaa, paitsi kiljua. Käsityöläisoluiden kohdalla makua on toki sen verran, ettei tarvi litkiä koko koria kerralla. Toisaalta myös oluiden hinta varmistaa sen, että korillisen juomista ei tarvitse edes harkita, ellei sitten ole tuomiopäivän kulutusjuhlat ja amok-juoksu päällänsä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Matkamuistot

Ihmisen on hyvä olla välillä reissussa, sellainen pienikin muualla kuin kotonaisemissa vietetty ajanjakso lataa päänsisäisiä akkuja. Jos on rahat vähissä voi tietysti ottaa miniloman juomalla useamman topen (junttislangiversio hesalaisesta stubesta) lyhyeen aikaan, mutta tämä ei tietysti ole ihan sama juttu. Itsehän olen matkailijana niitä ihmisiä, jotka ei yleensä mene samaan kohteeseen kahdesti, kun vielä on niin paljon näkemättä. Tukholmaa ja Tallinnaa ei tosin lasketa tähän listaukseen, niissä tulee käytyä. Kumpaisenkin kaupungin ilmassa on varmasti jotain vialla, koska jostain kumman syystä näihin kaupunkeihin saapuessa tai näistä lähtiessä on yleensä paha olo. Sama efekti kuin hotelleissa yöpymisessä.

Lomalta kuuluu hankkia jotain muistiaisia, koska eihän sitä muuten pysty esittämään kömöille hedonisti-jetset-kosmopoliittia. Pitää olla todistusaineistoa, jota sillai puolihuolimattomasti vilauttelee. Ihan pelkkä normaali vilauttelu on sekin aina hyvä ajatus. Nettiin on järkevä laittaa kuvia, mutta tämä ei riitä. Jotain sellaista matkamuistoa on siis oltava. Ainoa ongelma näillä muistiaisilla on se, että niiden pitäisi olla sillälailla tasokkaita, että niitä kehtaa pitää esillä. Toinen ongelma on siinä, että isompi krääsä veisi matkalaukusta tarvittavaa tilaa ja toisi painoa. Ratkaisu on sellainen, että keep it small and simple. Tästä syystä mukaan kannattaa hankkia paikallinen jääkaappimagneetti, sillä sellaisia tarvii muutenkin olla. Niillä voi laittaa näpsäkästi esille tärkeät tiedotteet, laskut, lasten kuvat (lapsettomat voi laittaa joidenkin muiden lapsien kuvia, leikkaa niitä vaikka lehdistä) ja kirjeitse saadut tappouhkaukset.
Kuvassa Rooma-aiheinen jääkaappimagneettini, joka toimii tällä hetkellä hienon häävierasnimikyltin pidikkeenä. Oli muuten hyvät häät, tanssin ja kaikkea, enkä kyllä yhtään muista tanssineeni. Magneetin koko on arviolta tulitikkuaskin luokkaa, mikä on presiis sopiva. Magneetin pinta on tuollaisen marmorin näköistä, mikä on hieno juttu, sillä kulunut marmorilaatta tuo mieleen Keski-Euroopan, tyylin, eleganssin, hedonismin, vaurauden ja syntiset kesäyöt.

Jääkaappimagneetteja löytyy joka perhanan turistikojusta, tosin niistä sellaista ei kannata hankkia, jos on vaihtoehtoja. Itsehän suosin nähtävyyksien kauppoja, kun niissä on monesti siihen kyseiseen paikkaan liittyvää kamaa. Olkoonkin niin, että tuo magneetti ei varsinaisesti kerro itse ostopaikasta, eli Ostia Antican raunioista mitään. Harmi sinällään, jos niillä olisi siellä ollut sellaisia magneetteja, tasan olisin ostanut. Tontot. Magneetteja voi olla useampia, mutta ei kuitenkaan ihan niin paljoa, että jääkaappia ei hahmota magneettien alta. 

torstai 5. toukokuuta 2016

Halvat tuliaispaidat Italiasta

Siinä yhdessä vanhassa lastenlaulussa sanotaan, että maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Tämä on totta, ja ne asiat hämmästyttää myös isoa kulkijaa. Kaikessa ei ole vaan järkeä. Monesti kaikkein vähiten järkeä on sellaisissa asioissa, joita pyritään perustelemaan niin, että tätä toimintaa tehdään nimenomaan siksi, että vain näin toimimalla tässä touhussa on järkeä. Otetaan vaikkapa sellainen juttu, että on ihmisiä, jotka tienaavat miljoona euroa vuodessa. Muistaakseni keskiverto palkansaaja tienaa hieman yli saman koko työuransa aikana, jos siis on yhtenäinen työura. Jostain syystä toiset hommat ovat kuitenkin niin vaikeita ja vastuullisia, että niistä pitää maksaa normaali ihmisen elämän aikana tienaama summa vuodessa. No eihän siinä. Taloudellisen toimeentulon kannalta se on aivan sama, tienaatko sen yhden vai kaksi miljoonaa vuodessa. Kaksi miltsiä tienaavan pitää vaan ompeluttaa syvemmät taskut käärinliinoihin ja hankkia komeampi krypta.

Myös pukeutumisessa on asioita, joissa ei ole välttämättä järkeä, mutta niitä tehdään silti. Olen jo aiemmin tällä yksipuolisella foorumilla kertonut mieltymyksestäni halpoihin printtipaitoihin, joiden sanomassa ei ole mitään järkeä. Yleensä ollessani ulkomailla käytän ihan aikaa sellaisten metsästämiseen, koska ne ovat hiukan erilaisia kuin kotopuolessa. Siinä ei ole mitään järkeä. Toisaalta taas jotain merkkiä olevat T-paidat ovat printeiltään vähintään yhtä hämyisiä, suurimpana erona lähinnä kuusinkertainen hinta ja parempi laatu, eikä sekään saa sitä paitaa kestämään loputtomiin, kun kangas kuluu kumminkin. Tässä mielessä halvat paidat on parempia. Voi tietysti olla, että käyttämällä halpoja paitoja pilaan kaikki saumani kalliille merkkipaidoille syttyville kömöille. Kun nämä kömöt kävisivät muutenkin rasitteeksi lompsalle kaikkien hintavien lahjapyyntöjen ja Barbadoksen lomien kustantamisen kautta, ehkä ihan hyvä näin.
Kuvassa Italiasta hankkimani halpa, hämyprinttinen T-paita. Tykästyin harmaaseen pohjaväriin (joskus nuorena käytin ainoastaan mustia ja harmaita T-paitoja), keväiseen kukkaskuosiin sekä lukuun 33, koska olen 33-vuotias. Jahka täytän 34, varmaan poltan paidan, koska se muistuttaa liikaa siitä, kun olin nuori, vetreä ja ketterä 33-vuotias. Paita on napakka, mikä on myös hyvä muistutus että allekirjoittaneen pitää vetää vatsaa sisään ja laihtua vyötäröltä. Toisaalta hihat jättävät kivasti pythonin ja anakondan paljaaksi.
Kuvassa toinen Italian tuliainen. Printissä viitataan ilmeisesti Amerikan Yhdysvaltojen Nashvillessä pantuun käsityöläisolueen. Siis Nashvillehän on ilmeisesti karmeaa punaniskalaa ja Raamattuvyöhykkeen kaupunkeja, mutta toisaalta yhdistän sen jotenkin Jack Daniels-viskiin, jota silloin tällöin nautin colalla huonossa seurassa. Paita on aika samaa mallia kuin tuo ylempi paitakin on, tosin värittömämpi.

Pukeutumisessa on pitkässä juoksussa hyvä luoda itselleen joku brändi ja mennä sillä. Sellainen itselleen uskollisena pysyminen kantaa hedelmää, kuten myös toisille uskollisena oleminen (paitsi jos harrastaa yleisurheilulajina vähemmän tunnettua syrjähyppyä ammattimaisesti). Vaikka itse olenkin hiukan freesiytynyt vuosien varrella (mikä on ihan tervettä, sitä kutsutaan myös kasvamiseksi ja tilanteen mukaan pukeutumiseksi), tietyistä perusprinsiipeistä tulee pitää kiinni katkeraan loppuun saakka. Minulle yksi näistä prinsiipeistä on halvat printti-T-paidat, joita käytän salilla, kauluspaidan alla ja ollessani "holiday very casual"-moodissa.