tiistai 22. heinäkuuta 2014

Hääpukeutuminen, post festum

Häät ovat hieno juhla, johon pitää myös osata pukeutua juhlan arvokkuuden mukaisesti. Hääetiketin suhteen ei kannata murehtia, sillä häissä on aina taatusti paikalla joku tuttu, yleensä naispuolinen sellainen, joka muistuttaa kun (ei jos) tekee hölmösti. Kaikkein oleellisinta on se, ettei ainakaan perseile kirkossa, sillä sellainen on makaaberia touhua. Kirkossa pitää katsoa ensin morsiammen ohi leijumista hymyillen vienosti, muttei kuitenkaan ivallisesti, ja jahka vihkiminen on suoritettu, hääparia on katsottava hyväksyvästi nyökytellen. Muu aika tulee istua hiljaa penkissä ja on samalla kuiskuteltava ei-häiritsevästi vierustoverin kanssa ala-asteella tai kansakoulussa hävityistä hiihtokilpailuista. Toinen mielenkiintoinen hääkirkkoon liittyvä fakta on se, että jostain kuuluu aina vauvan itkua, vaikka kirkossa ei olisi ensimmäistäkään vauvaa mailla eikä halmeilla. Oletettavasti kanttori laittaa vauvanitkunauhan soimaan kirkon kaiuttimista ennen tilaisuutta.

Häiden kohdalla sanonta rapatessa roiskuu pitää harvinaisen hyvin paikkansa. Häitä vietätään useimmiten kesällä ja auringon paistaessa pukuun vuorautunut terve, hyvän aineenvaihdunnan omaava mies hikoilee kuin sika. Kun ihminen on omissa nahkoissaan limainen kuin etana, ei ehkä ole syytä miettiä sitä että onko ravatti suorassa pikkutunneilla. Jos on ollut hyvät häät, yleensä ravatin löytää aamulla pikkutakin vasemmasta taskusta, näin asia on ainakin minun kohdallani.

Mitä pukeutumiseen tulee, hääparin asusteista en sano yhtään mitään, kun en niistä mitään tajua, eikä minun tarvitsekaan. Jos tulee ajankohtaiseksi, aina löytyy joku neropatti neuvomaan, se on varma. Häävieraiden osalta nasten vaatetuksista en myöskään sano mitään, koska tiedän asiasta sen verran, että ymmärrän olla ottamatta kantaa. Joku mekko on hyvä, kait. Miesten kohdalla parempi puku toimii. Paidan kanssa soveltuva ravatti kaulaan ja sen kanssa mallaava taskuliina rintataskuun, jos sattuu omistamaan. 
Kuvassa häissä käyttämäni puvun pikkutakki, aatteen värinen taskuliina vielä ansaituilla paikallaan. Taskuliinaan ei kannata niistää ja jos tulee puklu, sitä ei myöskään kannata pyyhkiä taskuliinalla. Puvun kanssa oli ravatti jossa on myös punaista, mutta en laittanut sitä kuvaan, koska en ollut aivan satavarma, menikö se sävyn suhteen taskuliinan kanssa yhteen. Puvun rinnuksessa näkyvä keltainen juttu on ekonomimerkki, sillä juhlissa kuin juhlissa on tärkeää edetä tittelit edellä, koska on teoreettinen mahdollisuus että se vetoaa johonkin paikalla olevaan kömöön. Puvun kanssa oli mustat suorat housut, joissa ei ole mitään muuta erikoista kuin että ne olivat mustat suorat housut.
Kuvassa ihan oikeasti häissä hyödyntämäni kauluspaita. Paita on hiukan rypyssä, mistä voisi luulla että olen käynyt yöllä se päällä hetken tirsamaassa, vaikkei näin tosiaankaan ole. Reissussa rähjääntyy. Valkoinen kauluspaita on hyvä häävaate, sillä se menee vaikka minkävärisen ravatin kanssa yhteen. Valkoisen paidan merkittävin ongelma on se, että paita oikein kerjää punaviiniä ja hääkakkua rinnuksille.

Häissä on hyvä muistaa se, että paikalla oleville nuorille aikuisille häät ovat oiva mahdollisuus pariutua, sillä se, että näkee pariskunnan sitoutumisrituaalin, aktivoi joskus nuorilla aikuisilla pariutumisrauhasen toimintaan. Tämä johtaa siihen että omalle parinmuodostumistarpeelle saattaa tulla kiire ja kaikkipitääsaadamulletänneihanheti. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään käsitystä miten asian suhteen pitää toimia, enkä jaksa nyt asiaa sen kummemmin miettiä. Mihin se on kiire tässä valmiissa maailmassa.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Rokkipaita

Vastuullisen arjen ja kaoottisen vapaa-ajan lisäksi ihmiselämässä kuuluu olla rock 'n rollia. En tarkoita tässä nyt yksinomaan sitä musiikkilajia, vaan minulle kysymys on asenteesta ja vaaran tunteen lisäämisestä elämän mausteeksi. Rokkiasennetta kuvastavia tempauksia voi olla esimerkiksi punaviinipullon ottaminen juomapulloksi urheilusuoritukseen (tällöin pullo on myös juotava kokonaan ja yksin), vaihtelevien avec-ihmisten vieminen tilaisuuksiin (paitsi jos on vakiintunut, sellaisessa yhteydessä tämä on vain tahditonta) sekä yleinen jöön pitäminen (mikä on hiukan samaa kuin mestarointi, siis eräänlaista johdon ja tilanteen haltuunottamista ilman muodollista valta-asemaa, tai hajua siitä, mitä on oikeasti tekemässä). Jos yleinen luonnehdinta ihmisestä on tissiposki, tällöin ko. henkilö ei voi olla liikenteessä rokkiasenteella, ei niin mitenkään, ei vaikka joisi kokonaisen viinipänisterin yksin hippohiihdoissa.

Ajoittaisesta rokkiasenteesta pääsemme kätevällä aasinsillalla siihen, että välillä sitä tulee mentyä keikoille, festareille tai veljeiltyä kaiken maailman hampuusien kanssa. Näitä erikoishetkiä varten tulee myös olla asiaankuuluva vaatetus päällä, tai muuten katu-uskottavuus kärsii ja Horus saa pilkkeen kuuluisaan silmäänsä. Jos ei halua vetää koko vaatetustaan rokkimallilla, voi myös suosia light-versiota pukeutumisesta, ja sen tehtävän ajaa yksinkertaisesti T-paita, tuttavallisemmin siis rokkipaita. Rokkipaita voi olla ihan minkä vaan riittävän rock-henkisen artistin tai yhtyeen paita, paitsi uudempien yhdysvaltalaisten punk-orkestereiden tai pomppuheviyhtyeiden paita, sillä minun isopapallanikin on näitä yhtyeitä enemmän rock-uskottavuutta, ja hän on todennäköisesti maatunut ainakin kymmenen vuotta sitten.
Kuvassa rokkipaitana hyödyntämäni Pelle Miljoona Unitedin T-paita. Paita on siinä mielessä yksilöllinen täsmähankinta, sillä ainakaan laajassa tuttavapiirissäni kovin moni ei lisäkseni fanita kyseistä pumppua. Paitaa voi käyttää joko sellaisenaan farkkujen ja kauniin neitokaisen kanssa, tai sitten hieman siistimmin Hector-meiningillä yhdistäen asusteeseen farkut, rennomman pikkutakin ja kauniin neitokaisen käsipuoleen. Paita on hiukan rypyssä, sillä en ole vielä käyttänyt sitä julkisesti, mikä on johtanut taas siihen, ettei kukaan kaunis neitokainen ole lähtenyt matkaani silittämään paitaa. Itse en voi moista tehdä, sillä moraalikäsitykseni ja hyvin piilottelemani sovinistinen maailmankatsomus kieltää minulta T-paitojen silittämisen täysin.

Rokkipaita on unisex-vaate, joka ei syrji ketään, paitsi tietysti on erikoista jos mies käyttää naistenmallista paitaa. En lähde nyt kuitenkaan tässä tuomitsemaan ketään, ties vaikka joku kaunis päivä löydän itseni naistenvaatteista, ikinä ei voi tietää, millaiseksi ihmiseksi sitä kehittyy. Vähintään yksi rokkipaita pitäisi kuitenkin olla vaatekaapissa, sillä painaa edes sen yhden vuotuisen musiikkitapahtuman läpi. Jos kyseessä on monipäiväiset festarit, suosittelen deodorantin, talkin ja magnesiumin lisäämistä kainaloihin välillä, jottei paita ryhdy haisemaan. Toinen vaihtoehto on hikoilla tauotta, sillä hiki alkaa kuulemma haista kunnolla vasta sitten, kun se kuivuu. 

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Valkoinen vitriinikaappi

Jokaiseen kotiin kertyy lasitavaraa, josta osa on sen verran hienoa, että niitä ei henno sulloa keittiön kaappeihin, varsinkaan jos kaapeissa ei ole riittävästi tilaa. Avohyllyihin lasitavaraa on nihkeä laittaa, sillä silloin niitä saattaa vahingossa kaatua, jos tanssii (ainoat hyväksyttävissä olevat tanssilajit ovat poskivalssi ja 70-luvun diskotanssi) tai taistelee eksoottisia salamurhaajia vastaan sisätiloissa. Tämän vuoksi on syytä omistaa vitriini, mikä myös vähentää pölynpoistamisen tarvetta kyseisistä astioista. Jälkimmäistä syytä ei pidä tosin sanoa ääneen, sillä silloin syyllistyy laiskuuteen, mikä on kuitenkin kuolemansynti.

Siis vitriini on se juttu. Vitriinit ovat lähtökohtaisesti sellaisia kalusteita, joita miehet eivät omatoimisesti osta, enkä minäkään menetellyt niin. Hyvästä vinkistä tein kuitenkin tarkan täsmähankinnan, enkä katunut, vaikka pidän katumista yleisesti järkevänä ja en ymmärrä yhtään niitä ihmisiä, jotka ilmoittavat etteivät kadu mitään. Vitriinin on syytä olla sopivan kokoinen siihen varastoitavaan tavaramäärään nähden, kuten myös vitriinin on kait hyvä sopia siihen tilaan mihin se laitetaan, niin kokonsa kuin ulkonäkönsäkin puolesta.

Vitriinin sisusta on syytä pitää jonkinlaisessa järjestyksessä, samoin kuin päälle voi ladata tavaraa ainoastaan tarkan harkinnan mukaan. Mikäli vitriinissä on osa, mikä ei näy suoraan ulos, sinne voi sitten kasata ja unohtaa kaikki rojut hyvällä omallatunnolla, ja jos asia vaivaa, sen ei saa antaa näkyä kenellekään. Tilanne on hiukan sama kuin pahanmakuista alkoholijuomaa seurassa hörpätessä, maine ja katu-uskottavuus menee, jos irvistää.
Kuvassa valkoinen vitriinikaappini kuvattuna vinosti edessä, siinä kivasti viinikaapin ja ikkunan välissä. Sopii kuin monokkeli paronin vasempaan silmään. Vitriini on käsintehty ja uniikki, itseasiassa vitriini on jopa samankorkuinen kuin Uniikki. Mikäli heittäisin ennenaikaisesti veivini, vitriini tulisi olemaan todennäköisesti se osa kuolinpesän omaisuutta, mistä perinnönsaajat tulisivat tappelemaan. Vitriinistä tykkää niin myllärin vaimo kuin tytärkin, siksi se on must-hankinta jokaiselle bachelor-miehelle, sillä kaluste ei rajaa yhtäkään neitokaisryhmää pois tykkääjistä. Hankkiessa on vaan tärkeää muistaa, että ei tee sitä yksin. Ikinä.
Kuvassa vitriini edestä. Ylähyllyt olen lastannut ristallilla, alahyllyllä on baaritarvikkeita sekä muutama juomatietoutta käsittelevä kirja. Ristalli on hyvä, ei välttämättä kestä isältä pojalle, mutta ei tässä vielä olla lisäännyttykään. Alakaapissa ei todellakaan ole mitään kiinnostavaa. Ei todellakaan. Vitriinin ovi on vanha ikkuna, siinä on salvat ja kaikki. Mikäli tulee akuutti tarve leikkiä rokkitähteä, eikä halua vetoa sisälle, television voi heittää aina vitriinin lasin läpi ja käytännössä tarve on tyydytetty. Tätä ei kannata kuitenkaan tehdä yöllä, ettei naapurit häiriinny. Vitriinin päällä on kuvia perheestä sekä muovinen jalkaväkimiina, eikun siis palovaroitin.

Vitriini, piste. Aina sille käyttöä löytyy, voi laittaa kirjoja tai laseja. Jos ei ole parempaa lasistoa tai ristalleja, ollaan jo lähtökohtaisesti hakoteillä, ja niistä pitää lähteä. Niitä voi mies hankkia jopa itse, sillä lasistovarustelun voi laskea osaksi miehisyyttä. Juoma on nimittäin juuri niin hyvää, kuin miten kalliista lasistosta sen juo, ja siksi pitää olla muutama arvokkaampi lasi. 
 

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kesälomapukeutuminen

Kesällä aikuiset ihmiset viettävät aikaa lomalla, ja näin kenestäkään muusta kuin itsessään vastuussa olevan, ts. täysin edesvastuuttoman, hedonistin näkökulmasta on tärkeää, että näyttää ulospäin ettei kiinnosta. Käytännössä tämä tarkoittaa kuotenkin siis sitä, että vaikka kiinnostuksen täydellinen puute täytyy näkyä ulospäin vaatetuksesta, ei siltikään voi pukeutua täysin tyylittömästi johonkin verkkareihin, koska sellainen on mässäilyä pahempi kuolemansynti, josta joutuu vähintäänkin helvetin neljännelle ulkokehälle menehtymisen jälkeen.

Olen valikoinut pitkän elämänkokemukseni pohjalta kesälomavaatekerrakseni seuraavan asusteyhdistelmän: uimahousut, pikkutakki ja salmiakkikoskenkorva. Uimahousut, koska on kesä, pikkutakki, koska täytyy näyttää ihmisille että on uraputkessa oleva saatanan juppi, sekä salmiakkikoskenkorvan, koska on kesäloma ja muuten ei kehtaa käyttää edellämainittuja vaatteita yhdessä. Salmiakkikosanderissa on se hyvä puoli, että sitä juotuaan ei tarvitse huolehtia hengityksen raikastamisesta, koska hönössä oleva habitus yhdistettynä hengityksestä huokuvaan makeahkoon salmiakintuoksuun kertoo kyllä muille, mikä on humpan juoni. Vielä huomio siihen, että pitää olla joko itsetehtyä tai sitten aitoa alkuperäistä. Miedot kopiot ei kelpaa.
Kuvassa viralliset kesälomavaatteeni. Valitsin pikkutakiksi vaaleanruskean valmistujaistakkini, sillä se on riittävän setämäisen värinen antaakseen sen kuvan, ettei kiinnosta. Kuvan uimahousut ostin Tallinnasta, kun tarvitsin sellaisia, olin jättänyt paremmat uimahousuni kotiin ja nämä olivat riittävän rumat ja halvat. Valitsin kyseiset uimahousut tähän vaatekertaan, koska ne sopivat mahdollisimman vähän yhteen ja antavat vahvan signaalin ettei kiinnosta. Salmiakkikoskenkorva on poikkeuksellinen vaate, sillä siihen pukeutuessa voi määrittää, kuinka paljon itseään sillä vaatettaa. Lopputulos joko näkyy ulos tai sitten ei. Kun muina vaatteina on uimahousut ja pikkutakki, kannattaa salmiakkikoskenkorvaa ottaa alle ainakin puolet puolesta litrasta. Viimeistään siitä näkee, ettei kiinnosta.

Kuten olen kaikessa muussakin pukeutumisessa ja sisustamisessa käynyt läpi, on keskeistä huomioida, saako näillä huomiota ja seuraa. Vastaukset ovat ytimekkäästi ensimmäiseen kyllä, toiseen ei. Tarjoan helpon vitosen sille kuka onnistuu kyseisessä, todistusaineistoksi riittää kuvat ja kahden luotettavan todistajan kertomus tilanteesta.

Esitellyn vaatekerran kruunaa se, että jättää naamakarvat ajelematta, sillä itsestään huolehtimattomuus on pohjimmiltaan miehekästä. Deodoranttia kannattaa kuitenkin laittaa, kävi sitten suihkussa tahi ei. Pahalta haiseminen ei ole miehekästä, se on vain merkki huonosta hygieniasta.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Merisaukkopaidat

On tärkeää että ihmisellä on olemassa muutama parempi T-paita, jota pitää joko sellaisenaan raakana tai sitten pikkutakin alla, jolloin on vähän sellainen hectormainen meininki päällä. Näiden T-paitojen löytäminen ei tapahdu aina ihan tuosta vaan ja omalla kohdallani erään suosikkipaitani löytäminen vaati tapahtuakseen seitinohuen ja sametinpehmeän päivähumalan ja tapahtumapaikakseen iki-ihanan Lissabonin kaupungin. Kyseinen paita löytyi paikallisen akvaarion myymälästä puhtaan sattuman kautta, mikä osaltaan vaan todistaa sen, että ilman sattuman vaikutusta elämä on aika mielenkiinnotonta.

Akvaariossa pulikoi muutama merisaukko, jotka on aika iloisia veijareita, ja tämä kyseinen karvaturpa on siis paidan aiheena. Näin viikko sitten vahingossa luontodokkaria, jossa kerrottiin että merisaukko on jossain päin Pohjois-Amerikan rannikkoa avainlaji, sillä tuottaakseen lämpöä kehoonsa, se syö lajistoa suojelevaa kasvustoa tuhoavia merisiilejä naamariinsa aivan järkyttäviä määriä päivässä. Tämä on hiukan verrattavissa siihen, miten kotimainen rantojen mies nauttii litratolkulla Marinolia nesteytykseen, sillä polttonesteenä se pitää ihmisen Suomen koleassa ilmastossa lämpimämpänä, kuin mitä perinteinen etanoli pitäisi. Maku on varmasti hirvittävä, mutta niin on varmaan merisiililläkin, kun sillä on kuitenkin myrkkypiikit ja kaikki.

Saukkopaitaan pukeutuminen kertoo rennosta itsevarmuudesta, sillä vaatiihan se nyt kanttia pukeutua paitaan, jossa on merisaukon naama. Saukkopaita päällä on valmis antamaan toisille etumatkaa juurikin sen saukkopaidan verran, ihan vaan koska voi ja kun on varaa siihen. Keskeistä on toki, ettei paljasta että itsevarmuudelle ei ole oikeastaan mitään perusteita, paitsi saukkopaita.
Kuvassa merisaukkopaitani, toinen on vihreä, toisen väriksi sanoisin tuossa valossa purppura, mutta se taitaa oikeasti olla sinertävän sävyinen. Saukkopaita on hyvä. Saukon ilme on hiukan samanlainen möllötys kuin mitä itselläni on nättien neitokaisten seurassa ja paita vie näppärästi huomion pois siitä, etten sano mitään ja tuijotan. Paidat ovat hiukan rypyssä, koska minähän en T-paitoja silittele ja toisaalta jos käyttää päällä pikkutakkia, pahiten rypyssä oleva osa, eli hihat, kätkeytyy kätevästi takin alle, eikä puhdas laiskuus välity ihmisille. Paitoja on kaksi, sillä kiinnyin ensimmäiseen siinä määrin että organisoin puhtaan sattuman ja verkostojen myötämielisellä vaikutukselle itselleni toisen mokoman.

Mikäli satutte käväisemään Lissabonin akvaariossa, voitte toki ostaa sieltä merisaukkopaidan jo kysynnän ja saukkopaitojen valmistamisen ylläpitämiseksi, mutta älkää vaan herranjumala pukeutuko siihen, sillä se on vähän niinkuin minun juttuni, ja toisten ihmisten juttuja varastavat ihmiset ovat vaan huonoja ihmisiä. 


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Low-budget-viinikaappi

Ei-välttämättömän, arvoa huonosti säilyttävän materian kerääminen on jokseenkin typerää, mutta välillä tarpeellista, erityisesti jos haluaa viettää hedonistista elämäntapaa, jossa rahalla on lähinnä välinearvo. Itse sain voimakkaan ostoimpulssin eräänä päivänä internetissä kikkaillessani ja päätin toteuttaa erään minua jo kauan puhutelleen vision, joka oli samalla puhdas osoitus tietynlaisesta turhamaisuudesta. Tämä hankinta oli viinikaappi, käytännössä siis sellainen pienempi, viinille osoitettu jääkaappihökötys.

Itselleni viinikaappi on siinä mielessä turhake, että en ole kovin nuuka valkoviinini lämpötilasta (nautin sitä useimmin taskulämpimänä ja huonossa seurassa) ja olen muutenkin laittanut kaikki valko- ja kuohuviinini raa'asti samaan lämpötilaan, viis veisaten tarjoilusuosituksista. Kuten olen tainnut jo aiemmin tässä vuodatusblogissani mainita, että kalusteiden kanssa kannattaa miettiä hiukan sitä, minkä kuvan ne ihmisille antavat, eli suomeksi vetoavatko ne vastakkaiseen sukupuoleen, tai samaan, jos sellaisesta tykkää. Viinikaappi vetoaa kalusteena kenties sellaisiin naisihmisiin, jotka kuuluvat ns. "high maintenance"-luokkaan, eli heidän kanssa pyöriminen käy lompakolle ja vielä raskaammin. Onnekseni oma kaappini on sen verran pieni, että jo se kertoo ettei omistajalla ole ylimääräisiä metsätilkkuja odottamassa parturointia. Johonkin wanna-be-hifistelijään kaapilla saattaa kuitenkin olla myönteinen vaikutus ja sehän riittää.

Viinikaappiini pitäisi mahtua 12 pulloa, mutta tällä taidetaan oikeasti tarkoittaa 0,33 litran pulloja, sillä jo peruskuohuviinipullon laittaminen kaapin hyllyyn vaatii avuksi puoli purkkia margariinia (voi on epäterveellisempää) liukasteeksi, jonkin luiskan esineen ja puuvasaran. Voi tietysti olla että 12 pullon vetoisuus tarkoittaa Amerikan mittoja ja näin Euroopassa tämä tarkoittaa oikeasti kahdeksan pullon vetoisuutta. Kaapin lämpötila on säädettävissä, tosin en ole varma millä välillä. Itse laitoin kaapin randomilla 12 asteeseen.
Kuvassa low-life-viinikaappini etusivusta, low-life siksi, koska oikeat viinikaapit maksavat ainakin sen muutaman tonnin eli aivan helvetisti, kun taas tämä veitikka taisi kustantaa alta satasen. Viinikaappi on taktisesti sijoitettuna jääkaapin ja käsintehdyn vitriinikaapin väliin, koska se on sille vaan se loogisin paikka. Kaappia voi käyttää kätevästi tasona, sen päälle voi varastoida vaikka kuvan jostain tyypistä tai viinitönisterin.
Kuvassa viinikaappi niin, että siinä on valo päällä. Valo on sinertävä, mikä on hyvä, koska ensinnäkin siitä tulee mieleen Ritari Ässä ja David Hasselhoff ja toiseksi sen valossa ei voi kukaan piikittää itselleen huumeita suoneen. Valo, aivan kuten kaapin yläosassa näkyvä lämpötilailmaisin, antavat mukavan modernin vaikutelman, vaikka kaappi on ammattilaisen silmin varmaan halpa paska. Viinikaappi on tällä hetkellä hieman huonosti varustettu, koska olen tässä hetkessä keskittynyt lähinnä punaviinien ja väkevien hamstraamiseen. 

Jos on siis löysää rahaa, osta viinikaappi. Jos ei ole ihan niin paljoa löysää rahaa, osta silti viinikaappi, mutta säästä rahaa sillä, että et laita pistoketta seinään. 

perjantai 23. toukokuuta 2014

Vaalivalvojaisvaatetus

Asiat ovat monesti juuri sitä miltä ne näyttävät, vaikka yleensä näin ei kuitenkaan ole. Tänään on eurovaalien äänestyspäivä ja oikeaoppinen tapa viettää vaalivalvojaisia on osallistua johonkin vaalivalvojaistilaisuuteen. Näissä tilaisuuksissa tulee osata olla oikeaoppisesti pukeutunut, syynä tähän on juurikin tämän bloggauksen ensimmäinen lause, mitä tukee myös amerikkalaisessa elokuvassa esitetty väittämä siitä, että ollakseen menestynyt, täytyy näyttää menestyvältä. Menestys on toki suhteellista ja menestys on käsitteenä monitahoinen, mutta oletan että en ole tiputtanut tässä vielä ketään kärryiltä. Voihan sitä olla menestynyt vaikka polkupyörän satuloiden haistelemisessa tai auton pakoputkien nuolemisessa, tosin näistä valtavirrasta poikkeavista harrastuksista ei ehkä kannata suuremmin huudella, maailma ei ole vielä tällaiselle valmis.

Jos on mies ja haluaa näyttää mukiinmenevältä vaalivalvojaisissa, pitää pukeutua joko Suomen kansallisvaatteeseen tuulipukuun tai sitten pikkutakkiin. Pikkutakin alla voi olla joko A) kauluspaita, B) parempi T-paita, tai C) paljas iho, mikäli on itsevarmalla tuulella. Itse etenen tänään suunnitelmalla A, sillä suunnitelma B voi vahingossa johtaa yöpymiseen jonkun random-naisen luona (on johtanut joskus aiemminkin, ja nyt on semisti itsevarma olo. Kerron likaisia yksityiskohtia vain kasvotusten.), mikä ei ole hyvä idea kun huomenna on työpäiväkin ja kaikkea, suunnitelmaan C taas maailma ei ole vielä valmis. 

Suurin ongelma kauluspaidan ja pikkutakin pukemisessa kesäkuumalla on se, että ne päällä todennäköisesti hikoilee kuin sika. Ratkaisukeinona ongelmaan, olen päättänyt polttaa kainaloiden hikirauhaseni umpeen kolvilla, mikä on huomattavasti pitkäkestoisempi menetelmä kuin pelkkä antiperspirantin käyttäminen. Jos tänään ei olisi vaaleja ja lätkän MM-kisojen finaaliottelua, huomisissa lööpeissä olisi juttu siitä kuinka mies huusi sunnuntai-iltapäivänä asunnossaan kuin syötävä.
Kuvassa vaatekertani illan eurovaalivalvojaisiin, kenkiä, sukkia ja kalsareita en kuvaan mahduttanut, mutta kuka nyt niitä katselisi muutenkaan. Pienenä yksityiskohtana rintamuksessa sijaitseva puolueen retrovappumerkki sekä katsottaessa epileptisen kohtauksen aiheuttava taskuliina. Ajattelin laittaa ihan suorat housutkin jalkaan, kun ne ovat kevyemmät kuin farkut, soveltuvat paremmin tasokkaisiin tilaisuuksiin ja ne jalassa tuntuu kuin ei olisi housuja ollenkaan jalassa, mikä on mukavaa. Ravattia en laita, kun on kesä ja laittaisin kuitenkin huonosti muiden vaatteiden kanssa yhteensopivan hökötyksen. Vaatteiden väritys ei muutenkaan varmaan satu täysin yhteen, mutta kaikki ymmärtänevät tämän kun minulla on kuitenkin punavihervärisokeus, Y-kromosomi, hurja luonto sekä pukeutumisblogi.

Näillä siis mennään jännittämään sitä, mihin suuntaan Eurooppaa ajetaan seuraavan viiden vuoden aikana. Itse toivon että integroituneempaan suuntaan, ja tämä asia ei tule jäämään ainakaan minun vaalivalvojaisvaatetuksesta kiinni ja sehän se on oleellista, ei niinkään tehty vaalityö ja ehdokasasettelu.