perjantai 19. joulukuuta 2014

Perintösauna

Käärinliinassa ei ole taskuja, paitsi jos ompelee sellaiset siihen. Taskullisista käärinliinoista huolimatta, harvempi saa täältä vietyä mitään mukanaan tuonpuoleiseen, ja tämä huomioiden osa maallisesta omaisuudesta päätyy yleensä jollekin. Olisi tietenkin optimaalista saada kaikki kulutettua elinaikanaan, mutta tosiasiat tunnustaen on huomioitava, että Suomen lainsäädäntö osaltaan suosii omistusasujaa ja harvempi asuntovarallisuusvelkansa maksanut kuitenkaan pillaa varallisuuttaan täysin nollaan elinpäiviensä aikana. Perillisille se yleensä siis osaltaan jää, tai ainakin osa siitä saadusta rahasta. 

Jossain vaiheessa siis jotain perintöä kertyy. Tämä huomioiden, utelen yleensä salavaivihkaa jo tutustumisen alkuvaiheessa kömöltä tietoa hänen vanhempien metsäpalstaomistuksista ja heidän rintaperillisten määrästä, sillä tällä tiedolla varustettuna pystyy päättelemään pitkälti sen, onko mahdollisella suhteella tulevaisuutta. Asian voi nähdä kylmänä materialismina, tai toisaaltaan varallisuuden, aivan kuten koulutuksen, ulkonäön, ammatin, luonteen, ynnä muuta, voi nähdä myös vetovoimatekijöiden kokonaisuutena, joiden punnitsemisessa ei ole mitään likaista. Ei yhtään mitään likaista. Ei ole. Ei. Ite olet. Ihan yhtä paheksuttavaa on edetä pariutumisessa pelkän ulkonäön perusteella. On, on. Ite olet.

Itselleni on kertynyt perintöä kirjanpidollisesti saatavien muodossa, ainakin näin ajattelen vanhempieni kotitalosta ja omaisuudesta. Tulevalle perintökiinteistölleni tehtiin vast'ikään kylpyhuoneremonttia, mitä pidän varsin järkevänä, vaikka rahallista perintöäni siinä jonkin verran hassattiinkin. Sauna- ja kylpyhuonetila meni uusiksi, mikä on ihan aiheellista 30 vuotta vanhalle omakotikiinteistölle. Nyt se on hyvä ja myös perintöni arvo säilyy.
Kuvassa uusittu sauna. Ledivalot luovat kuplivan tuntuman takaseinän pikkutiiliseinäwannabe:hin. Hillitön kiviröykkiö kiukaan päällä hidastaa saunan lämpenemistä, mutta luo löylyistä sametinpehmeät, kuin koskettaisi poskea fleecehanskalla. Parempi kuin itse olisin suunnitellut ja tehnyt, eikä ihme, kun minulla ei ole minkäänlaista visuaalista silmää tahi kädentaitoja.
Kuvassa suihku, ylläoleva laakeasta suihkusuulakkeesta vesi ropisee niskaan kuin sade banaanipuun lehdeltä Amazonin sademetsässä monsuunin aikana. Erona lienee myrkyllisten eläinten dramaattisesti vähäisempi määrä. Lienee sanomattakin selvää, että on hyvä. Kaakeliseinässä menee kaksi pienempää kaakeliraitaa, joita on kiva katsella kun on suihkussa. Vasemmalla olevasta ovesta näkyy keittiö. Keittiössä ihmiset syö.
Kuvassa suihkutilan pikkujakkara ja ovi kodinhoitohuoneeseen, joka on sekin itsessään paljon entistä ratkaisua parempi, tosin en nyt jaksa kuvailla entistä kuosia. Se oli joka tapauksessa 80-lukua, ihan hyvä aikanaan ja pitkään sen jälkeenkin. Pikkujakkaran koloihin voi asettaa kolme oluttölliä. Kolme on hyvä. Suihkutila on kaikinpuolin muutenkin sopiva. 

Siinä missä metsäpalsta on kömölle vetovoimatekijä, perintösauna on allekirjoittaneelle kiistaton vetovoimatekijä, siis Jupiterin massaan verrannollinen vetovoimatekijä. Toki on huomioitavaa, että kyseisen saunan sijainti Kaakonkulmalla sijaitsevassa kiinteistössä saattaa hinnoittelussa syödä perinnön hintaa, mutta arvo on kuitenkin loppujen lopuksi sosiaalinen konstruktio. Esikoisella on joka tapauksessa oma oikeutensa, ja oman elämänsä Eesaulla oma roolinsa




maanantai 15. joulukuuta 2014

Toalettilaukku

Matkustelu on hienoa, kunhan sitä ei vaan joudu tekemään ihan ylenpalttisesti. Sopiva matkailu on hyvä, liian vähän matkailu on sisäänpäinkääntynyttä ja liian paljon matkailu on ihme vatkaamista. Matkaaminen on mukavaa, kun on sopivat matkailuvarusteet mukana. Omalla kohdallani on aina liikaa tavaraa reissussa, mutta voinpahan kaadella huoletta pyttipannut rinnuksille, kun vaihtovaatetta löytyy laukusta. Kaikessa pakkaamisessa en kuitenkaan ole ylenpalttinen, sillä tarpeellisten hygieniatarvikkeiden suhteen pidän mukana aina sopivaa määrää tavaraa. Tietysti tässäkin voisi optimoida hankkimalla matkakokoisia hyödykkeitä, mutta koska suuremmat pakkauskoot mahdollistavat halvemmat litrahinnat ja kun vähemmästä enemmän maksaminen on tontoa, kannattaa matkassakin pitää teollisuuskoon tuotteita mukana.

Mieshenkilö kantaa yleensä välttämättömiä hygieniatarvikkeitaan toalettilaukussa, jonka sisällöllä pidetään perusasiat kunnossa. Tämä on elämän kannalta oleellista, koska kukaan kömö ei lähde reissussa kulkevien ihme vatkaajien mukaan kokemaan yhden illan luottamusta, saati sitten sitoudu heihin. Välillä oman elämänsä suuntaaminen on kuitenkin vaikeaa, ja kun tilanne saavuttaa kulminaatiopisteensä, tällöin pitää hakea halkoliiterihetkeä. Termin olen kehitellyt ystäväni elämästä, joka tärkeässä päätöstilanteessa juopotteli kaveriporukkansa rillumareireissulla kaksi päivää halkoliiterissä miettien mitä tekee. Ratkaisu löytyi ja päätös tuli tehtyä. 

Oma sovellukseni halkoliiterihetkestä ei sisällä automaattisesti delirium tremensiksen hakemista, mutta kuitenkin päivän tai parin pyhiinvaellus oman pääkopan sisustaan on tarpeen silloin, kun hakee syvällisempää suuntaa elämäänsä. Toinen keskeinen aspekti tässä kysymyksessä on se, että pitää osata tehdä päätöksiä, mielellään suhteellisen ripeällä aikataululla. Osa niistä on varmasti vääriä, mutta on helpompi sondeerata liikkeessä olevaa junaa oikeille raiteille, kuin ryytyä päättämättömyyden tilassa ja antaa elämän lipua ohitse. (Mikko 2014.)

Oma toalettilaukkuni välttämistö on muovautunut vuosien varrella, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Perusasiat. Hygienia. Niillä mennään vaikka kuuhun, tai ei välttämättä ihan kuuhun, mutta ehkä saatille jos on vaan hullu itsetunto ja viettelemisen meininki. 
Kuvassa toalettilaukkuni, kompaktin kokoinen ja elämää kokenut. Sain laukun äijältä, joka taas sai sen Lufthansalta, jotka taas olivat kadottaneet äijän matkatavarat, ja siksi yrittivät lahjoa häntä hiljaiseksi antamalla toalettilaukun. Uhkailu olisi ehkä toiminut paremmin. Toalettilaukkuni on ehkä vähän karseassa kunnossa, mutta ne kuuluu käyttää loppuun, aivan kuten lompakot. Tietysti jos joku armollinen mesenaatti lahjoittaa uuden, sitten voi vaihtaa. Muuten ei. En perhana rupea sellaisesta ainakaan mitään maksamaan.
Kuvassa ladattu toalettilaukku. Toisin kuin laulu sanoo, laukku ei sisällä ollenkaan leipää ja piimää, vaan saippuaa, hampaidenpesutarvikkeet, deodoranttia ja hajustetta. Parranajovälineitä en yleensä pakkaa parin yön reissuille lainkaan, sähköparranajokoneen pakkaan erikseen. Yli parin päivän reissulle perinteinen höylä lähtee matkaan, koska muuten kasvaa karvakypärä ja karvanaamaisuus ei ole minun juttuni, kun minulla on leuka ja leukaperät.

Hankkimisvinkkinä toalettilaukulle sanoisin, että hanki sopivan kokoinen, kaikki muu on ihan yksi hailee, koska ketään ei oikeasti kiinnosta, millainen toalettilaukku toisella on. Vielä parempi jos joku muu tekee hankinnan, koska siinä säästää rahaa ja osoittaa luottamusta, kun ulkoistaa päätöksentekoa omasta elämästään. Kaikesta ei kuulu päättää itse, eikä elämää voi sulkea pulloon. 

Lähteet:

Mikko           Moraali on kivilaji, s. 35. Reilu-Mikon kirjapaino. Hämeenlinna. 2014.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Kupisto

Kahvi on hieno, hieno juoma, joka tuo sen ylimääräisen grooven päälle, kun Nukku-Matti heittelee sepelit silmiin keskellä päivää. Ikääntyvä, itsestään huolehtiva ja asiat hoitava ihminen rupeaa harrastamaan teetä aina välillä, mutta kahvi on tästä huolimatta hyvä tapa pistää punakone käyntiin. Kahvin, ja myös muiden kuumien juomien, nauttiminen juomalasista on tontoa, koska siinä palaa näpit. Tämä ei haittaa, jos kämmennahka on kuin asbestia, tai muuta hyvää lämmöneristettä. Kylmänä kahvia ei juo Erkkikään, paitsi jos tekee siitä jääkahvia tai vastaavaa hipsterilietettä. Tällöinkin juoma vaatii juomakelpoiseksi tullakseen sokeria sen verran, että diabetes korjaa jalat alta aikayksikön, jos useammin harjoittaa mokomaa. Summa summarum, on hyvä omistaa juoman kuumuudelta suojaavaa astiastoa, eli kupistoa, mitä ei pidä sekoittaa Turun Kupittaaseen, josta en tiedä muuta kuin että siellä on juna-asema.

Kahvikupit ovat sellainen osa astiastoa (kuten kaikki muutkin luokkaan "astiasto" kuuluvat esineet), joita mieshenkilö hankkii hyvin harvoin itse, ellei sitten ole aivan pakko. Kupit lisääntyvät nimittäin itsestään, aina niitä joku hankkii itsensä puolesta, eikä kenenkään miehen pidä itse kuppejaan hankkia, paitsi joskus voi hankkia itselleen yksittäisen kahvikupin hetken mielijohteesta. Jos tulee vieraita, tarvittaessa bachelormies luo kupistoa ruokaa sisältäneistä purkeista ja purnukoista (nk. lowlife-kahvikuppi, tutummin lowlife-kuppi). Hopeakettuasteelle varttuneelle mieshenkilöllä ei ole tähän kuitenkaan tarvetta, sillä kuppeja siunaantuu iän myötä kuin vuosirenkaita puulle.
Kuvassa se osa kupistoa, joka ei ole astianpesukoneessa limaisena. Oikeanpuoleisen Fingerpori-kupin ostin itse, koska se oli halpa (!) ja koska Fingerpori on parhautta. Muut olen saanut lahjoina sukulaisilta, nahkoilta ja yrityksiltä. Etualan pandakuppeja oli kaksi, mutta toisesta hajosi korva. Oletan, että korvan irrotti keripukki, kun kupin pandat eivät saaneet riittävästi bambua syödäkseen. Nyt kun kuppeja on enää yksi, bambua riittää. Kupit eivät ylipäänsä ole mitään sarjaa, paitsi nuo sinikukkaiset kupit takavasemmalla varmaan ovat. Yhtenäisen kuppisarjan omistaminen on parisuhdejuttu, jota yksinelävä mies ei voi vanhojen pakanauskomusten mukaan harjoittaa. Kuvan taustalla on rapsiöljyä ja paperia. Rapsiöljy on ruokaa paistaessa terveellisempää kuin oliiviöljy ja raskas polttoöljy. Paperilla voi pyyhkiä raskaan polttoöljyn jättämät läikät keittiön ruokapöydältä.
Kuvassa ainoat yhtenevät kuppini ja sarjaan kuuluva teepannu. Kuppeja on vielä kaksi kappaletta, mutta molemmat ovat astianpesukoneessa käytettynä, kun minulla kävi "vieras". Voitin setin arpajaisessa juuri oikeastaan kun tarvitsin vastaavaa settiä, tai no en oikeastaan tarvinnut, mutta minulla ei ollut vastaavaa, eikä vatsahaavaa. Kyseinen onnenkantamoinen varmisti sen, että asiat järjestyy, vaikka antaisi arvan ratkaista. Tästä syystä heitän aamulla kolikolla, menenkö töihin vai en. Myönnettäköön, että välillä on työmaalla vähän kiire, kun kohtalo määrää olemaan noin puolet työpäivistä kolikkosaigonilla.
Kuvassa lowlife-kahvikuppi, joka on myös muokattavissa lowlife-tuhkakupiksi, koska purkin kansi on jätetty säilöön. Edellämainittua prosessia ei ikinä pidä tehdä toisin päin. Jos omaa ihmisentoukkia, purkkiin voi sulloa matoja, jos on onkihommat mielessä.

Kuten kuvista selviää, oma kupistoni on harvinaisen sekalainen kokoelma, mutta tämä ei haittaa, koska miksi haittaisi? Jos keräisin jotain sarjaa, joku kömö hävittäisi kuitenkin kuppisarjani salavaivihkaa tai painostamalla, koska se olisi väärän värinen, väärää sarjaa, paska, tai jotain. Itseni tuntien taipuisin ajan myötä kumminkin terroristin vaatimuksiin. Hirveästi turhaa vaivaa. Random-kuppien häviäminen ei haittaa ihan niin paljon.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

He-Man-T-paita ja Skeletor-bokserit

Elämässä tulee eteen hetkiä, jolloin pitää laittaa uusi vaihde silmään ja pelkkä taito ja tekeminen eivät yksistään riitä. Näinä hetkinä tarvitaan myös tuuria, sillä tuurilla ne laivatkin seilaa. Onnekkuuden, tai ainakin tarvittavan itsevarmuuden synnyttämiseen on monia menetelmiä, yksi niistä on onnekkaaksi tekevien vaatekappaleiden käyttäminen. Onnekkuus on osalta itsevarmuudesta syntyvää, itsevarmuutta tuo se, että käyttää sellaisia juttuja joista pitää, tai jopa tekee sitä R:llä alkavalla sanalla tehtävää juttua. R-sana on voimakas sana, se kuuluu kirjoittaa isolla. Jos sitä käyttää liian huolimattomasti, se kokee inflaation. Itse olen sanonut R:ääväni vain niitä muutamaa ihmistä, joita olen oikeasti R:ännyt. Joskus myönnän sanoneeni R-sanan ilman riittäviä perusteita, vahvan ihastumisen huumaamana ja tätä kadun vieläkin rypiessäni itsesäälissä iltaisin.

Oma lapsuudensankarini oli He-Man, uhosin lapsena että leikkisin He-Man-ukoilla vielä parikymppisenä, mutta tämä ei ihan pitänyt. He-Manin lievästi steroidimieheen viittaavalla habituksella saattoi olla kuitenkin vaikutusta siihen, että tykkään käydä salilla ja voimakkuus on aina kiehtonut minua. Voimakkuus on hyvä, se on aina parempi kuin heikkous. Jotkut kömöt tykkäävät voimakkaista, toisaalta jotkut kömöt tykkäävät hampuuseista. Tutkimattomia ovat kömöjen mielihalut.

Pitkällisen selostuksen kautta pääsemme onnenvaatteisiini, jotka minulle hankki velimies ja hänen puoliskonsa. Oivallinen täsmähankinta. Jos he olisivat hankkineet vielä He-Man-ukon, olisin toteuttanut lapsuudenuhoukseni ja tälläkin hetkellä bloggaamisen sijaan leikkisin sillä, sillä olisihan se nyt oikeasti vähemmän lapsellista touhua kuin tämä näin.
Kuvassa joululahjaksi saamani He-Man-T-paita varustettuna He-Manin vakiofraasilla " I have the power". En ole vielä varma, mikä on oma vakiofraasini. "Paras on vain kyllin hyvää" tai "Tuleeks siit mitää" ovat harkinnassa, mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava että olen härskisti plagioinut molemmat ja kerron niitä eteenpäin omina juttuinani. Toisaalta taas plagiointi on ihailun korkein muoto, näin ne ainakin väittää. Ystäväni väittää He-Manin huutaneen "I am the power", ja olisihan oikeastaan miehekkäämpää ja munakkaampaa olla voima, kuin pelkästään omata voima.
Kuvassa Skeletor-bokserit, joita käytän silloin kun pitää löytää se ylimääräinen draivi asioihin. Skeletor-boksereita voi huoletta käyttää niissä tilanteissa, joissa hommat uhkaavat ajautua kylkimyyryksi, sillä siinä on joka tapauksessa oltava itsetunto kondiksessa, testosteronia veressä enemmän kuin rodeohevosella eikä vastapuoli ole kuitenkaan sellainen hienohelma joka ei asiaa kestäisi, sellaiset kömöt eivät ole yhtään tyyppiäni. Skeletor ei petä, paitsi He-Man sarjakuvissa ja piirretyissä, joissa Skeletor petti oikeastaan ihan aina.

Onnenvaate tai onnea tuottava vaate voi olla oikeastaan mikä hyvänsä vaate- tai lisäkekappale. Jokainen päättää tämän itse. Sinälläänhän en oikeastaan usko onneen sellaisenaan, uskon ainoastaan jollain lailla kohtaloon ja siihen, että kaikki järjestyy. Ripauksesta onnea ei tietenkään ole mitään haittaa.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kannattajakaulahuivit

Ihminen on hieno, silloin kun hän on jotain mieltä ja pysyy sen takana, paitsi tietysti sellaisen takana pysyminen on tontoa, minkä huomaa huonoksi ajatukseksi. Kantaa saa tarkistaa, mutta on hyvä olla jotain mieltä ja tunnustaa väriä, vaikka ajan henki onkin sitoutumattomuuden kannalla. Sitoutumattomuus on velttoa, veltolla habituksella ei saa kömöjä, nimenomaan monikossa kömöjä.

Värin näyttäminen habituksessa on taitolaji, nimittäin juurikin se, että sen tekee tyylikkäästi. Tämä voi olla tavikselle vaikeaa, ellei sitten saa pikkuvinkkejä ammattilaiselta. Ensinnäkin pukeutumisella kannattaminen pitää tehdä sopivan isosti ja ihan missä vaan. Vain #tissiposki pitää kynttilää tai kannattajahuivia vakan alla. Pitää olla ylpeä siitä mitä kannattaa, muutenhan ei ole mitään järkeä kannattaa sitä, mitä kannattaa, paitsi jos kannattaa äärioikeistoa, minkä kannattamisessa ei nyt ylipäänsä ole mitään järkeä, näyttää sen tahi ei.

Kannattajahuivi menee helvetin hyvin yhteen pikkutakin kanssa, kokeilin, ja kannatti täysin. Rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että sai myös mennä aivan kaikessa rauhassa yksin nukkumaan, mutta tämä voi johtua myös pikkutakista tai tauski-farkuista. Näin äkkiseltään ajateltuna Taustor-lookissa (Tauski + Hector eli tauski-farkut + printti-T-paita + pikkutakki) kannattajahuivi toimii todennäköisesti niin hyvin, että joutuu lusmuilemaan nahkoja karkuun pitkin anniskeluravitsemusliikkeen seiniä.  
Kuvassa kannattajahuivini, joista vasemmanpuolimmainen tukee savolaista, ylivertaista jääkiekkoa ja oikeanpuoleiset voittavaa, ylivertaista poliittista liikettä. Kannattajahuiveja voi käyttää ihan koska vaan, paitsi ehkä häissä. Harvempi onneksi menee kaulahuiviaikana muutenkaan naimisiin ja tilastoja katsellessa tuntuu, että harvemman pitäisi ylipäänsä mennä naimisiin, varsinkin kun samaa oikeuta ei suoda kaikille. Itsehän en varmaan pääse ikinä naimisiin, mutta se on varmaan kaiken kannalta hyvä asia.
Kuvassa poliittiset kannattajahuivini nokkelasti toisia sanoja muodostaviksi taiteltuina. Supolla itseään lääkitessään voi juoda porteria mielipahan lievittämiseksi. Suomalainen huivi on tyyliltään samaa mallia kuin Ruotsin vastaava, mutta asioilla onkin tapana rantautua Ruotsista Suomeen muutaman vuoden viiveellä. Tällä kertaa ollaan oikeastaan ajassa edellä, sillä Ruotsin huivikin on aika tuore. Ajassa edellä oleminen on hyvä.

Näytä. Väriä. Piste. Siksi kannattaa omistaa kannattajahuivi ja myös käyttää sitä. Sillä saa, nimittäin kiitosta muilta kannattajilta. Ehkä. Itse en ihan saanut, kun käytin huivia ennen varsinaista lanseerausta. Toisaalta myös joku kuuluisa taidemaalari taisi olla edellä aikaansa, en nyt vaan muista että kuka. Tesla oli ainakin, vaikka ei ollutkaan maalari.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Eteisen lamput

Suomen syksy on pimeä ja ahdistava, musta kuin kymenlaaksolainen huumorintaju. Jo Raamatussa kaipailtiin valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa, vaikka tämä blogi sisältääkin lähtökohtaisesti rienausta ihan kaikkea, paitsi mustaa huumoria, sarkasmia, kyynisyyttä ja huonoa makua kohtaan. Koska luonnonvalo on niukassa, on hyödynnettävä keinovaloa, koska muuten vallaton poikamies masentuu, syrjäytyy ja rikkoo nilkkansa kompastuessaan lattialla lojuviin tyhjiin pizzalaatikoihin ja juotuihin oluttölkkeihin. Itselleni näin ei tietenkään kävisi, koska olen joskus asunut naisen kanssa ja osa siitä siisteydessä elämisestä pesiytyi etuaivolohkooni. Tämä ei kuitenkaan vähennä valon merkitystä, vähintäänkin ahdistuksen, kiusauksen, synnin ja keripukin karkoittamisessa.

Syksynä on pimeä niin töihin lähtiessä kuin kotiin palatessa, tästä syystä eteisen valaistus on ensiarvoisen tärkeä asia. Valaistus saa olla kirkas kuin TV-studiossa, siis sellaisessa missä kuvataan kunnollista, käsikirjoitettua ohjelmaa. Käsikirjoittu on hyvä. Käsikirjoitettu TV on kunnollista televisiota, poislukien haastattelut ja visailuohjelmat, joissa on kuitenkin osaltaan jonkunlainen konsepti taustalla. Tosi-TV pitäisi nimittäin kieltää, se on pohjimmiltaan laiskaa ja paskaa televisiota. Koko tosi-TV-konsepti toimisi, mikäli siinä olevat ihmiset eivät tietäisi olevansa mukana ohjelmassa, mutta kun tietävät, ihmiset eivät loppujen lopuksi käyttäydy kuten he käyttäytyisivät, jos heitä ei tarkkailtaisi ja tästä syystä koko konsepti on saatanasta. Mikä idea on katsoa näennäisesti tavallisia ihmisiä, jotka kuitenkin ovat tietoisia että heitä tarkkaillaan. 

Mutta siis eteisen lamput, hyvä. Kannattaa olla aika normaalin näköiset lamput, ettei kömöt kauhistu jo ovella. Toinen juttu, lamppujen kannattaa olla katonmyötäiset, eikä mitkään katosta roikkuvat ihmehässäkät. Katonmyötäisiin lamppuihin ei lyö päätään, vaikka olisi koripalloilija ja ne eivät erotu liiaksi, mikä on sekin hyvä, koska eteisen lamppujen ei kuulu erottua liiaksi, näin sanoo luonnonlaki ja jokamiehenoikeudet.
Kuvassa sisempi eteiseni lampuista kuvattuna niin, että ulkoisempi lamppu näkyy kuvassa vasemmalla. Lamppu tuottaa valoa kohtuullisen hyvin ja mikä parasta, koska lamput olivat muuttaessani valmiiksi katossa, en joutunut läpikäymään nihkeää prosessia niiden hankkimiseksi. Lamppujen valitseminen on nimittäin yhtä helvettiä niiden asentamisesta puhumattakaan, varsinkin kun on pituudeltaan tällainen Evans ja Tittelintuure. Kädet väsyy, pimeys laskeutuu, tulee kiiree, kaatuu korkealta, lyö päänsä, on tajuttomana monta päivää.
Kuvassa ulommainen, eli ulko-ovea lähinnä olevin eteislamppuni. Lamppu on tismalleen samaa mallia kuin toinenkin eteislamppuni, mikä on hienoa, koska näin sama teema toistuu läpi huoneen ja tästä koituu hyvä feng shui tai joku sellainen sivistys-sisustus-new-age-juttu. Kaikista kätevintä omassa asunnossani on se, että molemmat lamput saa syttymään yhdellä kytkimellä; tässä säästyy päivittäin useampi sekunti, kun ei tarvitse painaa toista lamppua erikseen päälle, kun niitä tulee kumminkin poltettua samaan aikaan.

Eteisen lamput ovat siinä määrin tärkeä juttu, koska ne luovat ensivaikutelman asuntoon astuttaessa; toista mahdollisuutta tähän ei tule. Hyvä valaistus vaatii myös sen, että siisteydestä on hyvä pitää huolta. Tämän vuoksi suosittelen muita bachelorpoikia korjaamaan pizzaboxit ja oluttöllit lattioilta, ennen kuin kutsuu naikkosia tai miekkosia kylään.

maanantai 10. marraskuuta 2014

T-paidat ja kaulaliinat

Ihmisen pukeutumistyyli henkilökohtainen asia, vaikka ainakin oman kokemuspohjani varassa väittäisin kömöjen pyrkivän sinnikkäästi muokkaamaan miestensä pukeutumista haluamaansa suuntaan. Tämä ei toisaalta ole aina kovin huono asia, on myönnettävä että ainakin omalla kohdallani lähestulkoon kaikki paremmat vaatekappaleeni ovat minulle väkisin hankittuja. Väkisin on tässä yhteydessä hyvä. Kun ilmainen on kuitenkin ilmaista ja hyvistä lahjoista kieltäytyminen on epäkohteliasta ja tontoa, joskus on hyvä mukautua nahkan tahtoon. Näin tulee vähemmän sanomista, saa parempia rytkyjä vaatekaappiinsa. Kaikki voittaa, paitsi vapaa tahto päättää omista asioistaan.

Itse tykkään käyttää kaulaliinaa T-paidan kanssa, enkä osaa selittää miksi. Omassa kierossa mielessäni kyseiset vaatekappaleet menee yhteen kuin ruisleipä ja ketsuppi, uimahousut ja supiturkki, tai hoivavietti ja renttuilu. En tiedä, onko kukaan ihminen samaa mieltä kanssani tästä asiasta, mutta en oikeastaan edes välitä. T-paita on hyvä, se päällä ei tule sisällä hiki; kaulaliina on hyvä, sillä voi kuristaa itsensä tajuttomaksi, jos joutuu uhkaavaan tilanteeseen, kuten jos joku neito pyytää tarjoamaan juomaa. 2000-luku ei ole patriarkaattista aikaa, jossa yksinomaan miehet tarjoavat naisille soppaa.

Oman tyylin mukaan meneminen, niin mautonta ja sairasta kuin se ajoittain onkin, on sinällään hyvä juttu, koska sitten on ainakin aikanaan parinkymmenen vuoden päästä niitä kuvia itsestään, joita voi huolella hävetä. Omalla kohdallani tämä ei tuota ongelmaa edes viiden vuoden retrospektiivissä, sillä mokailen pukeutumisen ja kaiken muunkin suhteen huomattavasti lähes päivittäin. 
Kuvassa saukkopaita ja kaulaliina on yhdistettynä harmaaseen virkamiespikkutakkiin. Pikkutakin pukemista T-paidan kanssa kutsutaan "hectoriksi". Kuvan hectorit voi yhdistää tauski-farkkuihin, jonka jälkeen on kuin mikäkin iskelmätaivaan tähti. Tauski + Hector = Taustor, mikä on puolestaan vaatekombo, millä kaataa nahkan kuin nahkan. Itse en viitsi kyseistä vaateyhdistelmää käyttää ihan siitä syystä, että ensinnäkin se olisi epäreilua muita miehiä kohtaa ja toiseksi se tekisi elämästä liian helppoa.

Oman tien kulkemista voi soveltaa myös kalustamiseen ja sisustamiseen, aina ei kannata mennä sieltä missä aita on matalin ja tie on helpoin. Itse suosin elämässä mautonta- ja mustaa huumoria, joten tämän kirjoituskerran vinkki menee siihen lokeroon. Omaperäisyys on hyvästä.
Kuvassa iloisen veitikan käsin piirtämä iloinen tulkinta Mikko Mallikas-sarjakuvasta. Kuva ei oletettavasti vastaa piirtäjän- saati sitten sen jääkaappiin magneeteilla laittaneen henkilön sielunmaailmaa. Elämä ilman mustaa huumoria ei ole elämää lainkaan. Mikko Mallikkaan mielikuvitusolennon nimi on muuten Mulperi, mikä ei sekään kuulosta aivan terveen mielen keksinnöltä.