lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kesäkengät

2010-luvun ajassa elävä mies ei tarjoa, hänelle tarjotaan. Tästä samasta syystä myöskään kaksi ajassa elävää, miehistä sillä lailla pitävää miestä, eivät ikinä tarjoa juomia toisilleen, paitsi jos on toisen vuoro mennä tiskille. 2010-luvun mies on hetkessä kiinni oleva metropoliitti, jonka habitus istuu tilanteeseen kuin katolinen pappi rippituoliin. Jotta menee läpi kanssaihmisille uskottavasti 2010-luvun miehenä, vaatetuksen tulee olla aina kohdallaan. Ajankuvaan ja vuodenaikaan sopimaton pukeutuminen aiheuttaa nimittäin maineelle pahan kolauksen nopeammin, kuin ehtii sanoa setämies. 

Paras ostos on yleensä sellainen ostos, jonka tekee vähän vahingossa, kun sattuu olemaan massia yllä. Kömötkin tykkää sellaisesta itsevarmasta massimiehestä. Jos menee ostelemaan juttuja ihan asioikseen, niin tasan ei muuten löydä mitään. Tästä vankkana todistusaineistona se, että minäkin löysin kesäkengät ihan vaan kun olin kenkäkaupassa aveccina.

Hesalaiset sanovat kenkiä skloboiksi, mikä on uskomattoman hankala sana lausua kolmen promillen humalassa (kolmen promillen humalassa tosin mikä hyvänsä sana on hankala lausua). Kengät on kuitenkin tärkeä juttu olla, etenkin kun asustaa näin pohjoisessa sijaitsevassa ja kylmässä maassa. Neljä vuodenaikaa tekevät sen, että ympäri vuoden ei voi olla nahkanaruilla jalan ympäri sidotut kuutinnahkariekaleet jalassa, joten 2010-luvun hedonisti-metropoliitilla pitää olla myös kevyempää jalkinetta olemassa. 
Kuvassa kesäkenkäni, mukavasti tummansiniset. Koko on 41, ja kuten pienijalkaisista miehistä yleisesti puhutaan, heillä on myös pienet kengät. Kesäkengät ovat kankaiset ja hyvät. Oikea kenkä on ikävästi hangannut akillesjänteeseen Horuksen silmää suuremman hiertymän, mutta kyllä se siitä lähtee, kun vaan jaksaa käyttää rakkolaastaria. Ostin kengät noin kolmen minuutin harkinta-ajalla, mikä on ruhtinaallinen aika ostopäätökseen. Vähän saatoin kokeilla vasenta kenkää jalassa, mikä perhana ei paljastanut, että toinen kenkä se hiertää minkä ehtii.

Kesäkengät on hyvä olla, jos ne ovat oikeanlaiset, ne menevät niin patikalla kuin kuunarin kannella skoolatessa. Kesäkenkien merkillä ei ole tosiasiassa paskankaan väliä, koska kenkien merkkiä katsovat tarkasti vaan siinä määrin pinnalliset ihmiset, että niitä on se kaksi prosenttia väestöstä. Nämä vempulat ovat vielä sellaisia, että kuppaavat merkkikenkäihmiseltä velatkin, jos vaan kuppaamaan pääsevät. Toisekseen ne kahdensadanviidenkympin merkkikengät ottaa kuitenkin kolhua osuessaan kärki edellä rappuseen, mikä taasen harmittaa aika pirusti enemmän nousukasta oikeistokommaria kuin harmittaisi kolmenkympin sklobot jalassa tallaavaa hedonistirenttua.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Lifestyle: Napashotit

Sikailuun ja siihen liittyvä hedonismilla voi olla negatiivinen vaikutus ihmisen elämään, tai ainakin muiden suhtautumiseen kyseiseen yksilöön. Edellä mainittuja harrasteitahan voi toki toteuttaa myös olematta töykeä toisia kohtaan. Omassa elämässäni olen kuullut useita tosielämän tarinoita tälläisestä boheemista porsastelusta, joista mainittakoon taksilla ajaminen kävelyvauhtia ja juttelu kavereiden kanssa ikkunasta samaan aikaan (kompromissi siitä, kun taksiasiakas ei jaksanut kävellä, kaverit eivät jaksaneet mennä taksilla, ja sovittuun lisähintaan taksi ajoi kävelytahtia), tarjoilijan seisottaminen pöydän vieressä kaatamassa konjakkilasit aina piripintaan kun asiakkaat otti hörppyä, sekä sellainen hillitön ihmisihokontakteihin sotkeutuminen, vaikka ei olisi edes tarkoitus. Pointti lienee siinä, että jokaisella sattuu joskus eteen se hetki, kun tuntee olevansa ihan keisari, ja innostuksessa tulee hiukan huikenneltua. Pääasia, ettei ole töykeä toisia kohtaan, ainakaan pahasti ja tahallisesti. Humpan juoni on kuitenkin siinä, että aina välillä hullu nuoruus ottaa otetta ihmisen selkänahasta, eikä siinä sinällään mitään väärää ole. 

Nuoruuteen itsessään kuuluu välillä sellaiset kaiken maailman soidinmenot, riiaukset ja kukkotanssit. Niin miehet kuin naisetkin pörhäyttävät ajoittain henkiset riikinkukon takahöyhenensä auki ja antavat palaa, baby! Vaikka nämä huikentelut ovat suoremmin nuoruuden intoon liitännäisiä juttuja, kyllä niitä tekee ihan aikaihmisetkin. Yksi näistä hullutteluriiteistä on napashotit, jotka olivat kuumalla 80-luvulla kovaa huutoa, mutta kokivat talouden ylikuumenemisen, internetkuplan ja 90-luvun alan laman myötä hetkittäisen hiipumisen ennen nousemistaan uuteen renessanssiinsa näin 2010-luvulla. Napashotit on hyvä juttu. Ei ole vaikea kuvitella koko päivän neuvotellutta ammattiliittojohtajaa ottamassa napashottia rentoutuakseen liiton saunalla ja karjahtamassa "Tarzan Bundolo!". Ei ole vaikea nähdä useampaa yrityksen keskijohtoon kuuluvaa henkilöä nauttimassa napashotteja kollegansa navasta firman pikkujouluissa, oma tai jonkun muun kravatti Rambo-nauhana. Ei ole vaikea kokea työnaista ottamassa kirkasta ja kirpeää perjantaikopsuaan armaansa navasta kodin turvassa. Napashotit ei tunne luokkarajoja, eikä sukupuolten välisiä eroja. Mitä nyt miehillä on keskiverrosti varmaan vähän naisia isommat ja karvaisemmat navat, paitsi jos on tyrä tai jos on klooni.
Kuvassa herkullinen napashot tarjoiltuna suolareunuksen kanssa. Voi olla suositeltavaa, että ei käytä napashotin juoma-alustana miestä, tai ainakaan yhtä mahakarvoituksella siunattua tapausta kuin kuvan malli. Mikäli nauttii napashottina tequilaa, ei kannata jättää sitruunaa tuohon tarjoiluastialle, kun se saattaa muuten osua juodessa kirvelevästi silmään. Toisin kuin siinä biisissä lauletaan, tequila on varsinaisesti vähän huono juoma napashotteihin, koska ainakin ne kotimaassa myynnissä olevat silverit ja goldit on aika hirveää evästä. Joku sellainen pastillinen juoma tarjoaa paremman laksatiivipitoisuuden ja jättää vatsan myös kivan tahmeaksi.
Kuvassa napashotteihin erinomaisesti soveltuva marjakossu, jota jokaisella isänmaallisella suomalaisella pitäisi olla viinakaapissaan (ei tarvinne erikseen mainita, että jokaisella isänmaallisella suomalaisella on myös viinakaappi, vaikka lasiin sylkisikin). Marjakossun edustalla tuollainen pullonsuuhun laitettava kaadin, joka on siis aivan must-juttu, jos nauttii ajoittain napashotteja. Muutoin on nimittäin isona riskinä lutrata arvokkaat juomat astiana toimivan henkilön päälle.

Jos siis eteen tulee hetki, jossa mietityttää napashot vai ei-napashot, kannattaa aina tarttua hetkeen ja mennä sillä napashotilla. Voi nimittäin olla, että se hetki ei enää koskaan palaa, kuten joskus on käynyt. Ei ihmistä ole napaansa katsomista. Tässä vaiheessa on varmaan hyvä myöntää, että tuo napashottien 80-luvun suosio tuli vedettyä ihan hatusta, sillä blogisti oli niihin aikoihin sen ikäinen, että napa ei ollut kehittynyt riittävän suureksi toimiakseen juoma-astiana. Lisäksi He-Man ukot oli vielä silloin napashotteja kiinnostavampi juttu.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Käsityöläisoluet

Nykymaailmassa käsityönä tehtyä pidetään jotenkin itseisarvoisesti hyvänä. Näin totaalisen kädentaidottomana ihmisenä en yhtään ymmärrä, miksi näin on. Teollisesti tuotettuna saa aikaiseksi hyvää ja tasalaatuista tavaraa, kun ei ole liikaa ihmisiä välissä sotkemassa. Tämä siis huomioimatta sitä eroa mikä syntyy tuotantomäärissä verratessa käsityöhön. Toisaalta taas, kun teollinen massatuotanto yleistyy, perushyödykkeiden valmistamiseen tarvittava käsiparien määrä vääjäämättä vähenee. Näin syntyy työttömyyttä, mikä taas korjautuu sillä että kulutusta siirtyy kohti palveluita. Tavallaan nämä käsityönä tehdyt ja asiakkaan maun mukaan kustomoidut hyödykkeet ovat osa tätä kiertokulkua, vaikka vähän nurisenkin siitä, että asiat olisivat muka helkkaristi parempia käsin tehtynä. Puuttuu se fiilis, mikä tulee kun saa käsiinsä koneilla tehdyn tavaran ja kalliimpia ne nyt ainakin ovat.

Käsityöläisvalmistus sopii kohtuullisen hyvin alkoholijuomien tuotantoon, sillä ihmisten makuaistit ovat subjektiivisia, eikä sitä Keravan punaista jaksa Erkkikaan kitata töllikaupalla (puhun tässä oikeastaan paskaa, sillä oikeasti on aika paljon jengiä, jolle alkoholijuomissa määrä on laatua tärkeämpi juttu). Käsintehty ei siis sinällään ole pahasta, vaikka kääntääkin kehityksen kelloa takaisin päin. Saapahan joku partasuti-hipsteri hommia, niin pääsee maksamaan veroa. Tästä innostuneena erehdyin itsekin tekemään oluthankintoja sellaisesta alan kaupasta. Oli vaikka mitä, ja oli kyllä hinnoissaan. Koska raha ei ole ongelma, vaan käyttövoima, ostin vittuillessani silti.
Kuvassa hankkimani käsityöläisoluet, tein hankinnat lukemalla vähän etikettiä ja katsomalla etikettikuvaa. Vasemmalta oikealle kuvassa siis koirakalja, nyrkkinainen ja teinihenki. En ole vielä raaskinut juoda noita, ehkä sitten joskus huonossa seurassa, taskulämpimänä ja vitutukseen. Kun nämä ovat hankittu ulkomailta, niin toivotaan että maistuvat ihan kauheilta. Sitten ei paljoa harmita saatavuusongelmat jatkossa.

Käsityöläisoluet ovat nyt kuuminta hottia, joten kyllä niitä kannattaa kokeilla, ettei leimaudu ihan muutosvastarinnan keulakuvaksi. Se lopullinen kysymys kuitenkin lienee, että saako käsityöläisoluita juomalla kömöjä. Vastaushan on, että saa ihan siinä ihan missä saa juomalla mitä hyvänsä alkoholijuomaa, paitsi kiljua. Käsityöläisoluiden kohdalla makua on toki sen verran, ettei tarvi litkiä koko koria kerralla. Toisaalta myös oluiden hinta varmistaa sen, että korillisen juomista ei tarvitse edes harkita, ellei sitten ole tuomiopäivän kulutusjuhlat ja amok-juoksu päällänsä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Matkamuistot

Ihmisen on hyvä olla välillä reissussa, sellainen pienikin muualla kuin kotonaisemissa vietetty ajanjakso lataa päänsisäisiä akkuja. Jos on rahat vähissä voi tietysti ottaa miniloman juomalla useamman topen (junttislangiversio hesalaisesta stubesta) lyhyeen aikaan, mutta tämä ei tietysti ole ihan sama juttu. Itsehän olen matkailijana niitä ihmisiä, jotka ei yleensä mene samaan kohteeseen kahdesti, kun vielä on niin paljon näkemättä. Tukholmaa ja Tallinnaa ei tosin lasketa tähän listaukseen, niissä tulee käytyä. Kumpaisenkin kaupungin ilmassa on varmasti jotain vialla, koska jostain kumman syystä näihin kaupunkeihin saapuessa tai näistä lähtiessä on yleensä paha olo. Sama efekti kuin hotelleissa yöpymisessä.

Lomalta kuuluu hankkia jotain muistiaisia, koska eihän sitä muuten pysty esittämään kömöille hedonisti-jetset-kosmopoliittia. Pitää olla todistusaineistoa, jota sillai puolihuolimattomasti vilauttelee. Ihan pelkkä normaali vilauttelu on sekin aina hyvä ajatus. Nettiin on järkevä laittaa kuvia, mutta tämä ei riitä. Jotain sellaista matkamuistoa on siis oltava. Ainoa ongelma näillä muistiaisilla on se, että niiden pitäisi olla sillälailla tasokkaita, että niitä kehtaa pitää esillä. Toinen ongelma on siinä, että isompi krääsä veisi matkalaukusta tarvittavaa tilaa ja toisi painoa. Ratkaisu on sellainen, että keep it small and simple. Tästä syystä mukaan kannattaa hankkia paikallinen jääkaappimagneetti, sillä sellaisia tarvii muutenkin olla. Niillä voi laittaa näpsäkästi esille tärkeät tiedotteet, laskut, lasten kuvat (lapsettomat voi laittaa joidenkin muiden lapsien kuvia, leikkaa niitä vaikka lehdistä) ja kirjeitse saadut tappouhkaukset.
Kuvassa Rooma-aiheinen jääkaappimagneettini, joka toimii tällä hetkellä hienon häävierasnimikyltin pidikkeenä. Oli muuten hyvät häät, tanssin ja kaikkea, enkä kyllä yhtään muista tanssineeni. Magneetin koko on arviolta tulitikkuaskin luokkaa, mikä on presiis sopiva. Magneetin pinta on tuollaisen marmorin näköistä, mikä on hieno juttu, sillä kulunut marmorilaatta tuo mieleen Keski-Euroopan, tyylin, eleganssin, hedonismin, vaurauden ja syntiset kesäyöt.

Jääkaappimagneetteja löytyy joka perhanan turistikojusta, tosin niistä sellaista ei kannata hankkia, jos on vaihtoehtoja. Itsehän suosin nähtävyyksien kauppoja, kun niissä on monesti siihen kyseiseen paikkaan liittyvää kamaa. Olkoonkin niin, että tuo magneetti ei varsinaisesti kerro itse ostopaikasta, eli Ostia Antican raunioista mitään. Harmi sinällään, jos niillä olisi siellä ollut sellaisia magneetteja, tasan olisin ostanut. Tontot. Magneetteja voi olla useampia, mutta ei kuitenkaan ihan niin paljoa, että jääkaappia ei hahmota magneettien alta. 

torstai 5. toukokuuta 2016

Halvat tuliaispaidat Italiasta

Siinä yhdessä vanhassa lastenlaulussa sanotaan, että maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Tämä on totta, ja ne asiat hämmästyttää myös isoa kulkijaa. Kaikessa ei ole vaan järkeä. Monesti kaikkein vähiten järkeä on sellaisissa asioissa, joita pyritään perustelemaan niin, että tätä toimintaa tehdään nimenomaan siksi, että vain näin toimimalla tässä touhussa on järkeä. Otetaan vaikkapa sellainen juttu, että on ihmisiä, jotka tienaavat miljoona euroa vuodessa. Muistaakseni keskiverto palkansaaja tienaa hieman yli saman koko työuransa aikana, jos siis on yhtenäinen työura. Jostain syystä toiset hommat ovat kuitenkin niin vaikeita ja vastuullisia, että niistä pitää maksaa normaali ihmisen elämän aikana tienaama summa vuodessa. No eihän siinä. Taloudellisen toimeentulon kannalta se on aivan sama, tienaatko sen yhden vai kaksi miljoonaa vuodessa. Kaksi miltsiä tienaavan pitää vaan ompeluttaa syvemmät taskut käärinliinoihin ja hankkia komeampi krypta.

Myös pukeutumisessa on asioita, joissa ei ole välttämättä järkeä, mutta niitä tehdään silti. Olen jo aiemmin tällä yksipuolisella foorumilla kertonut mieltymyksestäni halpoihin printtipaitoihin, joiden sanomassa ei ole mitään järkeä. Yleensä ollessani ulkomailla käytän ihan aikaa sellaisten metsästämiseen, koska ne ovat hiukan erilaisia kuin kotopuolessa. Siinä ei ole mitään järkeä. Toisaalta taas jotain merkkiä olevat T-paidat ovat printeiltään vähintään yhtä hämyisiä, suurimpana erona lähinnä kuusinkertainen hinta ja parempi laatu, eikä sekään saa sitä paitaa kestämään loputtomiin, kun kangas kuluu kumminkin. Tässä mielessä halvat paidat on parempia. Voi tietysti olla, että käyttämällä halpoja paitoja pilaan kaikki saumani kalliille merkkipaidoille syttyville kömöille. Kun nämä kömöt kävisivät muutenkin rasitteeksi lompsalle kaikkien hintavien lahjapyyntöjen ja Barbadoksen lomien kustantamisen kautta, ehkä ihan hyvä näin.
Kuvassa Italiasta hankkimani halpa, hämyprinttinen T-paita. Tykästyin harmaaseen pohjaväriin (joskus nuorena käytin ainoastaan mustia ja harmaita T-paitoja), keväiseen kukkaskuosiin sekä lukuun 33, koska olen 33-vuotias. Jahka täytän 34, varmaan poltan paidan, koska se muistuttaa liikaa siitä, kun olin nuori, vetreä ja ketterä 33-vuotias. Paita on napakka, mikä on myös hyvä muistutus että allekirjoittaneen pitää vetää vatsaa sisään ja laihtua vyötäröltä. Toisaalta hihat jättävät kivasti pythonin ja anakondan paljaaksi.
Kuvassa toinen Italian tuliainen. Printissä viitataan ilmeisesti Amerikan Yhdysvaltojen Nashvillessä pantuun käsityöläisolueen. Siis Nashvillehän on ilmeisesti karmeaa punaniskalaa ja Raamattuvyöhykkeen kaupunkeja, mutta toisaalta yhdistän sen jotenkin Jack Daniels-viskiin, jota silloin tällöin nautin colalla huonossa seurassa. Paita on aika samaa mallia kuin tuo ylempi paitakin on, tosin värittömämpi.

Pukeutumisessa on pitkässä juoksussa hyvä luoda itselleen joku brändi ja mennä sillä. Sellainen itselleen uskollisena pysyminen kantaa hedelmää, kuten myös toisille uskollisena oleminen (paitsi jos harrastaa yleisurheilulajina vähemmän tunnettua syrjähyppyä ammattimaisesti). Vaikka itse olenkin hiukan freesiytynyt vuosien varrella (mikä on ihan tervettä, sitä kutsutaan myös kasvamiseksi ja tilanteen mukaan pukeutumiseksi), tietyistä perusprinsiipeistä tulee pitää kiinni katkeraan loppuun saakka. Minulle yksi näistä prinsiipeistä on halvat printti-T-paidat, joita käytän salilla, kauluspaidan alla ja ollessani "holiday very casual"-moodissa. 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Tanskalainen kauluspaita

Ihmisellä on hyvä olla tasoa jossakin asiassa, mutta ei kaikessa, koska se maksaa aikaa ja rahaa. Humpan juoni menee nimittäin vertauskuvainnollisesti samalla lailla kuin painissa, jos pistät vastaan kaverin jokaista liikettä, vedät itsesi piippuun ja häviät. Aivan sama juttu koskee panostamista tasoon, jos kaikki on harkittua ja hintavaa, se viekin sitten kapasiteetin kaikelta muulta. Tästä syystä pitää osata optimoida oleelliseen ja kaikki muu saakin olla luokatonta ja halpaa paskaa. Ei ne ihmiset kuitenkaan sitä hintaa tajua, kun ei niissä tavaroissa ole hintalappuja kiinni.

Oma tasoloikkani tapahtuu kauluspaidoissa ja niiden kohdalla oma valintani on toinen Pohjoismaa, nimittäin Tanska. Tanska on maa, jossa jokainen on oman elämänsä Nils Holgersson. Siellä ihmiset ovat helposti ruskettuvia vaaleita pellavapäitä, jotka tykkäävät vaaleasta leivästä ja Tuborgista jo lapsena. Tanska on samalla maa, jossa osataan tehdä kauluspaitoja. Näin se vaan on. Tanskalaiset kauluspaidat myös maksavat aika pirusti, mistä syystä pitää metsästää tarjouksia. Näin tein, ja tein myös hankinnan.
Kuvassa tanskalainen Bosweel & Sonsin kauluspaitani. Se on kaikin puolin hyvä, soma ja sievä. Sillä saa...maininnan kaverina, joka kulkee Bosweel & Sonsin kauluspaita päällään. Niin joo, paita on myös sininen. Kuvasta ei näy, mutta kauluksen sisäpinta on hiukan eri väriä kuin muu paita. Tässäkin on pikantti juttunsa. Tästä syystä en myöskään yleensä pidä kyseisissä paidoissa kravattia. Paita on hintavahko, ja jos käyttää kalliimpia paitoja, on kaveri jolla on ihan liikaa rahaa. Toki tämä on tulo- ja kustannustasoon nähden suhteellista, mutta silti. Tämä selkeästi ylimääräinen raha pitäisi käyttää mielummin hyväntekeväisyyteen, viinaan, lauluihin ja kömöihin. 

Kauluspaita on siistien vaatteiden DC-10, vahva perussuorittaja. Tästä syystä kauluspaidoissa on hyvä pitää jonkunlainen perustaso yllä, olkoonkin että valtaosa ihmisistä todennäköisesti rekisteröi vaan sen että ihmisellä on kauluspaita päällä, eikä mitään sen kummempaa. Jos on jonkun verran ylimääräistä ja halukkuutta satsata kauluspaitaan, hanki tanskalainen sellainen. Et kadu. Käytän itse ja suosittelen. Tanska on kuitenkin Pohjoismaa, tykkäävät varmaan syödä perunansakin keitettyinä, mikä on kunnollista. 

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Reisitaskushortsit

Shoppailu on vähän sellaista hommaa, että sen tekeminen on hyvä optimoida ripeäksi silloin, kun raha ei polttele taskuja ja kun on hankkimassa hyödykkeitä, joiden hankkimisen kokee yleensä epämiellyttäväksi. Omalla kohdallani tälläinen hyödykeryhmä on vaatteet, mistä syystä on ihan helvetin loogista pitää puolittain pukeutumiseen pyhitettyä blogia (toinen puoli on yleistä perseilyä). Tästä syystä hankin vaatteita nopealla päätännällä, minkä osaltaan kyllä huomaa. Ensituntuma on kuitenkin yleensä se ainoa oikea tuntuma, turha sitä on hieroa. Joillakin on tarve hakea parasta mahdollista, mutta oikeasti sellaista parasta mahdollista ei ole, on vaan subjektiivisia mieltymyksiä. Jos hyväksyttävän raja ylittyy, nihkeiden hankintojen kohdalla se on siinä. Ei asia hieromalla parane.

Shortsikausi on Pohjolassa melko lyhyt, tästä syystä on melkolailla tontoa laittaa suuremmin rahaa kiinni shortseihin, saati investoida kalliimpiin malleihin. Toinen kriittinen virhe on hankkia sellaiset reisitaskuttomat shortsit, eli nk. lilliputtihousut. Nimi tulee siitä, että lilliputtihousujen käyttäjä saa itsensä näyttämään ihan Nils Holgerssonilta ja tälläistä ihmistä katsellessa jää vain odottamaan sitä, että Akka Kebnekaise ja muut villihanhet tulevat hakemaan hänet pois. Älä siis ole Holgersson, älä lähde hanhien matkaan (ne ruojat), äläkä käytä lilliputtihousuja. Kun shortseja tulee kuitenkin käytettyä vähän, ne kestää vuosikausia; jos löytyy hyvä malli, kannattaa hankkia muutamat samanmalliset ja eriväriset. Säästää kanssa aikaa, kun ei tarvitse arpoa vaatekaapilla.
Kuvassa hankkimani reisitaskushortsit, malli sama, väri eri. Ei mitkään lilliputtihousut. Sellaiset eivät sovi persjalkaisen ruumiinrakenteen omaavalle, eivätkä muutenkaan kenellekään, pl. sininen piippalakki päässä hanhien selässä matkustavat henkilöt. Istuvat hyvin ja ovat, noh, shortsit. Joskus perushyvä on riittävä ja sillä pärjää ihan kalkkiviivoille asti. Reisitaskut ovat kesällä oikeastaan ihan näpsäkkä olla, kun oleminen on muutenkin rennompaa ja mukaan tarvii afoja ja kaikkea muuta tarpeellista tavaraa.

Shortsien käyttämisessä on tärkeää hyödyntää se mahdollisuuden ikkuna, jonka lämmin sää luo. Sama teoria mahdollisuuden ikkunasta on laajennettavissa myös muille elämänalueille, kuten kömöihin. Humpan juoni on nimittäin sellainen, että omien tekemisten ja olemisen seurauksena aikajanalle avautuu tiettyjä ajankohtia, jotka ovat samalla mahdollisuuksien ikkunoita viettää hedonistisia hetkiä tiettyjen kömöjen kanssa. Jossain vaiheessa tämä on siis mahdollista tietyn kömön kanssa, toisessa taas enää ei. Sulkeutuneet mahdollisuuden ikkunat ovat luonteeltaan vähän sellaisia, että niiden perään itkeminen on aika turhaa, juna meni jo. Niissä uusissa avautuvissa ja nykyisellään auki olevissa ikkunoissa saattaa muutenkin olla paljon kivemmat pokat. Makuasioita, sanoi Musti kun muniaan nuoli.