Sininen kulholavuaari

Parhaat asiat elämässä ovat sellaisia, että ne tupsahtavat elämään ilman sen suurempaa efforttia, kuten puoliso, lapset, raha, onnellisuus ja muutama helppohoitoinen sukupuolitauti*. Jotkut ihmiset kuvittelee, että on jotenkin palkitsevampaa nähdä vaivaa kivojen asioiden eteen ja että lopussa kiitos seisoo, mutta tämä on nimenomaisesti kuvitelmaa. Fiksut menee aina siitä mistä aita on matalin, siitä kun ei saa mitään bonuksia, että menee korkeammasta kohtaa yli. Korkeintaan housut saattaa revetä.

Menimme sitten ostamaan uuden asunnon, vaikka olin vannonut etten ikinä enää osta omistusasuntoa, koska jouduin pahan karman takia myymään kaksi edellistä sellaista persnettohinnalla. Nyt oli kuitenkin sellainen tilanne edessä, että velat oli kuitattu, paha karma hyvitetty, ja saatu rahaakin kivasti säästöön, ja siinä kun sattui sopiva asunto kohdalle, niin se oli menoa, baby!** Asuntojen kohdallahan humpan juoni menee niin, että vaikka löytäisi kuinka kivan asunnon, niin aina niissä on jotain mikä ei niin itseään miellytä, ja isompaa kompromissia tekee yleensä vähintään joko asunnon sijainnissa tai koossa. Itsehän asuisin kaikista mieluiten Helsingin Siltasaaressa, mutta kun en ole vielä ruvennut päivätyön ohella myymään kovaa kamaa ja ruumistani, niin sinne ei ole vielä asiaa. Tai no kait sieltä jonkun rotanloukun nykyisilläkin rahoilla ja velalla saisi, mutta sisälläni asuva hedonisti tykkää juuri tällä hetkellä saunoista ja parvekkeista.

Anyways, tuossa kun alkuun kirjoittelin kivoista asioista joita saa pyytämättä ja yllättäen, niin yksi kiva ja yllättävä asia löytyi tämän uuden lukaalin kylppäristä, nimittäin syvänsininen, kulhomallinen lavuaarimme. Isoin pyytämättömyys tuli kyllä oikeasti siinä, että emme uskoneet tarjouksemme menevän läpi, mutta sehän meni läpi että poksahti. Lavuaari ei todellakaan ollut mikään deal breaker asuntokauppaa tehdessä, mutta sellainen kiva asia kuitenkin. Kaikki ei siitä varmaan tykkää, mutta kaikilta ei kysytä, eikä kaikki muutenkaan tiedä mistään mitään. Yhdessä aiemmassa asunnossani oli sellainen kulhomallinen lavuaari vessassa, ja se oli ihan kiva. Se aiempi tuli myös asennettua itse, enkä saanut siitä itse tekemisestä mitään sen suurempaa nautintoa. Tämä lavuaari on sitä paitsi kivempi. Jotenkin tuo epätavallinen muoto suhteessa normilavuaariin vetoaa.  

Kuvassa sininen kulhomallinen lavuaarimme. On muuten hirvittävän toimiva ja kaunis! Etenkin nyt kun se vetää kunnolla, kun vaimo kaivoi putkesta pois kissankarvaa, muutaman hiuspinnin sekä pari ponnaria. Lavuaarilla on sen verran kokoa, että siinä pystyy käytännössä kylvettämään puolivuotiasta. Ainoa ongelma on oikeastaan siinä, että kun pesee hampaita, niin syljetyt hammastahnasmegmat tuppaavat herkästi jäädä hetkeksi lavuaarin pintaan, jos niitä ei huuhtele kunnolla. Toisaalta niiden kuvioista voi halutessaan ennustaa. Pesukone tuossa kuvan oikeassa laidassa ei sitten ole vielä paikallaan, kun kylppärissä on varmaan 45:n asteen kallistukset ja sinne pesukoneen jalkojen alle ei olla vielä keritty tekemään (teettämään) sellaista palikkaa.

Välillä elämä tuo pahaa karmaa ja muutamien tonnien persnettoja, välillä taas tulee kivoja juttuja. Vaikka jälkimmäiset ei olisi mitään niin massiivisia, niin niistä saa iloita. Etenkin jos ovat sellaisia arkeen kivaa sujuvuutta tuovia asioita, kuten sininen kulholavuaari, jonka pintaan jäävästä hammastahnasyljestä voi nähdä menneen ja tulevan.

*Viimeksi mainittu juttu on isojen poikien kertoma. Itselläni ei siis ole ollut, eikä ole sukupuolitauteja. Virtsatessa tapahtuva kirveleminen johtuu oletettavasti liian kovasta virtsanpaineesta ja liian ahtaasta pissireiästä.

**Siistit tyypit kirjoittaa baby, kamalat juntit taas beibi. Molemmat sanat sanotaan silti samalla lailla.

Hoitopöytä

Välistä ihminen tulee hankkineeksi asioita, joita luulee tarvitsevansa muttei oikeastaan tarvi. Tämä johtuu osaltaan talousjärjestelmästämme, jonka puitteissa yritykset pyrkivät mainostamaan tuotteitaan niin, että aivomme rupeavat kehittelemään itselleen tarpeita, joita ei aiemmin ollut olemassakaan. Tarpeiden tyydyttäminen hoituu sitten kivasti sillä, että ostetaan random kamaa. Tässä kirjoituksessa ei ole kuitenkaan sinänsä kyse siitä, että olisi osteltu vaan satunnaista kamaa mainostamisen pohjalta. Alkukaneetissa ei siis ollut ihan hirveästi järkeä, mutta toisaalta ei ole monessa muussakaan asiassa, joten jatketaan. 

Hommattiin vauvalle hoitopöytä, koska olisihan se vähän ikävä hoitaa vauvaa lattialla, tai vaihdella bisnestä täynnä olevaa vaippaa ruokapöydän päällä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että vauva-perhanahan se ei tuota bisnestä vastaavalla tavalla kuin aikuiset, vaan valmista tavaraa tulee ulos kohtuullisen jatkuvalla syötöllä, kuten pontikkaa tulee ulos kolonnitislaimesta. Näin ollen vaippaa ei oikein ole järkevää vaihtaa kovinkaan kaukana pesupisteestä, ellei sitten halua siivoilla bisnestä lattialta. Tämä on johtanut siihen, että vaipanvaihtopisteeksi on muodostunut pesukoneen päällinen, johon olemme viritelleet vaihtoalustaa ja muuta tarpeellista. Vaipanvaihtopöytä mahtuisi kylppäriin vähän heikohkosti, ja pesukone on puolestaan sivusta täytettävää mallia ja päältä riittävän leveä, että siinä voi hyvin vaihtaa bisnestä täynnä olevan vaipan pois vauvalta.

Kuvassa hankkimamme hoitopöytä. Siinä tuntuu olevan osia enemmän kuin Wahlroosilla Ruotsin kruunuja. Se varmaan kykenisi muuttumaan robotiksi noiden kaikkien härpäkkeidensä ansiosta. Sinänsä hoitopöytä on ihan näpsäkkä, alle mahtuu tarpeellista tavaraa kuten vaippoja, sivuastioihin voi laittaa tavaraa joita tarvitsee käsille, ja siinä on jopa oma pieni roskiksensa bisnestä täynnä oleville vaipoille. Roskis ei toki ole mikään mahdottoman iso, mutta kuinka isosti sitä haluaakaan säilöä käytettyjä vaippoja sisätiloissa. 

En ole vielä tässä vaiheessa luovuttanut ihan täysin hoitopöydän suhteen, sillä uskoisin sille tulevan käyttöä siinä vaiheessa, kun vauva alkaa turauttamaan bisnekset ulos riittävien väliaikojen kuluttua, eikä non stoppina. Voi olla toiveajattelua, en ole vielä päässyt vauvaoppaassa siihen lukuun, jossa käsitellään vatsan ja suoliston kehittymistä iän myötä. Vauvahan saattaa olla vielä perinyt allekirjoittaneen aina sekaisin olevan pakin, jolloin on aika toiveajattelua, että bisnestä tulisi ulos sopivaan tahtiin saati kiinteänä. 

Pinnasänky

Ihmisillä on tapana muodostaa hiukkasen turhankin vahvoja tunnesiteitä koteihinsa, vaikka nykyään aika harva asuu samassa kämpässä koko elämäänsä, paitsi persjärveläiset peräkammaripojat. Heidän kohdallaan asumuksen muutokselle ei toki ole tarvetta, kun perheytymistä ei tule tapahtumaan ja neliöitä on jo lähtökotaisesti liikaa. Omaa kotia tärkeämpi asia on kuitenkin oma sänky, mikä on sinänsä luontevaa, kun nukahtamisen mahdollistava paikka on yleensä myös aika turvallinen (pl. joidenkin maiden putkien (putka monikossa, ei putki monikossa) patjat, mutta yleensä siellä saavutettu uni on muutenkin kemikaalista laatua). Koska ihmiset kuitenkin siis muodostavat tunnesiteitä nukkumapaikkoihinsa, on ihan luontevaa, että myös imeväisille hankitaan oma sänky aika aikaisessa vaiheessa. Pienen vaavan sängyksi riittäisi aluksi toki myös äitiyspakkaus, mikä on sinänsä näpsäkkää, kun siinä voi laittaa kannen päälle yön simuloimiseksi. Harvempi kuitenkaan haluaa kasvatella lapsosta pahvilootassa, joten siitäkin syystä aika moni hankkii vaaville jonkunlaisen oikean sängyn.

Aika harvaa lastentuotetta kannattaa hankkia ihan uutena, koska ne jää kuulemma ihan perhanan äkkiä pieniksi ja ei se vast’ikään maailmaan tullut lapsi muutenkaan niistä mitään tajua, kun ei se tiedä edes viiden kertotaulua. Lastentarvikkeiden funktionaalisuus onkin sitten asia erikseen, ja jotain autoon laitettavaa turvaistuinta ei ehkä kannata hommata kolariautosta. Vauvelien sängyt ovat harvemmin ihan täyspitkiä, ja aika monesti niissä on jotain estämässä paaperoa karkaamasta yöllä sängystä. Tästä syystä aika moni hankkii alkuvaiheen lapselle pinnasängyn, sillä sen puiset kalterit ehkäisevät tehokkaasti epätoivotut yritykset karata sängystä pitkin kämppää. Itse olen jotenkin pitänyt pinnasänkyä sellaisena pikkulasten sänkyjen standardimallina, että ei tullut edes mieleen mitään muuta sänkymallia. Jos pinnasängyn kääntää muuten ylösalaisin, siitä tulee puinen häkki. Sen kanssa voi leikkiä vaikka Vietnamin sotaa, jossa toinen leikkijä on Vietkongin sissi ja toinen yhdysvaltalainen sotavanki. 

Kuvassa vaimon hommaama pinnasänky. Se on ihan Brion sänky, mikä on kuulemma hyvä homma. Minä en tiedä näistä hommista yhtään mitään. Sänky on tällä hetkellä täynnä random kamaa, koska rymsteeraaminen ei ole sujunut ihan kivuttomasti. Tuo vesikanisteri ja kattila kuitenkin varmaan jäävät sänkyyn, kun babylla (ei pidä sekoittaa beibiin, joka on kamala nimitys rakkaalle ihmiselle) saattaa olla niille käyttöä. Sängyn pohjaa voi laskea ja nostaa, joten se menee ihan pienestä vähän isommaksi. Itse ajattelin antaa lapsen nukkua siinä ainakin seitsenvuotiaaksi, kun ei kenelläkään ole varaa ostella kaiken aikaa uusia sänkyjä lapsukaisille.

Minulla ei sinällään ollut mielipidettä pinnasänkyyn, kunhan on toimiva. Valkoisen värisestä en olisi varmaan pitänyt, kun minusta se on kamalan kliininen väri ja siitä tulee lähinnä sairaala mieleen. Ruskea on ihan hyvä, siitä tulee 70-luku mieleen, jolla en tosin ollut vielä edes syntynyt. Pinnasängyn jälleenmyyntiarvo lienee jotain, itse pidän oleellisempana sitä, että se saadaan tarvittaessa nopeasti eteenpäin. Tästä syystä en olisi varmaankaan kovinkaan menestyksekäs lastentarvikekauppias, ainakaan liiketuloksen näkökulmasta ajatellen.

Joka pojan imetystuoli

Välistä elämässä tulee sellaisia tilanteita, että pitää hankkia joku spesifiin asiaan soveltuva huonekalu. Vaikka tuo huonekalun tuleva tarkoitus ei tulisi sinänsä kestämään kauaa, on silti järkevää käyttää huonekalun valitsemisessa harkintaa. Jos ihan tarkkoja ollaan, tuo harkinta tehdään oikeastaan kahden vaihtoehdon välillä: ostaako halvan rimpulapaskan, vai ostaako sellaisen huonekalun, jota voi joko hyödyntää muussakin tai jonka vähintään saa laitettua helpolla eteenpäin. Liikaa ei kuitenkaan kannata harkita, sillä elämään kuuluu olennaisena osana se, että välistä tehdään huonoja valintoja, joiden kanssa sitten kuitenkin luovitaan eteenpäin. Täytyy olla täysin tunnekylmä robotti ja sosiopaatti, jotta kaikki vastaavanlaiset valintatilanteet voisivat mennä täysin mukiin.

Kontingenssikeskeisiä valintahetkiä ihmiselle tulee eteen erityisesti elämän murroskohdissa (Mikko, 2020). Yhtenä esimerkkinä näistä hetkistä on se kun perhe multiploituu, eli siihen tulee jotain kautta lisää jäseniä, kuten syntymän kautta, adoptoituna, tai jos otetaan lisää puolisoita ja/tai rakastajia. Yhteistä näille kaikille tilanteille on se, että samalla tarvitaan lisää huonekaluja. Koska omalle kohdalle on tapahtumassa kohtapuolin perheen multiploituminen syntymisen kautta, niin niitä uusia perhanan tavaroita on pitänyt hankkia noin huoneellinen. Etenkin miehille ilmiselvänä asiana vauvelit syövät, ja kun ruokinta itsessään tapahtuu mahdollisuuksien mukaan kannibalistisen rintarauhasista tihkuvien ruumiinnesteiden nauttimisen kautta, niin sillekin tietysti tarvitaan oma istuimensa. Tämähän on päivänselvä asia! 

Kuvassa hankkimamme imetystuoli. Tuo kyseinen malli on oikeastaan aika tavanomainen lepotuoli, muistelisin että serkulla oli vähän vastaava, jossa tuli istuttua ja pelattua Segaa. Tuoli on aika mukava istua, ja se menee oikeastaan lepotuolina imetyshommien jälkeenkin. Kun en itse ajatellut imettää, niin en tiedä siitä sen ihmeempiä, mutta koeistuttiin aika monta tuolia ennen hankintaa. Voi tietysti olla, että kannatin kyseisen tuolin hankintaa lähinnä nostalgiasyistä. 

Lähtökohtaisesti kontingenssikeskeisissä valintahetkissä ei ole järkeä laittaa hulluja masseja kiinni huonekaluihin, ja niinhän me emme tehneetkään. Harvempi imettää hirveän kauan, paitsi tietysti Kiinan keisarin imetysihminen, mutta toisaalta Kiinassakaan ei ole ollut keisareita ties kuinka pitkään aikaan, kun Mao meni paskomaan hommat. Sinälläänhän imetystuoli on 2000-luvun ihmisten huonekaluvastine lypsyjakkaralle, paitsi että se ulos tuleva tavara menee suoraan käyttöön ilman pastörointia. Siksi en itse tule sitä koskaan enää maistamaan.

Kollarit ja kollarishortsit

Olen myynyt kaikki periaatteeni, mikä ei sinällään ei ole mikään ensimmäinen kerta tai ylipäänsä uutinen. Joka tapauksessa maailma on muuttunut. Olen nimittäin jo aika helkkarin kauan sanonut, että en tule käyttämään collegehousuja eli kollareita. Tämä fiksaationi johtuu puhtaasti siitä, että yhdessä Stephen Kingin kirjassa oli sarjamurhaaja, joka murhaili menemään kollarit jalassa, ja innostui näin tehdessään aina niin paljon, että laski housuihinsa. Tästä ymmärrettävästä syystä johtuen, olen sen kirjan luettuani pitänyt kollarihousuja housuunkusijoiden housuina. Se sarjamurhaaminen ei ollut niin paha juttu, kun voihan sitä sarjamurhata vaikka farkuissa.

Jostain kumman syystä päädyin kuitenkin joskus kotioloissa pukemaan vaimon (jota ei voi enää avioitumisen jälkeä kutsua kömöksi) kollarihousut jalkaan. Ne olikin sitten aika mukavat jalassa, enkä päätynyt laskemaan alleni julkisella paikalla. Käytyäni tovin jumalatonta jaakobinpainia asiasta, annoin vaimolle toimeksiannon hankkia minullekin kollarit, kun onhan se nyt parempi sellaisten hankkimisessa, toisin kuin minä joka en silloin omistanut ainoitakaan. Nämä hankitut kollarit olivat kuitenkin mukavat, ja sitten tulikin kesä ja tarvitsin uusia salishortseja, joten päädyin hankkimaan myös kollarimalliset shortsit. Samaa merkkiä kuin ne varsinaiset kollarit tietenkin, kun joku raja se on heittäytymiselläkin. Nekin osoittautuivat helkkarin hyviksi, jopa siinä määrin hyviksi, etten mitenkään voinut ottaa niitä käyttöön pelkikinä salishortseina. Jouduin sitten ostamaan sellaiset pellavashortsit salishortseiksi, mutta en nyt jaksa kirjoittaa niistä tähän, vaikka ovatkin oikein passelit.

Kuvassa kollarini ja kollarishortsini. Shortseissa on tuo Puma-teksti vähän turhan isolla, kun en ole mikään merkkivaateihminen, mutta kyllä nuo nyt menee. Pääasia että ovat mukavat, eikä niiden kohdalla haittaa vaikka päälle kaatuisi mansikkajogurttia. Sen sijaan noissa itse kollareissa tuo puumalogo on juuri sopivanlainen; pieni, aistikas, seksikäs, sensuelli. Puma on itseasiassa merkkinä sellainen, mihin olen vähän tykästynyt. Käytin yksiä Puman lenkkareita n. 7,5 vuotta, kunnes minut pakotettiin hävittämään ne kun niissä alkoi olla enemmän reikää kuin kenkää. Vieläkin on ikävä niitä.

Joskus, ei kuitenkaan aina, on hyvä astua pois mukavuusalueeltaan ja kokeilla uusia juttuja, kuten minä tein kollareiden kohdalla. Muissa tapauksissa se mukavuusalue on kuitenkin hyvä, koska vaikka siellä ei kehity, niin eipä tule pettymyksiäkään. Se kehittyminenkin voi olla kovin suhteellista. Joskus puoli elämää sitten esimerkiksi kävin kertaalleen sokkotreffeillä, ja kun se oli ihan perseestä, niin en enää koskaan sen jälkeen käynyt sokkotreffeillä. Kehityksen suhteen oli aika hiljaista. Pyrin kuitenkin edelleen välttämään liian julkisille paikoille menemistä kollarit jalassa, koska maakuntalaisena pidän sellaista vähän vulgaarina ja junttina. Kotona, salilla tai lempimistä aloitellessa kollarit ovat joka tapauksessa hyvät. Jälkimmäisessä tapauksessa se hyvyys tulee siitä kun ne saa äkkiä pois jalasta. 

Partsin seinäkangas

Mikään ei ole niin kliinistä ja karua kuin paljas seinä. Tai no oikeastaan on, mutta ei nyt takerruta kielikuviin ja poskettomiin valheisiin. Paljaat seinät kaipaavat joka tapauksessa monesti täytettä. Taas muuten valehtelen, seinät ei oikeasti kaipaa mitään, kun ovat tunteettomia paskiaisia. Ihmiset sen sijaan eivät ole, ja he kaipaavat seinille jotain. Itse vierastan sitä, että laittaisin hirveämmin nauloja niihin seiniin ripustaakseni jotain, kun seinän takana saattaa aina mennä voimavirtajohto, joka antaa ainakin miljoona volttia suoraan naulan ja vasaran kautta aivoihin, jos siihen osuu. Siksi en ole myöskään aktiivisin kaveri täyttelemään seiniä, en edes maalilla tai tapetilla, kun se on työlästä. Elämän tarkoitus on kuitenkin pitää kivaa, mutta niin että samalla minimoidaan työläys.

Omalle kohdalle sattui täytettä kaipaava seinä reilu vuosi sitten nykyiseen asuntoon muuttaessa. Joskus asiat ottaa aikansa ja kun vaimokaan ei kokenut asiaa niin kiireelliseksi, niin nyt aikaa meni tosiaan se vuosi. Parveketerassilla sattui nimittäin olemaan sellainen hiukkasen rapistunut päätyseinä,
joka kaipasi jotain, mutta mieltään monesti jopa päivittäin muuttavana miehenä en heti tiennyt, että mitä. Lopulta tajusin, että haluan siihen sellaisen kankaalla olevan kuvan, kun sellainen kestänee hyvin ulkona. Visio tarkentui tästä siihen, että halusin kuvaan palmuja, rannan ja auringonlaskun, kun tykkään noista kaikista. Oletin että netistä löytyy jostain valmis seinäkangas jossa yhdistyy kaikki nuo jutut, kun ne sopivat kuitenkin yhteen. Eri asia taas, jos olisin halunnut yhdistää samaan kuvaan muita pitämiäni asioita, kuten vaikkapa saunan, makkarasopan ja moottorisahan, niin aika vaikea olisi löytää valmista kuvaa, jossa olisi nuo kaikki.

Kuvassa parvekkeelle asentamani seinäkangas. Tilasin sen ties mistä, odotin järjettömän kauan, ja kankaan viimein saavuttua kiinnitin sen gorillateipillä tuohon seinään. Seinäkankaan kuvana on auringonlasku paratiisissa. Sinänsä en tiedä että miksi ajattelen paratiisin tropiikissa sijaitsevana rantana, kun voihan se Persjärven kirkonkylän yleinen rantakin olla varsinainen paratiisi, etenkin jos ei tiedä paremmasta ja jos vanhemmat ovat lähisukua toisilleen. Joka tapauksessa tykkään tuosta nimenomaisesta kuvasta. Parveketerassilla kansituolissa istuessa voi katsella sitä, ja miettiä olevansa muualla, vaikka onkin ihan hyvässä paikassa.

Tilatessani seinäkangasta en mittaillut sen koommin seinän mittoja, ja olikin ihan tuuripeliä että kangas sopi seinään koon puolesta kuin nyrkki silmään. Nyrkkihän ei sinänsä kylläkään sovi silmään, ellei kyseessä ole todella pieni nyrkki ja todella iso silmä. Oma tuntuma kuitenkin on, että kangas tuli tuohon jäädäkseen, ja oletan gorillateipin ajattelevan samoin. Toki otan kankaan seinästä jos jossain vaiheessa tulee muutto, tai jos saan hermoromahduksen ja haluan munasillani käyttää kangasta paratiisiviittana.

Salishortsit

Olen aika vahvasti sitä mieltä, että vaikka maailma menee tasaista tahtia päin helvettiä ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ylikulutuksen kanssa, niin silti monessa mielessä maailma menee myös parempaan suuntaan, vaikkakin nuo ensimmäiseksi mainitut helvetit ovat aika perustavanlaatuisia helvettejä. Vaatetus on joka tapauksessa nykyään aiempaa kivempaa niin ulkonäöllisesti kuin funktionaalisesti, toki tämä on 2010-luvun lopun, ajassa elävän miehen kokemus. Asia on näin, vaikka edelleenkin ikävöin joskus aikanaan H&M:ltä ostamiani shortseja, joita käytin vuosikausia salishortseina. Oli meinaan jämäkät ja hyvät. Nykyään sieltä ei saa jämäkkää eikä kovin hyvää. Ei yhtä kestävää ainakaan. Ylipäänsä harva asia on nykyään muutenkaan jämäkkää ja hyvää samaan aikaan, vaikka muuten mennäänkin tasaisesti parempaan suuntaan ja päin helvettiä samaan aikaan.

Nykyisellään salivaatteita on ihan hirvittävästi erilaisia ja niiden hintahaarukkakin kiipeää korkeammalle kuin King Kong neito kainalossaan. Sellaisessa ei ole mitään järkeä, koska tosissaan urheillessa ihminen monesti irvistää melkein yhtä pahasti kuin synnyttäessä, toivon mukaan kuitenkin ilman vastaavaa kipua. Itsehän en näistä sinällään tiedä, kun en ole koskaan todistanut synnytystä. Minulla on kuitenkin hyvä mielikuvitus, joten osaan kuvitella sen ilmeen mikä ihmisellä on synnyttäessä. Silloin on joka tapauksessa ihan sama, minkä hintaiset fitnessdönködööt sitä on päällä. Urheiluvaatteissa kun ulkonäön sijasta pääasia on funktionaalisuus, ja vaikka sekin olisi hyvää, niin on synti maksaa päältä viittäkymppiä jostain salihousuista. Näin lukee jo Raamatun julkaisemattomilla lisälehdillä.

Kuvassa nykyiset salishortsini, on Lidlistä ostetut. Vaimo osti, mikä on jo itsessään syy mennä naimisiin, sillä naimisissa olemalla saa vaatteita. Salishortseissa on seksikäs aaltokuvio vasemmassa puntissa. Sillä saisi  kansainvälisen tason kömöjä, jos siis olisi sitä vailla. Shortsien paras ominaisuus on taskut, sillä niihin voi laittaa kännykän ja lokerikon riippulukon avaimet. Minulla on varashortseina taskuttomat shortsit ja voin kertoa, että taskujen puute tekee niiden käytöstä yhtä tuskallista kuin jos nypittäisiin nenäkarvoja pinseteillä ja sormien kynsiä tongilla samaan aikaan.

Kovan tyypin tunnistaa siitä, että se kulkee salilla kaiken maailman merkkivaatepellejen seassa Lidlin shortsit jalassa ja kertoo siitä vielä puolelle maailmaa huippusuositussa blogissaan, koska varaa on sen verran, mitä ihmisille uskotellaan. Itsehän en ole kovin kova, vaan sellainen seiskan poika ja kaikessa medium, paitsi salishortseissa rehellisesti low life. Tämä ei ole kuitenkaan ongelma, sillä olen uskotellut kaikille, että minulla on varaa tehdä näin.