lauantai 15. marraskuuta 2014

Eteisen lamput

Suomen syksy on pimeä ja ahdistava, musta kuin kymenlaaksolainen huumorintaju. Jo Raamatussa kaipailtiin valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa, vaikka tämä blogi sisältääkin lähtökohtaisesti rienausta ihan kaikkea, paitsi mustaa huumoria, sarkasmia, kyynisyyttä ja huonoa makua kohtaan. Koska luonnonvalo on niukassa, on hyödynnettävä keinovaloa, koska muuten vallaton poikamies masentuu, syrjäytyy ja rikkoo nilkkansa kompastuessaan lattialla lojuviin tyhjiin pizzalaatikoihin ja juotuihin oluttölkkeihin. Itselleni näin ei tietenkään kävisi, koska olen joskus asunut naisen kanssa ja osa siitä siisteydessä elämisestä pesiytyi etuaivolohkooni. Tämä ei kuitenkaan vähennä valon merkitystä, vähintäänkin ahdistuksen, kiusauksen, synnin ja keripukin karkoittamisessa.

Syksynä on pimeä niin töihin lähtiessä kuin kotiin palatessa, tästä syystä eteisen valaistus on ensiarvoisen tärkeä asia. Valaistus saa olla kirkas kuin TV-studiossa, siis sellaisessa missä kuvataan kunnollista, käsikirjoitettua ohjelmaa. Käsikirjoittu on hyvä. Käsikirjoitettu TV on kunnollista televisiota, poislukien haastattelut ja visailuohjelmat, joissa on kuitenkin osaltaan jonkunlainen konsepti taustalla. Tosi-TV pitäisi nimittäin kieltää, se on pohjimmiltaan laiskaa ja paskaa televisiota. Koko tosi-TV-konsepti toimisi, mikäli siinä olevat ihmiset eivät tietäisi olevansa mukana ohjelmassa, mutta kun tietävät, ihmiset eivät loppujen lopuksi käyttäydy kuten he käyttäytyisivät, jos heitä ei tarkkailtaisi ja tästä syystä koko konsepti on saatanasta. Mikä idea on katsoa näennäisesti tavallisia ihmisiä, jotka kuitenkin ovat tietoisia että heitä tarkkaillaan. 

Mutta siis eteisen lamput, hyvä. Kannattaa olla aika normaalin näköiset lamput, ettei kömöt kauhistu jo ovella. Toinen juttu, lamppujen kannattaa olla katonmyötäiset, eikä mitkään katosta roikkuvat ihmehässäkät. Katonmyötäisiin lamppuihin ei lyö päätään, vaikka olisi koripalloilija ja ne eivät erotu liiaksi, mikä on sekin hyvä, koska eteisen lamppujen ei kuulu erottua liiaksi, näin sanoo luonnonlaki ja jokamiehenoikeudet.
Kuvassa sisempi eteiseni lampuista kuvattuna niin, että ulkoisempi lamppu näkyy kuvassa vasemmalla. Lamppu tuottaa valoa kohtuullisen hyvin ja mikä parasta, koska lamput olivat muuttaessani valmiiksi katossa, en joutunut läpikäymään nihkeää prosessia niiden hankkimiseksi. Lamppujen valitseminen on nimittäin yhtä helvettiä niiden asentamisesta puhumattakaan, varsinkin kun on pituudeltaan tällainen Evans ja Tittelintuure. Kädet väsyy, pimeys laskeutuu, tulee kiiree, kaatuu korkealta, lyö päänsä, on tajuttomana monta päivää.
Kuvassa ulommainen, eli ulko-ovea lähinnä olevin eteislamppuni. Lamppu on tismalleen samaa mallia kuin toinenkin eteislamppuni, mikä on hienoa, koska näin sama teema toistuu läpi huoneen ja tästä koituu hyvä feng shui tai joku sellainen sivistys-sisustus-new-age-juttu. Kaikista kätevintä omassa asunnossani on se, että molemmat lamput saa syttymään yhdellä kytkimellä; tässä säästyy päivittäin useampi sekunti, kun ei tarvitse painaa toista lamppua erikseen päälle, kun niitä tulee kumminkin poltettua samaan aikaan.

Eteisen lamput ovat siinä määrin tärkeä juttu, koska ne luovat ensivaikutelman asuntoon astuttaessa; toista mahdollisuutta tähän ei tule. Hyvä valaistus vaatii myös sen, että siisteydestä on hyvä pitää huolta. Tämän vuoksi suosittelen muita bachelorpoikia korjaamaan pizzaboxit ja oluttöllit lattioilta, ennen kuin kutsuu naikkosia tai miekkosia kylään.

maanantai 10. marraskuuta 2014

T-paidat ja kaulaliinat

Ihmisen pukeutumistyyli henkilökohtainen asia, vaikka ainakin oman kokemuspohjani varassa väittäisin kömöjen pyrkivän sinnikkäästi muokkaamaan miestensä pukeutumista haluamaansa suuntaan. Tämä ei toisaalta ole aina kovin huono asia, on myönnettävä että ainakin omalla kohdallani lähestulkoon kaikki paremmat vaatekappaleeni ovat minulle väkisin hankittuja. Väkisin on tässä yhteydessä hyvä. Kun ilmainen on kuitenkin ilmaista ja hyvistä lahjoista kieltäytyminen on epäkohteliasta ja tontoa, joskus on hyvä mukautua nahkan tahtoon. Näin tulee vähemmän sanomista, saa parempia rytkyjä vaatekaappiinsa. Kaikki voittaa, paitsi vapaa tahto päättää omista asioistaan.

Itse tykkään käyttää kaulaliinaa T-paidan kanssa, enkä osaa selittää miksi. Omassa kierossa mielessäni kyseiset vaatekappaleet menee yhteen kuin ruisleipä ja ketsuppi, uimahousut ja supiturkki, tai hoivavietti ja renttuilu. En tiedä, onko kukaan ihminen samaa mieltä kanssani tästä asiasta, mutta en oikeastaan edes välitä. T-paita on hyvä, se päällä ei tule sisällä hiki; kaulaliina on hyvä, sillä voi kuristaa itsensä tajuttomaksi, jos joutuu uhkaavaan tilanteeseen, kuten jos joku neito pyytää tarjoamaan juomaa. 2000-luku ei ole patriarkaattista aikaa, jossa yksinomaan miehet tarjoavat naisille soppaa.

Oman tyylin mukaan meneminen, niin mautonta ja sairasta kuin se ajoittain onkin, on sinällään hyvä juttu, koska sitten on ainakin aikanaan parinkymmenen vuoden päästä niitä kuvia itsestään, joita voi huolella hävetä. Omalla kohdallani tämä ei tuota ongelmaa edes viiden vuoden retrospektiivissä, sillä mokailen pukeutumisen ja kaiken muunkin suhteen huomattavasti lähes päivittäin. 
Kuvassa saukkopaita ja kaulaliina on yhdistettynä harmaaseen virkamiespikkutakkiin. Pikkutakin pukemista T-paidan kanssa kutsutaan "hectoriksi". Kuvan hectorit voi yhdistää tauski-farkkuihin, jonka jälkeen on kuin mikäkin iskelmätaivaan tähti. Tauski + Hector = Taustor, mikä on puolestaan vaatekombo, millä kaataa nahkan kuin nahkan. Itse en viitsi kyseistä vaateyhdistelmää käyttää ihan siitä syystä, että ensinnäkin se olisi epäreilua muita miehiä kohtaa ja toiseksi se tekisi elämästä liian helppoa.

Oman tien kulkemista voi soveltaa myös kalustamiseen ja sisustamiseen, aina ei kannata mennä sieltä missä aita on matalin ja tie on helpoin. Itse suosin elämässä mautonta- ja mustaa huumoria, joten tämän kirjoituskerran vinkki menee siihen lokeroon. Omaperäisyys on hyvästä.
Kuvassa iloisen veitikan käsin piirtämä iloinen tulkinta Mikko Mallikas-sarjakuvasta. Kuva ei oletettavasti vastaa piirtäjän- saati sitten sen jääkaappiin magneeteilla laittaneen henkilön sielunmaailmaa. Elämä ilman mustaa huumoria ei ole elämää lainkaan. Mikko Mallikkaan mielikuvitusolennon nimi on muuten Mulperi, mikä ei sekään kuulosta aivan terveen mielen keksinnöltä.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Elämää suurempi musta matkalaukku

Enempi parempi ja koolla on väliä, näitä kahta vanhaa viidakon- ja vanhan kansan sananlaskua pidin mielessäni hankkiessani uutta matkalaukkua itselleni. Varsinaista akuuttia tarvetta minulla ei ollut, mutta ostopäätös oli tehtävä, sillä matkalaukut oli tarjouksessa; jos jokin on halpaa, se pitää hankkia, näin sanoo kolmas tässä kirjoituksessa esille tuomani kotimainen sananlasku.

Matkalaukkua hankkiessa kannattaa huomioida se, että ei ole suurempaa merkitystä miltä matkalaukku näyttää, kunhan se ei vaan näytä tontolta. Perustelen tämän sillä, että yleensä matkalaukkuja ei roudata mukana turhaan, vaan ne jätetään säilytykseen ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ne tilanteet, joissa ihminen siis nähdään liikkumassa matkalaukun kanssa pyritään siis minimoimaan luonnostaan, joten näin ollen on järkevintä satsata ennemmin matkalaukun hyvään liikkuvuuteen, kuin ulkonäköön.

Hankin itselleni ison matkalaukun, kun minulla on jo välimallin ratkaisuja tilanteisiin, joihin ei tarvitse niin paljon tavaraa mukaan. Toisaalta tiedostan sen, että pakkaan nykyisin aina liikaa vaatteita varuilta mukaan, joten mitään reppureissaajan pikkukapsäkkiä olisi aivan turha hankkia. Ikinä ei tiedä milloin tipahtaa kebabit syliiin. Lisäksi kun matkavarustukseen kuuluu yleensä ainakin yksi ylimääräinen pikkutakki ja kauluspaitoja, niin niitä on aivan tontoa sulloa pieneen tilaan, ellei halua pukea ryppyistä paitaa ylleen. Valmiiksi rypytettyjen vaatteiden kohdalla tällaista ongelmaa ei luonnollisesti ole.
Kuvassa iso musta matkalaukkuni hieman kauempaa kuvattuna, koska se on niin iso. Musta on värinä neutraali ja hyvä. Laukku on kuin ruumisarkku tai sarkofagi pyörillä ja jos ikinä joudun kätkemään ruumiin tai muumion, käytän isoa mustaa matkalaukkuani tarkoitukseen. Toivotaan että tällaiseen tilanteeseen ei ajauduta. Laukussa on neljä pyörää, mikä helpottaa laukun kanssa etenemistä huomattavasti, senkun rullailee menemään.

Suomessa on tapana yöpyä paljon hotellien sijaan sukulaisten tai tuttavien luona, itsekin rötkötän yötä milloin kenenkin tuttavan eteisen mattoon muumioksi kääriytyneenä, kun kodin seinät rupeavat kaatumaan päälle ja pelkään syrjäytyväni. Tämäkin seikka puhuu sen puolesta, että se on ihan paskan hailee, mihin kapsäkkiin sitä matkatavaransa sulloo, kun ei sitä näe kuin tuttavat ja random jalankulkijat. Kömöä ei matkalaukulla kaadeta, paitsi jos nahka kompastuu laukkuun ryysiksessä (nahka on kömön ohella vanhassa haminankielessä naista tarkoittava sana, joka on kieltämättä nykyisellään sovinistiseksi tulkittavissa oleva termi, mutta kielihistoriallisista syistä jouduin laittamaan sen tähän yhteyteen).

maanantai 27. lokakuuta 2014

Seniorineuleet

Kylmät säät pakottavat ihmisen pukeutumaan lämpimämmin, mutta ihan joka päivä ei jaksa eikä pysty panostamaan, vaan on vetäistävä jotain sellaista, mikä saa nuorenkin ihmisen muistuttamaan tyylillisesti rasiin kaadettua puuta. Huono maku ja laiskuus ovat luonnollisesti käännettävissä myös hyödyksi, sillä tyylitön pukeutuminen voi merkitä itsevarmuutta (on niin itsevarma, ettei välitä paskaakaan mitä on laittanut päälleen), voi saada ihmisen näyttämään vanhemmalta (mikä on kiistaton vetovoimatekijä, jos haluaa vedota kömöihin jotka pitävät sedistä) tai voi vedota hoivaviettiin (kömö tulkitsee rumat rytkyt osaamattomuudeksi pukeutua, mutta osaltaan myös tuntuu sympatiaa ja näkee piilevän potentiaalin, jos vaan pääsee itse hoitamaan puvustamisen). Näin ollen asioiden tekeminen väärin, voi olla samaan aikaan asioiden tekemistä oikein. Kysymys on perspektiivistä ja siitä, ettei pidä olla pessimistinen tissiposki.

Kutsuttakoon näitä ajoittain käyttämiäni neuleita seniorineuleiksi, koska yksikään nuori tai nuorekas ei niitä päälleen laittaisi. En ihan tarkkaan edes muista, olenko itse edes hankkinut kyseisiä vaatekappaleita itselleni, vai mistä ne ovat kaappiini kulkeutuneet. Vaatteilla on välillä tapana tehdä niin. Seniorineuleissa on vetskari keskellä, ja niitä onkin parempi käyttää vetskari auki, sillä näin vaatetusta voi vähän pelastaa pukemalla alle vähän paremman T-paidan ja äärimmäisessä hädässä seniorineule lähtee päältä kuin hauki rannasta.

Lähtökohtaisesti en käytä seniorinuoletta, jos uskon törmääväni yhtään keneenkään, vahinkoja toki sattuu ja aina ei jaksa kiinnostaa. Kotona norkoillessa tai toimistopäivänä seniorineule on hyvä ratkaisu, paitsi jos on töissä sellaisessa toimistossa jossa on muitakin ihmisiä, ja varsinkin jos ne ihmiset ovat sellaisia, joiden silmissä ei halua näyttää kaikkien peräkammaripoikien kultaiselta vasikalta (jos kielikuva ja mielikuva ei aukea, kts. Vanha Testamentti).
Kuvassa omistamani seniorineuleet petaamattomalla sängylläni, taustalla vihreän aluslakanan kanssa yhteensopimattomat pussilakanat sekä helvetin ruma runkopatjasänky. Vasemmanpuoleinen mustan neuleen reunoja reunustaa paksu pötkyläresori. Oikeanpuoleinen vaaleanruskea neule roikkuu päälle puettuna velttona kuin olkapäille heitetty viikon mädännyt ruumis. Neuleet ovat kuitenkin mukavat päällä, suojaavat kylmältä ja mikä parasta, ne saa äkkiä pois päältä, jos ihmisiä ilmaantuu äkisti paikalle. Molemmilla neuleilla saa helposti viisi vuotta lisää ikää ja helpot säälipisteet huonosta yrityksestä.

Sellainen ihminen, jolla on kaapissaan vain hyviä vaatekappaleita on loco tai vähintään ainakin tonto. Yleisesti ottaen elämää kannattaa elää sillä asenteella, että paras on vain kyllin hyvää; tämä ei kuitenkaan tarkoita jatkuvaa ylisuorittamista. Huonojen vaatteiden olemassaolo korostaa hyvien vaatteiden hyvyyttä. Jos pukeutuu aina hyvin, siitä tulee normi ja normista on siinä vaiheessa enää vaikea pistää paremmaksi. Jos pitää siis valita hyvän tasalaatuisuuden ja sen välillä että taso vaihtelee, mutta ei mene räkälukemiin ja pompsahtaa aina välillä pilviin, kannattaa valita jälkimmäinen, sillä se ainakin erottuu jollain lailla. 

maanantai 20. lokakuuta 2014

Saunakynttiläiset

Sisustuksella on mahdollista luoda oikea tunnelma, jos vaan osaa. Se, mikä on oikea tunnelma riippuu aivan siitä mitä hakee. Omalla kohdallani iski hullu visio siitä, että sauna kaipaa kynttilöitä, sillä kömöt tykkäävät kynttilöistä, kynttilät ovat hyvä. Kynttilöitä poltellessa ei kannata miettiä sitä, että niistä irtoaa pienhiukkasia, eikä kynttilöitä kannata polttaa molemmista päistä. Pieni hämäryys on eroottista ja viettelevää; sauna on luonteva paikka tällaiselle sisustamiselle, sillä siellä ollaan valmiiksi alatsi. Rehellisyyden nimissä tässä kohtaa on hyvä myöntää itselleen ja universumille, että kynttilöiden asettamisesta saunaan on noin valovuoden matka siihen, että viettäisi siellä aikaa jonkun sellaisen kanssa jonka kanssa siellä haluaisi viettää aikaa, mutta pientenkin askeleiden ottaminen edesauttaa etenemistä, vaikka matka olisikin pitkä.

Kynttilöiden asettaminen saunaan tai ylipäänsä mihinkään ilman jonkinlaista kynttilänjalkaa olisi äärimmäisen tontoa, sillä tali tuskin lähtee lauteista ilman rälläkkää. Myös pitkien kynttilöiden käyttäminen tässä yhteydessä olisi torspoa touhua, sillä saunan kuumuus veltostuttaisi kynttilän. Fiskuinta on siis käyttää tuikkuja ja siihen soveltuvia kynttelikköjä, oma sisustussilmäni osui niihin Iittalan pieniin Kivi-tuikkutelineisiin. Sopivan pieniä, silti sopivan mötiköitä. Asettelun suhteen ajattelin heti ylälaudetta, jotta ei tulisi astuttua tuikkujen päälle.
Kuvassa tuikut valaistussa saunassa. Asettelu on varmaan aivan päin helvettiä ja tuikkuja tarvitsisi enemmän, mutta minä en olekaan mikään ranskalainen sisustussuunnittelija, eikä kukaan sellaista suoritustasoa minulta odotakaan. Ranskalaiset eivät kait edes harrasta pahemmin saunoja, paitsi Lyonissa. Parhaassa lykyssä paska asettelu herättää kömöissä hoivaviettiä, mikä voi sekin olla ihmisen vetovoimatekijöiden keskiössä. Vaalenpunainen kiulu ei satu tunnelmaan eikö feng shuihin yhtään, mutta ehkä saan joskus aikaiseksi hankittua paremman näköisen vastaavan. Iso ehkä.
Kuvassa sauna valaistuna niin, että saunan valo on pois päältä ja pesuhuoneen valo on päällä. Toimii, se joka on eri mieltä, on väärässä. Muutama tuikku lisää ja parempi asettelu, niin toimisi vielä paremmin. Roomaa ei kuitenkaan rakennettu päivässä, eikä saunaa sisusteta illassa. Vaaleanpunainen kiulu on hämärässä hiukan vähemmän törkeä, koska näin se näkyy huonommin kuin valossa.
Kuvassa sauna pelkässä tuikkuvalaistuksessa, vaatinee ainakin ne lisätuikut, jotta voi toimia, sillä sauna on pimeämpi kuin yömörön roskis. Sysipimeä soveltuu ehkä, jos on itsetunto alhaalla ja herkkä olo oman vartalonsa suhteen. Koska omassa kolmekymppisyydessäni ei ole kyllä ollut mitään herkkää, saati hienotunteista, harrastan mielummin 100 watin valossa heilumista keltereisilläni, kuin norkoilen yönpimeässä saunassa.

Jos aiot sisustaa tunnelmallisesti, kysy asiasta joltain, minäkin kysyin, tosin sovelsin ihan miten sattuu. Minun saunani, minun sääntöni ja säätöni. Jahka homma tulee valmiiksi elementtien suhteen, kirjoitan asiasta lisää. Asiassa menee ainakin muutama kuukausi, ellen sitten polta saunaa, sillä puulauteet ja kynttilät ovat helkkarin huono yhdistelmä paloturvallisuuden kannalta.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Mustat sukat

Pukeutumisen saralla jotkut asiat ovat klassikoita ja klassikot toimivat aina. Mustat sukat ovat tälläinen klassikkovaatekappale, ne merkitsevät pukeutumiselle samaa kuin Tom of Finland homoeroottiselle taiteelle. Mustia sukkia voi käyttää ihan minkä hyvänsä vaatekappaleen kanssa yhdessä, käytännössä ihminen ei tarvitsisi muunlaisia sukkia ollenkaan. Jotkut miespuoliset hifistelijät hankkivat asioikseen myös erilaisia sukkia, mikä on tässä yhteydessä tarpeetonta erilaisuuden hakemista ja hedelmäkakkupoikailua. Muuten saa tietysti olla ihan niin erilainen kuin huvittaa, kuten me kaikki olemme pohjimmiltaan.

Mustien sukkien mukaan on kehitetty termi "mustasukkaisuus", mikä ei sinällään kuvaa kyseistä erinomaista vaatekappaletta ollenkaan ja on muutenkin suhteellisen tontoa touhua. Ainoa järki asiassa on tietenkin sellainen perusmarkkina-arvon käsite, sillä toisen ihmisen kanssa parisuhteessa olemisen yksi merkittävä hyötypuoli on yleensä se, että useampien kanssa pyöriminen samaan aikaan herättää vähän hämmennystä ja yhden kanssa oleessa saavuttaa tietyn ekslusiivisuuden, eli saa jotain mitä kukaan muu ei saa, kun kuuluu tähän kahden ihmisen yksityiskerhoon. On toki eri asia, jos on yhdessä katsottu ja sovittu, että järjestely toimii paremmin jotenkin toisten.

Mustat sukat on hyvä, kömöillä ei ole sen suurempaa näkemystä mustista sukista, joten niillä kannattaa mennä. Mustat sukat hämäävät vastustajan sivuttaisliikkeeseen, jolloin voi joko pinkaista pakoon tai hyökätä. Kukaan ei osaa varautua mustiin sukkiin, ei edes tulli, poliisi, rajavartiolaitos, kaksi ambulanssia, sotilaspastori, lähijunassa pilkkivä karhumies, eikä varsinkaan salainen ihailun kohde. Mustien sukkien käyttäjä voi huoletta pysyä erossa arkipäivän tontoilusta ja logiikan ulottumattomissa olevista ilmiöistä, kuten yhden henkilön otannalla suoritettuun, vahvasti yleistävään empiiriseen tutkimukseen ja tätäkin vahvempaan perstuntumaan perustuvasta alkoholipoliittisesta keskustelusta.
Kuvassa vast'ikään hankkimani mustat sukat kuvattuna vihreää lakanaa vasten, mikä ei näytä kuvassa muuten yhtään vihreältä, luojan kiitos oikeassa kulmassa näkyvä sininen pussilakana sentään näyttää siniseltä. Kyseinen pussilakana on muuten parasta ikinä, se on juomutettu valmiiksi, joten sitä käytettäessä ei tarvitse paljon huolehtia rypyistä ja silittämisistä, mitä en tasan tarkkaan tee petivaatteille muutenkaan. Kyseiset mustat sukat ovat varreltaan ehkä hiukan pitkät, mutta jos tulee tilanne jossa sukat voisivat näkyä kokonaan, osaan livauttaa ne housujen kanssa salavaivihkaa jalasta yhdellä liikkeellä.

Mustat sukat ovat ei helppo, vaan varma valinta, eikä sillä tavalla varma valinta, että näyttäytyisi tylsänä ihmisenä, jos käyttää mustia sukkia. Ihminen ei ylipäänsä voi omistaa liikaa mustia sukkia, mikä on harvinaista, kun kaikkia muita vaatekappaleita voi helposti omistaa liikaa, varsinkin kenkiä. Äskeinen lausahdus todennäköisesti sulki aika monta mahdollisuuden ovea, mutta niistä käymisestä ei muutenkaan ollut takeita.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Lompsa

Miehen ei pidä ikinä hankkia itse itselleen lompakkoa, tähän lopulliseen totuuteen törmäsin hankittuani itselleni lompakon. Vanhassa lompakossa ei sinällään ollut mitään suurempaa vikaa, lukuunottamatta lähes irti revennyttä läpinäkyvää ajokorttitaskua. Loin siis itselleni tarpeen hankkia uuden lompsan ja vastoin tervettä järkeä ja omia opetuksiani, päätin tehdä hankinnan omin päin, mikä oli epic fail. Mieshenkilön on nimittäin täysin mahdoton huomioida kaikkia ominaisuuksia, mitkä tekevät lompakosta hyvän lompakon. Ideaalitilanne on se, että valitsemisen lisäksi joku kömö myös ostaa lompakon, koska siinä säästää rahaa.

Omalla kohdallani virhe kävi siinä että otin mallia aiemmasta lompakostani ja hankin vielä vähän pienemmän mallin, vaikka nykyinenkään ei tahdo oikein riittää koon puolesta. En tiedä, mikä logiikka tässä taustalla oli, mahdollisesti tarpeeni tehdä päätökset nopeasti vaikutti osaltaan asiaan. Saatoin myös haluta olla iso poika, joka itse ostaa lompakkonsa, mikä on vaan typerää kohtalon uhmaamista.

Yleensä olen käyttänyt mustia nahkalompsia, mutta nyt siirryin ruskeaan nahkaan, koska olen kohta fyysisesti ja monessa mielessä myös henkisesti hopeakettu. Ruskea nahka vaatii varttuneisuutta ja sen myötä tullutta itsevarmuutta, mikä eroaa huomattavasti hullun nuoruuden itsevarmuudesta, mikä taasen kumpuaa siitä, että on vähän tonto eikä ymmärrä riskejä. Kuningas Salomon käytti vanhoina päivinään ruskeaa nahkalompsaa, samoin kuin kardinaali Richelieu, joka oli oikeastaan ihan joviaali kaveri, vaikka olikin osaltaan synnyttämässä termiä "kardinaalivirhe".
Kuvassa uusi lompsani. Lompakkoon on laitettu kaikki pakolliset kortit, jutut ja prujut, ja kuten kuvasta näkyy, on aika hiljaista sen suhteen että lompsa pysyisi muodossaan. Lompsa on tällöin liian suuri, että sen saa mahtumaan farkkujen takataskuun järkevästi, mikä ei ole hyvä, vaikka valtaosan ajastaan lompakko viettää povitaskussa. Saatan ehkä ottaa muutaman kortin pois. Ehkä.
Kuvassa lompsa esimerkinomaisesti avattuna. Hyvässä lompsassa on vähintäänkin yksi läpinäkyvä korttitasku ajokortin vilauttamista varten ja paljon paikkoja korteille. Lompsan vasen puoli kääntyy ympäri ja siellä on lisää korttipaikkoja, mikä on hyvä, koska nykyään maksetaan muovilla. Minua hieman hämää se, että miksi lompakossa on korttipaikkoja ja taskuja enemmän kuin kannattaa, jotta lompakon saa järkevästi kiinni, mutta turha asiaa on kait kyseenalaistaa, kun en ole mikään lompakonsuunnittelija. Joskus on vaan luotettava toisten logiikkaan.