sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Paita vaan

Elämästä suurin osa on arkea, siis sitä aikaa kun meininki ei ole kuin moukarihäkissä. Kun minulla on toimistopäivä, jolloin en ole tapaamassa ketään, pukeudun äärimmäisen arkisesti, kun ei siitä pynttäytymisestä hyötyisi millään lailla, menisi vaan aikaa. Arkinen on arkena hyvä. Jos taas on ihmisten tapaamista tiedossa, laitan yleensä Ranskan hovin tyyliä (siis Ludwig XIV:n aikaisen hovin, ei niiden mestattujen jälkeläisten) jäljittelevän asun, jossa on röyhelökaulukset ja -hihansuut. Kärpännahkaviitan olen korvannut kotimaisittain supiturkilla, jota käytän siis vain talvella.

Normaalisti olen kuitenkin siis farkut ja collegepaita tai huppari päällä toimistolla. Saatan olla myös T-paitasiltaan sisätiloissa, sillä opiskeluaikaan totuin kulkemaan talvellakin sisällä ilman pitkähihaista paitaa ja siksi siedän vielä nykyisinkin kylmyyttä kohtuullisen hyvin ja minulle tulee helposti kuuma jos vaatetta on enemmän. Kylmyydensietokykyni johtunee siitä että minulla on glykolia veren tilalla ja olen muutenkin tumma ja tulinen, varsinainen Pohjolan latino.

Tavallisesti arkena käyttämäni collegepaita on hyvin tavallinen, jopa siinä määrin tavallinen, että se ei lupaa mitään. Kun paita ei lupaa mitään, joudun itse lupailemaan aina välillä kömöille vieväni heidät vaikka kuuhun asti, mikä on sinällään järjetöntä, sillä minulla ei ole kulkuvälinettä jolla pääsisi kulkemaan niin pitkää matkaa ja lisäksi kuussa ei ole happea, puhumattakaan avaruudessa olevasta säteilystä, joka tuskin tekee hyvää iholle. Tonto ei ole kuitenkaan se, joka tietoisesti lupailee älyttömiä, vaan se joka uskoo höpöhöpöjuttuihin.
Kuvassa ihan vaan tavallinen paita, collegepaidaksi ne kait tuollaisia kutsuvat. Minulla ei ole mitään käsitystä, mistä paita on kaappiini kulkeutunut. Paidassa on tekstiä, mistä ei saa oikein mitään selvää, mikä on kait ihan hyväkin, koska siinä saatetaan haukkua paitaa käyttävää henkilöä tontoksi. Paidassa on lisäksi kuva jostain random-autosta sekä todella hämäristä tyypeistä, jotka ovat varmaan jotain huumekauppiaita tai terroristeja, kun kasvot ovat näkymättömissä. Ota nyt tuosta sitten selvää. Paita on kuitenkin hyväntuntuinen päällä, kolisee kuin keilahallilla. Kömöt tuskin tykkää, mutta vaikea ei-tykätä sellaista, mitä ei koskaan näe.

Arkivaatteista ei todellakaan kannata välttämättä huudella julkisesti, ellei sitten arki lähentele sitä moukarihäkkimeininkiä tai jos pitää jotenkin muutenkin olla aina hienosti pukeutunut. Vaikka parempia vaatteita on välillä mukava pitää päällä, on myös siunaus kun voi olla välillä rennommin liikenteessä, sillä kauluspaitojen jatkuva silittäminen on työlästä ja nihkeää, kuin loputtomilla ensitreffeillä käyminen. Treffailu sellaisen kanssa jota ei oikein tunne on muutenkin aika painajaismaista, ainakin ne sanoo näin.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Retroradio

Jokainen koti tarvitsee tietyn määrän elektroniikkaa, mutta ei liikaa, sillä liian elektroniikan haaliminen on tontoa. Elektroniikka näet vanhenee ja menettää arvonsa äkkiä teknologian kehittymisen myötä, ja siten hankittu varallisuus menee haaskuuseen. Sama arvon aleneminen koskee myös elektroniikkaa siitä saatavan hyödyn muodossa, sillä elektroniikka, kuten moni muukin asia menettää merkityksensä jahka sen on saanut haltuunsa. Tavoittelu on lähes aina mielekkäämpää kuin omistaminen, matka on päämäärää tärkeämpi. Kömöjuttujen suhteen asian ei kuuluisi olla näin, sillä ihmistä ei voi omistaa.

Omalle kohdallani kävi klassinen tavoittelu-saaminen-ilmiö vast'ikään, kun mielen perukoilla heräsi vastustamaton mielihalu kuunnella radiota kotona ja netin kautta toteutettuna se ei vaan ole sama asia. Heräsi siis tarve hankkia radio. Aiemman teknologianvihausselostukseni pohjalta kovinkaan moderni radio ei tullut kyseeseen, vaan yksinkertaisella mallilla eteneminen oli käytännössä ainoa mahdollinen vaihtoehto. Ihan halvinta ei viitsinyt ostaa ja designpaskasta maksaminen se vasta tontoa touhua onkin; mikäli merkki kustantaa enemmän kuin hyödykkeestä saadun hyödyn määrä, kannattanee jättää ostamatta.

Soveltuvan radiomallin piti siis olla teknologialtaan vanhanaikainen ja siten myöskään vanhanaikainen ulkonäkö ei ollut huono ajatus. Vaikka raha ei yleisesti ottaen ole este, vaan käyttövoima, myöskään kovin kalliin radion ostaminen ei tullut kyseeseen, sillä se olisi ollut, yllätys yllätys, tontoa. Suoraan sanottuna ostin halvan paskan, joka näyttää kuitenkin ihan kivalta, ainakin minusta. Jos joskus käy flaksi ja tulee kömöjä kylään, voin aina jemmata radion viskaamalla sen parvekkeelta.
Kuvassa retroradioni, joka on siis kuitenkin uusi. Kanavan haku toimii vanhanaikaisesti manuaalisesti, mikä on oikeastaan ihan hyvä, kun en jaksa kuitenkaan vaihdella niitä. Toisekseen digitaaliset kanavanhaut ovat yleensä hitaampia. Hitaus on huono. Miinuksena kanavahaussa on se, että taajuutta on vaikea säätää niin tarkasti, että radiota kuunnellessa ei kuuluisi kohinaa. Vanhentuneen, huokean elektroniikan hankkiminen on hyvä idea, sillä sellainen mikä on jo menettänyt arvonsa, ei voi sitä enää menettää.

Retroradion tyylillisestä yhteensopivuudesta asunnon muun kaluston kanssa en ole tosiaankaan varma, sillä minulla on ymmärrystä tuollaisten asioiden suhteen suurin piirtein saman verran kuin kaiken tyylillisen miettimisen mielellään ulkoistavalla mieshenkilöllä voi kuvitellakaan olevan. Tämähän on sinällään aivan se ja sama, kunhan radio kuuluu tarvittaessa, eli sen puolisen tuntia arkiaamuina, kun istun keittiön pöydän ääressä.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Olohuoneen tapetit

Kodinsisustusprojektini eteni viimein pieneen pintaremonttiin olohuoneen osalta ja tällä kertaa harrastettiin tapettihommia oikein urakalla. Nykyään harrastellaan kuulemma vielä korosteseiniä, joten sellaisen tekeminen oli aivan välttämätöntä. Koruttomana ihmisenä en halunnut kuitenkaan tehdä mitään liian räikeää, sillä sellainen jakaa herkästi mielipiteitä, enkä halua olla mikään tietentahtoinen erilaisuuden tavoittelija. Tavallinen on välillä hyvä. Tapettien valitsemiseen meni aikaa arviolta ehkä noin viisi minuuttia, mikä on paremmin kuin monella. Päätöksiä pitää osata tehdä tehokkaasti ja niiden mukaisesti sitten eletään.

Olohuoneen sisustaminen miesmaulla voi olla sisustuksellinen harakiri, mutta kyse on myös itsenäisyydestä (ja varmaan osaltaan itsepäisyydestä). Aikanaan lähiökapakan kantapeikko valisti minua, että kannattaa hankkia ensin asunto ja sitten vasta puoliso, koska jos toimii toisinpäin, menettää kuulemma oikeuden tehdä asunnostaan itselleen mieluinen. Olettaisin että kyseinen henkilö oli hankkinut tämän kyseenalaisen elämänviisautensa viettämällä laatuaikaa kankkusessa. 

Asianlaita on nimittäin niin, että krapula on ihmiselon parasta aikaa. Olotila on itseaiheutettu, joten sinällään huonovointisuus ei tunnu niin pahalta, kuin jos se olisi tullut aivan tarpeettomasti. Kun kehosta on veto pois, tämä tarjoaa mielelle mahdollisuuden tarkastella syntyjä syviä. Lisäksi alkoholihuurujen poistuessa kehosta, olotila paranee kaiken aikaa, kunnes lopulta sitä kokee olevansa kuin tuhkasta noussut Feeniks-lintu. Jo normaalissa olotila tuntuu kunnon darriuksen jälkeen olevansa maailmanmestari jossain, sanotaan että vaikka sitten krapuloinnissa. Jos ei ikinä voi huonosti, ei ymmärrä kuinka onnekas sitä oikein onkaan, kun voi hyvin. 

Olohuoneen seinistä kaksi tapetoitiin valkoisella tapetilla, koska valkoinen menee hyvin yhteen kaiken kanssa, ainakin näin ne sanoo. Korosteseinä on punavihersokeuden (Ainakin ne väittää että minä olen punavihersokea, vaikka erotan mielestäni punaisen ihan hyvästi vihreästä. En vain erota niitä perhanan numeroita niiden pallojen joukosta.) runtelemien silmien läpi tarkasteltuna harmaahko ja kuvio on toista harmaata. 
Kuvassa korosteseinänurkkaus, kuviona on ylöspäin kasvavaa köynnöstä, josta ei kyseisessä valaistuksessa saa hirveämmin tässä kuvassa selvää, kun valaistus on huono. Tämä johtuu taas siitä, että en ole saanut aikaiseksi ostaa olohuoneeseen kattolamppua, tai sitten jalkalamppua divaanin viereen. Toisaalta jos hankin kyseiset lamput, minun tuurillani asuntoon muuttaa joskus joku kömö, joka kertoo lamppujen olevan aivan hanurista ja heittää ne ilman lupaani sekajätteenä roskiin, mikä on kohtuutonta jo siinäkin mielessä, että pitäisi kierrättää.
Kuvassa korostetapetti lähempää, tästä kuvasta saa hieman paremmin selvää. Köynnökset nousevat kohti kattoa kuin feeniks-lintu tuhkasta tai kuin ihminen takaisin elävien kirjoihin kohmelon kourista. Kasvimaisessa printissä on lisäksi se hyvä puoli, että se vie huomion pois siitä että asunnossa ei välttämättä ole kasveja, ne kun ovat hirveän työläitä muutenkin. Vaativat vettä ja keräävät ötököitä puoleensa.

Omat pikavinkkini onnistuneelle sisustamiselle ovat sellaiset, että sisusta itse, tee suuret päätökset nopeasti ja elä niiden mukaisesti. Ei asiat hieromalla parane, yleensä intuitio kertoo suoraan, onko asia hyvä vai ei. Apua ei pyydetä, eikä periksi anneta. Jos intuitio ei sano mitään, niin sitten ehkä kannattaa miettiä asiaa tai kysyä apua. Näin kuitenkin vain jos muu ei auta.

torstai 18. syyskuuta 2014

Tosimiehen lenkkarit

Tässä blogissa on käsitelty lähestulkoon kaikki mahdollinen miehekäs vaatetus maan ja taivaan välillä, paitsi urheilujalkineisiin ei olla vielä menty. Aihehan on itsessään melko selkeä, sillä oikeanlaisia ulkourheilujalkineita on vaan yhtä mallia, nimittäin lenkkareita. Lenkkareiden tulee olla normaalit. Normaalilla tarkoitan tässä sitä, että lenkkarissa ei saa olla räikeitä värejä, eikä omituisia materiaaleja. Hillitty on hyvä. Hillitty on paras. Lisäksi ainoa oikea kiinnitysmalli on nauhat, jotka laitetaan sen verran löysälle, että kengän voi lipsauttaa jalkaan nauhoja avaamatta. Tarranauhat on lapsille ja hipstereille, joista kumpikaan ryhmä ei voi olla kaupungin halutuimman bachelorpojun titteliä tavoittelevan ihmisen roolimallina.

Toinen juttu on se, minkä vaatteiden kanssa lenkkarit sopivat yhteen ja milloin lenkkareita voi käyttää. Oikeat vastaukset ovat, että vain urheiluvaatteiden kanssa urheillessa, urheilemaan matkustaessa tai hikisenä ruokakaupassa käydessä. Lenkkarit jalassa ei tosiaankaan kannata lähteää riiausreissulla, sillä lenkkarimies ei vetoa kömöihin, kun eihän lenkkarikömökään vetoa mieheen. Urheilumies sen sijaan vetoaa, jos on sellainen hygieeninen urheilumies, mikäli kyseistä ihmistyyppiä on edes olemassa. Yleisesti kannattaa käydä suihkussa ja käyttää deodoranttia, ihan jokaisen.
Kuvassa lenkkarit, värinä tummansininen, joka on poikien väri, vaikkei nykyään pitäisi ennä ajatella että on poikien- ja tyttöjen värejä, etenkään kun on yli kolmekymppinen. Kenkien merkki viittaa suurehkoon kissaeläimeen sekä nuorempia miehiä saalistavaan naisihmiseen. En valinnut kenkämerkkiä siksi, että preferoisin naismaussani kyseistä ihmistyyppiä, vaan siksi että kenkämalli sattui hillittyydellään olemaan silmiäni miellyttävä. Merkillä ei ole siis sinällään väliä.

Tosimies ei välttämättä tarvitse kuin yhdet lenkkariparit, kunhan ne vain ovat edellä luettelemieni parametrien mukaiset. Itseasiassa itse omistan vain yhdet parit, kun se riittää. Useammat veisivät vain tilaa, tila maksaa ja tyhmä on se joka maksaa, ei se joka pyytää. Tyhmä on muuten espanjaksi tonto.


tiistai 16. syyskuuta 2014

Epilepsiaviirukauluspaita

Suomalaiset eivät harrasta liiemmin värikkyyttä pukeutumisessa ja hyvä niin, ihminen ei ole mikään riikinkukko. Loputtoman syksyn painaessa päälle, värien hyödyntäminen vaatetuksessa voi kuitenkin olla se tekijä, joka erottaa Tarzanin pojastaan Gorakista (alkuperäinen apinain kuningas on aina alkuperäinen apinain kuningas). Sopivasti erottuminen on hyvä, näin ajattelevat minun lisäkseni myös kansainvälisessä viitekehyksessä poikkeuksellisen viehkeiksi kirjallisuudessa mainitut kömöt. Jos erottuu liiaksi, joutuu tinkimään seuran suhteen, ja tinkiminen jos mikä ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Paras on vain kyllin hyvää.

Soveliain tapa käyttää värikästä vaatetusta on yhdistää se muutoin hillitymmän värisiin vaatekappaleisiin, jotta soveliaan erottumisen raja ei rikkoudu. Toinen asia värikkyyden hyödyntämisessä on se, että sitä pitää käyttää normaaleissa vaatteissa. Jos esimerkiksi hommaa metallinhohtoisena kaikissa sateenkaarenväreissä hehkuvan viitan, välttää samalla kertaa todennäköisesti myös kaikenlaisen riskin saada minkäänlaista sukupuolitautia niin pitkään aikaan kuin muistikuva viitasta on palaneena ihmisten mieliin. Viitta on paha. Normaalit ihmisten vaatteet on hyvä.

Loistavana esimerkkinä erinomaisesti toimivasta sopivasta värikkyydestä on omistamani epilepsiaviiruinen kauluspaita. Käytän itse, ja suosittelen. Hurmaaminen ei tosiaankaan jää vaatetuksesta kiinni, vaan yleensä mauttomista jutuista ja yleisestä tahdittomuudesta. 
Kuvassa epilepsiaviirukauluspaitani henkarissa. Paidan suurin ongelma on se, että sillä ei hurmata epileptikkoja tai muutenkaan helposti pahoinvoivia henkilöitä, sillä nimensä mukaisesti paidan tuijottaminen tuottaa epilepsiakohtauksen. Tämä on tavallaan myös paidan hyvä puoli, sillä epilepsiakohtauksen tuottaminen on tehokas keino suojautua, jos joku yrittää nakkikioskilla irrottaa lyönnillä pään. Paidan raidat ovat pystyraitaa, mikä kuulemma hoikistaa. Tässä vaiheessa peliä hoikistamisefekti on oikeastaan aika yksi ja sama, sillä hopeaketut ei viettele laihuudella, vaan poikamaisella charmilla.

Paidan ainoana ongelmana on hiukan erikoinen kaulus, joka käytännössä estää ravatin käyttämisen. Koska kyseisen paidan kanssa sopivan väristä ravattia ei tiedä Erkkikään, asialla ei ole mitään käytännön merkitystä. Tästä syystä epilepsiaviirukauluspaitaa ei pidä käyttää puvun kanssa, vaan pikkutakin ja farkkujen. Isona plussana paidassa on myös se, että se siliää yhtä helposti kuin kaura lakoaa taifuunissa. 

tiistai 9. syyskuuta 2014

Tauski-farkut

Farkut on perushousut, joita voi käyttää monissa eri yhteyksissä, niin kokouksissa, arkena, kuin harrastaessa turkkilaista öljypainia. Olen jo aiemmin selittänyt muistaakseni farkkujen hyvyydestä, joten en ryhdy toistamaan itseäni. Farkut ovat hyvät, ellei sitten kyseessä ole huonot farkut, joita voi verrata suoraan avokadoon. Avokado on nimittäin saastainen hedelmä, sen rakenne on kuin lihan, hedelmän ja voin risteymä, mikä on itsessään luonnotonta ja maku on yksiselitteisesti omituinen. Omituisenmakuisia asioita ei tule suuhun laittaman eikä omituisi farkkuja pidä jaloissa pitämän, tämä taisi lukea jo Vanhassa Testamentissa, missä luki toki monia nykyään vähemmän järkeenkäypiä juttujakin, mutta tämä ei kuulu siihen kastiin. Avokadossa on mukamas vitamiineja ja mineraaleja ja sen sellaisia, mutta tosiasiahan on, että ensinnäkin kukaan ei elä ikuisesti ja toiseksi jos haluaa elää pitkään, kannattaa syödä lääkkeitä vaivoihin, kunhan ei syö liikaa. Sopiva lääkitys on hyvä.

Tauski-farkut ovat saaneet nimensä laulutaiteilija Peltosen mukaan, kenet siis myös Tauskina tunnetaan. Tauski-farkut kertoo nimenä farkkutyylistä, jota kyseinen artisti suosii; määritelmä ei ole itsessään tarkka, kyseessä on kuitenkin hieman kulutetut siniset farkut, joissa on valkoisen viittäkymmentä eri sävyä mukana. Avainsanana toimii hieman överiksi vedetty nuorekkuus, jota näin reilun kolmenkympin iässä täytyy vaalia kuin ruusunnuppua. Tauski-farkkujen jalkaan vetäminen pudottaa iästä vähintään viisi vuotta pois, joten nuorekas imago on sillä taattu. Tauski-farkuissa ei ehkä saa optimaalista business casual-henkeä tavoitettua, mutta niitä voi hyvin pitää jalassa itseään huomattavasti nuorempia, kansainvälisessä viitekehyksessä huomattavan kauniina pidettyjä kömöjä riiatessa. Samoin farkut sopivat seitinohuessa elosteluun tai sitten puolitangossa jalkaan laiturille sammuessa pikkutunneilla. Itse en toki moista tee ikinä koskaan.
Kuvassa Tauski-farkkuni, niitä on siis kaksi paria. Farkkujen lahkeet on kääritty, koska farkkuja ei valmisteta miehille, joilla on normaalipituiseen selkään nähden yhtä pitkät jalat kuin hobitilla. Housut ovat siinä määrin samannäköiset, että harva varmaan edes tietää minun omistavan kaksi paria, itseasiassa valtaosaa ihmisistä tuskin kiinnostaa hittojakaan edes se, että omistan yhdetkään Tauskit. Omissa Tauskeissani lahkeet vähän laajenevat loppua kohtaan mentäessä, mikä ei sinänsä haittaa, kun 70-luku on aina muodissa ja pillimallisia farkkuja en ole oikeastaan ymmärtänyt ikinä, etenkään miehillä.

Kuten vanha suomalainen sananlasku sanoo, "Tauskit päällä, joka säällä". Tauskeja voi siis pitää kesät-talvet, lukuunottamatta ääriolosuhteita, kuten jäätävä pakkanen, polttava helle tai jos on hullu kuumotus päällä lähietäisyydellä olevan kansainvälisessä viitekehyksessä huomattavan kauniina pidetyn kömön vuoksi. Tällöin tosin ei toimi mikään muukaan mahdollinen vaatetus, alastomuudesta puhumattakaan, joten sama mennä Tauskeilla.

maanantai 25. elokuuta 2014

Saunan tekstiilit ja kalusteet

Kolmenkympin ylittämisen myötä tullut tarve tasaannuttaa ja vakiinnuttaa elämää ajoi ihmisen saunalliseen asuntoon, mikä nyt on toisaalta ihan ymmärrettävää myös aiemmassa elämänvaiheessa, sillä sauna on hyvä. Saunassa synnytään, saunassa virkistäydytään, saunassa rentoudutaan, saunaan kuollaan. Tässä mielessä sauna on suomalaiselle vähän kuin vuoret vanhalle intiaanille. Jos saan ikinä kotona sydänkohtauksen, yritän kömpiä ylälauteelle korisemaan. Jos nirri sitten lähtee, hyvällä lykyllä saunaan kuolemista ruvetaan kutsumaan termillä "tehdä Mikot".

Saunan sisustamisesta on nihkeä puhua, kun kyseisen huoneen kalusteet on yleensä aika kiinteitä. Kiuas on kiuas ja puulauteet puulauteet (myös metallilauteita voi harkita jos on hardcoremasokisti). Saunaan voi kuitenkin hommata muutamia pikkujuttuja, joilla saa tehtyä ilmettä pienellä vaivalla. Toinen näistä jutuista on laudeliina, toinen taasen kiulu ja koussikka, joka myös löylykauhana tunnetaan.

Minun kiuluni ja koussikkani ovat edellisen asukkaan peruja, koska en ole saanut aikaiseksi hankittua uusia ja mikäli joskus pariudun, ne valitaan kuitenkin puolestani, koska sellainen on kömöillä tapana. Kuva puhukoon kiulun ja koussikan ulkonäön suhteen puolestaan. Laudeliina on sellainen peruslaudeliinan värinen, mutta humpan juonena on viininpunaiset raidat, jotka koristavat laudeliinan kumpaakin laitaa.
Kuvassa saunajuttuni, tarkemmin siis vaaleanpunainen kiulu-koussikka-kombo ja punaviininvärisillä vauhtiviivoilla somistettu laudeliina. Jos olisin viitseliäs, hankkisin hienomman kiulun, mutta kun en ole, niin en ole. Koska nyt eletään 2000-luvulla, vaaleanpunainenkin menee ja lisäksi machomies-identiteettini on riittävän vahvaa tekoa (kovaa kuin titaani) kestääkseen tämän asian. Laudeliina oli muistaakseni suurempi ennen kuin pesin sen, saattoi kutistua pesussa, mokoma Juudaksen ja Brutuksen sukulainen. Pyykkiähän nimittäin pestään vain kahdessa eri erässä, valkoiset erikseen ja muut erikseen. Materiaalilla ei ole väliä, koska sellaista materiaalia mitä ei voi pestä koneessa, ei ole järkevää ostaa. Pragmaattisuus ennen kauneutta.
Kuvassa sauna ylälauteilta kuvattuna. Ovi on 70-lukulainen (oikeasti en tiedä onko vuosikymmenen suhteen näin, mutta mutu-tuntuma on vahva) ja juomutettuine, keltaisine lasineen oikeastaan aika hieno. Itsesuojelun ja selviytymisen kannalta on silkkaa plussaa että oven läpi näkyy hahmo, jos suihkuhuoneeseen hiipii psykopaatti, kun on saunomassa. Lamppu on pyöreä ja kirkas, mikä on sekin hyvä, sillä itse en arvosta hämyisyyttä niin paljoa (psykopaatti voi vaania myös valmiiksi saunan nurkassa, jos on todella hämärä). Hämärässä ei oikein näe, ja lisäksi masentuu minuuteissa.
Kuvassa kiuas, aika perusmallia. Hankin juuri uudet kivet, jotka ovat aivan vastaavanlaiset kuin kuvassa, koska olen pihi, laiska ja mielikuvitukseton kiukaiden suhteen. Pääasia että lämpenee ja sihisee, kun kiville heittää vettä. Tässä mielessä kiukaan kivet reagoivat veden päälle saamiseen aivan kuin kömöt. On myönnettävä, että en ole tätäkään oikeasti kokeillut, kun en omaa kuolemanviettiä. Toinen mahdollisuus on, että käy kuin Ihmemaa Ozissa.