Random-farkkurotsi

Kevät tuo uusia haasteita ja toisaalta myös mahdollisuuksia pukeutumiseen, sillä kevyempään vaatekertaan vaihtaminen mahdollistaa samalla myös vaatekerran uusimisen. Itselleni kävi tällä kertaa helvetinmoinen (Pahoittelen rivoa ilmausta, mutta muun adjektiivin hyödyntäminen ei olisi kuvannut asiaa riittävän painokkaasti, ei, vaikka olisi käytetty superlatiivia.) munkki: Kömön avuliaalla opastukselta kirpputorilta löytyi hieno farkkurotsi! Edellämainittu suoritus ei taatusti olisi onnistunut yksin, sillä kirpputori on aivan sietämätön paikka asioida, melkein yhtä paha kuin roskiksessa asuvan kaverin roskis. Siellä syntyy suuri riski että ajautuu tinkaamaan, mikä on kahdeksas kuolemansynti. Itse maksan talo- ja autokauppoja lukuunottamatta aina täyden hinnan (No mitä sitä ihmisiä huijaamaan, maksan täyden hinnan sielläkin ja vielä 139€ päälle.), sillä mikäli koen että kaupankäyntiä edeltävä tilanteesta saa vaikutelman, että toinen joko pyytää lisähintaa ilmasta tai vastaavasti ei ole valmis maksamaan kohtuuajattelulla riittävästi, jätän puljaamiset tekemättä koijarien kanssa ja asioin muualla. Tämän lisäksi mielestäni ostospaikalla pitää olla tarkka järjestys, aivan kuten hienommilla illalliskutsuilla: valikoimassa olevat tuotteet tulee olla aakkosjärjestyksessä niiden ranskalaisten nimien mukaan. Kirpputoreilla näin harvemmin on ja käyskentely satuttaa selkää. Kierrättämisen kannalta on ihan ok, että jotkut sitä harrastaa, itse asioin muualla. Lisäksi kirpputoriostoksista maksetaan harvemmin arvonlisäveroa, mikä mädättää moraalia, sielua sekä sisäelimiä.

Kuvassa ensivilkaisulta kyborgi, jolla on pään paikalla punainen mötikkä, jossa palaa kirkas valo, mikä on mahdollisesti olennon silmä. Kuvan varsinainen kohde on kuitenkin farkkutakki, mikä on hieno, siis sen verran hieno, että sen edellinen omistaja on aivan varmasti ajautunut takin ansiosta nahkakaraoken SM-kilpailuihin johonkin takakujalla jonkun kuppilasta liiveihin uineen kömön kanssa. Mahdollinen syy takin myyntiin oli siis se, että sillä sai liikaa naista. Siis aivan liikaa. Naista tuli koiraa kusettaessa, kauppareissulla, töissä, vapaalla, herätessä, veneretkellä, Volgaa tulkitessa, ovesta, ikkunasta ja postiluukusta.

Farkkurotsin käyttämisellä on tietty etiketti: kyseistä vaatekappaletta ei saisi käyttää samanaikaisesti farkkuhousujen kanssa, tai näyttää kuulemma puliukolta. Koska harvemmin käytän muita housuja kuin farkkuja (Käyttäisin prässihousuja muuten, mutta niiden kanssa on tarkempaa, mitkä kengät ovat jalassa ja se on sietämätöntä.), asia ei juuri jaksa kiinnostaa ja siksi varmaan näytänkin rantojen mieheltä, mikä ei välttämättä ole huono asia jos haluaa mikäli pitää pitkistä parisuhteista, sillä naiset kulemma tuppaavat hairahtua ja rakastua renttuihin (Ainakin näin sanotaan laulussa. Eivät kait ne sellaista laulaisi, mikäli asialla ei olisi minkäänlaista totuudenperää.)

Kuvassa farkkurotsista löytynyt pieni mielenkiintoinen yksityiskohta: takin ripustusjuttu, jonka varsinaista nimeä en nyt saa kuollaksenikaan mieleeni, on sijoitettu takin ulkopuolelle vinottain. Voi olla että on tarkoituksella, itse tosin veikkaan että takkia ommellut kaveri oli sen verran pöllyissään, että hyvä kun takissa ylipäänsä edes on ripustusjuttu. Ikävä puoli takin niskaosan ulkopuolella olevassa ripustusjutussa on se, että joku jätkä saattaa napata siitä kiinni ja sehän vituttaa. 

 Farkkurotsi on joka tapauksessa hieno vaate Suomen kevääseen, kesään ja alkusyksyyn. Materiaali hengittää, on kevyehkö ja kestää myös kylmyyttä, kunhan alle pukee setämäisen villapaidan. Kovat kundit eivät laita farkkurotsinsa alle muuten paitaa ollenkaan jahka viisari värähtää yli 1,5 promillen, näin olen kuullut. Henk.koht. paita pysyy minulla yleensä päällä, sillä pysyttelen yleensä seitinohuessa, mikä rajoittuu jonkin verran tämän maagisen luvun alapuolelle. Silloin tällöin seitti saattaa lipsahtaa laivaa pidättelevien köysien paksuiseksi, läpinäkemättömäksi harsoksi; näin käydessä paidan puuttuminen takin alta lienee niitä pienimpiä murheita.

Kevään ihmekalusteet

Kevät toi, kevät toi muurarin ja nosti talvella jäälle hoipparoineen rantojen miehen pintaan lillumaan. Tämän lisäksi kevät toi hämmentäviä kalusteita asuntoon. Hämmentävyys on vielä osaltaan ok, sillä se ei ole sama kuin inhotus; hämmennyksen vallassa on oikeastaan hyvä elää. Yksin elävän heteromiehen asunto on monesti feng shuin suhteen karmeammassa olotilassa kuin luonnontilassa oleva luola tai viranomaisten pakoilua varten kaivettu maakuoppa. Tässä mielessä nahkojen hankkimat jännät kalusteet tuovat aina parannusta, kunhan kalusteiden määrää rajataan jollain lailla. Mikäli naismainen kalustaminen kattaa yli 80 %:a asunnon kalustekannasta, on vaarana että asunto alkaa näyttää kuvastoasunnolta ja mikäs siinä, paitsi että kuvastojen asunnoissa ei kukaan oikeasti asu ja elä.

Kuvassa arkku, kaluste jota yksikään mies ei hanki omatoimisesti itselleen, vaikka kyseinen sisustuselementti on kaikessa massiivisuudessaan ultramiehekäs. Sisustusarkku on siinäkin mielessä hyvä kaluste, että sen päälle voi kerätä käsittämätöntä roinaa ilman että asunnon kömö vetää hillittömiä kilareita. Lisäksi jos sattuu ihan vahingossa murhaamaan jonkun asunnossa ja joutuu hävittämään ruumiin kun ei kehtaa vaivata poliisia ihan pikkujutuista, arkussa on huomattavasti mukavampi ja vähemmän huomiota herättävämpi kantaa raato muualle kuin vaikkapa mattoon rullattuna, kun huomattavan painava matto herättäisi kumminkin kysymyksiä.

Kömöt tuovat yleensä muassaan kalusteita ja kamaa, mitkä luovat kodikkuutta. Henkilökohtaisesti tykkään tietynlaisesta kodikkuudesta, koti ei saa olla tyyliltään yhtä hengetön kuin leikkaussali (yhtä puhdas se ei taatusti ole). Kömöjen tuomat hämmentävät kalusteet auttavat kodin pysymisessä miehekkäänä, sillä niistä ei aina pysty täysin sanomaan, oliko kalusteen hankkinut henkilö Aatami, vai hänen kylkiluustaan veistelty veitikka.

Kuvassa pygmikokoisten ihmisten pikkujakkara, jolla voi ottaa kamaa kaapeista joihin ei ihan yllä. Tämä on  funktionaalista kalustamista parhaimmillaan ja oikeasti hyödyllinen kapistus, varsinkin kun olen 190 cm pitkä luistimet jalassa ja sulka päässä. 

Kuvan tuoli ei ole vasta asuntoon ilmestynyt, vaan esimerkki siitä kuinka kulmaraudalla ja ruuveilla korjataan näppärästi tuoli, joka ei tahtonut pysyä liitoksissään. Tosimies ei laita kulmarautoja sisäpuolelle, eikä myöskään lähde asioikseen hankkimaan vähemmän tuolin väristä poikkeavia kulmarautoja rautakaupoista. Korjaustyö tehdään niillä välineillä mitä itsellä sattuu tarpeen iskiessä olemaan saatavilla. Ei pokerinpelaajakaan rupea kortteja omine lupineen vaihtamaan.

Kalustekaupoissa kiertäminen tuottaa monesti miehelle umpisuolen puhkeamiseen verrattavaa tuskaa (Minulle ei tosin ole moista käynyt, kun en omaa moisia paskageenejä. Se kuulemma kuitenkin sattuu kuin synnytys, mitä en ole myöskään suorittanut). Tästä huolimatta kannattaa joskus olla mukana, jotta pystyy ujuttamaan kömön päähän ajatuksen jostain hämmentävästä kalusteesta. Vaikka sota on jo hävitty, pieni vastarintaliike on hyvä pitää elossa.

Pro-miehen lasisto

Ihmisellä ei voi olla liikaa juomalaseja asunnossaan, eritoten kristallisten vastaavien omistaminen kertoo ihmisestä, että hän tajuaa jostain jotain. Jos heikko likviditeetti ajaa minut tilanteeseen, jossa pitää valita, käytänkö vähäiset valuuttani ruokaan vai kristallilasistoon, valinta on helppo; hetkellisesti voi elää aina kristallilasiin kurarapakosta pyydystetyllä sadevedellä, verensokeri taas pysyy mukavasti ylhäällä ravintoloista taskuun sujautetuilla sokeripaloilla.

Itselläni on kohtuullisen kattava lasivaranto, tosin kun olen pääsääntöisesti tehnyt hankintoja ajatellen omia nautintokokemuksia kotona, minulta löytyy tietyissä lasimalleissa vain yksittäiskappaleita. Jos kutsuu ihmisiä ruokailemaan ja juomailemaan, kukaan ei odota että kutsujalla on juomavalikoimaan täydelliset sopivat lasisetit. Oma lähiystäväpiiri koostuu pääosin enemmän tai vähemmän alkoholiin mieltyneistä henkilöistä (Kyllä, te kyllä itse tiedätte että asianlaita on näin, turha yrittää elää itsepetoksessa. Henk.koht. sentään myönnän nauttivani ajoittaisesta päihtymisestä, kuten myös Raamatun Nooa, joka samaisen kirjan mukaan mm. sammui munasillaan telttaan.), jotka juovat kyllä juomansa, vaikka se tarjoiltaisiin kaulasta särkyneestä pullosta tai teräväreunaisesta säilykepurkista. Kyllä se soppa hyvälle maistuu, vaikka huulista ja kurkun sisäpinnasta vähän verta tulisikin.

Kuvassa punaviinilasipatteristoni vasemmalta oikealle: Kuopion viinijuhlien Portugali-vuoden lasi (En käynyt itse juhla-alueella, taisin löytää lasin jostain baarista.), Tommi Tabermann-viinilasi (Hieno mies ja taiteilija. Lasissa lukee "Viimeiseksi sanaksi suudelma on paras." Minusta on hämmentävä ajatus sanoa perinteisen "Morjens!":in sijaan "Suudelma.".), Riedelin Vinum-sarjan Chianti-lasi (Mikä oli hämmentävä ostos, kun en kuuri juo chiantia.), sekä saman sarjan Bourgogne- ja Bordeaux-lasit (Mitkä ovat oikeastaan lasien Rolls Royceja (tai Wayne Gretzkyjä jos on jääkiekkohenkilö.). Lasien kuninkaat vetävät helposti sisälleen yli puoli pulloa viiniä, niillä voi kätevästi koijata kömöä sanomalla ottavansa vain muutaman, ja tarkoittaen tällä oikeastaan koko pullollista. Less is not more, more is more.)

Kuvassa Yksinäinen-Ylermi, eli toisin sanoen valkoviinilasistoni. Laatu korvaa määrän, kuvan lasi on Riedelin Vinum-sarjan Sauvignon Blanc-lasi. Sauvignon Blanc on valkoviinirypäleiden universumin mestari, josta valmistetut viinit ovat parhaimmillaan niin kirpakoita, että hampaiden muovipaikat sulavat (Toisin kuin kestävät ja esteettiset amalgaamipaikat, jotka koristavat takahampaitani.). Sauvignon Blanc maistuu vihreille asioille, kuten nokkoselle, karviaisille ja ruoholle. Selkeät maut ovat aina muodissa, toisin kuin hentosuisille tissiposkille suunnatut, peruspehmeät mitäänsanomattomuudet.

Kuvassa perusviinilasijantterit, vasemmalla Ikean paskaviinilasi (Palvelee tarkoitusta jos haluaa juoda viiniä maistelematta. Käytön jälkeen lasin voi kätevästi heittää venäläisittäin paskaksi takkaan.), oikealla Riedelin Ouverture-sarjan punaviinilasi, joita minulla on itseasiassa vierasvaraksi asti. Erittäin hyvä ja monikäyttöinen peruskristallilasi.

Kuvassa Ikean paskakuoharilasini. Siitä voi juoda kuoharia tai peräti samppanjaa, jos haluaa samalla haistatella porvariston hillitylle charmille. Jos kyseessä on jälkimmäinen tarkoitus, suosittelen lämpimästi lisäämään samppanjaan halpaa appelsiinituoremehua.

Kuvassa viskilasini kuvattuna divaanin käsinojalla, missä yleensä itseasiassa pidän viskilasia, kun nautin viskiä. Vasemmanpuolimmainen lasi on perusviskilasini, oikea taasen Riedelin Cognac Hennessy-lasi, josta tosin yleensä juon siis viskiä, kun se sopii kyseiseen tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Viskin sekaanhan ei laiteta jumalauta jäitä, joten turha tulla avautumaan yhtään mistään On the rocks-lasista. Jos viskiin kuuluisi laittaa jäitä, ne olisi lisätty jotenkin ovelasti tehtaalla (En tosin keksi miten, mutta kun en ole fyysikko vaan muotiblogisti, minun ei kuulu keksiäkään.) Sellaiset valtavapesäiset konjamiinilasit on muuten ihan hanurista.

Keväisen vittumaisin terveisin,

MIKKO

Tasokas pukeutuminen ja mitä se oikein onkaan

Jokaisella meistä on oma tyylinsä ja tapansa pukeutua, toisilla se vaan on vähemmän hallussa ja esteettimättömämpää (Harkitsin tässä myös ilmausta "vähemmän esteettistä", mutta valittu sana kuulosti jotenkin luontevammalta.) kuin toisilla. Täysin tyylittömästi ei kannata pukeutua edes kotona, todettakoon kylläkin että allekirjoittanut pukeutuu ihan miten sattuu ja sen kyllä huomaa elämässä saavutetuksi jäämättömien tavoitteiden listan pituudessa.

Jotta tämä blogi olisi jälleen tasokas ja hieno, päätin että sen sijaan että kerron asioita, annan kuvien kertoa asioita huonon kieliasuni sijaan. Monissa menestyneissä pukeutumisblogeissa blogistit ovat kuvanneet itseään asusteissa, onneksi en joutunut alentumaan moiseen, vaan valjastin hommaan blogimalli Nikolain, joka tosin ei antanut kuvata kasvojaan johtuen hiusrajaan yltävästä huulihalkiostaan.

Kuvassa niin kutsuttu "Travolta-tyyli", pl. kulahtaneet farkut, lähdettäessä ulos kartsalle Saturday Night Feverin hengessä, on tärkeää ottaa merkittäviä poseerauksia ja pitää ylärekisterin habitus päällä. Kauluspaidasta on jätettävä ylänapit auki jotta rintakarvat ryöpsähtävät ilmoille kuin suihkulähde, vrt. Burt Reynolds tai Sean Connery. Jos ei ole rintakarvoja, ihan sama, ketään ei kiinnosta, kaikki  eivät ole kuitenkaan ihmiskarhujen perään. Vatsan päälle asetettu käsi luo "Vittu, mä omistan tän yökerhon!"-asenteen, joka on elintärkeä, jos haluaa kaataa kömöjä kuin keiloja, itseltänihän iskemisjutut onnistuvat jotakuinkin yhtä huonosti kuin keilaus, henkilökohtainen ennätys taitaa olla jossain 130:en korvilla, siis keilauksessa. Jos joku väittää että jossain muussa, en kiellä. Kun on kilometrejä mittarissa yhtä paljon kuin minulla, alkaa olla aivan se ja sama, onko kaadettu kömöjä vai keiloja. 

Kuvan lahkeista tiukempien farkkujen yhdistäminen pikkutakkiin osoittaa hyvin, miksi lahkeista tiukempia housuja ei pidä yhdistää pikkutakkiin, muutenhan kuvassa esiintyvän blogimallin jalat eivät todellakaan näyttäisi noin pieniltä suhteessa monessa mielessä jo turhankin massiiviseen ylävartaloon. Kuvan asento on muuten todella luonteva, itsekin seison monesti vastaavassa asennossa jonottaessani ottomaatille. Perusidea on joka tapauksessa se, että farkut, printtipaidan ja pikkutakin voi yhdistää, kunhan farkut ja printtipaita ovat riittävän siistejä, pikkutakki ei ole turhan pramea ja lompakossa on vähintään 13,65 €. Kuvan old school-tuoli on helvetin vanha, huhun mukaan Eugen Schauman joi siltä plöröt, ennen kuin meni ampumaan Bobrikovin ja itsensä. Kuka sitä nyt selvinpäin ketään ampuu.   

Kuvassa yhdistettynä Etelä-Korealaista konttorimuotia länsimaiseen  vivahteeseen, ravatillinen valkoinen kauluspaita tuo asusteeseen Kaukoitää, värillinen ravatti, farkut ja massiivisuudeltaan vauvan ihmiseen kiinnittämiseen soveltuva vyö tuovat tuulahduksen Länsimaista. Ravatti ei ole varsinaisesti liian lyhyt, käsien nostaminen (Jota normaali ihminen ei tee normaalina päivänä, paitsi jos kulmakunnan ystävällinen katuryöstäjä sattuu kohdalle.) vetää myös kravattia ylös, tosin tämän pystyisi välttämään liimaamalla ravatin kärjen Plastic Paddingilla soljen yläosaan kiinni. Tähän "Konttorirotta meets Hipster"-tyyliin pikkutakki ei välttämättä ihan sovi, kun kauluspaita ja ravatti on se juttu, tosin hipstereydellä itsellään ei ole koko tyylin kanssa mitään tekemistä, kun näin pukeutumalla on vaikea näyttää tietoisesti kodittomalta jolla kuitenkin oikeasti on koti.

Tasokkaaseen pukeutumiseen on yksi resepti ja se on tämä: kauluspaita ja/tai pikkutakki. Niitä kun käytät edes joskus, olet tasokas. Kannattaa kanssa pitää hygieniasta huoli, raaka hienhaju tai viime lauantaiset puklitahrat ravatilla vievät tasokkuuden aika nopiaan pois, vaikka muuten olisikin kuinka kivat vermeet yllä.

Maltillinen hedonismi elämäntapana

30-vuotisen syväelämisen (Termi on nyt keksitty ja kopiosuojattu, joka hyödyntää jatkossa, mainitkoon lähteekseen tämän blogikirjoituksen.) pohjalta, nyt on voimakkaasti todettava että ihmisen elämässä kuuluu olla raakaa nautinnonhakuisuutta, tiukan muutaman vuoden suunnitelman noudattamisen ohella luonnollisesti. Ajattelinkin jakaa tässä muutaman nautinnollisen elämän kulmakiven, jottei teistä, rakkaat ajatusvirtani lukijat, tule samanlaisia kuin vaikkapa jostain random fiktiivisesta kaverista, jonka voitte kuvitella eläneen teidän mielestänne todella mielenkiinnotonta elämää. Mokoma tissiposki.

Konjamiini tarkoittaa, muistaakseni ranskan kielellä, elämän vettä, ja jo siksikin sitä kannattaa nauttia aika ajoin. Vanhanaikainen konjamiinilasi on turvenuijille (En puhu tässä maalaisista, vaan yleisemmin junteista, mikä ei nähdäkseni katso asuinpaikkaa.), nykyaikana konjamiinia nautitaan tulppaanilasista, jotta alkoholin suloinen tuoksu ei peitä juoman muita tuoksuja. Elämä on sietämätöntä ilman konjamiinia, tai muita vastaavia riippuvuutta aiheuttavia nautintoaineita, olemmehan kaikki jokseenkin riippuvaisia ainakin hapesta ja ravinnosta. Alkoholin nauttimisen kanssa kannattaa allekirjoittaneen lailla harjoittaa kirurgintarkkuutta, sivistyneessä hiprakassa pikkutuhmia juttuja sutkauttelevan charmantin hopeaketun ja kaaoshumalassa seksististä läppää heittävän örveltävän juopon välinen ero on ajoittain hiuksenhieno.

Tässä yhteydessä huomioitakoon se, että nautinto on asiana subjektiivinen, toiset tykkäävät urheilusta, toiset sarkastisesta vittuilusta ja toiset naapurin tytöstä. Omaa nautintorepertuaaria on hyvä tarkastella välillä kriittisesti ja myös kokeilla uusia juttuja aika ajoin, ihminen kun on taipuvainen kyllästymään, tähän pätee todennäköisesti taloustieteestä tuttu laskevan rajahyödyn käsite, ts. jos saat omenan, hyötysi kasvaa, jos saat tuhat omenaa, rupeaa tehdä tiukkaa niiden varastoinnin kanssa ja hittoakos sitä tuhannella omenalla tekee.

Kuvassa suonet tukkiva, semihedonistinen aamupala, pääpaino lautasen tarjonnalla eli paahtoleipää edamilla, paistettua munaa, pekoniittia sekä puoli lautasellista raikkaita vihanneksia, pl. puoli lautasellista raikkaita vihanneksia. Kupissa on kahvia (Vai mitäs oletit?), lasissa mehua ja toisessa lasissa jogurttia (Minkä kaikki jännästi lausuu jugurtiksi, paitsi neiti Aamukaste, joka sanoo sitä juguksi.), johon on lisätty mustikoita johtuen siitä että jotkut random new age-poppatohtorit ovat saaneet minut uskomaan että ne ovat jotain ihmeen superfoodia, mikä saa minut elämään satavuotiaaksi. Nälkäisenä kyseisen annoksen syöminen tuottaa nautintoa, ikävästi annoksen jälkeen olo on jokseenkin sama kuin olisi saanut nakkikiskajonossa jatkuvan tissuttelun kautta alkoholismiin luisuvalta työmieheltä pataan (Mitä en ole vielä kokenut, mutta joskus varmaan, osaan kuitenkin eläytyä kohtuullisen hyvin näin kokeneen asemaan.). 

Kuvassa hedonistin viinipulloteline, telineen erottaa ei-hedonistin viinipullotelineestä siitä, että täysin askeesia harrastavalla veijarilla ei kyseistä kalustetta ole ja muuten vain satunnaista nautintoa hakevien kohdalla telineessä on pulloja. Olen joskus nähnyt jonkun setien korkkaavan viinipullon heti astuttuaan viinakaupasta ulos, tosin tällä lailla käyttäytyvien kavereiden kohdalla nautinnolla tuskin on mitään tekemistä asianlaidan kanssa, varsinkin kun juomat nautitaan taskulämpimänä, huonossa seurassa ja suoraan astiasta. Viinipullontelineen takana on höyhenjoulukuusi, jollaisia ei hanki kuin akat (Jos joku kaipaa opetusta seksistisen kirjoittelun suhteen, ottakoon yhteyttä.).

Arjen painaessa sietämättömänä päälle, tee itsellesi nautintoteko, mitä tämä ikinä tarkoittaakin. Välillä saa olla hiukan itsekäs, toisilta ei muu edes onnistu, mikä on tietysti jo hiukan överiä.

Ihania kuvia kodistani

Koin tänään huikaisevan valaistumisen siitä, että kunnianhimoisissa blogeissa täytyy olla helvetisti kuvia. Eikun siis räpsimään. Koska uskontoni kieltää jyrkästi perhepiirissä kivittämisen uhalla järjestelmäkameran käyttämisen (Puhdas laiskuus ei kuulostaisi yhtä raflaavalta syyltä.), joten otin kuvia näppärästi puhelimen kameralla. Ihanaa kuin hautausmaalla vierailu marraskuisessa räntäkelissä!

Kuvassa Työväen Arkistosta tauluksi hankkimani retrohenkinen juliste,
joka on varsinaisesti työväenpuolueen vanha eduskuntavaalimainos.
Huikeaa settiä. Kehykseksi valitsin mustan, ohuen kehyksen koska
 myyjä otti sen ensimmäiseksi esille ja en edes ajatellut asiaa sen
kummemmin musta on elegantti väri, joka sopii tilanteeseen kuin
tilanteeseen, paitsi häihin.

Kuvassa ihanalle neitokaiselle ystävänpäivänä hankkimani ruusu,
joka on vieläkin hyvässä kuosissa. Ihanaa! Punaisen pitkän ruusun
hankkiminen ystävänpäivänä kömölleni ja asiasta elvistely semipaskassa
blogissa kertoo minun olevan romantiikan kuningas, moderni Auervaara
tietysti ilman sitä hiukan kiusallista rahojen huijaushommaa ja maanista
valehtelua (Ja jos näin tekisinkin, en kait siitä nyt julkisesti huutelisi, enhän?).
Lisäksi omalla romanttisuudella julkisesti retostelu avaa myöhemmin
mahdollisuuksia porsasteluun kolmannen asteen kanssakäymiseen muiden
kanssa tulevaisuudessa, siis mikäli hommat menisi hyvinkin pahasti reisille.

Ihanat nysäkynttilät tuovat valoa ja lämpöä kylmän talven keskelle,
ikkunan heijastuksessa näkyy allekirjoittanut aivan kauheissa kotirytkyissä.
Veikkaan, ettei lähes yksikään sinkku heteromies oikeasti polttele kynttilöitä
kotonaan ihan vain kynttilöiden polttelun ilosta, voipi olla ettei valtaosa edes
omista mokomia kapistuksia. Kuvan kynttilöiden tuoksuna lihapiirakka kahdella
nakilla ja sipulilla. Kynttilöiden poltto muuten tuottaa aika rutkasti karsinogeenejä
hengitysilmaan, mikä ihana tapa altistaa itsensä hitaalle ja tuskalliselle kuolemalle! 

Miehen vinkkinä kodinsisustukseen toisille miehille, hanki avopuoliso! Sisustus on nimittäin aivan jäätävän tylsää touhua, varsinkaan jos ei osaa hahmottaa asioiden yhteenkuuluvaisuuksia ja feng shuin kiertoa sisätiloissa. Toisena pointtina se, että puoliso, ainakin heterosuhteissa kokemusteni mukaan, homosuhteista ei mitään käryä, rymsteeraa asunnon joka tapauksessa itsensä näköiseksi ja yrittää salaa hankkiutua eroon itselleen epämieluisista asioista, kuten keltaisista muovilautasista, joista en perkele luovu!

Alla vielä yksi aivan fantastinen sisustuselementti aivan muualta kuin kotoani, parasta tässä on se, että kyseinen taulu antaa kivan joululahjavinkin kaikille höpönassuille.

Kuvassa vanha kunnon Ronnie, Yhdysvaltojen presidenteistä presidentillisin, Master of the Universe,  mainostaa röökiä, oheinen mainosjuliste ei valitettavasti ole kotonani, mutta hienohan tuo on kuin mikä. Itsehän en missään tapauksessa lähetä ystävilleni Chesterfieldiä joululahjaksi, vaan ihan sitä merkkiä mitä saan milloinkin tax free:stä halvimmalla. Tupakkatuotteiden antaminen joululahjana on merkki aidosta välittämisestä ja totaalisesta piittaamattomuudesta tervettä järkeä ja tutkimustietoa kohtaan. 

Teräsukat

Olisin voinut valita otsikoksi helpommin ymmärrettäven "Villasukat", mutta jätin tämän tekemättä koska olen jekku jätkä. Pienimielisille paremmin soveltuvan otsikon sijaan valitsin otsikoksi isoäitini käyttämän termin samasta vaatekappaleesta, ikävä kyllä syytä vaatekappaleen nimeen en ole ikinä ymmärtänyt, ellei sitten ennen vanhaan villasukkiin kätketty teriä jostain kumman syystä. Henkilökohtaisesti kätkisin terät mielummin helpommin saataville, kuten vaikkapa teipillä käsiin. Itsepuolustusta varten voi myös kanniskella mukanaan pesäpallomailaa, kunhan pitää mukana myös räpylää ja palloa jottei herätä epäluuloisuutta. Myös vasara menee, tällöin tulee pukeutua Remontti-Reiskaksi (Joka muuten humaltuu vanhan lehtijutun mukaan ensimmäisestä oluesta, kuten allekirjoittanutkin. Kädentaidoissa Reiska tosin vie pidemmän korren.).

Suosin teräsukkien hankkimista jonkun vanhemman sukulaisen tai vastaavan valmistamana, kaupasta hankkiminen on suomalaiseen kulttuuriin ja kristinuskoon sopimatonta (Unohtunut 11. käsky: Älä osta villasukkia kaupasta. Kristinuskonnottomien kohdalla vetoan yleiseen moraalikäsitykseen.). Jos soveltuvia henkilöitä teräsukkien valmistamiseen ei ole, voi joko tehdä itse tai pariutua sellaisen ihmisen kanssa jonka kautta saa lähipiiriinsä teräsukkia joululahjaksi valmistavan henkilön (Lähestulkoon sama juttu kuin pariutuessa on syytä tarkistaa tulevan puolison isän metsäomistukset ja terveydentila, ihan vaan puhtaasta mielenkiinnosta.). Tästäkin syystä pariutumisessa kannattaa harjoittaa äärimmäistä tarkkuutta, henkilökohtaisesti suosin nk. "aistinvaraisen valinnan menetelmää", jossa luotan biologian ohjaavan minut oikean ihmisen pariin (Toisin sanottuna kansankielisesti, jos se on nätti ja vaikuttaa kivalta, se on ihan hyvä mulle). Tämän seulan jälkeen tarkastetaan mahdollisen puolison sekundaariset ominaisuudet, eli vanhempien metsäomistukset ja terveydentila sekä mahdollisten teräsukkien kutomisen taitavien sukulaisten olemassaolo.

Kuvassa teräsukat kuvattuna jakkaran päältä, jakkara taasen on välttämätön kapistus kun taloudessamme asuu vain keskivertoisen hobitin pituisia ihmisiä. Teräsukissa on värinä harmaata, tummansinistä ja muita miehekkäitä värejä. Tämä on hyvä. Villasukissa on muutenkin hyvä harrastaa hillittyjä värejä ja kuviointeja, sillä villalanka + räikeät kuviot = epilepsiakohtaus. Lisäksi kansa kiihottuu raivon partaalle. Villasukat ovat niitä harvoja asioita joissa konservatiivisuus on kohtuudella hyvästä, muulloin se on ankkuri, joka vetää kansakuntaa hissukseen pohjaan.

Teräsukkia voi käyttää kotona salaa tai ulkoillessa, jos omistaa pelkät kesälenkkarit, tai jos ulkona on muuten vaan kylmä kuin Siperiassa. Töissä teräsukkia saavat pitää vain naiset, tämä ei varsinaisesti ole sovinistinen toteamus, koska tässä yhteydessä naiset saavat erivapauden asiaan, johon miehillä ei ole lupaa. Joku hiipuva hipster saattaa käyttää teräsukkia vapaalla ihan vaan näyttääkseen, mutta tämä on silkkaa väsynyttä perseilyä, kun kukaan ei jaksa juosta Flow-festareilla kymmenettä vuotta putkeen, sanoohan sen jo maalaisjärki, luonnonlait ja kosmos ja Berliini on hanurista, en ole menossa, enkä suosittele kenellekään, kun en ole koskaan käynyt.