keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kuntosalivaatetus revisited

Olen kirjoittanut kuntosalivaatetuksesta jo aiemmin, mutta nyt olen täydentänyt salivaatetustani ja siksi palaan aiheeseen takaisin. Ihan vaan koska tämä on minun blogi, ja koska voin. Aivan sama kiinnostaako ketään. Näin rapeana kolmekymppisenä keho ei enää palaudu, taivu, veny eikä pauku samalla lailla kuin nuorempana. Toisin sanottuna piiritoimiston setä rapautuu nopeasti, jos ei urheile. Urheilulajilla ei ole oikeastaan niinkään väliä, kunhan se ei ole mitään kahvakuulat kourassa puistoissa lepattamista. Mikä vaan itselle toimii, se on hyvä, paitsi sellaiset netistä napatut trendipelleilyt eivät satu oikeastaan kenellekään. Vanhan koulukunnan ihmisenä kannatan perinteisiä lajeja. Oma lajini on perinteikäs, suomalainen, jo Lönnrotinkin harjoittama, kuntosaliharjoittelu. Lönnrot ei vaan kirjoitellut asiasta, kun ei halunnut tehdä numeroa urheilutaustastaan. Sammatissa ihmiset ovat vähän sellaisia.

Kuntosaliharjoittelu on hyvä, se sopii hyväksi myös monien muiden lajien harrastamiseen, kuten esimerkiksi kaksinotteluun. Tietämättömille tarkennuksena, kaksinottelu sisältää kaksi lajia, syrjähypyt ja yöjuoksut. Kaksinottelussa kilpailevia kutsutaan yleisesti ottaen mulkuiksi, erityisesti ensimmäiseksi mainitussa lajissa kunnostautuneita veitikoita. Kaksinottelun mitalisijoille pääsevät tunnetaan huoripukkien kuninkaina. Kaksinottelu tunnetaan mieskeskeisenä ja jopa sovinistisena urheilulajina, vaikka kyllä sitä naisetkin voivat harrastaa. Kaksinottelu ei ole oikeastaan välineurheilua, koska suoritteissa arvioidaan enemmänkin määrää, eikä laatua. Itsehän en sinällään tarkemmin tuosta tiedä muuta kuin mitä isot pojat ovat kaupungilla kertoneet. Minä käyn vaan salilla.

Hyvä salivaatetus lähtee funktionaalisuudesta, pitää olla sellaiset vaatteet, jotka päällä on hyvä liikkua. Yleensä tavalliset vaatteet ajavat tämän asian. Jotkut harrastavat jotain salimerkkivaatteita, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä itse aktiviteetin kannalta. Saahan sitä kuitenkin mennä salille vaikka aatteen väriset spandex-byysat jalassa, jos tuntuu että kyykky lähtee sillä lailla paremmin. Ulkopuolisista em. 
aktiviteetti näyttää varmasti härskiltä touhulta, mutta viis siitä, nämä henkiset jutut ovat kanssa tärkeitä. Oma pikantti lisäni salivaatetukseen on vasempaan kyynärvarteen kiskottu rannehikinauha. Siinä on vaan juttunsa, ja onhan se tavallaan kuin karvat King Kongilla. Se vaan kuuluu olla.
Kuvassa kuntasalivermeeni, alhaalta ylöspäin normaalit sisäpelikengät, shortsit, T-paita ja uutuutena rannenauha, jota pidän käsivarressa. Kenkien kuuluu olla ihan tuollaiset tavalliset, salikenkähifistelyssä ei yksinkertaisesti ole järkeä, se on tontoa. Jalassa kuuluu olla shortsit, koska muuten jalat hikoaa kuin sukulaismiehen niska kesähäissä, kun on kovat kaulassa ja 27 astetta lämpöä auringonpaisteessa. T-paidan käytölle on samat perusteet, normipaidat on hyviä. Hikinauha käsivarressa on trendsetter-juttuja, sillä voi lisäksi pyyhkiä hikeä otsalta, kun hikihän siinä tulee, kun painoja nostelee.

Sinällään tälläiset pikantit pukeutumisyksityiskohdat eivät kuulu allekirjoittaneen repertuaariin, ja oikeastaanhan tämäkin on vaan oma juttu, eikä mitenkään muodissa, joten saan tästäkin vapaudut vankilasta-kortin. Pikanteilla yksityiskohdilla voi kuitenkin saada kömön sivuttaisliikkeeseen, ja sivuttaisliikkeessä oleva ihminen on helpompi kampittaa. Hopeakettuuden hyviä puolia on se, että nuoruuden puutteen pystyy korvaamaan vastaavankaltaisilla loivilla liikkeillä. Wanha sanontakin sanoo, että nuoruus on lahja, mutta vanheneminen se on taidetta. Saattaa olla, että tuon muuten lausui Junnu Vainio, jota nämä 2000-luvun tuotokset eivät edes tiedä, ikävä kyllä.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Vessan räsymatto

Näin kolmenkympin rajapyykin ohittamisen jälkeen aamulla herätessä karseinta on se, että selkä on nukkumisesta jäykkänä kuin jääpuikko. Selän oikeastaan kuuluu olla vähän juntturassa, muuten ei ole elänyt. Toinen ylös nousemisen myötä koetuista inhottavista asioista on kylmä lattia, tosin tämähän ei ole ikäkysymys. Kun sukkia ei vaan voi vetää heti jalkaan, ainoana vaihtoehtona on loikkia pitkin mattoja, kuin balettitanssija. Aamun pyhiin rituaaleihin kuuluu piipahdus kodin pyhimmässä, eli hotelli helpotuksessa. Riskinä on, että lattian kylmyys iskee jalkapohjiin, kuin Vesuviuksen purkautuminen Pompeijiin. Asia on ratkaistavissa matottamalla myös WC-tilan lattia. 

Meinasin hankkia vessaan pyöreää mattoa, mutta kun olin lahjakkaasti unohtanut mitata tilan koon, päädyin kaupassa siihen, että riittävän pientä pyöreää mattoa aiellä tuskin oli. Piti siis hankkin maton mallinen, eli suorakaiteen muotoinen matto. Kun vessa on kuitenkin se tila, missä ihminen ulostaa, sinne ei ehkä kannata hommata mitään angoravilla- tai berberimattoja, mitä ikinä lienevätkään. Kömöt yleensä tietävät näistä, jotta allekirjoittaneen ei tarvitse tietää. Hankin tämän vuoksi halvan räsymaton, siinä on sekin hyvä puoli, että sitä voi vähän rullata lyhyemmäksi tarvittaessa, tilan mittojahan minulla ei edelleenkään hankintaa tehdessäni ollut.

Räsymatto on siitä kätevä, että se ei paina hittojakaan, ja on siksi helppo pöllyttää. Räsymatto on myös helppo pesaista, jos alkoholinhuuruisessa koti-illassa on vieraana miespuolisia veijareita, joilla on hankaluuksia pysyä posliinin puolella. Jos joku ei ymmärrä mitä tällä tarkoitan, en aio selventää. Itsehän olen luonnollisesti kyseisessä asiassa tarkka kuin sveitsiläinen kello. Halpuus on yleisesti hyvä asiassa kuin asiassa, paitsi tuotteen laadusta se antaa tietysti tietyn mielikuvan. Ihmismieli on sillä lailla tonto, kun uskoo että kalliimpi on automaattisesti parempi.
Kuvassa vessan lattialle hankkimani räsymatto. Ei varmaan satu värimaailmaan eikä feng shuihin, mutta luo kodikkuutta, ja eipä kylmää Mikon jalkapohjia aamuaskareilla, ei. Matto on kooltaan tilaan aika hyvin sopiva, sitä ei ole tarvinnut edes rullata allaskaapin alle menevän reunan osalta. Luo se tietynlaista hippikommuuni-joogalento-new age-paska-kodikkuuttakin, mikä ei tällä kertaa ole edes huono. Asiassa kannattaa kuitenkin tarkkailla itseään porttiteoriariskin takia, jottei joku kaunis päivä löydä itseään risti-istunnasta hampuusijengin ympäröimänä, kurluttamasta vesipiippua oman vierashuoneen nurkassa.

Itse tykkään WC-tiloista, jotka ovat erillään suihkutiloista. Jälkimmäisiin on vähän nihkeämpi laittaa mattoa, ellei sitten laita sellaista uimahalleista tuttua muoviritilämattoa, mikä olisi oikeastaan hyvällä tapaa härö. Kukaan on tosin tuskin minun kanssani samaa mieltä asiasta. Erilliseen vessaan matto kuitenkin kannattaa hankkia, ei kuitenkaan mitään kallista sellaista. Matto ei saa myöskään olla liian iso, jotta WC-istuimen ja maton väliin jää strateginen väli näiden hosuvien herrasmiesvieraiden varalta.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ulkokampanjointipukeutumisen kova ydin

Vaalit ovat elämän parasta aikaa, näin ne sanovat. Ne sanovat kovasti muitakin asioita, mutta tässä ne ovat osaltaan oikeassa. Vaalien alla korostuu ihmisen jaksaminen ja kyky pitää yllä fasadia, vaikka kuinka vituttaisi. Täytyy ihailla niitä sankareita, joilla pokka kestää loppumetreille asti. Henkilökohtaisten ambitioiden yhdistäminen siihen, että ei saa näyttää pyrkyriltä, ei ole ihan helppo nakki. Kulisseissa pelataan ajoittain enemmän ja vähemmän pikkusikaa, mikä on sinällään tontoa, koska listallehan niitä ääniä varsinaisesti kerätään. Tolta pois ei tosiaankaan ole mulle enemmän, ellei sitten puhuta toisen listan ehdokkaasta. Äänien hakeminen toista haukkumalla on kuitenkin kokonaisuudessaan tontoa, teki sen sitten julkisesti tahi sordiino päällä.

Poliittisena vempulana tulee kierrettyä vaalikenttiä, vaikka en olekaan ehdolla. Mikäli olisin itse ehdolla, räjäyttäisin luonnollisesti pankin, ainakin kampanjoinnin suhteen: vaalitapahtumissa olisi ihmistykinkuulaa, ristipissan SM-kilpailut sekä tunnin pituisia humalaisia monologeja ekasta kerrasta. Baaritapahtumien jälkeen laitettaisiin all in ja tartuttaisiin hetkeen, niinkuin viimeistä päivää eläessä. Jos sillä ei tulisi ääniä, niin ei sitten millään. Koko kampanjoinnin ideahan on luoda luottamusta siihen, että ehdokas kykenee edustamaan äänestäjiään tilanteesta riippumatta. Vaalilupaukset ovat sinänsä vähän hassuja, sillä tilanteet elävät, eikä kattavaa lupausta kaikista tekemisistä voi yksinkertaisesti tehdä, ellei halua sitten antaa Raamatun pituista vaalilupausta. Oma vaaliaseeni olisi inhimillisyys, sillä erehtyminen on juuri sitä puhtaimmillaan. Omissa tössimisissäni näkyy inhorealistisimmillaan koko ihmiselämän kirjo.

Vaalikentillä keskeistä on pukeutuminen, pitää tunnustaa väriä ja näyttää, että tässä ollaan samaa joukkuetta. Omalla kohdallani tämä tapahtuu vaalikaulaliinan ja pinssin avulla, yleensä mukana on kanssa puolueen joku laukku tai vastaava. Välillä pidän myös spontaanisti palopuheita ja huutelen aatteellisia iskulauseita. Leuto talvi mahdollistaa inhimillisen pukeutumisen ja sen ansiosta tapahtuman jälkeen ei tarvitse amputoida varpaita katkaisupihdeillä kotona.
Kuvassa vaalipukeutumiseni kovin ydin näissä vaaleissa, keskeisin kampanjavaatetuskappale on luonnollisesti puolueen hieno kaulaliina. Kengät ovat kieltämättä turhan kevyet vaalikentille, mutta koska alaselkäni iskee rankasti juntturaan jo puolen tunnin paikallaan seisomisesta, kylmyys ei kerkeä iskeä varpaisiin täydellä voimalla. Villakangastakki menee suhteellisen pitkään, sitä voi topata laittamalla enemmän vaatetta alle ja voitelemalla kehonsa kuutinrasvalla. Jos on oikeasti kylmä, vedän niskaani kokoa liian suuren toppatakkini. Ostin sen, kun se oli helkkarinmoisessa alennuksessa ja oikea koko oli loppu. 

Aina silloin, kun vaalihommat rupeaa ahdistamaan, pitää miettiä vaalipäivämäärää, ja sitä kuinka jälkeen se projekti on saatu päätökseen. Elossa näistä on ennenkin selvitty ja useimmat vaalit ovat kuitenkin vain neljän vuoden välein. Se on pitkä aika se, siinä kerkiää aloittamaan ja sössimään ainakin kaksi parisuhdetta ja yleensä näitä kömöjä ei ole savun hälvettyä edes tuttavina. C'est la vie. Hätäisempi kaveri ei kerkiä tuossa ajassa edes suhteeseen asti.



tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kispa

Olen niitä miehiä, jotka tykkäävät että asiat ovat helposti ymmärrettäviä ja selkeitä, vaikka itse en tähän kyseiseen kategoriaan monesti lukeudu. Sama periaate pätee suhtautumisessani urheiluun, sen pitää olla suoraviivaista, tavoitteellista, vittumaista, nihkeää ja tehokasta. Semmoinen leikin ja kivan varjolla urheilu ei ole mistään kotoisin, siitä puuttuu se askeettinen ote, itsensä kiusaamisen meininki ja spartalaisuus, vaikka Sparta olikin karmea kaupunkivaltio, jossa oli sotilaallisuutta ylikorostettiin ja orjatalous oli sallittua. Ei ihme, että kaatui. Takaisin nykyaikaan, hyötyliikuntaa on kuitenkin kuulemma hyvä harrastaa, vaikka se on aivan kamalaa, kun siitä ei oikein ota tarkalleen selvää, mitä se on.

Itse hyötyliikun kohtuullisen vähän, ainoa hyötyliikuntamuotoni on oikeastaan työmatkailu. Kuljen välillä kispalla töihin, koska se on nopeampaa ja vaivattomampaa kuin kävely ja bensa maksaa mansikoita. Tuon fillaria tarkoittavan sanan poimin muuten Kuopiosta, kalakukkojen kaupungista. Minulla oli jossain vaiheessa suhteellisen tuore kispa, mutta se varastettiin muutama vuosi sitten samana päivänä kun olin työhaastattelussa ja sain paikan. Karmajuttuja. Samaisesta syystä vietän nyt raikulielämää, sillä vain riittävä pohjakosketus voi taata tasaisen purjehduksen loppuelämää ajatellen. 

Pyöräksi kannattaa siis valita toimiva vanha paska, sillä sitä tuskin pöllitään, varsinkin jos on kunnon lukko. Ketjulukot kannattaa unohtaa suosiolla, sillä ne nyt saa meidän mammakin katki vaikka fiskarsseilla. Vanhemmissa mankeleissa on yleensä yksi tai kolme vaihdetta, se riittää. Enemmän kuin kolme vaihdetta on elitismiä. 
Kuvassa kispani, vanha mutta toimiva Lux Special. On sillä varmaan joku muu merkkikin, mutta en tiedä siitä. Kispassa on rikki oleva dynamolamppu, mikä lipsahtaa välillä päälle ja tekee polkemisesta helvetillisen raskasta. Torikivetyksellä ajaessa pyörä rämisee mertaan ahdettu vuoristogorilla, mikä on näpsäkkää, sillä eipä tarvitse soitella pirikelloa, mikä ei muutenkaan oikein toimi. Kispassa on aika uudet renkaat, vaihdatin ne liikkeessä, sillä onnistuin itse puhkomaan ostamani sisäkumin ruuvimeisselillä, kun yritin vaihtaa kumeja omatoimisesti. Kispa liukuu muutoin oikein samettisesti.

Kispamies ei yleisesti ottaen saa kömöä, mutta jos menee kartsalle, niin kispa on parempi vaihtoehto kuin auto, jos ryyppy hirttää kiinni, siis itsellä eikä koneella. Nykyautoissa on muutenkin harvemmin ryyppyä. Kispalla voi kuitenkin silti liikkua yössä, aina ei pidä juosta naisten perässä, tai no oikeastaan ei ikinä, koska se osoittaa huonoa itsetuntoa. Asioita ei pidä tehdä kömöillekään liian helpoksi, loppupeleissä on nimittäin vaikea arvostaa ihmistä, jonka kanssa asiat on yhtä helppoja kuin kalan ampuminen tynnyrissä. 

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kosteatilojen naulakot

Humpan juoni on se, että aina ei jaksa, kerkeä, eikä osaa. Tältä pohjalta aloitan tämänkertaisen sisustuselementtikirjoitukseni, jossa käsitellään viime aikoina kaikkien huulilla ollutta asiaa, eli WC- ja kylpyhuonetilojen naulakkoja. Lähtökohtaisesti tärkeämpi naulakko näistä on tietenkin WC:n käsipyyhenaulakko, sillä useampi vieras asioi todennäköisesti WC:ssä, kuin kylpyhuonetiloissa. Toinen juttu on siinä, että vaikka sellainen kivannäköinen käsipyyhenaulakko on kiva, niin oikeasti silläkään ei ole kovin suurta merkitystä, jos ei vaan ole jaksanut/viitsinyt/ehtinyt/osannut hommata paikkaan soveltuvampaa naulakkohässäkkää. 

Pohjimmiltaan on hyvä huomioida, että normaali ihminen ei ryhdy tekemään inventaaria käydessään kyläreissulla hotelli helpotuksessa. Ainakaan minä en tee niin, totuuden nimissä en ole kyllä kysellyt keltään muulta, onko heillä tapana toimia näin. Joka tapauksessa, kylässä ei käydä vessassa huvikseen. Kun tunti sitten nautittu hapansilakka rupeaa raivaamaan tietään alakautta elimistöstä ulos tahdilla muy rapido, siinä ei paljoa ympärille katsella, kun aivojen keskittynen on täysin muualla kuin sisustuksen pohdinnassa. Jahka suoritus on valmis, niin ainoa mikä kiinnostaa on se, että seinässä on naulakko, siinä on käsipyyhe ja ei enää ikinä hapansilakkaa.

Omat naulakkoni ovat rumia ja rikki. Olen kuitenkin harvinaisen osaamaton päättämään, millaiset naulakot WC:ssä ja kylpyhuoneessa pitäisi olla, joten nykyisillä mennään. Tilanteeseen vaikuttaa myös se, etten ole oikein ajatellut asiaa, kun tapana on välillä ottaa asiat annettuina. Ruma naulakko toteuttaa kuitenkin sen naulakon funktion, eli siihen voi ripustaa juttuja.
Kuvassa WC:ni käsipyyhenaulakko, muovinen, ruma ja yksi naula puuttuu. Todennäköisesti se on irronnut, kun joku asunnon aiemmista asukkaista on taistellut WC-tiloissa eksoottista salamurhaajaa vastaan (mikä selittäisi myös kirveenjäljet eteisen lattiassa), tai voihan tuo olla vääntynyt irti astetta rankempien lemmenleikkien seurauksena (asentona ilmeisesti joku muu kuin perinteinen Sivu-Lothar). On miten on, niin uusi naulakko tuohon pitäisi hommata, pitänee konsulteerata asian suhteen jotakuta ripustamisgurua, jonka löytämiseksi pitää ottaa puhelu ripustamisgurugurulle.
Kuvassa kylpyhuoneen naulakkoni, joka on mahdollisesti jopa WC:n naulakkoa rumempi ja enemmän paskana. Naulamäärä on kuitenkin vielä riittävä, kun ei täällä mitään suurperheitä asu muutenkaan. Jos joku kömö jossain vaiheessa kuvioihin, ja linjaa, että naulakko tulee hankkia, sekä kekkaisee vielä että millainen naulakko, niin se on siinä, en pistä hanttiin. Kaikessa muussa sen sijaan pistän, ihan vaan koska kuuluu tehdä niin ja kun olen muutenkin oppinut parisuhteessa toimimismallini koiralaumasta. 

Nyt on sanottu omista kosteatilojen naulakoista kaikki, mitä tarvitsee. Se, millainen naulakko sopii, riippuu aikalailla siitä, millainen tila on. Tämä tieto ei yllättäne ketään. Naulakkomateriaaleja on valittavina tolkuton määrä, perinteisemmät tyypit suosivat puunaulakkoja, 70-lukua diggaavat muovia, modernit veitikat metallia ja barbaarivalloittajat ihmisen luuta. 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kotikuntoiluvälineet

Kuntoilu on parasta tarjoiltuna paikoissa, joissa sitä kuuluu harrastaa, eli siis paikoissa jotka ovat kyseistä tarkoitusta varten olemassa. Tunnustaudun skeptikoksi kotikuntoiluvälineiden suhteen, lukuunottamatta painonnostopenkkiä, mikä nyt sinällään kuuluu jokaisen hyvinvarustetun kodin kalusteistoon, samalla lailla kuin fasaanien ammuskelu kännissä haulikolla kuuluu jokaisen itseäänkunnioittavan kartanonherran harrasteisiin. Jos asunnossasi on siis ylimääräistä lääniä, mutta ei painonnostopenkkiä, tiedät mihin kalusteeseen seuraavaksi satsata. Moni hankkii ajan kanssa kotiinsa kaikenlaisia vempaimia, joista suurin osa päätyy varastoon keräämään pölyä. Juurikin tästä syystä kotikuntoiluvälineiden hankinnassa kannattaa olla tarkka.

On kuitenkin tiettyjä kotikuntoiluvälineitä, joita voi hommata, nämä ovat siis niitä vehkeitä, joita tulee oikeasti käytettyä muun kuntoilun tukimuotona. Itselläni on venähtelyyn taipuvainen selkä, vaivat alkoivat kunnolla oikeastaan siitä kun tein aikanaan kyykkyä lämmittelemättä ja aloitin luonnollisesti itselleni suurilla painoilla. Ensimmäisen toiston kohdalla selkä oli ilmeisen koukussa nostovaiheessa, sillä siitä kuului rusaus, jonka jälkeen selkää ei saanut enää suoraksi. Muutaman päivän köyryselkänä köpöttelyn jälkeen selkä parani, mutta nykyään siis joudun kiinnittämään enemmän huomiota sen huoltamiseen. Selkälihasharjoitteet ovat merkittävä osa tätä huoltoa, ja hyvällä ryhdillä saa paremmin kömöjä kuin itsehankitulla koukkuselkäryhdillä. Ryhdin merkitys korostuu, jos omaa persjalkaisen ruumiinrakenteen, kuten allekirjoittanut.

Selkälihasten reenaaminen lattialla ilman vastuksia on tontoa, voimaharjoittelussa tulee aina käyttää hyödykseen jotain vehkeitä tai sitten vapaita painoja. Itse ratkaisin keskivartaloharjoitedilemmani hankkimalla vatsa-selkä-penkin, monikäyttöinen härveli on tilan takia kotikäytössä aina parempi ratkaisu kuin yksittäinen laite, pl. painonnostopenkit, joiden kohdalla massiivisempi on aina parempi, koska silloin voi nostella hirveitä painoja, mikä viehättää Mikko-maailmassa kömöjä aina enemmän kuin pitkien sarjojen hinkkaaminen pienillä painoilla.
Kuvassa vatsa-selkä-penkkini, jolla reenaan oikeastaan lähes yksinomaan alaselkää, vatsat teen yleensä salilla. Penkki on suht' jykevä ja suurehko, mutta niin se saa ollakin, kun siinä koko painolla heilutaan. Vatsa-selkä-penkkini oli pitkään varastossa johtuen tilanpuutteesta, mutta nyt kun asutan yksin kolmiota, voin huoletta pitää penkkiä keskellä vierashuoneen lattiaa. Tämä on näppärää, koska ikinä ei tiedä milloin iskee hillitön tarve tehdä selkälihasliikkeitä hetikohtanyt. Keskivartalosta on muutenkin hyvä pitää huolta, sillä siitä lähtee lambada, lonkkaheitto ja ukemi.

Mikäli sorrut hankkimaan kotikuntoilulaitteen, hanki sellainen jota olet mielellään kokeillut ja jota tulet varmasti käyttämään, kuten painonnostopenkkiä, jonka omistajana voit järjestää vaikka koko perheen penkkipunnerruskisat. Penkistä tykkäävät erityisesti vaippaikäiset lapset ja ihan kaikki kömöt. Sokkona kotikuntoilulaitteen ostaminen on tontoa, kukaan ei jaksa vatkata yhtä ja samaa liikettä loputtomiin ja kokovartalonhärvelit harvemmin toimivat. Minä sen sijaan toimin talossa, mutta en puutarhassa.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Rento smart casual

On taito sinällään osata pukeutua siististi, muttei liian siististi. Itsehän en asiasta varsinaisesti kovin paljon tiedä, mutta tämä antaa sitäkin suuremman syyn kirjoittaa asiasta kokemuksen syvällä rintaäänellä, mikä voi myös olla vinkunaa keuhkoissa tai joissain muissa rintakehän alaisissa elimissä, joille vain lääkärit osaavat antaa nimen. Vetelen joka tapauksessa hyvin usein semisiististi rennommat smart casualit päällä pitkin Suomen maakuntia, osaltaan koska pitää, osaltaan koska voin. 

Minulle normaali perussiisti vaatetus tarkoittaa farkkuja, kauluspaitaa ja pikkutakkia. Ravattia pidän joskus kun tuntuu siltä. Tällä hetkellä oma ravatti-itsetuntoni on aika heikko, joten paljaalla kaulalla edetään. Edellämainitulla vaatetuksella voi huoletta pyöriä ministereiden ja kanistereiden matkassa, sekä viedä kömöjä syömään tai tanssimaan, jostain kumman syystä ei niitä kyllä edellämainituista riiaustoimenpiteistä huolimatta kovin usein vierestään löydä aamulla. Vika lienee ruoassa ja tanssiaskeleissa, jotka eivät kieltämättä usein osu kohdilleen, vaikka kutsunkin itseäni ajoittain mielessäni John Travoltaksi.

Rennommassa smart casual-jutussa farkut on hyvä olla sellaiset vähän paremmat versiot, ei kuitenkaan mitkään satasen byysat, koska olen vakaasti sitä mieltä että vain idiootti maksaa sellaista hintaa jostain denim-kankaasta, joka ei kuitenkaan kestä sen kummempaa käyttöä, maksoi se satasen tai kolmekymppiä. Naisten kohdalla en sano asiasta mitään, kun en oikeasti tiedä farkkujen hinnoittelusta, enkä nyt ylipäänsä mistään muustakaan. 


Kuvassa joku äijä rennot smart casualit päällänsä, vaikka pää ei näy, annan juhlallisen vakuutuksen siitä, että tukka on hyvin, ja kuten kuvasta selviää, myös kello näkyy. Pikkutakin vasemmalla puolella kauluksessa on pinssi, kuten kuuluu olla. Farkut ovat tällä kertaa kapeampaa mallia, yleensä moinen ei kuulu tapoihin, mutta kerta kiellon päälle, ja kaikkea muuta sellaista. Kauluspaita on aatteenvärinen toimintapaita, kyseistä väriä kannattaa suosia varsinkin aatteissa ja autoissa. Menee se kauluspaidoissakin, farkuissa se ei minusta oikein mene, ja minähän olen ylin taho sanomaan että se on passe ranskalaisittain heittomerkillisellä e:llä, onhan minulla pukeutumisblogi.

Kuka hyvänsä voi olla pukumies, kun vaan laittaa puvun päällensä. Jos on aina pukumies, millä siitä enää nostaa tasoa ylöspäin? Tämän vuoksi ei ehkä kannata mennä pukeutumisen suhteen all-in normaaleissa, siistiä pukeutumista vaativissa tilanteissa. Tai sitten kannattaa. Pitänee kysellä tutuilta pukumiehiltä, onko heidän kömötilanteensa tai työtilanteensa ylipäänsä allekirjoittaneen omaa parempi tai ovatko he onnellisempia, ja jos ovat, johtuneeko asia allekirjoittaneen luokattomasta pukeutumisesta? Pidän todennäköisesti tästä huolimatta rennomman smart casualin lippua korkealla.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ouluvaatetus

"Oulu ei ole kaupunki, Oulu on mielentila", näin kirjoitti Mikko blogissaan hetki sitten. Ihmiselämä sisältää välillä tylsyyspäissään ja monesti samalla päissään toteutettuja toiviomatkoja, joita on hyvä tehdä ulkomaiden lisäksi myös kotimaan rajojen sisälle. Allekirjoittanut kävi hetki sitten Oulussa, ihan vaan koska voi. Voiminen ja oman elämän herruus ovat muutenkin riittäviä syitä tehdä ihan mitä vaan, kunhan nämä tehdyt asiat eivät ole rikollisia ja eivät satuta muita.

Oulu on sellainen kaupunki, että sinne ei voi mennä ihan mitkä vaan rytkyt päällä ja julkisen liikennöintivälineen ovenkarmit kaulassa. Ouluun pitää osata suhtautua asiaankuuluvalla hartaudella ja vakavuudella. Pelimiehenä, herrana ja hidalgona on mietittävä ankarasti, mitä on päällänsä, kun matkustusvälineestä hypätessään paljastaa itsensä pohjoisen kovan ja rehellisen kansan silmien alle tuomaroitavaksi. Tosiasiassa ketään ei varmaan kiinnosta paskan vertaa, mutta asiat kuulostavat mystisemmiltä ja majesteettisemmilta, kun niitä vähän maustaa ja rakentelee komiaa draamankaarta.

Oma Ouluvaatetukseni nojaa rentouteen ja asiallisuuteen. Jossain välissä pitää olla ravatti kaulassa, kun ihmiset käyttää ihan liian vähän ravatteja. Muilta osin pukeutumisessa on hyvä olla pikantteja lisämausteita, mitä itselläni oli tällä kertaa se, että käytin lähemmäs kaikkien vaatekappaleiden kanssa kaulaliinaa, hyvä etten mennyt saunaankin se kaulassa. Ravatti ja kaulaliina ovat muutenkin näppäriä asusteita, kun niillä voi torjua puukoniskun, jos on ninja.
Kuvassa Ouluvaatetukseni lauantailta, päällä valkoinen kauluspaita, ohuehko ravatti, kaulaliina ja farkut. Kyseisellä vaatetuksella mennään vaikka kuuhun, jossa tosin lähtisi henki, sillä puuvillakuosi ei eristä hyvin säteilyltä tyhjiössä, ja kuuvierailulla pitäisi muutenkin olla pitkät kalsarit jalassa. Vähintään. En päässyt kyseisissä vermeissä saatille, mutta en toisaalta yrittänytkään. Aina ei mene kömöhommiksi nämä. Kukaan ei myöskään haastanut painien SM-kilpailuihin, mikä on ihan hyvä, kun puolinelsonia on ikävämpi napata kiinni kauluspaitaa rypistämättä. 

Yleisenä ohjeena pohjoiseen matkaavalle etelän vetelälle sanoisin että pohjoisen herrakansan kanssa tulee hyvin toimeen, kun vaan muistaa saman ohjeen kuin nudistirannalle mennessä, hommat suttaantuu hyvin, kunhan vaan ei turhaan jäykistele. Siitä ei myöskään ole hirveästi haittaa, jos osaa tarvittaessa ottaa hapanta. Pakko ei toki ole, kyseessähän on hankittu taito, vähän verrattavissa siihen että osaa pidättää hengitystään kymmenen minuuttia.