maanantai 30. kesäkuuta 2014

Merisaukkopaidat

On tärkeää että ihmisellä on olemassa muutama parempi T-paita, jota pitää joko sellaisenaan raakana tai sitten pikkutakin alla, jolloin on vähän sellainen hectormainen meininki päällä. Näiden T-paitojen löytäminen ei tapahdu aina ihan tuosta vaan ja omalla kohdallani erään suosikkipaitani löytäminen vaati tapahtuakseen seitinohuen ja sametinpehmeän päivähumalan ja tapahtumapaikakseen iki-ihanan Lissabonin kaupungin. Kyseinen paita löytyi paikallisen akvaarion myymälästä puhtaan sattuman kautta, mikä osaltaan vaan todistaa sen, että ilman sattuman vaikutusta elämä on aika mielenkiinnotonta.

Akvaariossa pulikoi muutama merisaukko, jotka on aika iloisia veijareita, ja tämä kyseinen karvaturpa on siis paidan aiheena. Näin viikko sitten vahingossa luontodokkaria, jossa kerrottiin että merisaukko on jossain päin Pohjois-Amerikan rannikkoa avainlaji, sillä tuottaakseen lämpöä kehoonsa, se syö lajistoa suojelevaa kasvustoa tuhoavia merisiilejä naamariinsa aivan järkyttäviä määriä päivässä. Tämä on hiukan verrattavissa siihen, miten kotimainen rantojen mies nauttii litratolkulla Marinolia nesteytykseen, sillä polttonesteenä se pitää ihmisen Suomen koleassa ilmastossa lämpimämpänä, kuin mitä perinteinen etanoli pitäisi. Maku on varmasti hirvittävä, mutta niin on varmaan merisiililläkin, kun sillä on kuitenkin myrkkypiikit ja kaikki.

Saukkopaitaan pukeutuminen kertoo rennosta itsevarmuudesta, sillä vaatiihan se nyt kanttia pukeutua paitaan, jossa on merisaukon naama. Saukkopaita päällä on valmis antamaan toisille etumatkaa juurikin sen saukkopaidan verran, ihan vaan koska voi ja kun on varaa siihen. Keskeistä on toki, ettei paljasta että itsevarmuudelle ei ole oikeastaan mitään perusteita, paitsi saukkopaita.
Kuvassa merisaukkopaitani, toinen on vihreä, toisen väriksi sanoisin tuossa valossa purppura, mutta se taitaa oikeasti olla sinertävän sävyinen. Saukkopaita on hyvä. Saukon ilme on hiukan samanlainen möllötys kuin mitä itselläni on nättien neitokaisten seurassa ja paita vie näppärästi huomion pois siitä, etten sano mitään ja tuijotan. Paidat ovat hiukan rypyssä, koska minähän en T-paitoja silittele ja toisaalta jos käyttää päällä pikkutakkia, pahiten rypyssä oleva osa, eli hihat, kätkeytyy kätevästi takin alle, eikä puhdas laiskuus välity ihmisille. Paitoja on kaksi, sillä kiinnyin ensimmäiseen siinä määrin että organisoin puhtaan sattuman ja verkostojen myötämielisellä vaikutukselle itselleni toisen mokoman.

Mikäli satutte käväisemään Lissabonin akvaariossa, voitte toki ostaa sieltä merisaukkopaidan jo kysynnän ja saukkopaitojen valmistamisen ylläpitämiseksi, mutta älkää vaan herranjumala pukeutuko siihen, sillä se on vähän niinkuin minun juttuni, ja toisten ihmisten juttuja varastavat ihmiset ovat vaan huonoja ihmisiä. 


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Low-budget-viinikaappi

Ei-välttämättömän, arvoa huonosti säilyttävän materian kerääminen on jokseenkin typerää, mutta välillä tarpeellista, erityisesti jos haluaa viettää hedonistista elämäntapaa, jossa rahalla on lähinnä välinearvo. Itse sain voimakkaan ostoimpulssin eräänä päivänä internetissä kikkaillessani ja päätin toteuttaa erään minua jo kauan puhutelleen vision, joka oli samalla puhdas osoitus tietynlaisesta turhamaisuudesta. Tämä hankinta oli viinikaappi, käytännössä siis sellainen pienempi, viinille osoitettu jääkaappihökötys.

Itselleni viinikaappi on siinä mielessä turhake, että en ole kovin nuuka valkoviinini lämpötilasta (nautin sitä useimmin taskulämpimänä ja huonossa seurassa) ja olen muutenkin laittanut kaikki valko- ja kuohuviinini raa'asti samaan lämpötilaan, viis veisaten tarjoilusuosituksista. Kuten olen tainnut jo aiemmin tässä vuodatusblogissani mainita, että kalusteiden kanssa kannattaa miettiä hiukan sitä, minkä kuvan ne ihmisille antavat, eli suomeksi vetoavatko ne vastakkaiseen sukupuoleen, tai samaan, jos sellaisesta tykkää. Viinikaappi vetoaa kalusteena kenties sellaisiin naisihmisiin, jotka kuuluvat ns. "high maintenance"-luokkaan, eli heidän kanssa pyöriminen käy lompakolle ja vielä raskaammin. Onnekseni oma kaappini on sen verran pieni, että jo se kertoo ettei omistajalla ole ylimääräisiä metsätilkkuja odottamassa parturointia. Johonkin wanna-be-hifistelijään kaapilla saattaa kuitenkin olla myönteinen vaikutus ja sehän riittää.

Viinikaappiini pitäisi mahtua 12 pulloa, mutta tällä taidetaan oikeasti tarkoittaa 0,33 litran pulloja, sillä jo peruskuohuviinipullon laittaminen kaapin hyllyyn vaatii avuksi puoli purkkia margariinia (voi on epäterveellisempää) liukasteeksi, jonkin luiskan esineen ja puuvasaran. Voi tietysti olla että 12 pullon vetoisuus tarkoittaa Amerikan mittoja ja näin Euroopassa tämä tarkoittaa oikeasti kahdeksan pullon vetoisuutta. Kaapin lämpötila on säädettävissä, tosin en ole varma millä välillä. Itse laitoin kaapin randomilla 12 asteeseen.
Kuvassa low-life-viinikaappini etusivusta, low-life siksi, koska oikeat viinikaapit maksavat ainakin sen muutaman tonnin eli aivan helvetisti, kun taas tämä veitikka taisi kustantaa alta satasen. Viinikaappi on taktisesti sijoitettuna jääkaapin ja käsintehdyn vitriinikaapin väliin, koska se on sille vaan se loogisin paikka. Kaappia voi käyttää kätevästi tasona, sen päälle voi varastoida vaikka kuvan jostain tyypistä tai viinitönisterin.
Kuvassa viinikaappi niin, että siinä on valo päällä. Valo on sinertävä, mikä on hyvä, koska ensinnäkin siitä tulee mieleen Ritari Ässä ja David Hasselhoff ja toiseksi sen valossa ei voi kukaan piikittää itselleen huumeita suoneen. Valo, aivan kuten kaapin yläosassa näkyvä lämpötilailmaisin, antavat mukavan modernin vaikutelman, vaikka kaappi on ammattilaisen silmin varmaan halpa paska. Viinikaappi on tällä hetkellä hieman huonosti varustettu, koska olen tässä hetkessä keskittynyt lähinnä punaviinien ja väkevien hamstraamiseen. 

Jos on siis löysää rahaa, osta viinikaappi. Jos ei ole ihan niin paljoa löysää rahaa, osta silti viinikaappi, mutta säästä rahaa sillä, että et laita pistoketta seinään.