Pyykkikori

Jokaisen elämässä pitäisi koittaa toviksi aika maaniselle seuraelämälle, eräänlainen ihmisen juoksuaika. Tilanteen ei kannata antaa jatkua puolta vuotta pidempään, sillä kaikesta näennäisestä hauskanpidosta huolimatta ihmisellä ei vältyämättä ole kyseistä elämänvaihetta eläessä välttämättä oikeasti hauskaa. Tämä selviäisi, jos asiaa kysyttäisiin silmiin katsoen niinä hetkinä, kun yksilön pitää käpertyä yksin illalla sänkyyn; aina kun ei voi olla radalla. Jos taas on siltikin aina radalla, todennäköisesti masentuu, ahdistuu ja syrjäytyy johtuen alkoholin taipumuksesta masentaa, jos juo kuin Hippa-Heikki, Otti-Potti tai Juoppo-Lalli. Kun juoksuajan pitää riittävän lyhyenä jaksona, tätä ihanan kamalaa elämänvaihetta voi sitten myöhemmin muistella kaiholla ja kauhulla.

Juoksuajasta huolimatta, on tärkeää pitää huolta vaatekaappinsa täytenä, siis latingissa. Samma på finska, pyykkiä tulee pestä säännöllisesti. Likaiset vaatteet päällään rimpsalla pyörivä mies, ei ole haluttu seuramies; kömöt tykkäävät vaatteiltaan ja muutenkin hyvältä ja menestyvältä tuoksuvasta miehestä. Itse olen vannoutunut pyykkimies, tykkään pitää pyykkikorin suht' tyhjänä ja vaatekaapin ladattuna ja varmistamattomana. Tästä syystä ei kannata omistaa liian suurta pyykkikoria, koska tämä ehkäisee mahdollisuuden siihen, että pyykkiä kertyy. Tätä ehkäisee myös se, että käyttää samanvärisiä vaatteita putkeen, jolloin ne saa kaikki nakattua suoraan koneeseen kerralla. Toinen juttu, pyykkiä pestään kahdessa erässä, valkoiset keskenään, kaikki muut keskenään. Näin on hyvä.

Sen lisäksi että pyykkikorin on syytä olla pienehkö, sen on hyvä olla mahdollisimman tavallinen. Tavallisuus on hyvä, johtuen siitä että juuri kukaan ei tule näkemään pyykkikoria ja jos tulee, kyseessä on toisten pyykkikoreja vakoileva perverssi, jonka voi jättää omaan arvoonsa. Tälläiseltä välttyy kokonaan, jos ei vaan laske hikisiä random-häiskiä kylpyhuoneeseensa, nämä tunnistaa yleensä poplarista ja otsalla kimmeltävistä hikikarpaloista.

Kuvassa pyykkikorikaappini ovi suljettuna. Kaappi näyttää ihan vaan kaapilta, mikä on hyvä. Oikeastaan ainoa asia mikä kavaltaa kaapin pyykkikaapiksi, on sen sijainti pesukoneen vieressä sekä muista kaapeista poikkeava koko. 

Kuvassa pyykkikori, joka on pultattu kiskoilla kaappiin. Korin saa kuitenkin irti kiskoista, mikä on aivan huippua. Pyykkiä ei tarvitse nostella erikseen koneeseen, vaan ne voi kipata suoraan korista pesurumpuun, varsinkin jos on päältä ladattava pyykinpesukone. Kori on kuvaushetkellä suosikkitilassani, eli tyhjänä. Näin on hyvä. 

Kuvassa pyykkikone ladattuna muun kuin valkoisen värisellä pyykillä. Likaista pyykkiä voi varastoida myös koneessa, jos sitä alkaa olla lähes koneellinen. Tämä nopeuttaa toimintaa, kun pesupäivä koittaa.  Kotitöiden on ylipäänsä olla toiminnoiltaan huippuun viritettyjä, jotta niihin kuluu mahdollisimman vähän aikaa. Tehokkuus on trendikästä, vaikka kotitöiden välissä viettäisi vaikka kuinka paljon aikaa lorvimiseen, itse tekemisen pitää olla rip rap ripeää.

Pyykkihuolto on erityisen tärkeää juoksuvuosina, koska krapulatilan saa pois vain huijaamalla krapulaa käymällä suihkussa ja pesemällä hampaat, missä yhteydessä tulee yleensä myös vaihdettua vaatteet. Omalla kohdallani huolta darriuksesta ei juuri ole, sillä olen jo muutenkin ainakin osittain rauhoittunut yksilö. Juurikin tästä syystä olen mediakampanjan innoittamana näin alkuvuodesta sen sata päivää juomatta. Oleellisena osana raivoraittiuteen olen sisällyttänyt perusteettoman moraalisen ylemmyydentunteen sekä jatkuvan jeesustelun toisille, jos ottavat edes yhdet. Tämä tuottaa sadistista iloa minulle ja jossain määrin oikeutettua morkkista kännikaloille.

Oikeaoppiset kynttilät

Vanhana asiakaspalvelijana koen välillä tarpeelliseksi toteuttaa ihmisten toiveita ja tyydyttää tarpeita. Blogin toiveiden tynnyriin oli tullut kaino pyyntö kirjoittaa kynttilöistä, joten niistä silloin myös kirjoitetaan. Kynttilämalleja on maailmassa varmasti yhtä paljon kuin tyhmiä mielipiteitä, mutta ammattilaisen pikkuvinkeillä löytää varmasti oikeanlaisen kynttilän tilanteeseen kuin tilanteeseen. Loppujen lopuksi kynttilän idea on kadota savuna taivaalle, joten suuriin virheisiin ei ole edes mahdollisuutta. 

Lähtökohtana on se, että vain normaalit, valkoiset kynttilät käy, muut voi jättää kauppaan. Jos saa jostain värillisiä kynttilöitä, ne voi polttaa salaa. Aatteenvärisiä kynttilöitä saa polttaa jouluna ja kun kuuntelee yksin humalassa työväenmusiikkia. Itsenäisyyspäivänä saa polttaa siniristikynttilää. Kaikki hajukynttilät voi jättää kauppaan, niistä saa astman, vaikka ei olisikaan yliherkkä. Kömöt yleensä harrastelee hajukynttilöitä, se heille suotakoon. On olemassa jotain ihme marmorikynttilöitä ja sellaisia, niihin ei pidä kajota. Sitä kynttilää, mitä ei ymmärrä, sitä ei pidä hankkiman.

Kynttilämalleista kelpuutetaan tuikut, sellaiset pienet muovilla vuoratut kynttilät, isommat pötkökynttilät (pl. marmori- ja vastaavat ihmismielen ja fysiikan lakien vastaiset kynttilät), sekä pitkät, ohuet peruskynttilät. Jos mies laittaa kömöä varten kynttilöitä, niin pisteet on kotona jo tästä tempusta itsestään. Ei se kömö rupea niitä kynttilöitä tuomaroimaan, vaikka näkeekin että ovat huonosti aseteltuja ja kamalan näköisiä. Laittaa vaan kynttilöitä, niin on romantiikan kultainen vasikka, oikein voideltu sellainen.

Kuvassa kynttiläkokoelmani, kaikki ovat blogistin standardisoimia, hyväksyttyjä malleja. Älä pidä muita kynttilöitä. Vasemmalla Kivi-lyhdyssä oleva tuikku, seuraavana muovitötsäkynttilöitä, sitten pötkökynttilä sille sopimattomassa alusessa, koska tosimiehellä ei ole reservissä ylimääräisiä kynttilänjalkoja sekä viimeisenä peruskynttilä tyhjässä viinipullossa. Itse viini oli muuten aivan hirveää evästä, irvistys naamalla sitä join,

Kuvassa muovitötsäkynttilät liekeissä. Tötsäkynttilät ovat näppäriä, kun ne eivät tarvi alustaa, mutta niiden nihkeä puoli on se, että kynttilää ei polta kerralla loppuun, uudelleensytyttäminen sytkärillä on nihkeää, kun liekkiä ei tahdo saada ulottumaan lankaan. Tämän vuoksi tarjoan niksinä, että kannattaa leikata tötsäkynttilän muovi osittain veks fiskarsseilla ja heti syttyy. Kuvassa on myös blogistin standardisoima oikeaoppinen sytytysväline kynttilälle, nimittäin Zippo.

Koska en keksi enää juttua, blogikirjoituksen täytteeksi listaan tässä Renny Harlinin viisi parasta leffaa parhaimmuusjärjestyksessä, perusteluiden kera tottakai.

1) Ford Fairlane, rokkidekkari; Andrew Dice Clay heittää koko leffan ajan aivan käsittämätöntä läpändeerosta ja siinä on kova näyttelijäkaarti. Viisi tähteä viidestä.

2) The Long Kiss Goodnight; Geena on vahva sankari ja Samuel L. Jackson heittää kovaa läpändeerosta ja ajaa lopussa veret rinnuksilla autolla rekan kontista ulos.

3) Die Hard 2; Tässä lanseerataan se Jippikaijee motherfucker, tai jotain sinnepäin ja lyödään miestä jääpuikolla silmään. Bruce Williksen roolihahmo ei muistaakseni ole tämän leffan alussa krapulassa ja siitä syystä tämä jää kolmosen varjoon. Bruce Williksen paras elokuva on muuten Viimeinen Partiopoika, jossa Willis on krapulainen yksityisetsivä, joka vittuilee kaikille hillittömästi.

4) Cliffhanger; Stallone kiipeilee vuorilla puolialasti, vaikka on talvi ja varmasti ainakin 30-astetta pakkasta. Stallone on muutenkin kovin toimintasankari ikinä, viimeistään Rocky kutosessa ja Rambo nelosessa jäi Schwarzenegger kirkkaasti takavasemmalle.

5) Kurkunleikkaajien saari; Huonosta myyntimenestyksestä huolimatta ei tämä nyt niin paska ollut. Perus seikkailuraina, merirosvoja ja kaikkea. Ainoa mikä jäi häiritsemään, oli kohtaus jossa ukko nappaa yhdellä kädellä köydestä roikkuessaan putoavan naisen toisella kädellä kiinni, ja heilauttaa turvaan. Olisi oikeasti nimittäin ote irronnut, tai vähintään lähtenyt olkapää sijoiltaan,

Kotoiluvaatteet

Mikään ei ole hyvästä, jos sitä nauttii liikaa. Ei mikään. Ruoka-aineiden lisäksi tämä pätee myös sosiaaliseen kanssakäymiseen, ihan aina ei tarvi mennä tukka putkella ja aivot ämpärissä pitkin maita ja mantuja. Välillä ihmisen tarvitsee kotoilla, ajoittainen kotoilu on hyvä, liika sosiaalisuus ja överiksi mennyt ihmisten tapaaminen taas mädättää aivot. Liikaa ihmisten ilmoilla olleiden on turha tulla ainakaan allekirjoittaneelle valittamaan, kun aivomätä valuu korvasta. Olen ainakin varoittanut.

Koska tämä blogi keskittyy varsinaisesti pukeutumiseen ja sisustamiseen, eikä mihinkään muihin ihmiselon kirjoihin (varsinkaan kömöistä, nahkoista ja edellämainittujen jallittamisesta täällä ei puhuta ikinä koskaan), kotoilun suhteen keskitymme oleelliseen, nimittäin vaatetukseen. Kotoillessa voi nimittäin käyttää vaatekaapin törkeimpiä yökötyksiä, tuskin kenelläkään on pelkästään hyviä vaatteita kaapissa. Itseasiassa huonommat vaatteet kestävät aikaa hyviä vaatteita paremmin, koska niitä ei tule käytettyä. Vaatteita ei kuitenkaan pidä hävittää, se on epäekologista. Ehkä voi lahjoittaa johonkin hyväntekeväisyyteen, vaikka onhan sekin vähän kiusaamista, jos on ihan hirveitä rytkyjä.

Kun on kyse vaatteista mitä kukaan ei näe, tärkeintä on rentous ja lämpimyys, paitsi kesällä ehkä pelkkä rentous. Jos ihmisiä tulee kylään, kotoiluvaatteet täytyy heti vaihtaa oikeisiin vaatteisiin. Jos tulee todella merkittäviä vieraita (kuten kömöjä, tms.) kotoiluvaatteet kannattaa ehkä varuilta polttaa. Varmassa vara parempi, sanoi Keisari Nerokin aikanaan, ja pisti useamman nuotion pystyyn Roomaa polttaessaan. 

Kuvassa laatikkopäinen mieshenkilö kotoiluvermeissä. T-paita on susiruma Chicosista saatu Pokkaburger-T-paita, jonka sai kun söi sellaisen tulisen burgerin. Kyseinen burger poltteli muuten pahemmin ulos tullessa, kuin sisään mennessä. Paitaa ei voi koskaan ikinä käyttää, jos samassa tilassa on muita ihmisiä. Viimeinen virhe on poseerata paita päällä ja laittaa siitä kuva nettiin. Mieshenkilön jalassa on halvat olohousut, siis niin halvat, että vastaavaa hintatasoa löytää korkeintaan henkilöauton takapaksimyymälöistä. Sukkina on paksut sukat, ei ne villaa ole, mutta jotain sellaista lämmintä materiaalia kuitenkin.

Kotoiluvaatteiden merkitys korostuu silloin kun on sairaana, siksi oikeastaan kaapissa pitää olla kotoiluvaatteita hollilla. Sairas ihminen tarvitsee sairaan rumat vaatteet päällensä, ryytyneenä ei ole edes ihan niin suurta väliä vaikka joku näkisikin ihmisraunion, paitsi jos on kömöjä tulossa, niin heti kotoiluvaatteet palamaan ja ravatti kaulaan.

Posliini-Lenin

Lahjat ovat tärkeitä, aikuisena niitä saa vähemmän kuin lapsena ja tästä syystä niitä osaa arvostaa huomattavasti enemmän kuin pentuna. Aikuiselle annettavaan lahjaan kannattaa panostaa ajatustasolla, lapselle voi taas antaa opettavaisen lahjan, kuten moottorisahan. Moottorisaha on turvallinen leikkikalu, sillä pikkupiltit eivät saa nykäistyä sitä käyntiin, eikä bensatankin korkki lähde auki taaperon kätösillä. Aidolla moottorisahalla voi hyvin demonstroida kaksitahtimoottorin toimintaperiaatteita, mikä on hyödyllistä myös aikuisille, sahan nykiminen käyntiin talvikeleillä taas käy urheilusta. Jos lapsi kasvettuaan saa sahan käyntiin ja erehtyy työntämään sormensa terään, saa myön toisenlaisen, tuntuvamman opetuksen menemään viimeistään tässä vaiheessa perille asti, työkaluilla ei nimittäin pidä leikkiä.

Sain jouluna lahjaksi hieman Neuvostoliittoa sivuavan sisustusartikkelin, mikä oli osaltaan jännä paikka, koska olen tietoisesti pysynyt erossa kyseiseen valtioon liittyvistä sisustusartikkeleista, johtuen erityisesti siitä että kyseessä oli totalitaarinen valtio. Kyseinen lahja on siis Leniniä esittävä posliininen rintakuva, mistä en itsessään vedä suoria yhtäläisyysmerkkejä Neuvostoliittoon, Lenin oli aika paljon muutakin, ja vaikka en historioitsija olekaan, väittäisin että se Leniniä seurannut viiksekäs ihmishirviö oli aika suurelta osin pahempi mies kuin mitä edeltäjänsä oli, vaikka vallankumoukset nyt on harvemmin mitään kovin lempeitä tapahtumia muutenkaan. Toisaalta taas tälläinen ajattelemaan ja selittelemään herättelevä lahja on aika kiintoisa juttu.

Nyt siis pääsi hieman käymään niin, että joudun hiukan joustamaan itseni kanssa sopimista käytänteistä (mitä käy rehellisesti sanottuna valitettavan usein), mutta se on välillä pelin henki ja humpan juoni. On minulla myös Napoleonia esittäviä lasinalusia, vaikka olihan hänkin kaikkine sotimisineen pohjimmiltaan aika hirveä jätkä. Ne ovat kuitenkin hienoja lasinalusia ja hieno on tuo rintakuvakin, siitä ei pääse mihinkään. Pienenä ihmisenä tässä voi vaan toivoa, että tulee joskus ikuistetuksi kipsiin, tai edes pikkulapsen epäselvään puuväritöherrykseen. 

Kuvassa lahjaksi saamani posliini-Lenin, sijoitin rintakuvan komeasti vierashuoneen viinavitriinin päälle ja lasitiilivalaisinhässäkän eteen. Itse en olisi Lenininä käyttänyt liiviä, sillä liivi päällä valuu soija. Patsas edustaa Leniniä henkilönä, mikä on sinällään hyväksyttävää, pienimuotoinen henkilökulttien ilmeneminen on tavallaan terveempää kuin valtionkultti ja överiksi vedetty nationalismi, tosin vastakohtainen "Suomessa on kaikki hanurista, kun en saa sitä ja tätä"-itkuvirsien laulaminen on jo aika nähty. Lenin katsoo uljaana huonetta ja huomista ja mikäs siinä on katsellessa, kun miehen maalliset jäännökset lepäävät palsamoituna Moskovassa.

Palatakseni vielä ensimmäisessä kappaleessa pohjustamaani tilitykseen lahjoista, on myös huomioitava, että saadut lahjat on vastaanotettava, sillä tässä on kuitenkin perhe elätettävä. On toki totta, että perheeseeni kuulun yksin minä, mutta samaan hengenvetoon on todettava että yksinelävien asumiskustannukset ovat pariskuntia kovemmat ja jos teen pesuhuoneessa tapiorautavaarat, kukaan ei todennäköisesti huomaa asiaa ihan äkkiä, ja saatan siksi jäädä niille teloilleni. Tämä olisi traagista, sillä olen aina kuvitellut lähteväni aikanaan joko hertan leipoessa kiinni tai aivohalvauksen seurauksena, koska vereni on paksua kuin joulupuuro, minkä seassa kulkeutuva veritulppa on varmaan se manteli.

Musta-valko-harmaa viirukaulaliina

Talvikausi vaatii talvikauden pukineita ja vaikka useampi talvivaate kestääkin pidempiaikaista käyttöä, humpan juoni on se, että kyllä nekin kuluu ja vaatii uusimista. Tämä pätee erityisesti kevyemmän vaatetuksen kohdalla, mikä ei haittaa, koska ne nyt eivät kummempia kustanna. Eräs tämmöisistä aikaa huonommin kestävistä talvihyödykkeistä on kaulaliina. Erityisesti villakangastakkeja suosivat veijarit ovat huomanneet kaulaliinan tarpeellisuuden takkia käyttäessä, vaikka näkee niitä toppatakki-ihmisilläkin. Jotkut tontot kuvittelevat kaulaliinan suojelevan flunssalta, mikä on höpöhöpöä. Kylmyydeltä se kylläkin suojelee.

Jokainen partaa puskeva veitikka tietänee, mitä sänki tekee ajan kanssa villakaulaliinalle, eikä Erkkikään jaksa höylätä tai surrutella naamaansa joka perhanan aamu. Karvanaamojen on siis syytä uusia kaulaliinojaan siloposkia useammin ja heidän ei samaisesta syystä kannata laittaa liikaa rahaa kiinni kyseisiin vähemmän aikaa käyttöä kestäviin pukineisiin. Kömöt eivät varmasti tiedä minkähintainen kaulaliina miehellä on, ellei siihen ole jätetty hintalappua kiinni. Jostain merkkituotteesta ehkä tietävät, tästä huolimatta tuomitsen arvokkaiden kaulaliinojen hankkimisen karvanaamojen kohdalla, sama kuin raapisi satasen seteleitä leukaparralla palasiksi. 

Kuvassa hankkimani viirukaulaliina, värinä musta-harmaa-valkoinen. Musta-harmaa-valkoinen on ylivoimaisen hyvä väri viirukaulaliinalle, se antaa käyttäjästä modernin kuvan, ilman juppimaisuutta. Juppeilu on tontoa, trendin huipulla surffaaminen kustantaa perhanasti, eikä luo kestävää lisäarvoa, sillä viimeistään nuoruuden hupeneminen tyhjentää ilman juppeuden kuplasta. Kaulaliinoja ei toisekseen pidä vaihdella kuin sukkia, joita taas kannattaa vaihtaa usein.

Kuvassa viirukaululiinan kontrastina vanha viirukaulaliina, jonka pinta on huolella nukkaantunut. Viirukaulaliinan elinkaari on alle vuosi, mutta ekologisista ja pihiydellisistä syistä johtuen, en ole hävittänyt vanhaa viirukaulaliinaa, vaan käytän sen loppuun. Tarkkasilmäinen huomaa, että viirukaulaliinojen kuosi on likimain sama, syynä lähes identtisen korvaavan vaatekappaleen hankkimiselle on se, että voittavaa joukkuetta ei kannata vaihtaa. Jos homma toimii, se toimii. Seuraava hankkimani kaulaliina on varmaankin musta-harmaa-valkoinen.

Kuten olen jo joskus muinoin kirjoitella, kaulaliinaa voi käyttää talvivaatteiden lisäksi pikkutakin ja kauluspaidan tai T-paidan kaverina, tai puukolla varustautuneen hyökkääjän torjumiseen. Kaulaliinalla voi myös kuristaa itsensä illalla sängyssä tajuttomaksi, jos on nukahtamisongelmia. Musta-harmaa-valkoisella viirukaulaliinalla tämän tekee tyylillä. Ei kannata kuitenkaan antaa kenenkään toisen kuristaa itseään kaulaliinalla vaikka kuinka luottaisi, tuttava se kuitenkin todennäköisimmin selkään puukottaa. 

Jalkalamppu

Vuosi vaihtui, ehdottomasti parasta vuodessa 2014 on se, että se on ohi. Menneessä rypeminen on äärimmäisen tontoa (toisin kuin itsesäälissä rypeminen, joka on osoitus henkisestä vahvuudesta), ja tästä syystä vuoteen 2015 on syytä syöksyä jyrskähtäen aivot ämpärissä, kuin tiiliseinän läpi jyräävä venäläisvalmisteinen T-54M panssarivaunu. Fokus on siis tulevassa. Tulevaa ajatellen, tein joulun ja uuden vuoden välipäivinä hankintoja, joista yksi on olohuoneeseen sijoittunut jalkalamppu. Tämä oli loistava täsmäinvestointi, koska en ole saanut aikaiseksi hankittua kattolamppua olohuoneeseen. Talven pimeinä päivinä on tärkeää valaista asunto kuin kasvihuone, sillä muuten ahdistuu, masentuu  ja syrjäytyy.

Jalkalamppua ostaessa on tärkeää pitää mielessä eleganssi, valaisuteho sekä se, että ei ole mitään järkeä maksaa jalkalampusta yli viittä kymppiä. Lamppu on lamppu, pääasia että se valaisee, ja ettei se näytä aivan joltain Kiasman taideteokselta. Jos jollakulla mieshenkilöllä on joku kömö, joka haluaa hankkia viittä kymppiä kalliimman jalkalampun, suosittelen sanomaan, että siinähän hankkii, kunhan maksaa omistaan. Yleisesti ottaen konservatiivisena parisuhdeihmisenä suosittelen kalustehankinnoissa noudatettavan tasajakoa kulujen suhteen, jalkalamppujen kohdalla välttämättä en.

Kuvassa nurkkaan hankkimani jalkalamppu, tai jalkavalaisin, mikä nyt lie. Valaisin hehkuu hassusti, koska asuntoni ilmakehä koostuu 30-prosenttisesti kehostani höyrystyneestä testosteronista. Jalkalampuissa kahden varsinaisen lampun sisältävä kombo on hyvä, päällimmäinen lamppu valaisee asuntoa, kun taas säädettävän pikkulampun voi osoittaa häikäisemään itseään silmiin televisiota katsellessa. Kuvassa oikealla oikea jalkani, jaloissa low-life-kotihousut ja villasukka, joita siis olen ruvennut pitämään kotioloissa, koska voin tehdä niin.

Vuoden vaihteessa kuuluu vanhojen, hyvien pakanaperinteiden mukaisesti tehdä lupauksia. Ukkoa ja Tapiota tyynnyttääkseni näin tein minäkin, lista vuonna 2015 tehtävistä asioista alla.

1. Laihdu 80-kiloiseksi menettämättä lihasmassaa

2. Pariudu

3. Tee elämänsuunnitelma seuraavalle viidelle vuodelle

4. Maksa luottokorttivelat pois

5. Ole parempi ihminen

6. Bodaa niin paljon ja kovaa, että päästä repeää suoni.

Listan lupauksia voi vapaasti kopioida oman elämän ohjenuoraksi, kunhan maksaa kohtuullisen tuhannen euron rojaltin per toteutettu uudenvuodenlupaus Rehti-Mikon Lifecoaching Oy:n sveitsiläiselle pankkitilille. Lienee sanomattakin selvää, että viimeisenä listattu lupaus kannattaa tehdä viimeisenä, sillä sen jälkeen ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Itseäni tämä ei huoleta, sillä ikääni nähden olen ehtinyt tehdä ja kokea aivan kaiken, paitsi vanhemmuuden, avioliiton ja avioeron. Viimeiseksi mainittu on nähdäkseni tilastojen valossa seurausta toiseksi mainitusta, joten parempi vaan että ovat jääneet kokematta, ihme vatkaamista.