Ihania kuvia kodistani

Koin tänään huikaisevan valaistumisen siitä, että kunnianhimoisissa blogeissa täytyy olla helvetisti kuvia. Eikun siis räpsimään. Koska uskontoni kieltää jyrkästi perhepiirissä kivittämisen uhalla järjestelmäkameran käyttämisen (Puhdas laiskuus ei kuulostaisi yhtä raflaavalta syyltä.), joten otin kuvia näppärästi puhelimen kameralla. Ihanaa kuin hautausmaalla vierailu marraskuisessa räntäkelissä!

Kuvassa Työväen Arkistosta tauluksi hankkimani retrohenkinen juliste,
joka on varsinaisesti työväenpuolueen vanha eduskuntavaalimainos.
Huikeaa settiä. Kehykseksi valitsin mustan, ohuen kehyksen koska
 myyjä otti sen ensimmäiseksi esille ja en edes ajatellut asiaa sen
kummemmin musta on elegantti väri, joka sopii tilanteeseen kuin
tilanteeseen, paitsi häihin.

Kuvassa ihanalle neitokaiselle ystävänpäivänä hankkimani ruusu,
joka on vieläkin hyvässä kuosissa. Ihanaa! Punaisen pitkän ruusun
hankkiminen ystävänpäivänä kömölleni ja asiasta elvistely semipaskassa
blogissa kertoo minun olevan romantiikan kuningas, moderni Auervaara
tietysti ilman sitä hiukan kiusallista rahojen huijaushommaa ja maanista
valehtelua (Ja jos näin tekisinkin, en kait siitä nyt julkisesti huutelisi, enhän?).
Lisäksi omalla romanttisuudella julkisesti retostelu avaa myöhemmin
mahdollisuuksia porsasteluun kolmannen asteen kanssakäymiseen muiden
kanssa tulevaisuudessa, siis mikäli hommat menisi hyvinkin pahasti reisille.

Ihanat nysäkynttilät tuovat valoa ja lämpöä kylmän talven keskelle,
ikkunan heijastuksessa näkyy allekirjoittanut aivan kauheissa kotirytkyissä.
Veikkaan, ettei lähes yksikään sinkku heteromies oikeasti polttele kynttilöitä
kotonaan ihan vain kynttilöiden polttelun ilosta, voipi olla ettei valtaosa edes
omista mokomia kapistuksia. Kuvan kynttilöiden tuoksuna lihapiirakka kahdella
nakilla ja sipulilla. Kynttilöiden poltto muuten tuottaa aika rutkasti karsinogeenejä
hengitysilmaan, mikä ihana tapa altistaa itsensä hitaalle ja tuskalliselle kuolemalle! 

Miehen vinkkinä kodinsisustukseen toisille miehille, hanki avopuoliso! Sisustus on nimittäin aivan jäätävän tylsää touhua, varsinkaan jos ei osaa hahmottaa asioiden yhteenkuuluvaisuuksia ja feng shuin kiertoa sisätiloissa. Toisena pointtina se, että puoliso, ainakin heterosuhteissa kokemusteni mukaan, homosuhteista ei mitään käryä, rymsteeraa asunnon joka tapauksessa itsensä näköiseksi ja yrittää salaa hankkiutua eroon itselleen epämieluisista asioista, kuten keltaisista muovilautasista, joista en perkele luovu!

Alla vielä yksi aivan fantastinen sisustuselementti aivan muualta kuin kotoani, parasta tässä on se, että kyseinen taulu antaa kivan joululahjavinkin kaikille höpönassuille.

Kuvassa vanha kunnon Ronnie, Yhdysvaltojen presidenteistä presidentillisin, Master of the Universe,  mainostaa röökiä, oheinen mainosjuliste ei valitettavasti ole kotonani, mutta hienohan tuo on kuin mikä. Itsehän en missään tapauksessa lähetä ystävilleni Chesterfieldiä joululahjaksi, vaan ihan sitä merkkiä mitä saan milloinkin tax free:stä halvimmalla. Tupakkatuotteiden antaminen joululahjana on merkki aidosta välittämisestä ja totaalisesta piittaamattomuudesta tervettä järkeä ja tutkimustietoa kohtaan. 

Teräsukat

Olisin voinut valita otsikoksi helpommin ymmärrettäven "Villasukat", mutta jätin tämän tekemättä koska olen jekku jätkä. Pienimielisille paremmin soveltuvan otsikon sijaan valitsin otsikoksi isoäitini käyttämän termin samasta vaatekappaleesta, ikävä kyllä syytä vaatekappaleen nimeen en ole ikinä ymmärtänyt, ellei sitten ennen vanhaan villasukkiin kätketty teriä jostain kumman syystä. Henkilökohtaisesti kätkisin terät mielummin helpommin saataville, kuten vaikkapa teipillä käsiin. Itsepuolustusta varten voi myös kanniskella mukanaan pesäpallomailaa, kunhan pitää mukana myös räpylää ja palloa jottei herätä epäluuloisuutta. Myös vasara menee, tällöin tulee pukeutua Remontti-Reiskaksi (Joka muuten humaltuu vanhan lehtijutun mukaan ensimmäisestä oluesta, kuten allekirjoittanutkin. Kädentaidoissa Reiska tosin vie pidemmän korren.).

Suosin teräsukkien hankkimista jonkun vanhemman sukulaisen tai vastaavan valmistamana, kaupasta hankkiminen on suomalaiseen kulttuuriin ja kristinuskoon sopimatonta (Unohtunut 11. käsky: Älä osta villasukkia kaupasta. Kristinuskonnottomien kohdalla vetoan yleiseen moraalikäsitykseen.). Jos soveltuvia henkilöitä teräsukkien valmistamiseen ei ole, voi joko tehdä itse tai pariutua sellaisen ihmisen kanssa jonka kautta saa lähipiiriinsä teräsukkia joululahjaksi valmistavan henkilön (Lähestulkoon sama juttu kuin pariutuessa on syytä tarkistaa tulevan puolison isän metsäomistukset ja terveydentila, ihan vaan puhtaasta mielenkiinnosta.). Tästäkin syystä pariutumisessa kannattaa harjoittaa äärimmäistä tarkkuutta, henkilökohtaisesti suosin nk. "aistinvaraisen valinnan menetelmää", jossa luotan biologian ohjaavan minut oikean ihmisen pariin (Toisin sanottuna kansankielisesti, jos se on nätti ja vaikuttaa kivalta, se on ihan hyvä mulle). Tämän seulan jälkeen tarkastetaan mahdollisen puolison sekundaariset ominaisuudet, eli vanhempien metsäomistukset ja terveydentila sekä mahdollisten teräsukkien kutomisen taitavien sukulaisten olemassaolo.

Kuvassa teräsukat kuvattuna jakkaran päältä, jakkara taasen on välttämätön kapistus kun taloudessamme asuu vain keskivertoisen hobitin pituisia ihmisiä. Teräsukissa on värinä harmaata, tummansinistä ja muita miehekkäitä värejä. Tämä on hyvä. Villasukissa on muutenkin hyvä harrastaa hillittyjä värejä ja kuviointeja, sillä villalanka + räikeät kuviot = epilepsiakohtaus. Lisäksi kansa kiihottuu raivon partaalle. Villasukat ovat niitä harvoja asioita joissa konservatiivisuus on kohtuudella hyvästä, muulloin se on ankkuri, joka vetää kansakuntaa hissukseen pohjaan.

Teräsukkia voi käyttää kotona salaa tai ulkoillessa, jos omistaa pelkät kesälenkkarit, tai jos ulkona on muuten vaan kylmä kuin Siperiassa. Töissä teräsukkia saavat pitää vain naiset, tämä ei varsinaisesti ole sovinistinen toteamus, koska tässä yhteydessä naiset saavat erivapauden asiaan, johon miehillä ei ole lupaa. Joku hiipuva hipster saattaa käyttää teräsukkia vapaalla ihan vaan näyttääkseen, mutta tämä on silkkaa väsynyttä perseilyä, kun kukaan ei jaksa juosta Flow-festareilla kymmenettä vuotta putkeen, sanoohan sen jo maalaisjärki, luonnonlait ja kosmos ja Berliini on hanurista, en ole menossa, enkä suosittele kenellekään, kun en ole koskaan käynyt.

Koirapeti

Ihmisillä on omituinen tarve hankkia kotieläimilleen tavaroita, vaikka minusta tuntuu että yleisesti tiedostetaan kotieläinten tuskin varsinaisesti tarvitsevan omistaa mitään. Tässä mielessä eläimet ovat ihmisiä viisaampia, sillä asioiden omistaminen harvemmin tekee ihmistä onnelliseksi, toisin kuin asioiden tavoitteleminen on varsinaisesti se juttu mikä pitää liikkeellä. Lemmikit kuitenkin joskus kiintyvät tiettyihin esineisiinsä, tai ainakin omistajiensa pikku, pikku mielissä näin pääsee tapahtumaan. Oli niin tai näin, lemmikkejä omaavilla immeisillä on tapana hankkia esineitä eläimilleen ja kuvitella omistusoikeuden olevan eläimillä (Joiden kuoleman jälkeen lemmikin omistajalla on 100-prosenttinen perimysoikeus, eikä edes valtio pääse ottamaan asiaan kuuluvaa siivuaan välistä, perhana!).

Tovi sitten ylimääräinen rahasumma poltteli taskujani (5€ + sen verran luottokorttivelaksi, minkä perse sillon kesti) ja päätin hankkia ostoimpulssien vaivuttamassa transsissa asioita lemmikeilleni (2 koiraa ja 1 madagasgarlainen mieshenkilö, joka on lemmikkinä omasta, vapaasta tahdostaan (HUOM! Tähän ei tosiaankaan liity mitään seksuaalista!)). Minulla oli myös varsinaista hankittavaa lemmikeille, kuten talviasuste koiralle ja lukulasit madagasgarlaiselle mieshenkilölle, mutta huonekalukaupassa iski pakottava tarve hankkia koirille peti, vaikka varsinaista tarvetta tälle ei ollut, tuli vaan tunne että tämä on saatava.

Koiranpetihän on varsinaisesti pelkkä lattialle, sopivaan kohtaan asetettava pienehkö patja, periaatteessa noin puolikkaan narkkipatjan kokoinen, tai vastaavan voi näppärästi askarrella vaikka äitiyspakkauksen patjasta. Yksinomaan koiranpedin vuoksi en kuitenkaan suosittele lisääntymistä, vaikka yhtenä lisäsyynä tämä voikin olla. Jos yövyttää vauvaa äitiyspakkauksessa (Pinnasängyt ovat helvetin kalliita.), ei kannata laskea koiraa sinne nukkumaan, ainakaan isoa. Joku fretti voisi kait mainiosti vauvan viereen mennäkin, ainakin koon puolesta.

Kuvassa huonekalukaupasta hankkimani koiranpeti, pedille on aseteltu vilttejä, koska pienet paskiaiset tykkäävät maata vain jollain yltiöpehmeällä. Koiranpedille on aseteltu koirien "omistamat" lelut, jotka luettelen nyt vasemmalta yläkulmasta alkaen: Iso Porkkana, Herra Porkkana, Pötkylä ja Papukaijapihdit. Varsinaisesti koirat eivät leiki papukaijapihdeillä ja säilytän niitä siivouskaapissa. Madagasgarlainen mieshenkilö ruksuttaa välillä pihtejä leikkisästi katsellessamme televisiota sohvalla. Minua hieman harmittaa että molemmat viltit ovat koiranpedillä, koska nyt joudun jopa pukeutumaan talvella sisällä kun tulee kylmä, enkä voi enää riekkua puolialasti käyttäen vilttiä viittana.

Koiranpedin hyviä puolia on se, että sitä voi hyödyntää koirien esineiden säilytyspaikkana, koirien nukkumapaikkana hyödyntämisen lisäksi. Sillä voi myös yövyttää paskakavereita baari-illan jälkeen, mikäli siis nukkumapaikkojen suhteen on käynyt inflaatiopeikko (Paskakaverit ovat kaverien kavereita, jotka ovat sinällään itselle puolituttuja, muttei ihan kaveristatuksen ansainneita henkilöitä.). Kivannäköisiä paskakavereita voi kanssa yövyttää viekussa, varsinkin jos ovat sellaista sukupuolta tai lajia mikä itseä kiinnostaa.

Naistenlaukkumainen lehtikori

Lehtikori on pieni, mutta oleellinen osa asunnon sisustusta; huolimatta sen funktiosta eräänlaisena roska-astiana, sitä tulee kuitenkin käytettyä suhteellisen tiheään tahtiin joten sitä on lähes välttämätön säilyttää näkösällä. Jos lehtikoria säilytettäisiin vaikkapa kaapissa, lehtien laittaminen saattaisi unohtua johtaen epämääräisiin lehtikasoihin pitkin pöytiä, lisäksi lehtiroskan asettamiseen menevä aika pitenisi huomattavasti (Mahdollisesti jopa puolella minuutilla!), mikä on jo ajatuksena kauhistus.

Itse olen joutunut hyväksymään nykyisen lehtikorini annettuna, koska vanhoilliseen ajatusmaailmaani ei sovi se, että mieshenkilö hankkisi lehtikorin johtuen siitä ettei jaksa ja muista että lehtikorit lasketaan kalustuksessa osittain "tilpehöörit"-osastoon ja miehethän eivät tilpehööriä hanki. Oman lehtikorini muoto on siis jokseenkin kyseenlainen, ainakin jos verrataan imagooni kovana naistenmiehenä ja nandrolonialfauroksena (Ko. imago voi olla myös puhtaasti mielikuvitukseni tuotetta, tosin sairas mieleni ei tunnista aina kuvitelman ja todellisuuden eroa, ei ainakaan minäkuvaa koskevissa asioissa.). Lehtikorin naistenlaukkumainen muoto saattaa aiheuttaa sen, että viedessä lehtiä saattaa harmillisesti leimautua miespuoliseksi kassi-almaksi (Jos lehtiä vie nainen, leimautuu vastaavasti naispuoliseksi kassi-almaksi.). Tällä ei ole suurtakaan merkitystä, mikäli on vahva itsetunto tai vastaavasti harrastuksena on tirvaista seitsemän Richterin huppelit vähintään kolmesti viikossa. Itsehän olen raivoraitis ja helvetin kova valehtelemaan.

Kuvassa lehtikorini, kivasti siinä tv-tasokaapin vieressä, jonka päällä puiset porot tarkkailevat asuntoni menoa ivallisina, mokomat paskiaiset. Lehtikori on asemoitu tarkasti olohuoneen pöydän viereen, jotta lehtiroskan pystyy siirtämään yhdellä kädellä pöydältä koriin ilman että tarvitsee nousta ylös. Lehtikorin paikka on siis likimain täydellinen ja se sattuu kohdilleen kuin holokaustin kieltäminen fanaattisen uusnatsin suuhun, mikä ei oikeasti varsinaisesti satu kenenkään suuhun kun kyseessä on hirvittävää paskaa. Jostain syystä olen ollut havainnoivanani edellämainituilla vempuloilla ajoittain tapana hokea tälläisiä juttuja. Samaan hengenvetoon vielä todetaan huonoon tieteeseen ja ksenofobiseen elämänasenteeseen vedoten ihmisten hengiltä kaasuttamisen olevan kuitenkin hyvä juttu, mistä tulee aiemman kuvotuksen päälle vielä entistä hämmentyneempi olo kuuntelijalle. Johtopäätös: älä puhu uusnatseille, älä kuuntele heitä, äläkä varsinkaan lue heidän juttujaan ikinä mistään.

Luettuasi siis tämän blogimerkintä loppuun tee seuraavaa: 1. Mikäli sinulla on lehtikori, älä lue enempää. Jos saan jostain kuulla että olet lukenut, haastan rosikseen. 2. Hanki lehtikori. Älä kiinnitä liikaa huomiota siihen, millainen se on. Älä katsele lehtikoreja mistään ennakkoon ja käytä huonekalukaupassa maksimissaan 10 minuuttia. 3. Aseta lehtikori hyvälle hollille, lähelle lehtien laskeutumisalustaa (Tunnetaan myös nimellä "pöytä"). 4. Nauti elämästä, elä antoisa, haureellinen ja riittävän pitkä nuoruus ennen kuin vakiinnut.  Päihdy ajoittain. Lemmi puolisoasi (Tai puolisoitasi jos monogamia ei satu olemaan juttusi. Jos ylipäänsä pariutuminen ei napostele, älä lemmi ketään.).