Ikkunat silmien alla, vol 2.

Näkökyvyn heikkemisen myöntäminen on kova paikka jokaiselle alfaurokselle, ja itsekin nöyrryin vasta kun yksityisautoillessani rupesin havaitsemaan liikenneopasteiden tekstit suurinpiirtein vasta siinä vaiheessa kun olin jo liian lähellä opasteita vaihtaakseni kaistaa. Nyt, oltuani noin reilut pari vuotta nelisilmänä, pystyy asiaan suhtautumaan jo kypsemmin, sillä paljon on virrannut vettä Tonavassa ja varmaan monessa muussa vähemmän saastuneessa virrassakin (Oikeasti, se on aika likainen virta. En uisi siinä.). Koska tosimies ei ole linssikkeitä silmämunaan ulkonäkösyistä työntävä hienohelma, silmälasit lienevät ainoa harkittavissa oleva vaihtoehto, jos siis haluaa nähdä. Tämäkin on suhteellinen asia ja asioiden näkemisessä utuisena on oma juttunsa.

Hankin siis tässä tovi sitten itselleni toiset lasit. En katsonut näkökykyni heikenneen entisestään, joten tein lasihankinnan ilman uutta näöntarkastusta. Silmälasihankinnassa valintaan vaikutti erikoisuuksien välttely ja tavallisuuteen ja keskiluokkaisuuteen hakeutuminen. Ikääntymisessä on myös se aivan loistava puoli, että tarve ihmisten tarpeettomaan mielistelyyn ja pyrkimys erityisyyden hakemiseen  vähenee. Siten menin tällä kertaa aika perinteisellä kehysmallilla.

Kuvassa uudet silmälasini. Kuvassa lasit näyttävät enemmän aatteen värisiltä, kuin ne näyttävät oikeasti luonnossa, siis käytettäessä. Punaisuus on siis lähinnä lasien sisärakenteissa. Kevyemmät lasit ovat raskaskehyksisiä mukavammat päällä, mikä ei välttämättä ole näin ihmistä päälleen asetellessaan, koska tämä riippuu täysin preferenssistä. Lasien vahvuuksien osalta toinen linssi on toista vahvempi, joten ensi kerralla hankin varmaan vittuillessani monokkelin, sillä kuka nyt löisi monokkelimiestä. Kuvan laseilla ei automaattisesti saa naista, mutta en sitten tiedä, millä laseilla saisi, paitsi tietysti monokkelilla. Oleellista kait että näkee. Näkeminen on hyvä, sillä välttyy monelta vaikealta tilanteelta.

Nykyisin olen käyttänyt vielä vanhoja, hipsterimpejä silmälasejani lähinnä urheillessa. Asiasta kivasti urheiluun rönsyillen, minulle sattui hetki sitten kaupunginvaihdos, mikä pakotti minut myös kuntosalin vaihtamiseen, mitä on sattunut aika ajoin, johtuen siitä että elämällä on kumma taipumus laittaa minut asumaan eri paikoissa. Innokkaana punttisalikävijänä voin kivasti vetää omanlaisensa yhtäläisyysmerkit kuntosaliharjoittelun ja uuden ihmisen kanssa rakastelun välille. Kun on ensimmäistä kertaa yhdynnässä jonkun ihmisen kanssa (siis kyse ei ole nyt neitsyyden/poikuuden menetyksestä, vaan uudesta yhdyntäystävästä), tilanne on hiukan sama kuin kävisi ensimmäistä kertaa eri kuntosalilla kuin millä tavanomaisesti käy; periaatteessa kaikki kyseiseen harjoituskertaan riittävät laitteet löytyvät, mutta ne ovat mahdollisesti hiukan erilaisia ja siten myös harjoituskierto ja tuntuma on erilainen. Kun tällä uudella kuntosalilla käy uudemman kerran, paikat ovat jo hiukan tutumpia ja siten myös empimistä on vähemmän ja kun palataan aiempaan vertauskohteeseen, eli yhdyntään, lempiminen on vastavuoroisesti tehokkaampaa. Suurimpana erona treenaamisen ja naiskentelun välillä on mahdollisesti se, että ensimmäisen kohdalla paras olo on oikeastaan jälkikäteen, kun taas toisen kohdalla itse suorituksen aikana. Näin ainakin isot pojat puhuvat.

Divaanivuodesohva ja pyykinpesukone; se, joka arvaa yhteyden, voittaa omakustanteisen liftausreissun Nakkilaan

Jotta koti on koti, eikä vain paikka missä käydään nukkumassa, se vaatii tiettyjä välttämättömyyskalusteita. Vuode on yksi tälläinen kaluste; nurkassa lojuvaa telttapatjaa, narkkipatjaa tai epämääräistä lehtiröykkiötä ei lasketa tässä yhteydessä vuoteeksi. Asustelen yksiössä, joten tavanomaisen vuoteen hankkiminen ei tullut tällä kertaa kysymykseen, samaisesta ensimmäisessä lauseessa mainitusta syystä. Vaihtoehdoksi valikoitui tästä syystä vuodesohva, ja koska divaani on sohvien Rolls Royce, Rolex ja Wayne Gretzky samanaikaisesti, sohvamalliseulan läpäisi ainoastaan divaanivuodesohva.  

Koska en jaksa kirjoitella uudelleen divaanisohvan ylivertaisuutta verrattuna tavanomaiseen sohvaan, linkkaan vaan aiemman kirjoitukseni divaanisohvasta tähän: 

http://mikonsisustus.blogspot.fi/2012/01/divaani.html. 

Lukekaahan sieltä, kuin sulaa kultaa injektoituna suoraan etuaivolohkoon. Divaani on hyvä. Divaanin päällä on varmasti joku saanut joskus rakkautta.

Kuvassa divaanivuodesohva ns. lepotilassa, ei siis nukkumavalmiina
jännityksessä. Värinä raikkaan ruskea. Tummat sävyt ovat syksyllä aivan
ihania. Divaanin taustalla näkyy aiemmin hyödynnetty ilmapatja,
joka toimi siis vuoteena vuodesohvaa odottaessa. Ilmapatja on yhä
täytettynä, koska jos tulee vieraita, sitä ei ehdi Erkkikään täyttää nopeasti,
mokomassa kun ei ole sähköpumppua, vaan täytön joutuu hoitamaan
fillarin pumpulla, kun en ole löytänyt tuohon paskiaiseen edes sopivaa
pumppua! Toimituksessa menee noin päivä. Note to all: hankkikaa vain
sähköpumpullisia varavuodeilmapatjoja, manuaalisesti täytettävät
ovat suoraan Luciferin pajasta. 

Säilytyslaatikollisessa divaanivuodesohvassa on se kiva piirre, että
omillaan asuva mieshenkilö voi jemmata sinne käyttölakanoidensa
kaveriksi koko vuodevaatestonsa, mikä on jotain, mikä ei kuntatalouden
reunaehdot ja Eurooppalainen viitekehys huomioonottaen onnistuisi
ikinä naishenkilöltä. Oleellista on jättää käyttölakanoiden ja puhtaiden
lakanoiden väliin reilu hajurako (Kuvainnollinen hajurako, omat
rauhasenihan erittävät hien sijaan Tabacin tuoksua, kuten monilla
muilla kypsään ikään ennättäneillä herrashenkilöillä). Yleisesti ottaen ja
koon puolesta, jos haju ei haittaa, divaanin säilytyslaatikossa voi hetken
aikaa säilöä vaikka ruumista. En tiedä miksi tälläinen tarve tulisi, mutta
maailma on sairas paikka.

Sohvan lisäksi sain vähän aikaa sitten pesukoneen, mikä on myös hyvä juttu, koska alushousujen ja T-paitojen kääntäminen nurinpäin ei jossain vaiheessa enää riitä peittämään dunkkua. Pesukoneelle määräytynyt tila kylpyhuoneessa määritti ainoaksi vaihtoehdoksi päältä täytettävän koneen ja tämä oli itseasiassa hyvä juttu, päältä täytettävä kone kun on ominaisuuksiltaan ylivertainen vaihtoehto. Jos minulle tulee vieraita, näytän ensimmäisenä tuliterää pesukonettani, sitten vasta täydellisesti yhteensopimatonta sekasikiösisustustani ja ainoaa huonettani.  

Jos joku lapsi joskus kysyy, mitä pesukone sanoo, vastaus on "Örrr...", mikä on muuten tismalleen sama asia mitä rantojen mies sanoo. Päältä täytettävä pesukone on minusta ja universumin mielestä parempi kuin sivulta täytettävä, koska sivulta täytettävää pesukonetta tyhjentäessä, on massiivisen empiirisen aineiston valossa täysin mahdoton tyhjentää niin, ettei vähintään kaksi vaatekappaletta putoa lattialle. Lisäksi päältä täytettävään koneeseen voi jemmata kivasti pyykkiä piiloon ilman että asunnossa vierailevat, täysin harhaisen mielikuvituksen ja ylisuurten odotusten tuotetta olevat kömöt näkevät kakkakalsareita. Myös tilan käytön suhteen päältä täytettävä pyykinpesukone on parempi, ellei sitten asu hobittilassa.

Kodin säilytyskalusteet

Uuteen kotiin muuttaminen tuo aina muassaan omat ongelmansa kalustuksen suhteen. Jos mukana muuttaa kömö, nykyiset kalusteet todennäköisesti ovat aivan täysin sopimattomia uuteen asuntoon ja siksi kaikki pitää laittaa uusiksi, luottolaitoksen johtajan myhäillessä ja taputtaessa alastomana karvaisia käsiään yhteen. Jos on kuitenkin niinkin onnekas tilanne, että mieshenkilö suorittaa muuttonsa vain itselleen, kuten spartalaispojat suorittavat agogensa (näillä kahdella asialla ei siis todellisuudessa ole minkäänlaista tekemistä keskenään.), silloin voi hommata juuri sellaisia kalusteita kuin huvittaa. Muuttaminen ei ole ikinä kovin halpaa ja kun sisustuksellinen silmä puuttuu todennäköisesti joka tapauksessa, päästään siihen päätelmään että kalusteita kannattaa hankkia random-tuttujen, kierrätyskeskusten ja nettipalstojen torien kautta. Tällä menetelmällä hankituilla kalusteilla harvemmin päästään kummoisempaan sisustukselliseen harmoniaan ja nirvanaan: yleensä sisustuksellinen lopputulema muistuttaakin seitsemänvuotiaiden rakentamaa hökkelimajaa, mikä on omiaan herättämään kömöissä äidinvaiston, suomeksi siis poikamiesmäinen sisustus on vetovoimatekijä.

Kun ihminen on purjehtinut elämän avovesillä yli kolme vuosikymmentä, kaikenlaista materiaa on välttämättä kerääntynyt mukaan matkan varrella, siis ihan tahtomattakin. Asunnon nurkkiin pinottuna tavarat eivät näytä kovin hyvältä ja tämä vaikeuttaa siivoamistoimenpiteitä huomattavasti. Kun siivoaminen on kuitenkin välttämättömyys (Kukaan ei tykkää epähygieenisistä hampuuseista, paitsi ehkä toiset epähygieeniset hampuusit. Kun epähygieenisenä hampuusina oleskelu mahdollisesti rajaa pariutumismahdollisuudet pelkästään epähygieenisiin hampuuseihin, tätä olotilaa kannattaa välttää katkeraan loppuun asti. Parisuhdemarkkinoilla kannattaa olla liikkeellä verkkojen kanssa, ei millään virvelillä.), kalusteita kannattaa hankkia aika piakkoin ja ihan säilytyksellisistä syistä johtuen.

Kuvassa vitriinikaappini, lasin takana ristallit ja viinastentekovälineet.
Alaosassa on kirjoja, tutkintotodistukset (monikossa, perkele), itse viinakset
ja jotain DVD:itä. Kuva on strategisesti rajattu niin, että kaapin viereinen
selvittämätön rojukasa näkyy vain vähän, samoin kuin kukaan ei saa ikinä
tietää miten paljon rojua on kaapin päällä. Muuttakaa itse kaksiosta yksiöön
niin, että kaikki löytää heti paikkansa. Niin ei vaan tapahdu. 

Kuvassa kierrätyskeskuksesta pelastamani yöpöytä tai pikkupiironki
tai miksikä ikinä tuollaista kutsutaan. Kunto ei ole ihan niin hyvä kuin
soisi olevan, mutta onpahan suurin piirtein samaa sävyä kuin melkein
kaikki muut kalusteeni, paitsi ettei lähelläkään. Yöpöydän päällisosassa on
valmiina komea skraidu, mikä on voinut syntyä siitä kun yöpöydän edellinen
omistaja on yrittänyt paloitella aviomiestään. Tämä on siis minun teoriani.
Toisaalta tällöin yöpöydän päältä löytyisi myös veriroiskeita siitä, kun
humalainen aviomies on puolustautuessaan tarttunut raivostuneen mantelinsa
puukkokäden ranteeseen ja samalla viiltänyt tätä käteen tämän pitelemällä
kokkiveitsellä. Näistä ei ikinä tiedä. Hullu maailma.

Näillä siis mennään nyt jonkin aikaa. Tuo yöpöytä/lipastojuttu on kyllä oikeasti aika paska, heitän sen varmaan ikkunan läpi, jos tulee kunnon rokkifiilikset. Toinen vaihtoehto on rappukäytävään paiskaaminen perheriidellessä, mutta kun asuu yksin, se ei ole kovin uskottavaa ja saattaa johtaa siihen että joutuu pehmeään huoneeseen juttelemaan mukavia lääkärisedän kanssa. Onneksi tuo lipasto maksoikin vaan vitosen, joten aivan sama.

Uuden kodin sydän

Uuteen asuntoon muutto elvytti sisäisen sisustajan, bloggarin ja maestron, sillä uusi asunto on aina uusi tyhjä kangas taiteilijalle, paitsi jos mukana muuttaa kömö joka tukahduttaa mahdollisuuden tähän. Yksin asuvan mieshenkilön ei oleteta osaavan yhdistellä värejä, eikä se haittaa sillä koko värien ja elementtien yhdistely on oikea värejä näkevien ja mukamas jostain sisustuksesta jotain ymmärtävien salaliitto, johon ei pidä tuosta vain antautua jos ei ole hyvää syytä, kuten mahdollisuutta ajoittaiseen paritteluun tai jos vaan on sellainen rakastunut tissiposki. Mikäli kaikki toivo on kuitenkin jo heitetty tai vaihtoehtoisesti mieli on lihaa vahvempaa (Se ei oikeasti ole.), sisustus kannattaa hoitaa itse, keneltäkään neuvoa kyselemättä ja ketään uskomatta. Näillä alkukaneeteilla siis itse aiheeseen, eli kodin pyhimpään.

Ne torspot jotka olettivat tämän kirjoituksen liittyvän keittiöön, hävetkää. Kodin sydän on nimittäin paskahuussi, sillä siellä ihminen voi toteuttaa itseään ja asumista koko rahan edestä, toisin kuin jossain hiton keittiössä, missä on erittäin hankala erittää kuona-aineita onteloistaan. Kolmioleipää voi työntää naamaan vaikka suihkussa käydessä, hygienia ennen kaikkea. Jos pitää valita huone, valitkaa aina WC.

Oma huussini on pieni mutta kompakti; toisaalta kun siellä ei vietetä aikaa kuin tovi kerrallaan, tämä riittänee ja kun asioijia ei ole yleensä muita kuin yksi, allekirjoittanut, tilaa on ihan hyvästi. 

Kuvassa suihkuverhoni, joka on sävyltään vaalea. Vaaleus kuulemma 
tuo avaruuden tunnetta, joten suosittelen sen hyödyntämistä sisustuksessa
 jos on astronautti, tai vaatetuksessa jos haluaa korostaa jotain ruumiinelintä. 
Suihkuverho on aivan pakkohankinta, ellei halua olla ihan lutraaja. Suihkuverhon 
pakkauksessa vesipisarat ja itse vesi olivat sinisiä, sinällään jännä että itse verhossa 
ne ovat vihreitä. Mahdollisesti verhon tehnyt henkilö on halunnut luoda mielikuvan 
happosateesta. Kuvassa WC-pönttö on luonnollisessa tilassaan, mitä voi häiritä 
ainoastaan asunnon asukkaan hiljaa hirttäminen.

Kuvassa juuri muuttaneen ja osan käytännön hyödykkeiden hankkimisesta
unohtaneen mieshenkilön pyykkipussi, pussista pilkistää hikiset, susirumat
lintusukat, joita voi käyttää ainoastaan salaa lenkillä tai salilla. Pyykkipussi
on ripustettu roikkumaan siihen kohtaan, mihin pitäisi saapua viikon
päästä pesukone, sillä keskiluokkaisuutta tavoittelevan henkilön habitukseen
ei sovellu pyykkituvissa lurkkiminen (toisin kuin lintusukat). Tosimiehet pesee
pyykkinsä ihan itse, eritellen pyykit värillisiin ja valkoisiin. Muita erittelyjä ei tarvita,
tai sitten omistetaan liian eksoottisia vaatekappaleita.

Kuvassa vessan pieni, harmaa polkuroskis, johon mahtuu kolme
pumpulipuikkoa, tyhjä WC-paperihylsy sekä käytetty tamponi (Tuossa
kuvasin siis vain roskiksen tilavuutta, on epätodennäköistä että olisi
menstruoivia kömöjä tai rehellisemmin kömöjä ylipäänsä käymässä jostain
tuntemattomasta syystä.). Polkimellinen pikkuroskis on pakkohankinta, jos
asuu asunnossa jossa on WC, tässä yhteydessä lasketaan jopa pelkällä viiden
litran ämpärillä varustetut asunnot mukaan. Roskis on syytä olla valmistettu
metallista, koska ne muoviset lentelee seinille kun niitä polkaisee.