Tanskalainen kauluspaita

Ihmisellä on hyvä olla tasoa jossakin asiassa, mutta ei kaikessa, koska se maksaa aikaa ja rahaa. Humpan juoni menee nimittäin vertauskuvainnollisesti samalla lailla kuin painissa, jos pistät vastaan kaverin jokaista liikettä, vedät itsesi piippuun ja häviät. Aivan sama juttu koskee panostamista tasoon, jos kaikki on harkittua ja hintavaa, se viekin sitten kapasiteetin kaikelta muulta. Tästä syystä pitää osata optimoida oleelliseen ja kaikki muu saakin olla luokatonta ja halpaa paskaa. Ei ne ihmiset kuitenkaan sitä hintaa tajua, kun ei niissä tavaroissa ole hintalappuja kiinni.

Oma tasoloikkani tapahtuu kauluspaidoissa ja niiden kohdalla oma valintani on toinen Pohjoismaa, nimittäin Tanska. Tanska on maa, jossa jokainen on oman elämänsä Nils Holgersson. Siellä ihmiset ovat helposti ruskettuvia vaaleita pellavapäitä, jotka tykkäävät vaaleasta leivästä ja Tuborgista jo lapsena. Tanska on samalla maa, jossa osataan tehdä kauluspaitoja. Näin se vaan on. Tanskalaiset kauluspaidat myös maksavat aika pirusti, mistä syystä pitää metsästää tarjouksia. Näin tein, ja tein myös hankinnan.

Kuvassa tanskalainen Bosweel & Sonsin kauluspaitani. Se on kaikin puolin hyvä, soma ja sievä. Sillä saa...maininnan kaverina, joka kulkee Bosweel & Sonsin kauluspaita päällään. Niin joo, paita on myös sininen. Kuvasta ei näy, mutta kauluksen sisäpinta on hiukan eri väriä kuin muu paita. Tässäkin on pikantti juttunsa. Tästä syystä en myöskään yleensä pidä kyseisissä paidoissa kravattia. Paita on hintavahko, ja jos käyttää kalliimpia paitoja, on kaveri jolla on ihan liikaa rahaa. Toki tämä on tulo- ja kustannustasoon nähden suhteellista, mutta silti. Tämä selkeästi ylimääräinen raha pitäisi käyttää mielummin hyväntekeväisyyteen, viinaan, lauluihin ja kömöihin. 

Kauluspaita on siistien vaatteiden DC-10, vahva perussuorittaja. Tästä syystä kauluspaidoissa on hyvä pitää jonkunlainen perustaso yllä, olkoonkin että valtaosa ihmisistä todennäköisesti rekisteröi vaan sen että ihmisellä on kauluspaita päällä, eikä mitään sen kummempaa. Jos on jonkun verran ylimääräistä ja halukkuutta satsata kauluspaitaan, hanki tanskalainen sellainen. Et kadu. Käytän itse ja suosittelen. Tanska on kuitenkin Pohjoismaa, tykkäävät varmaan syödä perunansakin keitettyinä, mikä on kunnollista. 

Reisitaskushortsit

Shoppailu on vähän sellaista hommaa, että sen tekeminen on hyvä optimoida ripeäksi silloin, kun raha ei polttele taskuja ja kun on hankkimassa hyödykkeitä, joiden hankkimisen kokee yleensä epämiellyttäväksi. Omalla kohdallani tälläinen hyödykeryhmä on vaatteet, mistä syystä on ihan helvetin loogista pitää puolittain pukeutumiseen pyhitettyä blogia (toinen puoli on yleistä perseilyä). Tästä syystä hankin vaatteita nopealla päätännällä, minkä osaltaan kyllä huomaa. Ensituntuma on kuitenkin yleensä se ainoa oikea tuntuma, turha sitä on hieroa. Joillakin on tarve hakea parasta mahdollista, mutta oikeasti sellaista parasta mahdollista ei ole, on vaan subjektiivisia mieltymyksiä. Jos hyväksyttävän raja ylittyy, nihkeiden hankintojen kohdalla se on siinä. Ei asia hieromalla parane.

Shortsikausi on Pohjolassa melko lyhyt, tästä syystä on melkolailla tontoa laittaa suuremmin rahaa kiinni shortseihin, saati investoida kalliimpiin malleihin. Toinen kriittinen virhe on hankkia sellaiset reisitaskuttomat shortsit, eli nk. lilliputtihousut. Nimi tulee siitä, että lilliputtihousujen käyttäjä saa itsensä näyttämään ihan Nils Holgerssonilta ja tälläistä ihmistä katsellessa jää vain odottamaan sitä, että Akka Kebnekaise ja muut villihanhet tulevat hakemaan hänet pois. Älä siis ole Holgersson, älä lähde hanhien matkaan (ne ruojat), äläkä käytä lilliputtihousuja. Kun shortseja tulee kuitenkin käytettyä vähän, ne kestää vuosikausia; jos löytyy hyvä malli, kannattaa hankkia muutamat samanmalliset ja eriväriset. Säästää kanssa aikaa, kun ei tarvitse arpoa vaatekaapilla.

Kuvassa hankkimani reisitaskushortsit, malli sama, väri eri. Ei mitkään lilliputtihousut. Sellaiset eivät sovi persjalkaisen ruumiinrakenteen omaavalle, eivätkä muutenkaan kenellekään, pl. sininen piippalakki päässä hanhien selässä matkustavat henkilöt. Istuvat hyvin ja ovat, noh, shortsit. Joskus perushyvä on riittävä ja sillä pärjää ihan kalkkiviivoille asti. Reisitaskut ovat kesällä oikeastaan ihan näpsäkkä olla, kun oleminen on muutenkin rennompaa ja mukaan tarvii afoja ja kaikkea muuta tarpeellista tavaraa.

Shortsien käyttämisessä on tärkeää hyödyntää se mahdollisuuden ikkuna, jonka lämmin sää luo. Sama teoria mahdollisuuden ikkunasta on laajennettavissa myös muille elämänalueille, kuten kömöihin. Humpan juoni on nimittäin sellainen, että omien tekemisten ja olemisen seurauksena aikajanalle avautuu tiettyjä ajankohtia, jotka ovat samalla mahdollisuuksien ikkunoita viettää hedonistisia hetkiä tiettyjen kömöjen kanssa. Jossain vaiheessa tämä on siis mahdollista tietyn kömön kanssa, toisessa taas enää ei. Sulkeutuneet mahdollisuuden ikkunat ovat luonteeltaan vähän sellaisia, että niiden perään itkeminen on aika turhaa, juna meni jo. Niissä uusissa avautuvissa ja nykyisellään auki olevissa ikkunoissa saattaa muutenkin olla paljon kivemmat pokat. Makuasioita, sanoi Musti kun muniaan nuoli.

Yliopistopaita

Vanhassa kirjassa sanotaan, että pöyhkeyden vievän perikatoon ja ylpeyden kulkevan lankeemuksen edellä. Tässä on vinha perä, vaikka osa vanhan kirjan jutuista, tyyliin kivitystuomio loskan roiskuttamisesta toisen Jaguarin päälle, on toki nykyaikaan sopimatonta. Nokka pystyssä kulkeminen on joka tapauksessa ei-ei. Kokonaan toinen juttu taas on itsetunto, itsekunnioitus ja sovelias ylpeys omista aikaansaannoksista. Jos vaikka käy jossain kaupungissa, sieltä saa ostaa tuliaisiksi T-paidan tai mukin, josta ilmenee että tuotteen omistaja on käynyt kyseisessä paikassa. Tämä on toki monesti myös tontoa, sillä yleensä nämä turistituotteet näyttävät justiinsa siltä, että niitä näkyy ainoastaan vyölaukkua ja sukkia sandaalien kanssa käyttävien ihmisten päällä. Periaatteellisella tasolla näin kuitenkin voi toimia, siis ostaa sen turistikrääsän. Paikalliset tykkää. Ne tuotteet jossain muualla tehnyt kaveri tykkää, virnistää ja suhisee kuin kanadanhanhi.

Ihmisten saavuttamat asiat, ja niistä koettu saavuttamisen tunne, ovat hyvinkin subjektiivisia kokemuksia. Yksi on ylpeä valmistuttuaan tutkintoon, toinen on ylpeä pestyään auton, kolmas on ylpeä kiivettyään ilman lisähappea ja kännissä K2:lle, neljäs on ylpeä siitä, että isillä on paljon rahhoo (mikä on kiistatta kovin saavutus edellä mainituista). Tässä ei ole sinänsä mitään väärää, jos onnistuu jossain, saa olla tyytyväinen, kunhan ei tukota muiden ihmisten some-feedejä aivan täysin sillä saavutuksellaan. Siksi on myös hyvä pitää mielessä että se onnistumisen taso ei tarkoita jollekin toiselle välttämättä mitään, pysyypähän nöyränä.

Blogistin yksi oma ylpeydenaihe liittyy koulutukseen, sillä vaikka se ei mennyt suunnitellusti, se meni silti ihan oikein. Oma subjektiivinen kokemus arvottaa yliopistotutkinnon korkealle, sillä siellä oppii kirjoittamaan sujuvasti paskaa ja puhumaan itsestään yksikön kolmannessa persoonassa joutuu tekemään useamman vuoden töitä sen päätepisteen eteen, ja sen jälkeen se homma vasta alkaakin, jottei tutkinto mene kankkulan kaivoon (muu elämä sitten meneekin). Tästä syystä, ja koska en nuorena ajatellut olevani yliopisto-materiaalia, pidän kovana juttuna sitä että kävin yliopistotutkinnon ja hommasin paidan todisteeksi siitä!

Kuvassa Kuopion Yliopisto-college-paitani. On melko ruma. On melko punainen. On melko Kuopio. Kyseinen opinahjo fuusioitui Joensuun vastaavan kanssa ennen valmistumistani, ja oli siten toinen tutkinto, jonka sain koulusta, johon en alunperin hakenut. On se silti kova, ja paidan arvohan vaan nousee, kun niitä ei enää valmisteta! Tästä syystä käytän paitaa yleensä takin alla koiraa kusettaessani.

Näitä tälläisiä aikaa kestämättömiä juttuja, eli tietynlaista muistojen memorabiliaa, tulee hankkia, vaikka ei siinä mitään järkeä sinällään ole. Niissä on kuitenkin juttunsa. Lapset voi sitten nauraa ja pitää sekä näitä tavaroita että vanhempaansa retrohenkisenä paskana. Kyllä se ehkä joskus muotiin taas tulee.

Afat

Kesä ja kärpäset, sanovat. Kevään saapuminen tarkoittaa valon saapumista takaisin Pohjolaan loputtoman syksyn ja yönmustan talven jäljiltä. Se tarkoittaa tiivistettynä sitä, että jos ei käytä apuvälineitä, joutuu siristämään silmiä niin maan perkeleesti, että on iso riski näyttää myyrältä. Kun silmiä ei kuitenkaan ole järkevöidä laseroida huonommin valoa vastaanottaviksi yksittäisen vuodenajan takia (muutenkin voi olla että joutuu mustasukkaisten miesten ajamana maanpakoon sellaiseen maahan, joka ei ole talvella kuin Mordorin käymälä), liiallisen valoisuuden ehkäisemiseksi on järkevä hankkia apuvälineitä.

Allekirjoittaneelle ikä teki tepposet (Tepponen on siinä määrin paska jätkä, että sen sukunimikin kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella) ja runteli silmät huonosti näkeviksi päältä parikymppisenä. En kuitenkaan taipunut kuin vasta siinä vaiheessa, kun ei tahtonut saada selvää tienviitoista kuin vasta melkein kohdalla. Tästä syystä sitä joutui hankkimaan silmälasit, ja kun kesällä pitäisi olla aurinkolasit, eli afat, niitä ei sitten tullutkaan hommattua, kun sellaiset vahvuuksilla olevat maksavat rahaa. Nyt kuitenkin talouden taantuman hetkillä tuli aika noudattaa vastasyklistä talouspolitiikkaa henkilökohtaisella tasolla, ja investoida afoihin. Kaikki voi pienissä mielissään miettiä sitä, että tässä käytettiin juuri kaksi kappaleellista tekstiä silkkaan paskanjauhantaa, kun itse asian olisi voinut ilmoittaa yhdellä lauseella.

Kuvassa uudet aurinkolasini, ovat oikein merkkiä. Merkki on kuulemma hyvä. Afat tummentavat näkökenttää, mikä on kesällä hyvä. Narkomaanit kuulemma käyttävät afoja laajentuneiden pupilliensa kätkemisesn, mikä on sillä lailla tontoa, että huumeiden käyttäminen on tymää. Lisäksi ihmisillä saattaa pistää silmään että on kaksvitonen ja on afat naamalla Hoplopin pallomeressä. Suonensisäisten käyttäjän tunnistaa myös siitä, että tämä kuumentaa lusikkaa sytkärillä kolmosen ratikassa.

Afoissa ulkonäöllä on aika suuri merkitys itse hyödykkeen varsinaisen funktion, eli näkökentän tummentamisen ohella. Siksi afoja hankkiessa on syytä olla vahva näkemys ja kömö mukana. Afoja tulee käytettyä yleisesti ottaen hiton paljon vähemmän kuin tavallisia laseja, joten ihan tästä syystä jälkimmäisiin kannattaa optimoida enemmän rahnaa. Tästä huolimatta afoihin on ihan hyvä myös panostaa, ne voivat tehdä sen viimeisen silauksen, mikä jää allekirjoittaneelta yleensä tekemättä johtuen alatyylisestä läpändeeroksesta.