Yliopistopaita

Vanhassa kirjassa sanotaan, että pöyhkeyden vievän perikatoon ja ylpeyden kulkevan lankeemuksen edellä. Tässä on vinha perä, vaikka osa vanhan kirjan jutuista, tyyliin kivitystuomio loskan roiskuttamisesta toisen Jaguarin päälle, on toki nykyaikaan sopimatonta. Nokka pystyssä kulkeminen on joka tapauksessa ei-ei. Kokonaan toinen juttu taas on itsetunto, itsekunnioitus ja sovelias ylpeys omista aikaansaannoksista. Jos vaikka käy jossain kaupungissa, sieltä saa ostaa tuliaisiksi T-paidan tai mukin, josta ilmenee että tuotteen omistaja on käynyt kyseisessä paikassa. Tämä on toki monesti myös tontoa, sillä yleensä nämä turistituotteet näyttävät justiinsa siltä, että niitä näkyy ainoastaan vyölaukkua ja sukkia sandaalien kanssa käyttävien ihmisten päällä. Periaatteellisella tasolla näin kuitenkin voi toimia, siis ostaa sen turistikrääsän. Paikalliset tykkää. Ne tuotteet jossain muualla tehnyt kaveri tykkää, virnistää ja suhisee kuin kanadanhanhi.

Ihmisten saavuttamat asiat, ja niistä koettu saavuttamisen tunne, ovat hyvinkin subjektiivisia kokemuksia. Yksi on ylpeä valmistuttuaan tutkintoon, toinen on ylpeä pestyään auton, kolmas on ylpeä kiivettyään ilman lisähappea ja kännissä K2:lle, neljäs on ylpeä siitä, että isillä on paljon rahhoo (mikä on kiistatta kovin saavutus edellä mainituista). Tässä ei ole sinänsä mitään väärää, jos onnistuu jossain, saa olla tyytyväinen, kunhan ei tukota muiden ihmisten some-feedejä aivan täysin sillä saavutuksellaan. Siksi on myös hyvä pitää mielessä että se onnistumisen taso ei tarkoita jollekin toiselle välttämättä mitään, pysyypähän nöyränä.

Blogistin yksi oma ylpeydenaihe liittyy koulutukseen, sillä vaikka se ei mennyt suunnitellusti, se meni silti ihan oikein. Oma subjektiivinen kokemus arvottaa yliopistotutkinnon korkealle, sillä siellä oppii kirjoittamaan sujuvasti paskaa ja puhumaan itsestään yksikön kolmannessa persoonassa joutuu tekemään useamman vuoden töitä sen päätepisteen eteen, ja sen jälkeen se homma vasta alkaakin, jottei tutkinto mene kankkulan kaivoon (muu elämä sitten meneekin). Tästä syystä, ja koska en nuorena ajatellut olevani yliopisto-materiaalia, pidän kovana juttuna sitä että kävin yliopistotutkinnon ja hommasin paidan todisteeksi siitä!

Kuvassa Kuopion Yliopisto-college-paitani. On melko ruma. On melko punainen. On melko Kuopio. Kyseinen opinahjo fuusioitui Joensuun vastaavan kanssa ennen valmistumistani, ja oli siten toinen tutkinto, jonka sain koulusta, johon en alunperin hakenut. On se silti kova, ja paidan arvohan vaan nousee, kun niitä ei enää valmisteta! Tästä syystä käytän paitaa yleensä takin alla koiraa kusettaessani.

Näitä tälläisiä aikaa kestämättömiä juttuja, eli tietynlaista muistojen memorabiliaa, tulee hankkia, vaikka ei siinä mitään järkeä sinällään ole. Niissä on kuitenkin juttunsa. Lapset voi sitten nauraa ja pitää sekä näitä tavaroita että vanhempaansa retrohenkisenä paskana. Kyllä se ehkä joskus muotiin taas tulee.