keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Tanskalainen kauluspaita

Ihmisellä on hyvä olla tasoa jossakin asiassa, mutta ei kaikessa, koska se maksaa aikaa ja rahaa. Humpan juoni menee nimittäin vertauskuvainnollisesti samalla lailla kuin painissa, jos pistät vastaan kaverin jokaista liikettä, vedät itsesi piippuun ja häviät. Aivan sama juttu koskee panostamista tasoon, jos kaikki on harkittua ja hintavaa, se viekin sitten kapasiteetin kaikelta muulta. Tästä syystä pitää osata optimoida oleelliseen ja kaikki muu saakin olla luokatonta ja halpaa paskaa. Ei ne ihmiset kuitenkaan sitä hintaa tajua, kun ei niissä tavaroissa ole hintalappuja kiinni.

Oma tasoloikkani tapahtuu kauluspaidoissa ja niiden kohdalla oma valintani on toinen Pohjoismaa, nimittäin Tanska. Tanska on maa, jossa jokainen on oman elämänsä Nils Holgersson. Siellä ihmiset ovat helposti ruskettuvia vaaleita pellavapäitä, jotka tykkäävät vaaleasta leivästä ja Tuborgista jo lapsena. Tanska on samalla maa, jossa osataan tehdä kauluspaitoja. Näin se vaan on. Tanskalaiset kauluspaidat myös maksavat aika pirusti, mistä syystä pitää metsästää tarjouksia. Näin tein, ja tein myös hankinnan.
Kuvassa tanskalainen Bosweel & Sonsin kauluspaitani. Se on kaikin puolin hyvä, soma ja sievä. Sillä saa...maininnan kaverina, joka kulkee Bosweel & Sonsin kauluspaita päällään. Niin joo, paita on myös sininen. Kuvasta ei näy, mutta kauluksen sisäpinta on hiukan eri väriä kuin muu paita. Tässäkin on pikantti juttunsa. Tästä syystä en myöskään yleensä pidä kyseisissä paidoissa kravattia. Paita on hintavahko, ja jos käyttää kalliimpia paitoja, on kaveri jolla on ihan liikaa rahaa. Toki tämä on tulo- ja kustannustasoon nähden suhteellista, mutta silti. Tämä selkeästi ylimääräinen raha pitäisi käyttää mielummin hyväntekeväisyyteen, viinaan, lauluihin ja kömöihin. 

Kauluspaita on siistien vaatteiden DC-10, vahva perussuorittaja. Tästä syystä kauluspaidoissa on hyvä pitää jonkunlainen perustaso yllä, olkoonkin että valtaosa ihmisistä todennäköisesti rekisteröi vaan sen että ihmisellä on kauluspaita päällä, eikä mitään sen kummempaa. Jos on jonkun verran ylimääräistä ja halukkuutta satsata kauluspaitaan, hanki tanskalainen sellainen. Et kadu. Käytän itse ja suosittelen. Tanska on kuitenkin Pohjoismaa, tykkäävät varmaan syödä perunansakin keitettyinä, mikä on kunnollista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti