Seniorineuleet

Kylmät säät pakottavat ihmisen pukeutumaan lämpimämmin, mutta ihan joka päivä ei jaksa eikä pysty panostamaan, vaan on vetäistävä jotain sellaista, mikä saa nuorenkin ihmisen muistuttamaan tyylillisesti rasiin kaadettua puuta. Huono maku ja laiskuus ovat luonnollisesti käännettävissä myös hyödyksi, sillä tyylitön pukeutuminen voi merkitä itsevarmuutta (on niin itsevarma, ettei välitä paskaakaan mitä on laittanut päälleen), voi saada ihmisen näyttämään vanhemmalta (mikä on kiistaton vetovoimatekijä, jos haluaa vedota kömöihin jotka pitävät sedistä) tai voi vedota hoivaviettiin (kömö tulkitsee rumat rytkyt osaamattomuudeksi pukeutua, mutta osaltaan myös tuntuu sympatiaa ja näkee piilevän potentiaalin, jos vaan pääsee itse hoitamaan puvustamisen). Näin ollen asioiden tekeminen väärin, voi olla samaan aikaan asioiden tekemistä oikein. Kysymys on perspektiivistä ja siitä, ettei pidä olla pessimistinen tissiposki.

Kutsuttakoon näitä ajoittain käyttämiäni neuleita seniorineuleiksi, koska yksikään nuori tai nuorekas ei niitä päälleen laittaisi. En ihan tarkkaan edes muista, olenko itse edes hankkinut kyseisiä vaatekappaleita itselleni, vai mistä ne ovat kaappiini kulkeutuneet. Vaatteilla on välillä tapana tehdä niin. Seniorineuleissa on vetskari keskellä, ja niitä onkin parempi käyttää vetskari auki, sillä näin vaatetusta voi vähän pelastaa pukemalla alle vähän paremman T-paidan ja äärimmäisessä hädässä seniorineule lähtee päältä kuin hauki rannasta.

Lähtökohtaisesti en käytä seniorinuoletta, jos uskon törmääväni yhtään keneenkään, vahinkoja toki sattuu ja aina ei jaksa kiinnostaa. Kotona norkoillessa tai toimistopäivänä seniorineule on hyvä ratkaisu, paitsi jos on töissä sellaisessa toimistossa jossa on muitakin ihmisiä, ja varsinkin jos ne ihmiset ovat sellaisia, joiden silmissä ei halua näyttää kaikkien peräkammaripoikien kultaiselta vasikalta (jos kielikuva ja mielikuva ei aukea, kts. Vanha Testamentti).

Kuvassa omistamani seniorineuleet petaamattomalla sängylläni, taustalla vihreän aluslakanan kanssa yhteensopimattomat pussilakanat sekä helvetin ruma runkopatjasänky. Vasemmanpuoleinen mustan neuleen reunoja reunustaa paksu pötkyläresori. Oikeanpuoleinen vaaleanruskea neule roikkuu päälle puettuna velttona kuin olkapäille heitetty viikon mädännyt ruumis. Neuleet ovat kuitenkin mukavat päällä, suojaavat kylmältä ja mikä parasta, ne saa äkkiä pois päältä, jos ihmisiä ilmaantuu äkisti paikalle. Molemmilla neuleilla saa helposti viisi vuotta lisää ikää ja helpot säälipisteet huonosta yrityksestä.

Sellainen ihminen, jolla on kaapissaan vain hyviä vaatekappaleita on loco tai vähintään ainakin tonto. Yleisesti ottaen elämää kannattaa elää sillä asenteella, että paras on vain kyllin hyvää; tämä ei kuitenkaan tarkoita jatkuvaa ylisuorittamista. Huonojen vaatteiden olemassaolo korostaa hyvien vaatteiden hyvyyttä. Jos pukeutuu aina hyvin, siitä tulee normi ja normista on siinä vaiheessa enää vaikea pistää paremmaksi. Jos pitää siis valita hyvän tasalaatuisuuden ja sen välillä että taso vaihtelee, mutta ei mene räkälukemiin ja pompsahtaa aina välillä pilviin, kannattaa valita jälkimmäinen, sillä se ainakin erottuu jollain lailla. 

Saunakynttiläiset

Sisustuksella on mahdollista luoda oikea tunnelma, jos vaan osaa. Se, mikä on oikea tunnelma riippuu aivan siitä mitä hakee. Omalla kohdallani iski hullu visio siitä, että sauna kaipaa kynttilöitä, sillä kömöt tykkäävät kynttilöistä, kynttilät ovat hyvä. Kynttilöitä poltellessa ei kannata miettiä sitä, että niistä irtoaa pienhiukkasia, eikä kynttilöitä kannata polttaa molemmista päistä. Pieni hämäryys on eroottista ja viettelevää; sauna on luonteva paikka tällaiselle sisustamiselle, sillä siellä ollaan valmiiksi alatsi. Rehellisyyden nimissä tässä kohtaa on hyvä myöntää itselleen ja universumille, että kynttilöiden asettamisesta saunaan on noin valovuoden matka siihen, että viettäisi siellä aikaa jonkun sellaisen kanssa jonka kanssa siellä haluaisi viettää aikaa, mutta pientenkin askeleiden ottaminen edesauttaa etenemistä, vaikka matka olisikin pitkä.

Kynttilöiden asettaminen saunaan tai ylipäänsä mihinkään ilman jonkinlaista kynttilänjalkaa olisi äärimmäisen tontoa, sillä tali tuskin lähtee lauteista ilman rälläkkää. Myös pitkien kynttilöiden käyttäminen tässä yhteydessä olisi torspoa touhua, sillä saunan kuumuus veltostuttaisi kynttilän. Fiskuinta on siis käyttää tuikkuja ja siihen soveltuvia kynttelikköjä, oma sisustussilmäni osui niihin Iittalan pieniin Kivi-tuikkutelineisiin. Sopivan pieniä, silti sopivan mötiköitä. Asettelun suhteen ajattelin heti ylälaudetta, jotta ei tulisi astuttua tuikkujen päälle.

Kuvassa tuikut valaistussa saunassa. Asettelu on varmaan aivan päin helvettiä ja tuikkuja tarvitsisi enemmän, mutta minä en olekaan mikään ranskalainen sisustussuunnittelija, eikä kukaan sellaista suoritustasoa minulta odotakaan. Ranskalaiset eivät kait edes harrasta pahemmin saunoja, paitsi Lyonissa. Parhaassa lykyssä paska asettelu herättää kömöissä hoivaviettiä, mikä voi sekin olla ihmisen vetovoimatekijöiden keskiössä. Vaalenpunainen kiulu ei satu tunnelmaan eikö feng shuihin yhtään, mutta ehkä saan joskus aikaiseksi hankittua paremman näköisen vastaavan. Iso ehkä.

Kuvassa sauna valaistuna niin, että saunan valo on pois päältä ja pesuhuoneen valo on päällä. Toimii, se joka on eri mieltä, on väärässä. Muutama tuikku lisää ja parempi asettelu, niin toimisi vielä paremmin. Roomaa ei kuitenkaan rakennettu päivässä, eikä saunaa sisusteta illassa. Vaaleanpunainen kiulu on hämärässä hiukan vähemmän törkeä, koska näin se näkyy huonommin kuin valossa.

Kuvassa sauna pelkässä tuikkuvalaistuksessa, vaatinee ainakin ne lisätuikut, jotta voi toimia, sillä sauna on pimeämpi kuin yömörön roskis. Sysipimeä soveltuu ehkä, jos on itsetunto alhaalla ja herkkä olo oman vartalonsa suhteen. Koska omassa kolmekymppisyydessäni ei ole kyllä ollut mitään herkkää, saati hienotunteista, harrastan mielummin 100 watin valossa heilumista keltereisilläni, kuin norkoilen yönpimeässä saunassa.

Jos aiot sisustaa tunnelmallisesti, kysy asiasta joltain, minäkin kysyin, tosin sovelsin ihan miten sattuu. Minun saunani, minun sääntöni ja säätöni. Jahka homma tulee valmiiksi elementtien suhteen, kirjoitan asiasta lisää. Asiassa menee ainakin muutama kuukausi, ellen sitten polta saunaa, sillä puulauteet ja kynttilät ovat helkkarin huono yhdistelmä paloturvallisuuden kannalta.

Mustat sukat

Pukeutumisen saralla jotkut asiat ovat klassikoita ja klassikot toimivat aina. Mustat sukat ovat tälläinen klassikkovaatekappale, ne merkitsevät pukeutumiselle samaa kuin Tom of Finland homoeroottiselle taiteelle. Mustia sukkia voi käyttää ihan minkä hyvänsä vaatekappaleen kanssa yhdessä, käytännössä ihminen ei tarvitsisi muunlaisia sukkia ollenkaan. Jotkut miespuoliset hifistelijät hankkivat asioikseen myös erilaisia sukkia, mikä on tässä yhteydessä tarpeetonta erilaisuuden hakemista ja hedelmäkakkupoikailua. Muuten saa tietysti olla ihan niin erilainen kuin huvittaa, kuten me kaikki olemme pohjimmiltaan.

Mustien sukkien mukaan on kehitetty termi "mustasukkaisuus", mikä ei sinällään kuvaa kyseistä erinomaista vaatekappaletta ollenkaan ja on muutenkin suhteellisen tontoa touhua. Ainoa järki asiassa on tietenkin sellainen perusmarkkina-arvon käsite, sillä toisen ihmisen kanssa parisuhteessa olemisen yksi merkittävä hyötypuoli on yleensä se, että useampien kanssa pyöriminen samaan aikaan herättää vähän hämmennystä ja yhden kanssa oleessa saavuttaa tietyn ekslusiivisuuden, eli saa jotain mitä kukaan muu ei saa, kun kuuluu tähän kahden ihmisen yksityiskerhoon. On toki eri asia, jos on yhdessä katsottu ja sovittu, että järjestely toimii paremmin jotenkin toisten.

Mustat sukat on hyvä, kömöillä ei ole sen suurempaa näkemystä mustista sukista, joten niillä kannattaa mennä. Mustat sukat hämäävät vastustajan sivuttaisliikkeeseen, jolloin voi joko pinkaista pakoon tai hyökätä. Kukaan ei osaa varautua mustiin sukkiin, ei edes tulli, poliisi, rajavartiolaitos, kaksi ambulanssia, sotilaspastori, lähijunassa pilkkivä karhumies, eikä varsinkaan salainen ihailun kohde. Mustien sukkien käyttäjä voi huoletta pysyä erossa arkipäivän tontoilusta ja logiikan ulottumattomissa olevista ilmiöistä, kuten yhden henkilön otannalla suoritettuun, vahvasti yleistävään empiiriseen tutkimukseen ja tätäkin vahvempaan perstuntumaan perustuvasta alkoholipoliittisesta keskustelusta.

Kuvassa vast'ikään hankkimani mustat sukat kuvattuna vihreää lakanaa vasten, mikä ei näytä kuvassa muuten yhtään vihreältä, luojan kiitos oikeassa kulmassa näkyvä sininen pussilakana sentään näyttää siniseltä. Kyseinen pussilakana on muuten parasta ikinä, se on juomutettu valmiiksi, joten sitä käytettäessä ei tarvitse paljon huolehtia rypyistä ja silittämisistä, mitä en tasan tarkkaan tee petivaatteille muutenkaan. Kyseiset mustat sukat ovat varreltaan ehkä hiukan pitkät, mutta jos tulee tilanne jossa sukat voisivat näkyä kokonaan, osaan livauttaa ne housujen kanssa salavaivihkaa jalasta yhdellä liikkeellä.

Mustat sukat ovat ei helppo, vaan varma valinta, eikä sillä tavalla varma valinta, että näyttäytyisi tylsänä ihmisenä, jos käyttää mustia sukkia. Ihminen ei ylipäänsä voi omistaa liikaa mustia sukkia, mikä on harvinaista, kun kaikkia muita vaatekappaleita voi helposti omistaa liikaa, varsinkin kenkiä. Äskeinen lausahdus todennäköisesti sulki aika monta mahdollisuuden ovea, mutta niistä käymisestä ei muutenkaan ollut takeita.

Lompsa

Miehen ei pidä ikinä hankkia itse itselleen lompakkoa, tähän lopulliseen totuuteen törmäsin hankittuani itselleni lompakon. Vanhassa lompakossa ei sinällään ollut mitään suurempaa vikaa, lukuunottamatta lähes irti revennyttä läpinäkyvää ajokorttitaskua. Loin siis itselleni tarpeen hankkia uuden lompsan ja vastoin tervettä järkeä ja omia opetuksiani, päätin tehdä hankinnan omin päin, mikä oli epic fail. Mieshenkilön on nimittäin täysin mahdoton huomioida kaikkia ominaisuuksia, mitkä tekevät lompakosta hyvän lompakon. Ideaalitilanne on se, että valitsemisen lisäksi joku kömö myös ostaa lompakon, koska siinä säästää rahaa.

Omalla kohdallani virhe kävi siinä että otin mallia aiemmasta lompakostani ja hankin vielä vähän pienemmän mallin, vaikka nykyinenkään ei tahdo oikein riittää koon puolesta. En tiedä, mikä logiikka tässä taustalla oli, mahdollisesti tarpeeni tehdä päätökset nopeasti vaikutti osaltaan asiaan. Saatoin myös haluta olla iso poika, joka itse ostaa lompakkonsa, mikä on vaan typerää kohtalon uhmaamista.

Yleensä olen käyttänyt mustia nahkalompsia, mutta nyt siirryin ruskeaan nahkaan, koska olen kohta fyysisesti ja monessa mielessä myös henkisesti hopeakettu. Ruskea nahka vaatii varttuneisuutta ja sen myötä tullutta itsevarmuutta, mikä eroaa huomattavasti hullun nuoruuden itsevarmuudesta, mikä taasen kumpuaa siitä, että on vähän tonto eikä ymmärrä riskejä. Kuningas Salomon käytti vanhoina päivinään ruskeaa nahkalompsaa, samoin kuin kardinaali Richelieu, joka oli oikeastaan ihan joviaali kaveri, vaikka olikin osaltaan synnyttämässä termiä "kardinaalivirhe".

Kuvassa uusi lompsani. Lompakkoon on laitettu kaikki pakolliset kortit, jutut ja prujut, ja kuten kuvasta näkyy, on aika hiljaista sen suhteen että lompsa pysyisi muodossaan. Lompsa on tällöin liian suuri, että sen saa mahtumaan farkkujen takataskuun järkevästi, mikä ei ole hyvä, vaikka valtaosan ajastaan lompakko viettää povitaskussa. Saatan ehkä ottaa muutaman kortin pois. Ehkä.

Kuvassa lompsa esimerkinomaisesti avattuna. Hyvässä lompsassa on vähintäänkin yksi läpinäkyvä korttitasku ajokortin vilauttamista varten ja paljon paikkoja korteille. Lompsan vasen puoli kääntyy ympäri ja siellä on lisää korttipaikkoja, mikä on hyvä, koska nykyään maksetaan muovilla. Minua hieman hämää se, että miksi lompakossa on korttipaikkoja ja taskuja enemmän kuin kannattaa, jotta lompakon saa järkevästi kiinni, mutta turha asiaa on kait kyseenalaistaa, kun en ole mikään lompakonsuunnittelija. Joskus on vaan luotettava toisten logiikkaan.

Palapeiliseinä

Onnistunut pukeutuminen vaatii itsensä tarkastelua heijastuksesta ja siten onnistunut pukeutuminen vaatii tuotoksen tarkastelua peilistä. Väitän, että rantojen miehillä olisi huomattavasti vähemmän rähjäisempi habitus, jos siltojen alle olisi asennettu peilejä. Peili on funktionaalinen sisustusartikkeli ja lisäksi sillä saa myös luotua ilmettä kotiin. Vanha sananlasku sanoo, että silmät ovat sielun peili. Tästä syystä en pidä ihmisten katsomisesta silmiin, koska se ei kuulu kenellekään, miltä minun sieluni näyttää, ei edes minulle itselleni.

Pienempien peilien lisäksi kodissa on hyvä olla isompi peili, jotta pystyy tarkastelemaan itseään kokonaisuudessaan. Suuremmat peilit maksavat yleensä mansikoita ja raamiensa painon vuoksi niiden asentaminen seinälle vaatii vähintään vähintäänkin ratakiskojen asentamisessa käytettäviä pultteja tai sementtiä. Tämän vuoksi suurempi peili on hyvä rakennella pienemmistä palapeileistä, sillä ne ovat kevyitä ja helppoja asentaa. Ainoana miinuksena on se, että palapeilejä ei paljoa irrotella ilman muutaman palan rikkoontumista ja maalien ja puolen seinän repimistä irti, mutta tämä on vaan se kuuluisa humpan juoni. Jatkova kalusteiden ja sisustuselementtien muuttelu on muutenkin työlästä ja itsensä rasittaminen huvikseen on tontoa.

Palapeilin ominaisin sijoituspaikka on eteinen, sillä se on erityisesti se paikka, jossa itsensä tarvitsee nähdä kokonaisena. Kömöt kait tykkää isommista peileistä myös kammareissa, kun tykkäävät nähdä itsensä pukeutuneena eri asusteisiin, mutta jostain syystä en itse laittaisi palapeiliä kammariin. En selvennä miksi, minulla on vaan asiasta vahva tuntuma. 

Kuvassa palapeilini seinälle asetettuna, kooltaan massiivinen kuin barokkiajan kikkaraperuukki. Peili tuo tilaan avaruutta ja valoa, meininki on tilan tuntuman suhteen kuin Versaillesin palatsissa, paitsi paikalla on vähemmän monarkkeja, noita useamman sukupolven kestäneen sisäsiittoisuuden lopputulemia. Peilistä näkee itsensä kokonaisena ja sen avulla ehtii varautua lonkkaheiton suorittamiseen, jos ninja kiipeää selkäpuolelta niskaan.

Palapeilejä voi asennella vekkulisti myös salmiakkikuvioon, tosin tässä on hyvä olla käytössä hyvä vatupassi tai tulee vinot salmiakit. Palapeiliä ei myöskään välttämättä kannata asennella itse, varsinkaan silloin jos kädet tärisee kuin mandoliinikrapulan (se krapula, jossa kädet tärisevät siihen malliin, että kun syliin heittäisi mandoliinin, heti alkaisi country raikamaan) kourissa olevalla myyntitykillä. Tällöin kannattaa pyytää apua joltain tyypiltä, joka ei ota avusta rahakorvausta, vaan jeesaa ystävyyden, yhteistyön ja avunannon hengessä. 

Walk of shame-vaatetus

Ihmiselämässä, varsinkin sen bachelor-vaiheessa eikä kovin mielellään sen ulkopuolella, tulee ajoittain eteen hetkiä, jolloin on suoritettava walk of shame, eli suomeksi häpeäkävely. Termi itsessään liittyy käsittääkseni enimmäkseen niihin tilanteisiin, kun ollaan illalla radalla ja päädytään tovin kestävän lohtuläheisyyden hengessä yökylään jonkun ihmisen luokse. Laventaisin termiä kuitenkin sen verran, että se kattaa myös ne tilanteet, kun käydään pitkän, kostean illan jäljiltä nukkumassa kaverin eteisen matolla ja lähdetään aamusella auringonpaisteiseen huomiseen, jossa lapset leikkivät pihalle ilakoiden ja kunnolliset ihmiset viettävät arkea tai normaalia vapaapäivää. Kulkiessa edellisen päivän vaatteet päällä ja peseytymättömänä pitkin katua tai istuessa julkisessa kulkuvälineessä, kaiken tämän yhteisvaikutuksena olotila on kuin ydinjätteellä joka kaipaa kuparivaippaan kiedottuna pääsyä Olkiluodon monttuun. Ainoana lohtuna on tieto siitä, että olotila paranee jahka pääsee kellistämään pään kotisohvalle ja pesemään edellisillan synnit pois rikkihapolla, sillä vesi ja saippua ei aina vaan riitä.

Walk of shame:ihin sinällään ei ole lääkettä, niitä on oikeasti hyvä olla, jottei tule tunnetta että syrjäytyy. Perinteisenä etelä-kymenlaaksolaisena vanhenemiseni on kasvattanut samalla suuresti hätäisyyden ja hötkyilyn määrää, joten noin tunnin istuminen kotona sohvalla saa aikaan olotilan siitä, että jos tähän jäisin, kukaan ei huomaisi, ja siitä syystä tuntuma syrjäytymisestä on pidettävä kaukana. Välillä pitää kävellä ja hävetä itseään. Häpeä on hyvä. Ainoa varsinainen lääke häpeäkävelyiden aiheuttaman häpeän määrään, on onnistunut ilta ja oikein pukeutuminen. Kun onnistuneen illan luominen ei varsinaisesti kuulu tämän blogin aihealueisiin, en mene siihen, sen sijaan käsittelen häpeän vähentämistä pukeutumalla oikein.

Ensinnäkin kannattaa olla pukeutunut suht' hyvin, muttei liian hyvin. Jos laittaa ykköset ylle, ei varmaan päädy jänniin paikkoihin yöksi, asia on näin. Joka on eri mieltä, on väärässä. Lisäksi vaatetuksen tulee olla kohtuuhyvin kuosissaan pysyvää, italialaiset silkkipaidat kannattaa siis jättää kotiin, tai tarkemmin kauppaan, koska silkki on helkkarin epäkäytännöllinen materiaali niin pesemisen kuin hoitamisen kannalta. Mikään ei kieli paremmin walk of shame:sta, kuin ryppyinen kauluspaita päällä. Olen koonnut alla olevaan kuvaan esimerkinomaisen kokoelman häpeäkävelyyn soveltuvasta vaatetuksesta mieshenkilölle. Oma valintani walk of shame-asustukseksi on farkut, kauluspaita ja pilkutakki, sillä kyseisillä vaatteilla voi viettää menestyksekkään illan, kauluspaita tuo arvoa siinä määrin, että häpeä ei näy liikaa ulospäin ja pikkutakki peittää kauluspaidan rypyt.

Kuvassa walk of shame-esimerkkivaatetus. Henkarissa roikkuu farkut, jotka ovat sellaiset slim fit-tyyppiset, muttei pillifarkut, koska sellaiset eivät sovi miehille. Nuo ovat joustavaa kangasta, se on hyvä, koska se ei juuri rypisty, ideaalinen materiaali häpeäkävelylle. Paita on tummansininen kauluspaita ja kraka on musta. Ei mitään käsitystä sattuvatko yhteen, varsinaisesti en ole oikeasti käyttänyt kyseisen paidan kanssa ravattia. Ravatti on kuitenkin yleisesti hyvä, kömöt tykkää ravateista ja siksi ravattimies pääsee yökylään. Tämän vuoksi jos ei ikinä käytä ravattia, on todennäköisimmin aika tonto. Ravatti itsessään on levenevää mallia, jonka uskon tulevan jossain vaiheessa takaisin muotiin, ja siksi en sorru kapeisiin ravatteihin. Pikkutakki on musta pikkutakki, kauluksen pielessä on puolueen merkki, kuten aina, koska on nihkeää jos ei tunnusta väriä.

Elämä ilman ajoittaista häpeää on kohtuullisen haaleaa ja koko ajan ei voi onnistua. Itse häpeän itseäni lyhyinä hetkinä lähes päivittäin, mutta tämä on vaan hyvä, sillä se pitää jalat maassa ja yritteliäänä. On täysin eri asia taas lannistua ja hävetä itseään muiden silmissä, sillä Tapio Rautalapiota vapaasti lainaten, pitää olla nöyrä, muttei nöyristellä. Walk of shame:n aikana koettu häpeä on pohjimmiltaan voitonhäpeää.

Vesiklosetti

Otsikon hienostelevasta nimestä huolimatta, tämänkertainen kirjoitus ei tule olemaan kovinkaan hienosteleva, sillä tällä kertaa käsitellään suomeksi paskahuussia. Huussi on kodin sydän. Näytä minulle ihmisen vessa, niin kerron millainen ihminen on kyseessä. Tästä syystä olen pyrkinyt pitämään oman WC:ni kohtuullisen siistinä ja koruttomana, mutta kuitenkin sellaisena, että siinä on muutama huomion kiinnittävä yksityiskohta. WC:n koruttomuus ei tosiaankaan johdu siitä, että en ole laiskuuttani, saamattomuuttani ja sisustuksellista osaamattomuuttani saanut aikaiseksi hommattua sinne mitään. Kyseessä on kuitenkin se huone, jossa tehdään tarpeet, herra paratkoon.

Miehen vessan kuuluu näyttää normaalilta, siellä ei kuulu olla mitään erikoista, sillä erikoisuudet vessassa ovat miehisyyden vastaisia. Perusasiossa pysyminen on hyvä. Luonnollisesti on täysin eri asia, jos taloudessa asustaa myös kömö, sillä silloin WC on sisustuksellisesti muiden asunnon huoneiden tavoin menetettyjen mahdollisuuksien tyyssija. Toisaalta on miehenä vessaa ei kuulu kummemmin sisustaa, asia on aika se ja sama.

Kuvassa WC ovelta kuvattuna, alareunassa pikkuroskis, jollainen kuuluu olla joka vessassa, aivan kuten viikset yli viisikymppisellä miehellä. Minulla on aina kaksi käsipyyhettä roikkumassa, koska niitä kuuluu olla vähintään kaksi, vaikka asuisikin yksin. En aio selventää tätä. Nyt vuorossa ovat siniset pyyhkeet, minulla on myös keltaiset, sekä sellaiset kuvalliset. Käsipyyhkeitä ei pidä ostaa itse, vaan ne saadaan aina joltakulta lahjaksi. Aina joku kuitenkin hankkii käsipyyhkeitä, mikä on hyvä, koska niitä ei voi ostaa itse. Lavuaarin päällä on kotimaisittain mustikanmakuista käsisaippuaa, sekä käsidesiä, jos iskee joku tautiepidemia.

Kuvassa WC toisesta suunnasta ovelta kuvattuna. Vessassa on puupanelointi joka puolella, mistä minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista näkemystä. Vaaleansiniset kaakelit seinällä ovat ehkä hieman tylsät, mutta kaikki asiat eivät vaan voi olla räiskyviä. WC-kalusteet ovat aika normaalit WC-kalusteet, kait. Jokaisella varteenotettavalla bachelor-miehellä on naiskalenteri jossakin, itse olen sijoittanut sellaisen huussiin. Omassa kalenterissani rouvat ovat hieman varttuneempia ja eivät yhtään minun tyyppiäni, mutta naiskalenteri on kuitenkin naiskalenteri. Naiskalenteri seinällä tekee henkisesti keskenkasvuisen jolpin, tai sitten pahan pojan. Kömöt salaa tykkäävät niin henkisesti ei-niin-varttuneista Peter Paneista kuin pahoista pojistakin, vaikka julkisesti naiskalentereita paheksuvatkin. 

Kuvassa pöntön yläpuolella oleva kaappi, josta olen tehnyt lääke- ja hajustekaapin. Kaapin päällä on nenäliinoja, sillä ne liittyvät luontevasti sairastumiseen ja lääkkeisiin. Joku koripalloilijan pituinen voisi ehkä kolauttaa istuessaan pään kaappiin, mutta kaltaiseni Nick-Nack ei. Kaappi on vessanseinäkaapiksi aika iso, mikä on sinänsä ihan hyvä, sinne mahtuisi tarvittaessa vaikka antiikin kreikkalainen torsopatsas, siis hyvinkin raajoista typistetty sellainen.

WC: sisustukselliset elementit kiteytettynä ovat pelkistetty ilme, kalustukselliset perusasiat ja siisteys. WC:n ei tarvitse olla niin siisti, että siellä voi syödä, sillä ajatus vessassa syömisestä on kuvottava, kun huoneen funktio on aivan toinen. Muutoin vessassa olisi tilaa jääkaapille ja pienelle pöydälle.