Walk of shame-vaatetus

Ihmiselämässä, varsinkin sen bachelor-vaiheessa eikä kovin mielellään sen ulkopuolella, tulee ajoittain eteen hetkiä, jolloin on suoritettava walk of shame, eli suomeksi häpeäkävely. Termi itsessään liittyy käsittääkseni enimmäkseen niihin tilanteisiin, kun ollaan illalla radalla ja päädytään tovin kestävän lohtuläheisyyden hengessä yökylään jonkun ihmisen luokse. Laventaisin termiä kuitenkin sen verran, että se kattaa myös ne tilanteet, kun käydään pitkän, kostean illan jäljiltä nukkumassa kaverin eteisen matolla ja lähdetään aamusella auringonpaisteiseen huomiseen, jossa lapset leikkivät pihalle ilakoiden ja kunnolliset ihmiset viettävät arkea tai normaalia vapaapäivää. Kulkiessa edellisen päivän vaatteet päällä ja peseytymättömänä pitkin katua tai istuessa julkisessa kulkuvälineessä, kaiken tämän yhteisvaikutuksena olotila on kuin ydinjätteellä joka kaipaa kuparivaippaan kiedottuna pääsyä Olkiluodon monttuun. Ainoana lohtuna on tieto siitä, että olotila paranee jahka pääsee kellistämään pään kotisohvalle ja pesemään edellisillan synnit pois rikkihapolla, sillä vesi ja saippua ei aina vaan riitä.

Walk of shame:ihin sinällään ei ole lääkettä, niitä on oikeasti hyvä olla, jottei tule tunnetta että syrjäytyy. Perinteisenä etelä-kymenlaaksolaisena vanhenemiseni on kasvattanut samalla suuresti hätäisyyden ja hötkyilyn määrää, joten noin tunnin istuminen kotona sohvalla saa aikaan olotilan siitä, että jos tähän jäisin, kukaan ei huomaisi, ja siitä syystä tuntuma syrjäytymisestä on pidettävä kaukana. Välillä pitää kävellä ja hävetä itseään. Häpeä on hyvä. Ainoa varsinainen lääke häpeäkävelyiden aiheuttaman häpeän määrään, on onnistunut ilta ja oikein pukeutuminen. Kun onnistuneen illan luominen ei varsinaisesti kuulu tämän blogin aihealueisiin, en mene siihen, sen sijaan käsittelen häpeän vähentämistä pukeutumalla oikein.

Ensinnäkin kannattaa olla pukeutunut suht' hyvin, muttei liian hyvin. Jos laittaa ykköset ylle, ei varmaan päädy jänniin paikkoihin yöksi, asia on näin. Joka on eri mieltä, on väärässä. Lisäksi vaatetuksen tulee olla kohtuuhyvin kuosissaan pysyvää, italialaiset silkkipaidat kannattaa siis jättää kotiin, tai tarkemmin kauppaan, koska silkki on helkkarin epäkäytännöllinen materiaali niin pesemisen kuin hoitamisen kannalta. Mikään ei kieli paremmin walk of shame:sta, kuin ryppyinen kauluspaita päällä. Olen koonnut alla olevaan kuvaan esimerkinomaisen kokoelman häpeäkävelyyn soveltuvasta vaatetuksesta mieshenkilölle. Oma valintani walk of shame-asustukseksi on farkut, kauluspaita ja pilkutakki, sillä kyseisillä vaatteilla voi viettää menestyksekkään illan, kauluspaita tuo arvoa siinä määrin, että häpeä ei näy liikaa ulospäin ja pikkutakki peittää kauluspaidan rypyt.

Kuvassa walk of shame-esimerkkivaatetus. Henkarissa roikkuu farkut, jotka ovat sellaiset slim fit-tyyppiset, muttei pillifarkut, koska sellaiset eivät sovi miehille. Nuo ovat joustavaa kangasta, se on hyvä, koska se ei juuri rypisty, ideaalinen materiaali häpeäkävelylle. Paita on tummansininen kauluspaita ja kraka on musta. Ei mitään käsitystä sattuvatko yhteen, varsinaisesti en ole oikeasti käyttänyt kyseisen paidan kanssa ravattia. Ravatti on kuitenkin yleisesti hyvä, kömöt tykkää ravateista ja siksi ravattimies pääsee yökylään. Tämän vuoksi jos ei ikinä käytä ravattia, on todennäköisimmin aika tonto. Ravatti itsessään on levenevää mallia, jonka uskon tulevan jossain vaiheessa takaisin muotiin, ja siksi en sorru kapeisiin ravatteihin. Pikkutakki on musta pikkutakki, kauluksen pielessä on puolueen merkki, kuten aina, koska on nihkeää jos ei tunnusta väriä.

Elämä ilman ajoittaista häpeää on kohtuullisen haaleaa ja koko ajan ei voi onnistua. Itse häpeän itseäni lyhyinä hetkinä lähes päivittäin, mutta tämä on vaan hyvä, sillä se pitää jalat maassa ja yritteliäänä. On täysin eri asia taas lannistua ja hävetä itseään muiden silmissä, sillä Tapio Rautalapiota vapaasti lainaten, pitää olla nöyrä, muttei nöyristellä. Walk of shame:n aikana koettu häpeä on pohjimmiltaan voitonhäpeää.