Miesten alushousupukeutuminen

Olen mielessäni kierrellyt miesten alushousuista bloggaamista kuin kissa kuumaa puuroa ja nyt on sen aika. Miesten pukeutuminen saa mielestäni mielellään olla monipuolista, mutta alusasujen suhteen olen tietyssä mielessä äärimmäisen jyrkkä: vain tiukkalahkeiset bokserit ovat hyväksyttäviä (ei kuitenkaan niin tiukkalahkeiset että jalat muuttuvat violeteiksi verenkierron vähäisyydestä johtuen). Tiukkalahkeiset bokserit ovat esteettiset, hyväntuntuiset käytettäessä ja muutenkin hyvät. Perustelen kielteisen kantani muihin alusasuihin yksi alushousumalli kerrallaan.

Löysälahkeisissa boksereissa olo on vähän liian "vapaa", eikä niiden ulkonäkökään ole järin esteettinen.

Pikkukalsarit (eli sellaiset lahkeettomat kalsarit, lähinnä pikkupoikien suosimat) eivät sovellu aikuisille miehille. Ne ovat rikos jumalaa (riippumatta uskonnosta, monijumalaisilla kaikki jumalat pitävät niitä kauhistuksena), luontoa, luonnonlakeja, raakaa logiikkaa, kohtaloa sekä maailmankaikkeutta vastaan. Nähdäkseni ehdoton ikäraja pikkukalsareiden käytön lopettamiselle on 13. Pikkukalsarit ovat tyylittömät  ja saavat aikuisen käyttäjänsä näyttämään kymmenkesäiseltä pikkupojalta.

Stringejä miehen ei tule pitämän. Ne ovat naisten alusvaate, eivätkä muuksi muutu vaikka olisivatkin miehille suunniteltu kokonsa ja muotonsa puolesta. Näyttää karmivalta, kun karvat tursoavat liian pienen alusvaatteen väleistä (kuitenkin on jotain karvoja) ja stringien käyttäminen antaa omituisen viestin jostain, enkä edes ole varma, mistä. Stringejä käyttäviä miehiä en kutsuisi homoiksi, koska stereotyyppisesti uskon homoilla olevan keskimääräisesti heteromiehiä parempi tyylitaju ja oletan heidän myöskin ymmärtävän ettei stringit vaan ole miesvartalolle tarkoitettuja. Homous on kuitenkin miesten hommaa eikä tyylitajun omaaminen tai puuttuminen liity siihen yhtään.

Pitkiä kalsareita saa käyttää jos on kylmä, mutta alla tulee aina olla bokserit koska muuten kulkee vähän kuin kommandona. Jos käy flaksi ja sattuu olemaan pitkät kalsarit alla (kuten todennäköisesti on, asiat eivät koskaan mene kuin elokuvissa), kannattaa nykäistä pitkät kalsarit housujen kanssa samanaikaisesti pois.

Kuvassa Hulk-bokserini, kaikki bokserini ovat oikeastaan lähes samanmallisia, joten niitä lienee turha kaikkia esitellä, kun ne ovat kaikki väreiltään ja printeiltään erilaisia. Lisäksi tätä saattaa lukea joku kömö, jonka kanssa joskus päädyn kolmannen asteen yhteyteen ja tällöin on hyvä jättää vaatteiden kuorintavaiheeseen jotain aprikoitavaa, kuten "Millaisethan bokserit Mikolla mahtaa olla jalassa?". Kyseisissä boksereissa on huumoriarvonsa, mutta koska Hulk on vihainen ja vahva, ne jalassa kehtaa olla. Huumoriboksereita ei kannata kuitenkaan olla useita koska se lisää riskiä että flaksin käydessä juuri ne ovat jalassa ja siinähän sitten ollaan.  Nämä eivät joka tapauksessa ole minun ykkösbokserini, enkä esittele niitä koska aina on hyvä olla ässä jaloissa.   

Miesten alushousuja saattaa olla myös muita malleja kuin mistä mainitsin, mutta koska en niitä tiedä, ei niitä kenenkään muunkaan tarvitse tietää. Riittää että tietää sen, että vain tiukkoja boksereita saa pitää, muuten tulee lokki ja nappaa simakukon pois. Vaikka boksereita saa olla vain yhtä mallia, eri värisiä ja -kuvioisia on hyvä olla, se pitää ihmiset varpaillaan. Koska boksereita ei yhdistellä minkään vaatekappaleen kanssa, rajoitteita ei juuri ole, paitsi tietenkin se ettei printeissä pidä olla junttihuumoria eikä liian räikeitä värejä.

Kansallispuku

Koska kansallismielisyys on ollut hiukan down, muttei eurokriisin myötä eikä ihan muutenkaan täysin out, ajattelin hiukan nostattaa henkeä käsittelemällä kansallisesti itsetietoista pukeutumista. Erityisesti humalassa ulkomaille mentäessä, mutta myös kauppareissulla, koiraa kusettaessa tai ihan muuten vaan ilkeyttään, tulee osata pukeutua rennon tyylikkäästi, mukavasti ja kansallisesti korrektisti ja tähän tarkoitukseen soveltuu kansallisasumme tuulipuku. Ulkomailla, erityisesti Virossa, on kansallispuku päällä kohteliasta esiintyä tolkuttomassa humalassa, puhua äänekkäästi ja käyttäytyä paikallisia kohtaan samaan tapaan kuin vanhan koulukunnan sovinisti kohtelee kolmatta vaimoaan. Tämän vuoksi risteilevät suomalaisturistit ovat halutuimpia turisteja kautta maailman.

Itselläni ei raflaavasta alkuselostuksesta huolimatta ole kuitenkaan ihan tavanomaista tuulipukua, vaan ulkoiluasu. Ulkoiluasu on hyvä. Mikäli ikinä joku kömö erehtyy pariutumaan kanssani, pakotan (siis hyödyntäen henkistä alistamista) hänet käyttämään vastaavanlaista asua, paitsi tyttöjenvärisenä (konservatiivisena vanhan liiton miehenä en ole värineutraali vaan pitäydyn vahvasti siinä näkemyksessä että on tyttöjen- ja poikien värit). Mikäli tismalleen saman väristä asua ei löydy, ostamme toiset samanlaiset, paitsi eri väriset jotta näyttäisimme tosi kyyhkyläisiltä, mikä on tärkeää sillä jos suhteella on puitteet kunnossa, sillä on myös vahvemmat mahdollisuudet onnistua (Suomalainen 2012.)

Kuvassa tämän vuosituhannen suomalainen kansallisasu. Asu on ihan merkkiasu, tosin peitin merkit koska en saa tästä provikoita ja en sinällään halua promota merkkejä, kun merkeistä maksaminen on vähän hassua, itselleni asun hankki vanha kunnon kömö. Asu on tyylikkään tummansininen, tosin jos se päällä aikoo lähteä ulkomaille, tulee ensin juoda itsensä kahteen ja puoleen promilleen sekä pyöriä vartti ojan pohjalla. Asussa ei ole turhia krumeluureja eikä bling blingiä, mutta näin kuuluukin, mies on mies eikä diskopallo.  

Ulkoilupuku on kätevä vaate kun se soveltuu monenlaiseen askareeseen, eikä haittaa jos se hiukan paskaantuu, pikemminkin päinvastoin. Ulkoilupuvun housuja voi käyttää myös erillisenä asusteena sisätiloissa ja jos ei laita paitaa ollenkaan, itsestään viehättyneet ihmiset käyvät kuumana kuin lettupannut (ainakin minun päänsisäisessä mielikuvitusmaailmassani, jonka kanssa todellisuudella on aika vähän tekemistä). Jos taasen laittaa pelkän ulkoilupuvun yläosan eikä housuja ollenkaan, ollaankin todella jännissä sfääreissä. Jälkimmäinen ei tosin sovellu perhetilaisuuksiin.

Minun mielestäni jokaisella suomalaisella tulisi olla kaapissaan edellämainitun kaltainen kansallispuku ja reinot. Näillä vaatekappaleilla todellakin pääsee kuuhun asti. Itsellänihän on myös toinen ulkoilupuku, jossa on A-valinnan merkki vetskarissa, jota käytän siis kun toden teolla lähden valtiovierailuille. Tällöin en laita alle paitaa, mutta laitan kyllä ravatin.

Lähteet:

Suomalainen, M. 2012      
                                 Minä olen romantiikka. s. 70-73.  Like, Helsinki.

Sänkyjen Gomorra

Yksinelävä mies ei yleensä tarvitse kummoista sänkyä. Jos on sellainen naisissa juokseva velikulta, voi aina änkeä heille kylään, sen sijaan että roudaa tätejä kämpille, huomioiden tietenkin että jos omaa priimasijainnilla olevan asunnon, voi olla hyödyllistä käyttää asuntoa "pyydyksenä". Konservatiivisena luterilaisena en luonnollisesti moisia ruokottomuuksia harrastele, pois sellainen minusta, ja siksi en änkeä kenenkään luokse kylään missään tilanteessa, venailen mielummin pihalla jottei minua vieteltäisi. Joka tapauksessa yksinelävälle miehelle teoriassa kävisi sängyksi joko viidenkympin hintainen, 13-kesäiselle tarkoitettu runkopatja tai minun tapauksessani asian ajaisi kalustamattoman huoneen nurkkaan kurtattu, likainen ja lakanoimaton narkkipatja tai vaihtoehtoisesti lehtiroskis, kun päädyn kadulle asumaan.

Omassa tapauksessani sänkyni ei ole minun valitsema, eikä osittain edes maksama, ja kuten aiemmista horinoistani käy ilmi, en luota tyylitajuuni ikinä missään. Minulla on kahden ihmisen vetävä jenkkisänky, missä nukun luonnollisesti yksin, hedonisti kun olen (ja vain ja ainoastaan siksi. Itken itseni illoin uneen koska se on minun valintani ja pidän siitä). Jenkkisänky on loistava, toisin kuin Yhdysvallat jos katsoo valtion eriarvoista varallisuuden jakautumista. Sänky on riittävän korkea luodakseen hulppean vaikutelman eikä horju vaikka iskisi kuuden richterin maanjäristys.

Kuvassa sänky. Sängyn pääty on itsetehty, en tosin tehnyt sitä itse. Sängynpäädyn mahdollisesti menetän. Mieshenkilö voi päästä haalean paskan värisen päiväpeiton käyttämisestä kuin koira veräjästä, en tiedä onnistuuko neitokaisilta. Yltiöoptimistisissa mielikuvissani suunnittelin laittavani makuuhuoneeni sisäänkäynnin päälle tekstin "Ken tästä käy voi kaiken toivon heittää", mutta taitaa jäädä laittamatta, kun voi olla että sen jälkeen tulen olemaan ainoa joka siitä tulee kulkemaan. Näin voi tosin olla muutenkin. Toisen tyynyn voisin hankkia, ihan vaan näön vuoksi.

Kuten kuva kertoo, sänky on sen verran massiivinen että sen päällä voi käydä vaikka sumopainimatsin, jos sille päälle sattuu (Harvemmin kuitenkaan sattuu. Naiset eivät yleensä välitä sumopainia ja miesten kanssa sängyssä sumopainiminen voisi laittaa huhumyllyn käyntiin. Aina on liioittelevia juorukelloja, vaikka olisikin kyse pelkästä urheilusta.). Jenkkisängyn pituus kulmasta kulmaan mahdollistaa jopa ukemin heittämisen. Sänky ei kuitenkaan ole liian massiivinen, mikä sekin on osaltaan hyvä, barokkityylinen, liiallinen massiivisuus on nyt out, koska näin päätin, eikä minulla olisi tässä tilanteessa muutenkaan varaa uusia sänkyä trendien mukaan.

Älä siis osta pientä sänkyä, osta helvetin iso sänky, näin ei tarvitse murehtia mitä tekee ylimääräiselle tilalle huoneessa (paitsi siis jos tilaa ei ole). Sänky saa olla elämääkin suurempi, muttei huonetta. Jos tulee kömö sitten kylään, eipä tarvitse sohvalla majoittaa, kun voi ottaa sedän viereen tuutimaan.

Rannekello

Kello on hyvä olla ranteessa. Siitä näkee ajan, se voi toimia koristautumisartikkelina ja kello neljän jälkeen sitä voi käyttää hyökkäysaseena nakkikioskilla, jos hyödyntää lähitaistelussa ranteen syrjäpuolella iskettäviä karateiskuja, olettaen tietenkin että on riittävän raskas kello ranteessa. Kelloa voi jopa käyttää viettelemiseen, mikäli kello on riittävän arvokkaan näköinen ja on rahanperässäjuoksija kiikarissa.

Rehellisyyden nimissä täytyy heti alkuun tunnustaa, että en alun perin omistanut rannekelloa, kun olen hiukan koruttomana ihmisenä huono hankkimaan mainitun kaltaisia koristautumisesineitä. Kellon minulle hankki lahjaksi silloinen kömö, käyttäen hyvää makua (omakohtaisen kokemukseni mukaan minun kanssa pariutuvilla kömöillä on monesti hyvää makua, paitsi tietenkin miehissä). Oma kelloni on kait terästä, se on hyvä materiaali kellolle, näyttää miehekkäälle jopa tilanteissa joissa kellon käyttäjällä on räkä poskella.

Kuvassa rannekelloni. Kello ei sisällä ajan ja päivämäärän näyttämisen ja ajanoton lisäksi ihmeempiä toimintoja, mutta samapa tuo, en käyttäisi niitä kuitenkaan. Kellon ulkonäköön olen hyvinkin tyytyväinen, korostaa mukavasti miehisyyttä, minkä näyttämiseen tarvitsee välillä ulkoisia elementtejä, kun pelkkä kommunikointi murahtelemalla, ajoittaiset tarzanhuudot ja gorillamainen liikkuminen eivät riitä. Jos tämä "äijälinja" ei itselle sovellu, suosittelen machiavellimaista kieroilua, lipevää nuoleskelua ja yltiökohteliaisuutta. Tämänkertaiset vinkit tarjosi nimimerkki "Uneton Hakaniemessä". 

Rannekellosta tulikin mieleeni, että vaikka en yleensä pidäkään brändättyjä ylellisyystuotteita juuri minään, rannekelloissa teen poikkeuksen (teen poikkeuksen myös kristalliviinilaseissa ja alkoholijuomissa), sillä minulla on omituinen tarve hankkia Rolex. Kaikki olisi paremmin jos minulla olisi sellainen (Luonnollisesti suuri yleisö ei voi ymmärtää miten asiani voisi olla paremmin, mutta näin se vain on. Perustan tämän väittämäni siihen, että koska minulla ei ole Rolexia, kaikki asiani eivät ole menneet kuin elokuvissa ja Rolle ranteessa korjaisi tämän.). Rollea käyttäessäni pitäisin vain sellaisia paitoja, joissa ei ole vasemmassa kädessä hihaa, jotta kello varmasti näkyisi. Myös aito Rohlieks tai Roxel kävisi, suoraan Viipurin torilta.

Suhtautumiseni Rolexeihin on mielenkiintoinen, muttei mikään fetissi sentään. Fetisseistä puheen ollen, eräs setä huusi kerran eräässä poliittisessa tilaisuudessa että ydinvoima on pedofiliaa, mikä jäi askarruttamaan minua. Näin ei ole, sillä mikäli ydinvoima täytyisi luokitella joksikin parafiliaksi, itse luokittelisin sen nimenomaan fetissiksi, johon kuuluu osana ydinvoimaloiden liepeillä norkoilu kiihoittuneessa tilassa ja plutonium- ja uraanisauvoilla puuhastelu sänkyreaktorissa. Tituleeraisin tätä taipumusta kenties nuclearofiliaksi.

Korosteseinä

Välillä hommat menee päin seiniä ja niin menee muuten myös tässä kirjoituksessa. Aiheena on nimittäin seinien päällystäminen tai miksi sitä ikinä nyt sanotaankaan kun vedellään maalia tai tapettia pintaan. Seinähommiakin on nimittäin hyvä joskus ihan miettiä. Maalaamalla seiniä talossa uudelleen tai tapetoimalla niitä uuteen kuosiin saa aivan uutta ihanaa ilmettä kotiin, ellei koko homma mene aivan päin seiniä.

Nyt on kuuminta hottia korosteseinät, eli vedellään joku seinä ihan erilaiseksi kuin muut huoneen seinät. Joka väittää että se ei ole enää kuuminta hottia, joko A) tietää oikeasti enemmän näistä jutuista kuin minä, tai B) on niitä sankareita jotka pitävät Sunny Beachia yksilöllisenä, tiedostavan ihmisen lomakohteena. Koska kuitenkin joukkojen A ja B ihmisille en anna sananvaltaa tässä blogissa (sen sijaan joukon C ihmisiä kuuntelen hyvinkin tarkasti ja mielistelen), lähden siitä tilanteesta että korosteseinät ovat kuuminta settiä ikinä.

Omat seinäni ovat maalattu valkoiseksi. Toisin kuin lähes kaikessa muussa mistä olen kirjoitellut, tässä asiassa valkoinen on hyvä. Seinissä väreistä koituu mielialahommia, ne vaikuttavat salakavalasti psyykkeeseen (allekirjoittaneella on foliolla vuorattu sisäkatto, jottei tarvitse käyttää foliokypärää kotona). Kaikkia seiniä ei kuitenkaan kannata pitää valkoisina, koska muuten asunto voi erehdyttävästi alkaa muistuttaa suljettua osastoa, varsinkin jos kuvittelee asunnon komerosta kuuluvan epämääräistä boliviankielistä (ajatusleikissäni komerossani asustaa bolivialainen mieshenkilö. Mielikuvitus-Boliviassani ei puhuta espanjaa vaan boliviaa) kiroilua ja jos pyöristää huoneen kulmat ollakin täytteellä (Saavut huoneeseen jossa ei ole kulmia. Ei ole kulmia, kun ei ole pulmia.). Minulla on joka tapauksessa korosteseinä, jollaista ei olekaan joka jampalla.

Kuvassa olohuoneen korosteseinäni. Kuva ei tee oikeutta, oikeasti kuosista ei tule merisairaaksi/saa epilepsiakohtausta, vaan kameralla ei saanut tuosta tarkkaa kuvaa. Tapetti on joka tapauksessa sinertävä ja oli ennestään asunnossa, kun en halunnut sitä otettavan pois. Itsehän tuskin olisin moista vaivautunut asentamaan, mutta nättihän se on kuin sika pienenä. Jos kämpille tulee joskus joku kömö, valehtelen surutta että laitoin tapetin yksin vartissa ja käyttäen vain vasenta kättä asentamiseen ja pelkästään vasenta silmää tapetin valintaan. Naiset pitävät siitä, kun heille liioitellaan omia saavutuksia poskettomasti ja valehdellaan, toteaa allekirjoittanut, ja käyttää muuten chatissa nimimerkkiä "Miksi ihmeessä olen yksin?".

Korosteseinätapeteissa on monesti eri valossa eri väriseltä näyttäviä kuvioita, ja niin on omassanikin. On vaikea sanoa mikä on sitten hyvä ja mikä ei, kun toinen tykkää rakennusmiehen esikoispojasta, toinen arkkitehdin kuopustyttärestä, tämä on puhtaasti makuasia. Hyvä on kuitenkin olla joku. Myös yhdellä värillä eriväriseksi maalattu seinä voi olla vekkuli.

Pipo ja hanskat

Suomessa on välillä aika kylmä ja välillä tulee tarve suojata pää ja kädet, erityisesti jos on heikentynyt verenkierto kun vetää röökiä ketjussa (tosin tällöin myös käsien tunto on voinut hävitä, jolloin ei palella yhtään). Tarvitaan siis päähine ja hansikkaat. Itse tykkään nahkahanskoista ja niiden pitää vielä olla sellaiset vuorettomat mustat nahkahanskat, joissa on kolme nahkaviirua kämmenselässä. Itselläni on ollut useammatkin kuvatunlaiset sellaiset, mutta yleensä olen hukkaillut ne johonkin, enkä siis tällä hetkellä omista nahkahanskoja. Talvella tarvitsee kuitenkin yleensä paksummat hanskat ja vuorellisia nahkahanskoja ei pidä edes harkita. Niissä menee yleensä pinta pilalle hetkessä, että näyttää siltä kuin olisi räjähtänyt tykäri kädessä, kun piti mennä naapurin sedän postilaatikko.

Jos on todella kylmä, voi käyttää toppahanskoja, mutta yleensä sellaiset saavat ihmisen näyttämään nössöltä ja kun omaan machoheteroimagooni nössön maine ei sovi (se voisi pilata täysin teoreettisen mahdollisuuteni napata kuppa. Vaikka en toki kuppaa haluaisi ja pyrin yleensä suojautumaan syfilikseltä tilanteissa, joissa sellaisen voisi napata, tykkään kuitenkin siitä, että teoriassa minäkin voisin sen saada jos kunnolla hölmöilisin tai mahdollisesti haluaisin kehitettyäni itselleni fetissin sukupuolitauteihin. Kupan nappaamisesta voisi sitten viritellä vekkuleita pöytäkeskusteluita kömön vanhempia tavattaessa), ovat toppahanskat täysin pois laskuista vaikka kuinka käsiä kylmäisi. Harrastelen itse siksi villasormikkaita. Villasormikkaat ovat yleensä sen verran halvat ettei juuri harmita KUN ne jäävät bussin kyytiin ajelemaan, itse noustessa kyydistä.

Kuvassa tämänhetkiset piponi ja sormikkaat. Värinä tunnetusti hyvä musta. Yleensä säilytän näitä takin taskussa, kun ei hanskoja jaksa huvikseen laittaa käsiin ellei todella palele ja pipo sotkee fledan (minulla on yleensä reilusti geeliä päässä, jos sitä ei laita, näyttää kuin olisi karvakypärä päässä). Pipossa ei kannata turhia koristeita olla, ellei ne ole tyylikkäitä. Liian modernit kuviot tosin näyttävät typeriltä kaltaiseni vanhemman setämiehen vaatteissa, joten pelkistetyn yksivärinen kuosi on hyvä.

Pipon on hyvä olla simppeli ja sellainen juomuton versio (tarkoitan tällä niitä jänniä villakohokuviointia). Naiset pystyvät käyttämään juomupipoja ilman ettei tyylipoliisi rankaise, miehet taasen joutuvat suoraan selibaattiselliin kulkematta lähtöruudun kautta, mikäli heidät tavataan kulkemassa kaupungilla ilman omistajaa kyseinen naurettava hökötys päässä. Lisäksi yksinkertainen pipo on yleensä hinnaltaan huokea ja mahtuu paremmin taskuun. Tupsut ja muut kommervenkit voi kanssa huolella unohtaa.

Makkarin lamppu ja lampunasennus

Uuteen asuntoon muuton myötä ilmeni klassinen, muuttojen lomassa havaittava, ongelma: kämpässä tulee illalla aika hämärä kun ei ole katossa lamppuja. Lamput hommasin seuraavana päivänä yhdellä ostosreissulla, siis kolmet lamput kerralla, ilman ihmeempiä arpomisia, vahvalla johtamisella ja intuition johdatuksella.

Lamppujen asennus kattoon taas ei vaihteeksi ollutkaan niin yksinkertaista, eikä se ole ollut sitä kertaakaan kun olen lamppuja kattoihin asennellut. Yleensä kämpästä ei löydy riittävän korkeita telineitä lamppujen asenteluun ja homma täytyy tehdä keittön pöydällä seisoen, kädet väsyy kesken leikin ja kun lamppu on saatu asennettua, se on ensinnäkin vinossa (mikä on syystä tai toisesta miespuolisille immeisille aika se ja sama, kömöt eivät yleensä tykkää asiasta) ja toiseksi ei toimi kun väännät katkaisimesta (tämä taas harmittaa jopa miehiä). Lampun asentaminen suoraan on käytännössä mahdotonta, kun lampun funktionaalisuuden sijaan optimaalista feng shuita tavoitellut designer on suunnitellut lampussa kattoon tulevan kuoren pienemmäksi kuin lampun kuoren alle jäävät piuhat ja kiinnikkeet vaativat tilaa.

Itse suorastaan vaadinkin että em. osista tulee ensinnäkin suunnitella riittävän suuria jotta härpäkkeet mahtuvat alle niin että lampun saa heti suoraan ja toiseksi vaadin hirttotuomioita niiden lampunvalmistajayritysten toimitusjohtajille, jotka eivät asennuta pistokkeita lamppuihinsa, vaan pakottavat joka-kodin-sähkömiehet askartelemaan epäergonomisessa asennossa pikkuruuvarien kanssa, yrittäen survoa piuhanriekaleita sokeripaloihin.

Kuvassa hankkimani makuuhuoneen lamppu, asennettu vinoon ja roikkuu muutenkin vinossa, vaikka ymmärtääkseni maan vetovoiman pitäisi korjata tämä ilmiö. Lamppu antaa kelmeän valaisuuden makuuhuoneeseen, jossa näkee kivasti, mutta mikä ei ole optimaalista eroottisen viettelyn kannalta, mutta uskoisin että se joka makuuhuoneeseeni päätyy, tietää että viettelyt on vietelty ja leikit leikitty. Lisäksi en itse tykkää sellaisesta hämärästä muutenkaan, trendikkäät suosivat spottivaloja.

Makkarin lamppu on kieltämättä hiukan eksoottinen omaan makuuni, muttei liian krumeluurinen. Omaan lamppuvalintaani vaikuttivat seuraavat viisi syytä tärkeysjärjestyksessä:
1. Hinta
2. Lampun ulkonäkö
3. Valaisukyky
4. Lampun helppo asennus, käyttö ja polttimon vaihto
5. Hinta

Lampunhankinnassa huomioin myös sen, että minulle ennusti joku täti muutama viikko sitten että menen naimisiin alta kahden ja puolen vuoden päästä. Koska olettaisin naimisiinmenoon kuuluvan myös yhdessäasumisen, pidin typeränä hankkia kalliita sisustuselementtejä, koska olen huomannut järkeväksi ulkoistaa sisustuspuolen kömöille ja koska tyylitajuni on auttamattoman paska verrattuna kenen hyvänsä naisihmisen vastaavaan, katsoin parhaaksi hankkia huonekalut joista myös pääsee tarvittaessa eroon kokematta sydämentykytyksiä rahanhassaamisen vuoksi.

Joku voisi kyseenalaistaa ratkaisuni alistua kohtalooni tällä lailla (varsinkin kun kohtalon ilmoittajana on minulle ennestään tuntematon täti), mutta olen empirian perusteella (tutkimuskohteita yksi, minä itse. toimin myös itse tutkijana) havainnut, että en ole onnellisimmillani silloin kun minulla on täysi vapaus, vaan myös vastuita tarvitaan ja on myös mukavaa kun ei tarvitse päättää kaikesta itse. Vaikka en olekaan uskovainen, uskon kuitenkin että elämä on onnellisempaa kun uskoo johonkin ja itse päätin uskoa meediotädin settiä, eipä tuo nyt niin huonolta tulevaisuudenkuvalta vaikuta, varsinkin kun kehui tulevan vaimon ulkonäköä. Ikävämpää olisi, jos täti olisi ennustanut minut yksin katuojaan krapulassa housuihini ulostaneena. Tällöin olisin kysynyt että "millaiset housut?"

Villakangastakki, kaulaliina ja kovaa faktaa vaatteiden hankinnasta

Ulkotakin valinnassa kannattaa olla tarkka, koska yleensä kyseisiä vaatteita ei hankita älyttömän monia kappaleita roikkumaan henkariin. Miehen ei yleensä siksi kannata lähteä yksin ulkotakkiostoksille (eikä vaateostoksille muutenkaan, paitsi jos meinaa ostaa mustia sukkia), sillä jos tässä mokaa, virhettä ei niin vain korjata jättämällä vaatetta kaapin syövereihin. Jos itse olen hankkimassa ulkotakkia, otan nykyään aina jonkun naispuolisen ihmisen mukaan. On toki suotavaa, että mukana takkia valitsemassa on oma kömö (Kömö = nainen, tyttö, naisystävä, tyttöystävä vanhassa Haminan slangissa. Sana "kömö" viittaa siis naiseen jonka kanssa on vispilänkauppaa ja käyttöesimerkkeinä seuraavat: "Sil on joku uus kömö." eli "Hänellä on uusi naisystävä." ja "Sen kömö jätti sen." eli "Hänen tyttöystävänsä jätti hänet". En ole varma voiko avo- tai aviopuolisoa kutsua kömöksi, ainakaan itse en uskaltaisi tehdä näin. Voi olla että feministisemmät ihmiset alkavat kutsua minua sovinistiksi ja mulkuksi, johtuen "kömö"-sanan saattamisesta laajempaan tietoisuuteen, mutta kiistän täysin olevani sovinisti. Syytön minä vanhaan Haminan slangiin olen.)

Asiassa eteenpäin, itse valitsin avustettuna villakangastakin, sillä sitä voi käyttää kolmena vuodenaikana neljästä, ja se joka arvaa ensimmäisenä minä vuodenaikana sitä ei voi käyttää, voittaa lahjakortin "Päivä Tallinnassa"-risteilylle. Villakangastakki antaa parhaimmillaan käyttäjästään pseudosivistyneen vaikutelman, vaikka kaveri nuolisi autojen pakoputkia aamupalaksi ja söisi nurmikkoa lounaaksi.

Kuvassa villakangastakkini. Olen laittanut vasempaan kaulukseen kaksi pinssiä,  joiden käytössä kannattaa tosin olla hyvin konservatiivinen, jottei näytä hampuusilta. Oikealta puolelta, keskeltä puuttuu yksi nappi, koska ei ole kömöä joka ompelisi sen kiinni, itse en ole muistanut ostaa neulaa ja lankaa. Takin sivuilla on vetskarit, joita alkuun vierastin, nyt niihin on kuitenkin tottunut.

Villakangastakki on sinällään näppärä vaate, menee hyvin yhteen niin farkkujen kuin suorien housujenkin kanssa. Takki ei tosin ole välttämättä lämpimin mahdollinen, erityisesti kun kaula-aukko on hyvinkin avara. Villakangastakki mahdollistaa kuitenkin elvistelyn rintakehällä, kunhan jättää paidan takin alta pois (tämä onnistuu myös pikkutakilla). Kaula-aukon avaruus vaatii kuitenkin yleensä kaulaliinan käyttämistä, joista esimerkkejä alla.

Kuvassa villakangastakkini kanssa käyttämät kaulaliinat. Molemmissa on viiruja, tosin myös tumma kaulaliina menisi. Vasemmanpuolinen on ikävä kyllä hiukan rispaantunut ja siksi se soveltuu nykyisin lähinnä ulkoiluun. Oikeanpuoleinen on hyvä. Viirukaulaliinat tuovat ilmettä villakangastakin konservatiiviseen ilmeeseen, jonka kanssa kannattaa olla varovainen jottei vaan leimaudu porvariksi tahtomattaan. Jos taas tahtoo leimautua porvariksi uskottavasti, kannattaa hankkia helvetisti rahaa, olla valmis maksamaan kaikesta mahdollisimman vähän ja tehdä tämä myös selväksi myös koko muulle maailmalle.

 Tyylikästä kaulaliinaa voi takin lisäksi käyttää myös muuten vain sisätiloissa, jolloin saadaan luotua "akateeminen tissiposki"-look, jota itsekin välillä suosin. Edellämainittu vaatii onnistuakseen neule-, villa- tai kauluspaidan käyttämistä samanaikaisesti, akateemista loppututkintoa tai edes yliopisto-opintoja se ei vaadi. Kertakiepsautus kaulaliinalla kaulan ympäri on hyvä, näin saadaan luotua huolittelemattomalta näyttävä huoliteltu ulkoasu.

Divaani

Sohva on olohuoneen tärkein huonekalu; sillä voi oleskella, vetää päivätirsat (mikä on omalla tavallaan syntisen mukavaa juuri sohvalla, viltti vielä päälle, niin se on siinä) ja se on hyvä sisustuselementti. Sohva/nojatuolikombinaation valinta riippuu täysin huoneenmuodosta ja täytettävän tilan koosta, aivan kuten jotkut tykkäävät myllärin vaimosta, jotkut tyttärestä.

Oma sohvavalintani on moderni, elegantti ja tyylikäs divaanisohva. Divaanisohva on puhdasta hedonismia puettuna huonekalumuotoon, kuten nimikin kertoo: divaani, divine, jumalainen. Divaanisohvan ulkonäkö kuiskii silmään lupauksia raa'asta intohimosta ja vaatteiden pitäminen päällä divaanilla ollessa voi tuottaa toisille ongelmia.

Divaani, piste. Di-vaa-ni.  Divaani uhkuu puhdasta erotiikkaa ja uskonkin että kotitalouksissa joissa on divaani, harrastetaan yhdyntää jopa 73,5 %:a enemmän kuin niissä, joissa on vain sohva tai nojatuoli. Tästä syystä divaanitalouksissa ei kutsuta vieraita käymään niin usein, koska jos sattuu divaanin vaikutuksesta johtuen päätyä parittelemaan väärän yksilön kanssa, tulee ongelmia ja ylipäänsä muutenkin normaali kanssakäyminen saattaa kummasti vaikeutua parittelun jälkeen, vaikka yhdyntä olisikin muuten sallittua. Tämä on mielenkiintoinen piirre ihmisissä, sillä esimerkiksi kaniinit parittelevat kenen kanssa lystäävät ja niin usein kuin haluavat, eikä siitä kukaan loukkaannu.

Valitsin divaanini väriksi tumman, koska minulla on koiria, jotka hyppivät sillä kuitenkin ja tummasta ei näy irtolika ja koirankarvat niin hyvin. Tumma on hyvä. Arkena olen suojannut divaanin vilteillä, jotka myös osaltaan heikentävät divaanin vetovoimaa, mutta tämä on toisaalta hyvä, pysyypä vaatteet päällä.


Loppukaneettina todettakoon, että divaani merkitsee arkierotiikalle samaa kuin tupakkatakki Hugh Hefnerille. Toista ei voi kuvitella ilman toista. Noh, annettakoon armahdus ei-divaanin omistajille, eiköhän erotiikka ilmankin toimi, tosin työtähän tuo vaatii enemmän. Itse keskityn nautiskeluun.

Lasiovikaapin autuaaksi tekevä feng shui

Asunnon kalustamisessa tyhjästä tulee herkästi ongelmia. Itselleni problematiikkaa tuotti se, että minulla on jonkin verran kirjoja, muttei koko hyllyllistä, jonkin verran parempia laseja, muttei koko vitriinillistä ja vielä satunnaisia pulloja alkoholia, jotka eivät viihtyneet keittiön kaapeissa. Ratkaisuna tähän toimi lasiovikaappi.

Lasiovi pitää pölyn poissa hyllytasoilta, joita ei siis tarvitse pyyhkiä kovin usein, paitsi jos tulee naisseuraa. Koska mukaani eksyvä seuralainen ei voi selkeästi olla kovin kranttu (minulla on mauttomat jutut, olen hieman itsekeskeinen ja narsistinen (eikä ole varaa siihen), enkä omaa merkittävää varallisuutta (itse tosin kysyn aina naiselta hänen isänsä metsäomistukset)), ei hän myöskään ratsaile pölyjäni ja näin ollen pölyjä tarvitsee pyyhkiä vasta kun itse siltä tuntuu. Itse suosin matalaa lasiovikaappia, kun ensinnäkin se sattuu mukavasti sitä matalamman TV-tason viereen, toiseksi siinä on vähemmän pyyhittävää pintaa kuin korkeassa kaapissa ja kolmanneksi matalan kaapin antimiin yltää myös kaltaiseni hobitin kokoinen ihminen.

Kuvassa lasiovikaappini, jonka ovessa on huurrejutulla jokin marjapuska.  Ylimmässä kerroksessa kaappia asustavat  kristallilasini (antavat varakkaan vaikutelman ja elämä on liian lyhyt halvoista laseista juomiseen), keskikerroksessa osa kirjoistani (vasemmalla kaksi viskikirjaa, seuraavina strategisen- ja henkilöstöresurssienjohtamisen kirjat (joista olen lukenut tiivistelmät), loppuhyllyn ollessa pyhitettynä poliittiselle kirjallisuudelle, jonka helminä oikealla Pääoman kaikki osat (joita en ole ehtinyt vielä lukemaan, mutta mitkä on hyvä olla hyllyssä jottei kukaan pääse haukkumaan porvariksi) ja alimmassa kerroksessa on laseja väkeville, viskiä, absinttia ja muuta mukavaa (jotka kannattaa juoda kertaistumalta Pääoman lukemisen jälkeen, sen verran tukevaa tekstiä että vaatii nollaamista).

Kuten kuva havainnollistaa, lasiovikaappi on nätti kuin sika pienenä. Omani on tosin hiukan liian täynnä tavaraa, kun en osittain pihiyttäni, osittain haluttomuuttani täyttää kämppääni saman tien tyhjänpäiväisillä mööpeleillä, halunnut hankkia muuta säilytyskalustoa, mutta vaatekomeroni toimii osaltaan lisätilan antajana, ainakin silloin kun siellä majaa pitävä bolivialainen mieshenkilö on poissa kotoa. Lasiovikaapin päälle laitoin kynttilänjalaksi helmikuussa muuntautuvan viinipulloni, nyt on feng shui:t sellaisessa vauhdissa että oksat pois!

Blogia kirjoittaessani havahduin huomaamaan, että suuri osa lasiovikaappini esineistöstä liittyvät alkoholiin ja sen kuluttamiseen, mutta vetoankin tässä siihen että tämä kaikki on suunniteltu antamaan kuvaa hedonistisesta elämäntyylistä, carpe diem-henkisyydestä sekä varallisuudesta (se saattaa vedota johonkin, ei siitä mielikuvasta ainakaan haittaa ole. "Sillä täytyy olla massia yllä, kun se upottaa noin paljon rahaa viinaan"). Juopot eivät kuitenkaan dokaa absinttia ja single malt-viskiä kristallilaseista.