Rannekello

Kello on hyvä olla ranteessa. Siitä näkee ajan, se voi toimia koristautumisartikkelina ja kello neljän jälkeen sitä voi käyttää hyökkäysaseena nakkikioskilla, jos hyödyntää lähitaistelussa ranteen syrjäpuolella iskettäviä karateiskuja, olettaen tietenkin että on riittävän raskas kello ranteessa. Kelloa voi jopa käyttää viettelemiseen, mikäli kello on riittävän arvokkaan näköinen ja on rahanperässäjuoksija kiikarissa.

Rehellisyyden nimissä täytyy heti alkuun tunnustaa, että en alun perin omistanut rannekelloa, kun olen hiukan koruttomana ihmisenä huono hankkimaan mainitun kaltaisia koristautumisesineitä. Kellon minulle hankki lahjaksi silloinen kömö, käyttäen hyvää makua (omakohtaisen kokemukseni mukaan minun kanssa pariutuvilla kömöillä on monesti hyvää makua, paitsi tietenkin miehissä). Oma kelloni on kait terästä, se on hyvä materiaali kellolle, näyttää miehekkäälle jopa tilanteissa joissa kellon käyttäjällä on räkä poskella.

Kuvassa rannekelloni. Kello ei sisällä ajan ja päivämäärän näyttämisen ja ajanoton lisäksi ihmeempiä toimintoja, mutta samapa tuo, en käyttäisi niitä kuitenkaan. Kellon ulkonäköön olen hyvinkin tyytyväinen, korostaa mukavasti miehisyyttä, minkä näyttämiseen tarvitsee välillä ulkoisia elementtejä, kun pelkkä kommunikointi murahtelemalla, ajoittaiset tarzanhuudot ja gorillamainen liikkuminen eivät riitä. Jos tämä "äijälinja" ei itselle sovellu, suosittelen machiavellimaista kieroilua, lipevää nuoleskelua ja yltiökohteliaisuutta. Tämänkertaiset vinkit tarjosi nimimerkki "Uneton Hakaniemessä". 

Rannekellosta tulikin mieleeni, että vaikka en yleensä pidäkään brändättyjä ylellisyystuotteita juuri minään, rannekelloissa teen poikkeuksen (teen poikkeuksen myös kristalliviinilaseissa ja alkoholijuomissa), sillä minulla on omituinen tarve hankkia Rolex. Kaikki olisi paremmin jos minulla olisi sellainen (Luonnollisesti suuri yleisö ei voi ymmärtää miten asiani voisi olla paremmin, mutta näin se vain on. Perustan tämän väittämäni siihen, että koska minulla ei ole Rolexia, kaikki asiani eivät ole menneet kuin elokuvissa ja Rolle ranteessa korjaisi tämän.). Rollea käyttäessäni pitäisin vain sellaisia paitoja, joissa ei ole vasemmassa kädessä hihaa, jotta kello varmasti näkyisi. Myös aito Rohlieks tai Roxel kävisi, suoraan Viipurin torilta.

Suhtautumiseni Rolexeihin on mielenkiintoinen, muttei mikään fetissi sentään. Fetisseistä puheen ollen, eräs setä huusi kerran eräässä poliittisessa tilaisuudessa että ydinvoima on pedofiliaa, mikä jäi askarruttamaan minua. Näin ei ole, sillä mikäli ydinvoima täytyisi luokitella joksikin parafiliaksi, itse luokittelisin sen nimenomaan fetissiksi, johon kuuluu osana ydinvoimaloiden liepeillä norkoilu kiihoittuneessa tilassa ja plutonium- ja uraanisauvoilla puuhastelu sänkyreaktorissa. Tituleeraisin tätä taipumusta kenties nuclearofiliaksi.