Talvitakki

Talvi, tuo aika kun luonto vetää itsensä kylmästä sykkyrään ja 365-alkoholistit siirtyvät nauttimaan tummemman värisiä ja vahvempia päihdyttäviä liemiä (tämä siirtymä tapahtuu oikeastaan jo loppusyksystä, mikä on osa luonnon normaalia kiertokulkua, vähän kuin siilien vetäytyminen horrostamaan). Talvessa, ja neljässä vuodenajassa ylipäänsä, on oma juttunsa, tosin tämä toteamus on osaltaan aivan täyttä skebeliä, sillä valtaosa ihmisistä olisi varmasti valmis hyväksymään ikuisen kesän jos sellainen vaan olisi vaihtoehtona. Aina voi tietysti muuttaa päiväntasaajalle, eikä sitäkään kovin moni tee. Talven kanssa on kuitenkin elettävä, ja se tietää myös lämpimämpää pukeutumista. Muuten sitä tärisee pihalla kuin viroitusoireiden kanssa kamppaileva addikti.

Kylmissä oloissa jalat yleensä pärjäävät kyllä, varsinkin jos kulkuvälineenä on apostoli. Kylmää vastaan kamppaillessa oleellisinta onkin suojata ylävartaloa, koska se ei pahemmin liiku eivätkä ihmiset yleensä ole kummoisia karvamammutteja. Ylävartalon toppaamisessa ei kannata yleensä liikoja säästellä, vaikka olisi millainen juhlapaikanhakija; rotsin saa heivattua narikkaan sitten kun bilehelvetti löytyy ja alla voi olla vaikka minkälainen tupakkatakki. Ulkona taas kukaan ei katsele eikä ketään kiinnosta, kun silmien edessä on jääkalvo.

Kuvassa uudenkarhea toppatakkini, jonka ostin ihan puhtaasti heräteostoksena, kun piti ostaa toppahousut. Kun koko vaatekerran sai alennuksesta likimain housujen hinnalla, niin hölmöhän sitä olisi, jos olisi jättänyt homman pelkkiin pöksyihin. Ulkotakki näyttää tavalliselta ulkotakilta ja se on hyvä näin. Ei riikinkukkokaan levitä peräsulkiaan ollessaan helvetinmoisessa pakkasessa, eikä kömöjen edessä steppailu toimi kylmässä kuten tavallisesti.

Osa meistä käy hiukan rikkaalla seoksella, ja nauttii ulkoilusta talvella. Allekirjoittanut tekee tätä ehkä alle kymmenenä päivänä talven aikana ja useimmiten olosuhteiden pakosta, eli jonkun muun aloitteesta. Toisaalta yksi vaatekerta ei vie liikaa tilaa kaapista ja kun talvivaatteita ei käytä liikaa, niiden vähentäminen poistoina kirjanpidosta kestää kauemman aikaa, eikä uusia investointeja tarvitse tehdä ihan äkkiä. Tästä huolimatta suurien summien laittaminen koreisiin talvivermeisiin on vähän turhaa, kun ketään ei kiinnosta. Varsinkin jos sattuu olemaan rivoilla ja mauttomilla jutuilla varustettu lyhytkasvuinen eurooppalainen.

Valopallohässäkkä

Loppusyksystä ja talvella Suomi on suurimman osan ajasta synkkä kuin mörön pers...pesä. Synkkyys johtaa helposti mielen ahdistukseen, kun valossa on kuitenkin se oma juttunsa, mikä tekee ihmismielelle hyvää. Oikeastaan ihmisen ei pitäisi muutenkaan elää näillä leveyksillä, kun ihmisen nahka pitää todella huonosti lämpöä, vaikka olisi kuinka karvainen ihminen. Tietyllä tavalla Suomessa elävä ihminen on siis kauhistus luonnonjärjestykselle. Toisaalta taas se on luonnon oma vika että antoi meille kehittyä tälläiset aivot jotka ajavat meidät asumaan luonnottoman kylmiin ja pimeisiin oloihin, joten luonnolle on annettava takaisin sitä mitä tilaa. 

Kylmyyttä pystyy ehkäisemään pukeutumisella ja lämmityksellä, mielen synkkyyttä aiheuttavaa pimeyttä taas valaistuksella. Valaistuksen lisäksi piristystä voi hakea harrastamalla iloisia asioita, kuten vaikkapa napashotteja, ihan niinkuin siinä biisissä. Humpan juonihan menee tosin oikeasti niin, että napashottijuomana ei tosiasiassa kannata juoda mitään perhanan tequilaa, koska ensinnäkin kyseisessä suorituksessa tulisi kuitenkin käytettyä halpaa ja siten myös aivan karmean makuista einestä. Tequila vaatii muutenkin suolat ja sitruunat, siinä pitää sitten käydä viinakaupan lisäksi ruokakaupassa, mikä aiheuttaa vaivaa. Itsehän vetelisin napavirvokkeena marjakossua, koska sitä nyt juo raakana ja lämpimänäkin. Mikäli noudatatte oheista ohjetta, propsit minulle. Takaisin aiheeseen, valaistus on tärkeää. Valoa saa lampuista, jotka ovat myös näpsäkkä sisustuselementti. Toisaalta taas voi hankkia tai saada sisustushärpäkkeitä, jotka toimivat myös valoina. Kumpikin on hyvä, kunhan valosaastetta piisaa.

Kuvassa verhotangon holleille ripustettu valopallohässäkkä, joka on siis saamani sisustustilpehööri, jonka ripustelin nyt sitten tuonne. Systeemin piti alunperin mennä parvekkeelle, mutta koska valopallohässäkän muuntajassa lukee että vain sisäkäyttöön, en todellakaan voinut laittaa sitä parvekkeelle, vaikka kyseessä onkin lasitettu parveke. Ohjeiden vastainen toiminta kun on tontoa, etenkin kun laite saattaisi hajota moisesta. Sitten ei olisi mitään valopisteitä elämässä, pelkkä loputon loppusyksy.

Valoja sisältäviä pikkusisustustilpehöörejä on varmasti aivan järjetön määrä maailmassa. Siitä vaan hankkimaan, ei ne paljoa maksa. Itse vähän vierastan sellaisia patterikäyttöisiä valovehkeitä, kun tykkään enemmän virrasta joka tulee stöpselistä. Sopivan niukka määrä tilpehööriä on hyvä, sillä se jättää tilaa sille että joku kömö sijoittaa lisää tilpehööriä tilpehöörinmentäviin aukkoihin. Sitä voi esimerkiksi jättää taulut naulaamatta seinälle, kun tietoisuus kertoo että sinne tulee kuitenkin jotain muita tauluja seuraksi. Voi myös olla, että halvaannuttava pelko taulun paikasta päättämisestä estää naulan iskemistä seinään. Kaappien paikat on helpompia päättää, kun asunnoissa kaapeille harvempia luontaisia sijainteja.

Tupakkatakki

Tällä foorumilla on jo kauan julistettu sitä että oleskelussa, ja siihen liittyvässä vaatetuksessa, täytyy olla rentouden lisäksi tiettyä hienostuneisuutta, dekadenssia ja ripaus häpeämätöntä hedonismia. Kaikkien niiden kirjoitusten määrä kertoo jo itsessään sitä tarinaa, että tämä ei voi olla muuten kuin näin. Häpeämätön hedonismi on nimittäin sellainen asia joka tasan tarkkaan vetoaa myös kömöihin, sillä se kielii itsevarmuudesta, kun se osoittaa harjoittajastaan että tätä ei kiinnosta paskaakaan. Toki tällä välinpitämättömyydellä ja nöyristelemättömyydellä on hintansa, jos meinaa rakennella parisuhteita sen varaan, mutta se nyt onkin ihan eri tarina. Pariutumis-, eli nk. "terminaalivaiheessa" voi olla sitten romanttinen tissiposki, jos siltä tuntuu. Silloin ei taas tarvi välittää paskaakaan siitä aiemmasta tarpeesta näyttää ettei kiinnosta.

Olen jo kauemmin ollut sitä mieltä, että elämäni on aivan sietämätöntä kuraa, koska minulla ei ole oleskeluasusteiden Rolls Roycea, nimittäin tupakkatakkia. Tupakkatakki on hedonistisen oleskelun lippulaivavaate. No siis joka tapauksessa kävi niin että maa järisi, temppelin esirippu repeytyi kahtia ja iso pyörä pyörähti. Tämä kaikki taas johti siihen, että sain vihdoin ja viimein sellaisen peräti joululahjana ja ei voi todeta muuta kuin että olin asiassa aivan oikeassa. Kaikki aiempi oli turhaa. Tupakkatakki ei allekirjoittaneen näkemyksen mukaan sinällään liity tupakointiin itsessään, vaikka takkia on toki yleisesti käytetty lämmikevaatteena piippua poltellessa. Tupakkatakki omistetaan ja tupakkatakkiin pukeudutaan, koska voidaan. Tai no kaikki ei voi, kun eivät omista. Se on taas lähtökohtaisesti heidän oma häpeänsä.

Kuvassa tupakkatakkini, joka on moderni ja hieno. Takin kuosi on tuollaista pehmyttä ja vähän kalansuomumaista ja kiiltävää kangasta. Kangas itsessään tuo tiettyä glamoröösiä takkiin, eikä sekään huono ole, kun onhan se nyt perhana niinkin, että kyseessä on täysi turhake, jolla on tarkoitus näyttää, että minullapas on tällainen ja teillä ei. Toisaalta taas näyttäminen ei ole ikinä turhaa. Se on tavallaan vähän sama asia kuin jöön pitäminen, ja se se on tärkeää. Ei hoidu hommat, jos kukaan ei pidä jöötä. Menee anarkiaksi, siis toimintamallimielessä. Ei johtajuutta, ei omistusta, ei otetta, ei liikettä. Niin joo, kuvassa etualalla on muuten hiiri.

Jos on lupporahaa, tai muita keinoja käytössä, kuten nokkelia ja osaavia tuttavia, kannattaa ihmeessä hankkia tupakkatakki. Se tuo muassaan kaiken muun. Siis aivan kaiken. Kaikki on kuitenkin parempi kuin se ettei omaa mitään, ei edes velkaa. Velka on kuitenkin jotain, pohjimmiltaan suhde, eräänlainen sosiaalinen konstruktio ja välittämistä. Ainakin minä välitän että saan omani takaisin.