Posliini-Lenin

Lahjat ovat tärkeitä, aikuisena niitä saa vähemmän kuin lapsena ja tästä syystä niitä osaa arvostaa huomattavasti enemmän kuin pentuna. Aikuiselle annettavaan lahjaan kannattaa panostaa ajatustasolla, lapselle voi taas antaa opettavaisen lahjan, kuten moottorisahan. Moottorisaha on turvallinen leikkikalu, sillä pikkupiltit eivät saa nykäistyä sitä käyntiin, eikä bensatankin korkki lähde auki taaperon kätösillä. Aidolla moottorisahalla voi hyvin demonstroida kaksitahtimoottorin toimintaperiaatteita, mikä on hyödyllistä myös aikuisille, sahan nykiminen käyntiin talvikeleillä taas käy urheilusta. Jos lapsi kasvettuaan saa sahan käyntiin ja erehtyy työntämään sormensa terään, saa myön toisenlaisen, tuntuvamman opetuksen menemään viimeistään tässä vaiheessa perille asti, työkaluilla ei nimittäin pidä leikkiä.

Sain jouluna lahjaksi hieman Neuvostoliittoa sivuavan sisustusartikkelin, mikä oli osaltaan jännä paikka, koska olen tietoisesti pysynyt erossa kyseiseen valtioon liittyvistä sisustusartikkeleista, johtuen erityisesti siitä että kyseessä oli totalitaarinen valtio. Kyseinen lahja on siis Leniniä esittävä posliininen rintakuva, mistä en itsessään vedä suoria yhtäläisyysmerkkejä Neuvostoliittoon, Lenin oli aika paljon muutakin, ja vaikka en historioitsija olekaan, väittäisin että se Leniniä seurannut viiksekäs ihmishirviö oli aika suurelta osin pahempi mies kuin mitä edeltäjänsä oli, vaikka vallankumoukset nyt on harvemmin mitään kovin lempeitä tapahtumia muutenkaan. Toisaalta taas tälläinen ajattelemaan ja selittelemään herättelevä lahja on aika kiintoisa juttu.

Nyt siis pääsi hieman käymään niin, että joudun hiukan joustamaan itseni kanssa sopimista käytänteistä (mitä käy rehellisesti sanottuna valitettavan usein), mutta se on välillä pelin henki ja humpan juoni. On minulla myös Napoleonia esittäviä lasinalusia, vaikka olihan hänkin kaikkine sotimisineen pohjimmiltaan aika hirveä jätkä. Ne ovat kuitenkin hienoja lasinalusia ja hieno on tuo rintakuvakin, siitä ei pääse mihinkään. Pienenä ihmisenä tässä voi vaan toivoa, että tulee joskus ikuistetuksi kipsiin, tai edes pikkulapsen epäselvään puuväritöherrykseen. 

Kuvassa lahjaksi saamani posliini-Lenin, sijoitin rintakuvan komeasti vierashuoneen viinavitriinin päälle ja lasitiilivalaisinhässäkän eteen. Itse en olisi Lenininä käyttänyt liiviä, sillä liivi päällä valuu soija. Patsas edustaa Leniniä henkilönä, mikä on sinällään hyväksyttävää, pienimuotoinen henkilökulttien ilmeneminen on tavallaan terveempää kuin valtionkultti ja överiksi vedetty nationalismi, tosin vastakohtainen "Suomessa on kaikki hanurista, kun en saa sitä ja tätä"-itkuvirsien laulaminen on jo aika nähty. Lenin katsoo uljaana huonetta ja huomista ja mikäs siinä on katsellessa, kun miehen maalliset jäännökset lepäävät palsamoituna Moskovassa.

Palatakseni vielä ensimmäisessä kappaleessa pohjustamaani tilitykseen lahjoista, on myös huomioitava, että saadut lahjat on vastaanotettava, sillä tässä on kuitenkin perhe elätettävä. On toki totta, että perheeseeni kuulun yksin minä, mutta samaan hengenvetoon on todettava että yksinelävien asumiskustannukset ovat pariskuntia kovemmat ja jos teen pesuhuoneessa tapiorautavaarat, kukaan ei todennäköisesti huomaa asiaa ihan äkkiä, ja saatan siksi jäädä niille teloilleni. Tämä olisi traagista, sillä olen aina kuvitellut lähteväni aikanaan joko hertan leipoessa kiinni tai aivohalvauksen seurauksena, koska vereni on paksua kuin joulupuuro, minkä seassa kulkeutuva veritulppa on varmaan se manteli.