Kuntosalivaatetus revisited

Olen kirjoittanut kuntosalivaatetuksesta jo aiemmin, mutta nyt olen täydentänyt salivaatetustani ja siksi palaan aiheeseen takaisin. Ihan vaan koska tämä on minun blogi, ja koska voin. Aivan sama kiinnostaako ketään. Näin rapeana kolmekymppisenä keho ei enää palaudu, taivu, veny eikä pauku samalla lailla kuin nuorempana. Toisin sanottuna piiritoimiston setä rapautuu nopeasti, jos ei urheile. Urheilulajilla ei ole oikeastaan niinkään väliä, kunhan se ei ole mitään kahvakuulat kourassa puistoissa lepattamista. Mikä vaan itselle toimii, se on hyvä, paitsi sellaiset netistä napatut trendipelleilyt eivät satu oikeastaan kenellekään. Vanhan koulukunnan ihmisenä kannatan perinteisiä lajeja. Oma lajini on perinteikäs, suomalainen, jo Lönnrotinkin harjoittama, kuntosaliharjoittelu. Lönnrot ei vaan kirjoitellut asiasta, kun ei halunnut tehdä numeroa urheilutaustastaan. Sammatissa ihmiset ovat vähän sellaisia.

Kuntosaliharjoittelu on hyvä, se sopii hyväksi myös monien muiden lajien harrastamiseen, kuten esimerkiksi kaksinotteluun. Tietämättömille tarkennuksena, kaksinottelu sisältää kaksi lajia, syrjähypyt ja yöjuoksut. Kaksinottelussa kilpailevia kutsutaan yleisesti ottaen mulkuiksi, erityisesti ensimmäiseksi mainitussa lajissa kunnostautuneita veitikoita. Kaksinottelun mitalisijoille pääsevät tunnetaan huoripukkien kuninkaina. Kaksinottelu tunnetaan mieskeskeisenä ja jopa sovinistisena urheilulajina, vaikka kyllä sitä naisetkin voivat harrastaa. Kaksinottelu ei ole oikeastaan välineurheilua, koska suoritteissa arvioidaan enemmänkin määrää, eikä laatua. Itsehän en sinällään tarkemmin tuosta tiedä muuta kuin mitä isot pojat ovat kaupungilla kertoneet. Minä käyn vaan salilla.

Hyvä salivaatetus lähtee funktionaalisuudesta, pitää olla sellaiset vaatteet, jotka päällä on hyvä liikkua. Yleensä tavalliset vaatteet ajavat tämän asian. Jotkut harrastavat jotain salimerkkivaatteita, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä itse aktiviteetin kannalta. Saahan sitä kuitenkin mennä salille vaikka aatteen väriset spandex-byysat jalassa, jos tuntuu että kyykky lähtee sillä lailla paremmin. Ulkopuolisista em. 

aktiviteetti näyttää varmasti härskiltä touhulta, mutta viis siitä, nämä henkiset jutut ovat kanssa tärkeitä. Oma pikantti lisäni salivaatetukseen on vasempaan kyynärvarteen kiskottu rannehikinauha. Siinä on vaan juttunsa, ja onhan se tavallaan kuin karvat King Kongilla. Se vaan kuuluu olla.

Kuvassa kuntasalivermeeni, alhaalta ylöspäin normaalit sisäpelikengät, shortsit, T-paita ja uutuutena rannenauha, jota pidän käsivarressa. Kenkien kuuluu olla ihan tuollaiset tavalliset, salikenkähifistelyssä ei yksinkertaisesti ole järkeä, se on tontoa. Jalassa kuuluu olla shortsit, koska muuten jalat hikoaa kuin sukulaismiehen niska kesähäissä, kun on kovat kaulassa ja 27 astetta lämpöä auringonpaisteessa. T-paidan käytölle on samat perusteet, normipaidat on hyviä. Hikinauha käsivarressa on trendsetter-juttuja, sillä voi lisäksi pyyhkiä hikeä otsalta, kun hikihän siinä tulee, kun painoja nostelee.

Sinällään tälläiset pikantit pukeutumisyksityiskohdat eivät kuulu allekirjoittaneen repertuaariin, ja oikeastaanhan tämäkin on vaan oma juttu, eikä mitenkään muodissa, joten saan tästäkin vapaudut vankilasta-kortin. Pikanteilla yksityiskohdilla voi kuitenkin saada kömön sivuttaisliikkeeseen, ja sivuttaisliikkeessä oleva ihminen on helpompi kampittaa. Hopeakettuuden hyviä puolia on se, että nuoruuden puutteen pystyy korvaamaan vastaavankaltaisilla loivilla liikkeillä. Wanha sanontakin sanoo, että nuoruus on lahja, mutta vanheneminen se on taidetta. Saattaa olla, että tuon muuten lausui Junnu Vainio, jota nämä 2000-luvun tuotokset eivät edes tiedä, ikävä kyllä.