Kupisto

Kahvi on hieno, hieno juoma, joka tuo sen ylimääräisen grooven päälle, kun Nukku-Matti heittelee sepelit silmiin keskellä päivää. Ikääntyvä, itsestään huolehtiva ja asiat hoitava ihminen rupeaa harrastamaan teetä aina välillä, mutta kahvi on tästä huolimatta hyvä tapa pistää punakone käyntiin. Kahvin, ja myös muiden kuumien juomien, nauttiminen juomalasista on tontoa, koska siinä palaa näpit. Tämä ei haittaa, jos kämmennahka on kuin asbestia, tai muuta hyvää lämmöneristettä. Kylmänä kahvia ei juo Erkkikään, paitsi jos tekee siitä jääkahvia tai vastaavaa hipsterilietettä. Tällöinkin juoma vaatii juomakelpoiseksi tullakseen sokeria sen verran, että diabetes korjaa jalat alta aikayksikön, jos useammin harjoittaa mokomaa. Summa summarum, on hyvä omistaa juoman kuumuudelta suojaavaa astiastoa, eli kupistoa, mitä ei pidä sekoittaa Turun Kupittaaseen, josta en tiedä muuta kuin että siellä on juna-asema.

Kahvikupit ovat sellainen osa astiastoa (kuten kaikki muutkin luokkaan "astiasto" kuuluvat esineet), joita mieshenkilö hankkii hyvin harvoin itse, ellei sitten ole aivan pakko. Kupit lisääntyvät nimittäin itsestään, aina niitä joku hankkii itsensä puolesta, eikä kenenkään miehen pidä itse kuppejaan hankkia, paitsi joskus voi hankkia itselleen yksittäisen kahvikupin hetken mielijohteesta. Jos tulee vieraita, tarvittaessa bachelormies luo kupistoa ruokaa sisältäneistä purkeista ja purnukoista (nk. lowlife-kahvikuppi, tutummin lowlife-kuppi). Hopeakettuasteelle varttuneelle mieshenkilöllä ei ole tähän kuitenkaan tarvetta, sillä kuppeja siunaantuu iän myötä kuin vuosirenkaita puulle.

Kuvassa se osa kupistoa, joka ei ole astianpesukoneessa limaisena. Oikeanpuoleisen Fingerpori-kupin ostin itse, koska se oli halpa (!) ja koska Fingerpori on parhautta. Muut olen saanut lahjoina sukulaisilta, nahkoilta ja yrityksiltä. Etualan pandakuppeja oli kaksi, mutta toisesta hajosi korva. Oletan, että korvan irrotti keripukki, kun kupin pandat eivät saaneet riittävästi bambua syödäkseen. Nyt kun kuppeja on enää yksi, bambua riittää. Kupit eivät ylipäänsä ole mitään sarjaa, paitsi nuo sinikukkaiset kupit takavasemmalla varmaan ovat. Yhtenäisen kuppisarjan omistaminen on parisuhdejuttu, jota yksinelävä mies ei voi vanhojen pakanauskomusten mukaan harjoittaa. Kuvan taustalla on rapsiöljyä ja paperia. Rapsiöljy on ruokaa paistaessa terveellisempää kuin oliiviöljy ja raskas polttoöljy. Paperilla voi pyyhkiä raskaan polttoöljyn jättämät läikät keittiön ruokapöydältä.

Kuvassa ainoat yhtenevät kuppini ja sarjaan kuuluva teepannu. Kuppeja on vielä kaksi kappaletta, mutta molemmat ovat astianpesukoneessa käytettynä, kun minulla kävi "vieras". Voitin setin arpajaisessa juuri oikeastaan kun tarvitsin vastaavaa settiä, tai no en oikeastaan tarvinnut, mutta minulla ei ollut vastaavaa, eikä vatsahaavaa. Kyseinen onnenkantamoinen varmisti sen, että asiat järjestyy, vaikka antaisi arvan ratkaista. Tästä syystä heitän aamulla kolikolla, menenkö töihin vai en. Myönnettäköön, että välillä on työmaalla vähän kiire, kun kohtalo määrää olemaan noin puolet työpäivistä kolikkosaigonilla.

Kuvassa lowlife-kahvikuppi, joka on myös muokattavissa lowlife-tuhkakupiksi, koska purkin kansi on jätetty säilöön. Edellämainittua prosessia ei ikinä pidä tehdä toisin päin. Jos omaa ihmisentoukkia, purkkiin voi sulloa matoja, jos on onkihommat mielessä.

Kuten kuvista selviää, oma kupistoni on harvinaisen sekalainen kokoelma, mutta tämä ei haittaa, koska miksi haittaisi? Jos keräisin jotain sarjaa, joku kömö hävittäisi kuitenkin kuppisarjani salavaivihkaa tai painostamalla, koska se olisi väärän värinen, väärää sarjaa, paska, tai jotain. Itseni tuntien taipuisin ajan myötä kumminkin terroristin vaatimuksiin. Hirveästi turhaa vaivaa. Random-kuppien häviäminen ei haittaa ihan niin paljon.