Sähköskeba

Jotkut ihmiset näkevät elämän pelinä, osa taas käyttää elämänsä erilaisten pelien pelaamiseen. Oikeastihan elämä on omanlaistaan taidetta ja kuten taideteokselle on ominaista, jossain vaiheessa se tulee valmiiksi. Tämän kanssa ei kuitenkaan kannata kiirehtiä, sillä elämän aikana voi tehdä kaikkia hienoja ja tärkeitä juttuja, kuten matkustella, rakastaa, toteuttaa itseään, harrastaa kylkimyyryä ja keittää sellua. Elämän taideteos on lisäksi valmiina hiukan tonto, koska kukaan ei tule näkemään sen kaikkia hienoja nyansseja, ainoastaan pintaraapauksen ihmisestä. Omalla kohdallani tämä on vain ja ainoastaan positiivinen asia.

Sen lisäksi että elämä on taidetta, sitä taidetta voi tehdä myös elämänsä aikana. Taiteen tekemisessä on nimittäin se hyöty, että ainakin näin heteromiesperspektiivistä tarkasteltuna, sillä on positiivinen korrelaatio kömöjen jallittamisessa onnistumisen kanssa. Ainoa valitettava seikka on se, että oma taiteellinen lahjakkuuteni rajoittuu muutaman härskin värssyn lausumiseen, joita en ole edes sepittänyt itse, paitsi tietysti sitten olen, jos joku kömö kysyy. Tämä ikävä tosiasia on onneksi vain hidaste, eikä varsinaisesti estä allekirjoittanutta hyödyntämästä taiteellisuutta vetovoimatekijänä.

Humpan juoni on nimittäin siinä, että oikeasti ei ole niin suurta väliä mitä on, vaan minkä mielikuvan onnistuu itsestää luomaan muille. Hankin joskus nuorempana kitaran, ja sitä tuli hiukan näppäiltyäkin, vaikkakin harrastus jäi vähän puolitiehen, eli en osaa varsinaisesti soittaa kitaraa. Tämä ei tuota ongelmia, sillä voin aivan hyvin tukottaa sosiaaliseen mediaan kuvia itsestäni skitta kourassa, jolloin kömöt luulevat että osaan soittaa, vaikken oikeasti osaakaan. Kukaan ei kuitenkaan tule kysymään asiasta, ja kunhan en näyttäydy kitaran kanssa missään, asia ei tule ikinä ilmi. Voin aivan huoletta esittää elämäntuskaa potevaa taiteilijaa, ja viedä pisteet sillä kotiin. Jos oikein innostuu, voin plagioida netistä joidenkin oikeasti lahjakkaiden, aloittelevien muusikoiden sanoituksia ja väittää niitä omikseni. Tätä temppua ei ehkä kannata harrastaa, jos hakee jotain yhden illan lohtua pidempiaikaista. 

Kuvassa sähkökitarani ja vahvistin, skeba on ostettu joltain random-ihmiseltä halvalla, vahvistin taas tutun tutulta. Vahvistimessa on jokin kosketushäikkä, jos omistaisin kolvin ja tinalankaa, sekä jos osaisin korjata vahvistimia, korjaisin sen. Minulla on myös akustinen kitara, mutta se on vielä lainassa. Strategisesti lienee viisainta kerätä pisteitä näin alkuun rock-henkisiltä kömöiltä, ja siirtyä taiteellisempiin puunhalaajiin vasta kun sähköskitasta on lypsetty kaikki imagohyöty, jota sillä voi lypsää. Sähkis on siitä parempi näin alkuun, että sitä ei oikein voi roudata mukana johtuen vahvistimen koosta. Näin ei joudu oikeasti soittamaan missään. Akustisen tullessa peliin mukaan, osaa jo ehkä jotain, jos harjoittelee. Jos.

Kuvassa kitaranviritin sekä omistamani pieni huuliharppu, jota en sitäkään osaa oikein soittaa. Sen varmaan jemmaan, koska se kulkisi jopa mukana, karu totuus soittokyvyttömyydestä paljastuisi ja kömöt nauraisivat minulle, kun olisin musikaalisesti impotentti. Harppua on suht' helppo soittaa sinällään, ehkä vielä jossain välissä opin. Vanhojen harppujen soittamisista en tiedä sitäkään vähää.

Jos siis haluat olla suosittu, keskity siihen, miltä meininki näyttää, ei siihen, mitä se oikeastaan on. Ihmisen arkielämä on pohjimmiltaan aika, noh, arkista. Toisaalta jos elämä on sellaista aivot ämpärissä hötkyilyä tilanteesta toiseen, niin ei siitäkään juuri mitään tule. Toinen juttu on sitten se, haluaako olla suosittu. Ajoittainen yöpyminen jossain jonkun vieressä pitää sekin mielen riittävän virkeänä, ja kun ei liikoja hölmöile ihmissuhteissaan, niin elämäkin on mukavan seesteistä. Silloin tulee töistäkin jotain.