Juhlapukeutumisen pikantit yksityiskohdat

Ajassa elävä metropoliitti on hetkessä kiinni ja pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, aivan kuten rotat ja torakatkin pärjäävät, vaikka iskettäisiin ydinräjäytystä pään päälle. Metropoliitin pärjääminen on kiinni roolista rooliin muljahtamisessa, pitää olla tilanteen herra ja mestari, niin kaupan hedelmätiskillä kömöjä vietellessä kuin juhlissa edustaessa. Juhlahommat taas ei suju ilman kunnon ylähabitusta, sopivaa määrää itsetuntoa ja ylpeyttä, sekä sopivaa määrää nöyryyttä. Ylähabituksen luomisessa taasen pukeutumisella on merkitystä, yleisesti ottaen hyvien vermeiden lisänä pitää olla pikantteja yksityiskohtia. Näillä on aidosti merkitystä, tai ainakin siinä mielessä, että on tärkeää luoda ihmisille illuusio siitä, että yksityiskohtiin on kiinnitetty jonkinlaista huomiota. 

Liikaa tarkkuus on juppimaisuutta, minkä mielikuvan syntyminen on taas sinällään huonompi homma, jupit kun ovat tunnetusti ylimielisiä ja laiskoja. Tietysti on vaikea olla aidosti työssä hyvä ja ahkera, jos käyttää valtaosan ajasta työnteon sijasta siihen, että yrittää näyttää ulospäin ahkeralta, osaavalta ja kiireiseltä. Kunnon jupit eivät ole näistä kolmesta yhtäkään, valitettavasti tämä totuus paljastuu jupin palkanneille vasta siinä vaiheessa, kun juppi on jo liian suurissa saappaissa, ei saa hommia hoidettua ja syrjäytyy. Tilanne on lose-lose niin jupille kuin organisaatiolle.

Sopiva pikkutarkkojen yksityiskohtien löytäminen on kirurgintarkkaa hommaa, mutta sitä feng shuita etsiessä ei pidä stressata. Jos ei meinaa irrota, kannattaa tartuttaa itseensä spitaali. Juhlapukeutumisen suhteen nämä pienet yksityiskohdat näyttäytyvät yleensä vaatetuksen pikkujutuissa, kuten vaatteiden värien yhteensopivuudessa tai lisävetimissä, kuten kravateissa, vöissä ja tuommoisissa. Liian tarkka ei pidä olla, sillä liikaa yrittämisestä ei tule erillistä palkintoa, se on vaan tontoa.

Kuvassa juhlapukeutumiseni muutama yksityiskohta, ravatti, taskuliina ja arvonimipinssi, olettaen siis että ihmisellä on joku arvonimi. Sellainen on sinällään hyvä olla, sillä sitä voi käyttää aina, toisin kuin esimerkiksi ammattinimikettä, koska työpaikat vaihtuu ja voi joutua työttömäksikin. Taskuliina ja ravatti eivät mene tällä kertaa yksi yhteen, mutta elämä harvemmin menee sillä lailla muutenkaan. Toki molemmissa vaatekappaleissa on mustaa, ja kait jotain ruskeaakin. Kun allekirjoittaneella ei ole muutenkaan mitkään yläluokkaiset hempukat hakusessa (tulisivat liian kalliiksi), niin on vain parempi, että ei näytä että olisi liikaa massia yllä, että pystyisi hankkia yhteensopivan ravatin ja taskuliinan. 

Kuvassa valkoinen kauluspaitani, sekä mustasolkinen musta vyö. Kokomustuus on tässä yhteydessä hyvä, tyylikäs, moderni, tyly, mutta ynseä. Valkoinen paita on siinä mielessä aika hyvä valinta, sillä sen kanssa sopii ravatti kuin ravatti, ja valkoinen saa siihen kaatuvat punaviiniläikät näyttämään huomattavasti kokoaan suuremmilta. 

Kun juhliin mennään, takaraivossa pitää olla ajatus siitä, että nyt mennään voitolla yöhön ja torilla tavataan. Hävitessäänkin voitetaan henkisesti ja vähintäänkin kaadutaan mokkasiinit jalassa, siis vertauskuvainnollisesti. Toivottavasti kukaan ei oikeasti nykyään käytä mokkasiineja, vaikka olisivathan ne retrouden huippu. Toisaalta taas joku rokokoo-vaatetuskin on retroa, ja edellisen kerran sitä käyttäneet löysivät itsensä giljotiinista. Toki elämästä poistuu kaikki huolet ja murheet, jos pää on korissa.