Avainkilluttimet

Asunnosta ulos lähtiessä on luonnollisesti tärkeää, että päällä on tarkoitukseen sopivat vermeet. Jos on menossa juhliin, niin puku, jos urheilemaan, niin urheiluvaatteet ja jos autoa ajamaan humalassa, niin punainen pipo. Vaatteiden lisäksi tärkeä asia on pyhä kolminaisuus, nimittäin lompakko povarissa, kännykkä vasemmassa housuntaskussa ja avaimet oikeassa housuntaskussa. Ilman tätä varustusta ei pidä kotoa lähteä, varsinkaan ilman avaimia tai sitten sorkkarautaa. Pitkässä juoksussa harvemmalla on kuitenkaan varaa uusia ovenkarmeja tämän tästä, joten avaimet ovat parempi vaihtoehto. Sorkkarauta kädessä ulkona pyöriminen on muutenkin tontoa, se saattaa herättää hämmentyneitä katseita maitokaapin kulmilla. Kaupasta ei parane joutua heitetyksi ulos, kunnollisella ihmisellä pitää kuitenkin olla jääkaapissa muutakin kuin valo ja jonkun hipin roskiksesta dyykkaama viikon vanha tofunakki. 

Avaimet ovat aika pienikokoinen kapistus, tästä syystä niihin yleensä kiinnitellään kaikenlaisia killuttimia kiinni, jotta ne eivät huku. Avainkilluttimilla voi ilmentää hassunhauskasti omaa persoonaansa tai sitten niillä voi olla jokin funktio, kuten pullonavaaja pullon avaamiseen, tai syanidikapseli, jos vieraan vallan agentit ovat saamassa kiinni ja viemässä kidutettavaksi. Syanidikapseli kannattaa nauttia pureskellen runsaan veden kanssa, mielellään tyhjään vatsaan.

Avainten lisähärpäkkeitä kannattaa oikeasti miettiä, muuten on tyylillisesti pihalla kuin lintulauta. Ainakin itselläni on pakonomainen tarve räplätä jotain käsissäni kun juttelen ihmisille, avaimet ovat tähänkin hyvä esine. Tästä syystä ihmiset ajoittain näkevät avaimeni, ja niiden pitää siksi olla asianmukaiset, muuten menee katu-uskottavuus (street credibility in english, tärkein olemassa oleva uskottavuus), maine, kunnia, rahat ja kömöt. Onneksi jälkimmäisiä kahta ei pahemmin ole muutenkaan, joten olen jo osittain minimoinut tappioni.

Kuvassa avainnippuni, olen melko varma, että osa avaimista on nykyisellään tarpeettomia, mutta en ole saanut aikaiseksi poistettua niitä nipusta. Ainoa täysin funktionaalinen lisävaruste avainten ohessa on pullonavaaja, jonka sain Kuopion Opiskelija-asuntosäätiöltä. Teksti on tosin hioutunut pois vuosia sitten, kuten myös opiskeluvuodet ja viattomuus. Avainten mukana on ketju, jonka voi laittaa halutessaan roikkumaan grungemaisesti farkkujen vyölenkkiin. Nykyisellään teen tätä oikeastaan en koskaan. Ketju on sinällään näppärä, että se tuo avainnipulle kokoa, jotta se ei katoa helposti. Ketjussa on lisäksi tiettyä työväenromantiikkaa, mikä on vaan hyvä juttu, kun olen kuitenkin tälläinen ay-utelias konttorijyyrä. Pienehkö ketju on hyvä, sellaisen suurehkon väkivaltaketjun kantaminen on tontoa, painaa liikaa ja katuväkivalta on muutenkin huono harrastus, varsinkin ketjulla aiheutettuna jos arvostaa vapauttaan.

Kuvassa autonavaimeni killuttimineen, jotka ovat siis Honda-lärpäke, kun ajan Hondaa ja legoturtlesäijä, jonka sain lahjaksi iloiselta vekkulilta. Lahjoja kuuluu käyttää, varsinkin sellaisia, mitkä ilmentää antajan persoonaa. Turtles on Rafael, itse tykkäsin lapsena Donatellosta, kun sillä oli se perhanan sauva, jolla se olisi voinut kepittää ne muut mutantit mennen tullen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, mutantti mikä mutantti. Autonavaimissa olevat killuttimet eivät saa olla liian kookkaita, kun avain yleensä roikkuu avaimenreiästä ajaessa, ja se on hiukan ikävää, jos joku kilon painoinen möhkäle killuu siinä ajaessa.

Avaimet ovat liikkuvaista sorttia, kerran ystävälläni kävi niin, että hänen ollessaan bileissä, avaimet päättivät jäädä vielä törpöttelemään hänen poistuessaan paikalta, ja tämä hiukan haittasi kotiinpaluuta. Tästä syystä avaimia on syytä pitää silmällä, eikä niitä pidä varsinkaan jättää minkään random-kömöjen yöpöydille, jos harrastaa lajien kuningasta, yöjuoksua. Tästä syystä lehtiroskis on aina turvallisempi yöpymispaikka, siellä ei nimittäin ei saa sankkeria, eikä tule pieneen mieleenkään ottaa avaimia pois taskusta.