Essut

Ammattilainen on ammattilainen alasta riippumatta, ammattilaisen tunnistaa siitä, että tällä on ammattilaisen vehkeet ja vermeet, sekä puhelinluettelossa nimen edessä maininta amm.mies tai amm.nainen. Kun nykypäivänä ei puhelinluetteloja harrastella ja elämä on muutenkin mennyt vaikeaksi (esim. perinteisen baarivonkaamisen sijaan vongataan sosiaalisissa medioissa ja deittiapplikaatioissa, kohta varmaan perinteinen kylkimyyrykin hoituu chatissa), ammattilaismaininnan voi laittaa vaikka sähköpostin morjenstelukenttään tai siitä voi mainita keskusteluissa sivulauseessa. On joka tapauksessa kova juttu, jos on ammattilainen jossain. Jos ei ole ammattitaitoinen missään, voi käydä todella kehnosti, kuten työttömyyden riski on suurempi tai voi joutua puukotetuksi basiliskin hampaalla kylkeen, kun valitsemassa viinirypäleterttua kaupan hedelmätiskillä.

Allekirjoittanut on kovan luokan pro ainakin kolmessa ammatissa, koska elämä vei ja nykyään on muutenkin tontoa jättää työllistymistä yhden kortin varaan, koska ikinä ei tiedä milloin joku muualta tullut vie meidän työpaikat, toimialat, naiset, homot ja maahanmuuttajat. Tietysti asiasta voi monimutkaisesti syyttää myös teknologista kehitystä, väestönkasvun painopisteen muuttumista ja kolmannen maailman maiden markkinoiden avautumista, mutta yksinkertaisilla selityksillä on helpompi perustella impivaaralaisuutta itselleen, vaikka henkilökohtaisesti olenkin kaupunkien väleillä sukkuloiva metropoliitti ja cityboy. Ammattilaishommissa on hyvä olla avoin muuttamiselle, ellei sitten ole jo jämähtänyt paikoilleen, tod.näk. jonkun kömöhomman takia. Liikkuvaisuutta nimittäin hidastaa se, jos joku sattuu sanomaan ne maagiset sanat, joiden jälkeen ei tarvitse enää oikeastaan muuta sanoa. Nämä sanathan ovat tietenkin "ei sun tarttee kotiin yöksi mennä". Erikoisinta asiassa on se, että kyseinen fraasi lausutaan aina em. muodossa, riippumatta siitä, millä murrealueella ollaan.

Ensimmäinen ala, jossa allekirjoittanut saavutti koboltinkovan ammattilaisuuden, oli tarjoiluhommat, mikä on sinällään kova juttu, kun en ole lähtökohtaisesti ihmisenä mikään hyperextrovertti yksilö. Palveluhommien ammattilaiseksi kasvaminen alkoi fraasien heittelyllä, joita tuki ammattimainen vaatetus. Yksi tarjoilijan keskeisimmistä ammattilaisvaatekappaleista on essu. Essuja on erilaisia eri tarkoitukseen, pitkä essu sattuu olutravintolahommiin, keskipitkä ruokatarjoiluun, lyhyt rennompaan ruokatarjoiluun ja todella lyhyt roolileikkeihin makuukammarissa. 

Kuvassa omistamani essut. Vasemmalla puolella ruokapuolelta jäänyt essuni, jonka taskuun mahtuu kynän, vihkon ja viinipullonavaajan lisäksi näppärästi iso ketsuppipullo. Keskimmäinen essu on enemmän viini/ruokatarjoiluun soveltuva tooodella pitkä essu ja oikeanpuoleinen olut- ja viskitarjoiluun käyttämäni pitkä essu. Essu tekee tarjoilijan ja kyypparin. Jotkut baarijupit eivät tietysti essua käyttele, mutta se onkin heidän häpeänsä. Siinähän ovat sitten housujen etumukset märkinä juomien kaatuessa, kun ammattilainen vislailee essu housujen tiellä. Työkastelijaa kun ei palkkaa kukaan.

Vaatetus ei yksin tee ammattilaista, mutta ainakin alkuun se auttaa ammattilaisuuden teeskentelyä, kun on oikeaoppinen roolivaatetus päällä. Ammattitaito seuraa sitten perästä, kuin vainoaja seuraa supertähteä korkean aidan takaa. Oikea vaatetus voi auttaa myös työstä suoriutumista, kuten essu suojaa lialta ja kosteudelta, sekä sen taskuihin voi sulloa työssä tarvittavia esineitä. Siinähän yritätte kantaa itse useampaa lautasta ja ketsuppipulloa samalla kertaa, jos ei käytössä ole isompitaskuista essua.