Äänestäminen on jumalattoman tärkeä juttu, sillä edustuksellisessa demokratiassa siinä päätetään ketkä päättää. Jos ei äänestä, silloin antaa äänestäville valtakirjan päättää asioista itsensä puolesta. Tällöin on myöskin turha itkeä, jos suunta ei miellytä. Osa jengiä itkee, että demokraattisesti valitut päättäjät eivät saa asioita tehokkaasti läpi. Noh, vaihtoehtojahan demokratialle toki on olemassa, ja näissä järjestelmissä saadaan kyllä asioita tapahtumaan, on taas aivan eri asia, ovatko nämä asiat millään lailla järkeviä. Diktaattorin uhmaaminen on vähän kuin kohtalon uhmaamista, ja jos uhmaa kohtaloa, käy kuin sille pastorille Troijan sodassa, jumalat lähettää kyitä puremaan hengiltä, tosin tässä tapauksessa nämä kyyt ovat rynnäkköasein varustautuneita ihmisiä.
Vaalien tuloksen julkistaminen on juhlallinen tilaisuus, jota pitää kunnioittaa pukeutumalla asian vaatimalla hartaudella. Vaihtoehtoina on joko vähintäänkin kakkoset päällä, tai sitten Suomen kansallisvaate, tuulipuku. Jos mennään ensimmäisellä vaihtoehdolla, voi olla suht' huoletta all in, kovat kaulaan ja ylähabitus päälle, kunhan ei ylpistele. Ravatin voi heittää illalla sivuun, jos (kun) Dionysos tulee mukaan porukkaan ja touhu menee hurlumheiksi.
Vaalivalvojaisissa voi ja kuuluu olla juhlavan business, olematta casual. Tässä yhteydessä siistin pukeutumisen termi olisi ehkä political, sillä politiikan ei ainakaan pitäisi olla liiketoimintaa, se nimittäin toimii hiukan eri logiikalla. Joka muuta luulee ja väittää, on virallisesti tonto.
Kuvassa vaalivaatetukseni ydin, valkoinen kauluspaita yhdistettynä aatteen väriseen kravattiin. Kyseinen yhdistelmä tunnetaan myös nimellä "Jokke". Jos Jokkeen yhdistää suorien housujen sijaan farkut, kyseessä on "Jokke on the rocks". Tässä yhteydessä on aihetta kiittää niitä veijareita, joilta jutun varastin, enkä aio edes mainita heidän nimiään tässä yhteydessä, toisten juttuja plagioiva sika ja ihmishirviö kun olen. Jokkeen pukeutuneen herrashenkilön ei tarvitse miettiä, lykästääkö vaaleissa tai kömörintamalla, nimittäin sanomattakin selvää että lykästää.
Kuvassa valvojaisiin päälle tuleva ykköspikkutakkini, kauluksen lävessä puolueen pinssi, mikä kuuluu olla, kun tunnustaa väriä. Sitoutumattomuus on passé, koska kun kuuluu puolueeseen, saa mainetta kunniaa, lauluja, viinaa ja aina on hyvä boogie päällä, yhtään liioittelematta. Tietysti on myös hyvä olla oikea puoluekirja. Pikkutakki on näin 2010-luvulla itseään kunnioittavan politrukin uniformu, sitä vaan täytyy käyttää, oli asiallista tai ei. Itsehän vetelen kesälomalla uimarannallekin pikkutakissa, siemaillen samalla salmiakkikoskenkorvaa suoraan pullonsuusta.
Kuvassa vaalivalvojaisvaatetuksen bling blingit, vaikka leijonan käyttäminen vaatetuksessa on saanut joidenkin ääritontojen touhujen myötä negatiivisen leiman, ei pidä antaa törpöille valtaa varastaa valtiollisia tunnuksia käyttöönsä. Jos on sellaisessa virassa, että juhlavirka-asuun kuuluu käätyjä, ne täytyy myös ehdottomasti laittaa päälle vaalivalvojaisiin. Mitä enemmän metallia kaulassa, sitä parempi, pl. kaikki muut kunniamerkit paitsi käädyt, ne sopivat ehkä enemmän joihinkin toisenlaisiin juhliin, joiden jälkeen ei tulla kotiin karmit kaulassa.
Edustuksellisessa demokratiassa ajatuksena on äänestää järjestelmän puikkoihin sellaista kuskia, johon voi luottaa ilman että tarvitsee huudella ohjeita takapenkiltä, missä voi ottaa sitten huoletta ja vastuullisesti kaksi keskiketterää. Sama hommahan pätee pohjimmiltaan parinmuodostukseen, jokainen hakee itselleen elämässään sitä ruusunnuppua, joka kyytsää ympäriinsä, ja jonka kyydissä voi juoda samalla kaljaa. Elämän kaljakyydissä voidaan ja tietysti kannattaakin vaihtaa kuskia välissä. Jos kemiat kohtaavat sataprosenttisesti, mopon lähtiessä ajoittain vahingossa keulimaan, aamulla kyseinen undulaatti pitää kyydissä olleen tukkaa ylhäällä, kun tämä oksentaa. Tähän vertauskuvaan tiivistäisin käsitykseni siitä, mitä vastamäessä tukeminen tarkoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti