perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ohut, musta kravatti

Muoti ja siinä mukana pysyminen on ajoittain saatanasta. Kauhein tilanne syntyy jos muoti menee itsensä näkökulmasta epätoivottuun suuntaan ja ajan kuluttua alkaa itsekin pitämään aiemmin kammoksumaansa muotisuuntausta muodikkaana. Itselleni tämä on käynyt muutamankin vaatekappaleen kohdalla, nimittäin pidin aiemmin lahkeisiin levenevistä housuista (ei kuitenkaan mallia 70-luvun Travolta), leveistä kravateista (ei myöskään kuten 70-luvun Travolta, mikäli hän olisi käyttänyt kravatteja) ja en voinut sietää pillihousuja naisilla, koska ne saivat derrierin näyttämään suhteettoman suurelta. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja ainakin edellämainituissa vaatekappaleissa näkökulmani on kääntynyt päälaelleen. Muutos on kuitenkin ollut hidas ja tuskallinen, kuten teinipojan puhkeaminen puberteetista ja angstista aikuisuuden kukkaan. Kasvukivuista en osaa sanoa, kun jätin nuo pituuskasvuhommat sen paremmin hanskaaville ja keskityin leveyskasvuun.

Arvoin pitkään ruton, koleran ja ohuen kravatin hankkimisen kanssa. Koska rutto eikä kolera tarttunut kaikesta ovenkahvojen nuolemisestani huolimatta, jouduin nöyrtymään ja hankkimaan ohuen kravatin. Oletettavaa on, että vastustuskyky on tässä vaiheessa sitä luokkaa, että tarttuvien tautien lisäksi ei tartu edes postimerkki. Väriksi valitsin mustan, koska musta on hyvä. Mustassa värissä parasta on sen mustuus. Musta menee yhteen kaiken kanssa, jopa mustan, jos oikein käyttää mielikuvitustaan. 

Ohut kravatti saattaa olla tämän hipster-kauden likainen sivulyönti, vaikkakaan en muista äkkiseltään nähneeni hipsteriä ohut kravatti päällä. Voi tietysti olla että huoliteltu rantojen mies-look vie huomion pois olennaisesta, ja toivon mukaan myös Olen naisesta, koska Ole tuskin tykkää jos vieraat sankarit katselevat hänen naisiaan rivot ajatukset mielessään. Ohut kravatti on kuitenkin nyt enemmän se juttu kuin keskipaksut tai etenkään paksut kravatit. Arvi Lindkin jäi jo eläkkeelle, vaikkei tainnut Travolta-mallisia krakoja enää viimeisissä lähetyksissään käyttääkään.
Kuvassa ohut, musta kravattini, joka on ihan tavallinen ohut, musta kravatti. Kravatti on kiiltäväpintainen, oletettavasti siitä lähtee creme caramel helpommin irti kuin mattapintaisesta kravatista. Ohut kravatti sopii lyhyemmän ja vantteramman kaverin, kuten allekirjoittanut, sijasta paremmin henkilölle joka on pitkä ja hoikka kuin jatkoroikka. En silti suostu matti-eskohytöstelemään, saati kasvamaan pituutta. Sellainen on ihan pelleille, joilla ei ole raudanlujaa luottamusta omaan tekemiseen.

Jotta en tässä nyt ihan sell out:iksi lähde oman tekemisen kanssa, niin en kyllä hommaile kovin montaa kappaletta ohuita kravatteja, sillä joku roti pitää tuohussa olla. Liika trendikkyys voi nimittäin kostautua, sillä sellainen vetää puoleensa jopa liikaa kömöjä. Pahimmillaan voi joutua jopa hiljaa hirtetyksi, jos joku niistä mieslaivoja karille hoilaavista seireeneistä tekee tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Joka veitikalla on nimittäin omat heikkoutensa, täydellisestä kiiltokuvasta huolimatta jopa minulla. Siinä menee hyvä liian kallis elämäntyyli sitten pilalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti