lauantai 16. toukokuuta 2015

Apinajeesuspaita

Kesä on tulossa. Luonto herää henkiin ja osa ihmisistä alkaa käyttäytyä tietyssä kanssakäyntimielessä kuin raivotautiset mäyrät, siis mikäli kyseisille elukoilla ei olisi kynsiä ja hampaita. Kasvukauden saapuminen tietää myös sitä, että ihmisen T-paitavaranto on syytä olla ajantasalla, erityisesti jos on kansainvälisessä viitekehyksessä huomattavan näyttävännäköisiksi noteerattuja kömöjä vaaniva hopeakettu ja bachelor. Lienee sanomattakin selvää, että edellä mainittu viitekehys on subjektiivinen asia, eli niin sanotusti "katsojan silmässä", mikä on sinällään hyvä, koska tällä lailla jokainen ihminen on on kansainvälisessä viitekehyksessä huomattavan näyttävännäköiseksi noteerattu ja siis myös laulun, tai vähintäänkin lyhyen ja rivon runon, arvoinen.

T-paitahommissa on ensiarvoisen tärkeää se, että hommaa paitoja, jotka ovat itselleen sopivia, siis ulkoasultaan. Vain totaalinen tonto hommaisi itselleen väärän kokoisia paitoja. Esimerkiksi henkilökohtaisesti olen kallellaan inhorealismiin ja mustaan huumoriin, eikä sinällään haittaa, jos tämä näkyy. Joka tapauksessa minulle hauskin asia maailmassa oli Ecce Homon tapaus. Sivistyksemättömille siis vielä tiedoksi, Ecce Homo on espanjalaisessa kirkossa sijaitseva Elias Garcia Martinezin maalaus, joka kuvaa orjantappurakruunupäistä Jeesusta. Männävuosina taulu rupesi olemaan suhteellisen rapistunut, joten paikallinen taideamatöörimummo otti ja restauroi taulun omin päin. Tämän jälkeen taulun henkilö muistuttikin enemmän Charlton Hestonin vastanäyttelijöitä Apinoiden Planeetassa, kuin Kristusta. Luonnollisesti kunnostaja oli vielä sitä mieltä, että häntä pitäisi kiittää, koska hän säästi kirkolleen suuren summan rahaa. Koska koko ajatus merkittävän taideteoksen restauroimisesta ilman osaamista on täysin järjetön ja lopputulos on helvetin huvittava jos huomioi, mitä kuva aiemmin esitti, tapauksen on oltava hauskin asia maailmassa ikinä.

Törmäsin yksi ilta internetin ihmemaassa edellä mainittuun Ecce Homon tapaukseen liittyen, aivan loistavaan T-paitaan, jossa taideilmiö yhdistyi hienosti populaariin vaihtoehtoiskulttuuriin, suomeksi sanottuna siis maaluksesta oli väännetty Che Guevara-paita-henkinen taideteos. Omalla kohdallani tämä löytö tarkoitti oikeastaan pakko-ostosta, sillä kyseessä on kuitenkin maailman hauskimman asian nokkela hyödyntäminen T-paidassa. 
Kuvassa apinajeesuspaitani. Hankin paidan keltaisena, sillä olen päättänyt että keltainen sopii minulle ja lisäksi punainen, vaikka aatteen väri onkin, on jo vähän nähty tässä yhteydessä. Paidan sanoma ja ajatus on kiteytettynä helvetin hyvä. Apinajeesustaulun kuvaaminen itsessään on jo parodiarauhasen reväyttävä temppu, puhumattakaan sen yhdistämisestä Che Guevara-paitoihin, jotka ovat yleistyttyään kokeneet hiukan inflaation. Siis olihan Che aika kova jätkä, mutta kun se oikea tekeminen alkaa vasta sen vallankumouksen jälkeen, siis jos tavoitellaan jonkinsortin sosiaalista parannusta ja unelmayhteiskuntaa.

Apinajeesuspaita on siinä määrin hieno juttu, että tulen todennäköisesti käyttämään sitä niin, että sen alla on aina toinen T-paita. Näin apinajeesuspaita ei likaannu, eikä sitä siis tarvitse pestä niin usein. Apinajeesuspaitaa voi käyttää sellaisenaan tai sitten vaikka pikkutakin kera, jos haluaa briljeerata mauttomuudellaan. Mauttomuus on hyvä, mauttomuus on ajatonta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti