Pöytäristallit

Tarjottaessa jollekin kömölle arvostetulle vieraalle talon antimia, tarjoamisten lisäksi tulee ottaa huomioon myös se mistä tarjotaan, esimerkiksi paremman konjamiinin tarjoaminen muovipikarista viestii herkästi siitä, että tarjoaja on pahemman luokan turvenuija (omalla kohdallani habitus hoitaa sen homman). Jotta suurempien etikettivirheiden tekemiseltä vältyttäisiin, kotiin on hyvä hommata myös hiukan parempaa lasistoa ja kun oikein halutaan hifistellä ja briljeerata, on vain yksi materiaali joka kelpaa: ristalli.

Ristalli on hienon näköistä ja helvetin epäkäytännöllistä; astianpesukoneen käyttö kun ei tule kuuloonkaan ja käsinpelillä pestäessä saa olla todella tarkka tai saa siivoilla sirpaleita aivan kuin venäläisissä juhlissa konsanaan, tai missä ikinä se nyt olikaan, missä heitetään huikan jälkeen lasi paskaksi seinää vasten. Ristallia sen joka tapauksessa olla pitää. Kun kaapista löytyy ristallia, elämä hymyilee ja lompakosta löytyy 3,65 € enemmän rahaa.

Yksi ristallisen viinilasin merkittävimmistä ominaisuuksista on vetoisuus. Kunnon lasi imaisee sisuksiinsa ainakin sen puoli putelia kerrallaan (aivan kuten kunnon densokin tekee). Pieniä laseja ei katsele Erkkikään ja tulee jännetuppitulehdus kun saa olla koko ajan kaatamassa lisää viintä lasiin (jos siis ei juo kohtuudella ja on kunnon Otti-Potti ja Hippa-Heikki).

Kuvassa kaksi ristallilasiani ja tulitikkuaski havainnollistamassa suuremman lasin järkyttävää kokoa. Suuremmassa lasissa viini pyörii kovempaa kuin James Bond Kuuraketissa. Pienempää lasia hyödynnän yleisviinilasina, vaikka lasi taitaa varsinaisesti olla geneerisempi ristallinen yleispunaviinilasi. Suuri lasi on tarkoitettu erityisesti Bordeaux'n alueen viinejä varten, tosin itsehän joisin siitä myös muuta soppaa muualla tuotettuja puhtaita Cabernet Sauvignoneita, mutten välttämättä puhtaita Merlot-viinejä. Tulitikkuaskilla sytytän takan, saunan tai itseni tuleen protestina kaupan keskittymiselle (tekisin tämän ihan kotona, kun liekehtivänä minua ei varmaan haluttaisi kauppaan ja en halua olla häiriöksi).

Ristalli vinkuu kivasti, jos lasin reunaa pitkin vetää märkää sormea, tosin jos arvostaa ristallejaan, tätä ei kannata tehdä. Lasin reunaa pitkin ei kannata myöskään vetää kuivaa sormea. Muutenkin ristallin kanssa kannattaa olla kirurgintarkka, tarkkuus lähentelee rapulan loiventamista parilla kaljalla ja ripulin hoitoa piereskelemällä. Estetiikka ennen kaikkea, ristalli on kuitenkin kaiken siihen laitetun rahan ja tarkkuuden arvoista.