Naamakarvat

Tämän bloginkirjoituksen aiheena eivät ole varsinaisesti pelkät naamakarvat vaan ihmisen karvoitus ja sen hyötykäyttö ylipäänsä. Vaikka uusi sananlasku sanoo että jos lihassa on karvoja, se on pilalla, en itse näe asioita näin mustavalkoisesti. Eläimillä karvoitus suojaa osaltaan ympäristön eri lämpötiloilta ja osaltaan sitä voidaan hyödyntää niin saalistamisessa kuin saalistajilta suojautumisessa (joku biologi voisi toki kirjoittaa asiasta tarkemmin, mutta ei tässä foorumissa, koska allekirjoittanut ei suvaitse kansakoulun kolmannen luokan biologian oppituntien ymmärryksen ylittäviä näkemyksiä asiasta).

Koska ihmisillä viikset eivät suuremmin kylmyydeltä eristä, eikä pulisongeilla voi piiloutua nakkikiskalla rähjääjältä, ei myöskään naamakarvoilla ole mitään sen ihmeellisempää funktiota kuin somistautuminen ja vaikka aiemmalla sukupolvella naamakarvat olivatkin enemmän sääntö kuin poikkeus, nykyihmisille en niitä välttämättä suosittele. Viiksillä ei varsinaisesti olisi muutenkaan mitään biologista funktiota ja partaa käytetään lähinnä korostamaan leukaa jotta kömöt kuvittelisivat miesihmiseltä löytyvän rutkasti purentavoimaa (leveiden leukaperien vetäväisyys perustuu jokseenkin tähän. En linkitä lähteitä, enkä perustele). Koska allekirjoittaneella on enemmän leukaperiä kuin Marilyn Mansonilla (mutta harmittavasti vähemmän kuin Ronn Mossilla), parta ei varsinaisesti parantaisi ulkonäköä, erityisesti nykyisellä, epätasaisella kasvullaan.  Pariutumisen kannalta naamakarvoituksella en ole havainnut olevan merkitystä empiirisissä kokeissa (toimin itse tutkijana ja kohdehenkilönä. Sen aikainen kömö ei ollut sen innostuneempi vaikka oli pieni parta).

Tässä kohtaa blogia on yleensä kuva, muttei tällä kertaa, kun ei ole kameraa koska allekirjoittanut ei harrasta naamakarvankasvatusta ja siten ei ole myöskään mitään kuvattavaa.

Kehon karvoitus on riippuvainen geeneistä ja siten aika suhteellinen juttu. Koska kehon karvoista ei ole sen ihmeempää biologista hyötyä, on niiden tarkoitus lähinnä koristeellinen, ja koska itse miellän vartalon mielen leikkikentäksi, saa kukakin tehdä mitä parhaaksi näkee. Toinen on karvamammutti, toinen posliinipoika ja minua ei asia varsinaisesti kiinnosta hittoakaan, vaikka siitä kirjoittelenkin.