Taskuliina

Parhaat ja innovatiivisimmat väittelyt syntyvät silloin kun joko yhdellä tai parhaassa tapauksessa jokaisella väittelyyn osallistujalla ei ole minkäänlaista hajua siitä, mistä oikeastaan puhutaan. Tämän huomion innoittamana syntyy tämä teksti, joka on merkitykseltään suoraan rinnastettavissa Raamatun psalmeihin tai vähintäänkin huhtikuun Jallun lukijapalautteen kolmanteen viestiin. Lukijavinkin innoittamana ajattelin käsitellä tällä kertaa pukeutumisessa vähemmälle huomiolle jätettyä asiaa, nimittäin taskuliinaa.

Mutta mikä ihme siis on taskuliina? Taskuliina on puvun rintataskuun laitettava liina, joka pilkistää esiin rinnasta kuin riikinkukon pyrstösulat tai ampumahaava. Taskuliinasta tunnistaa aidon herrasmiehen. Anonyymiksi jätettävän syväkurkun (tämä ei viittaa 70-luvun amerikkalaiseen hydrauliikka-alan elokuvaan) mukaan, taskuliinat keksittiin patonkimaassa (syväkurkku ei varsinaisesti käyttänyt tätä avoimen rasistista termiä, jota itse tässä hyödynnän huumoriarvon aikaansaamiseksi) kun lihaisammat veijarit halusivat vetää huomion pois valtaisilta röllyköiltään. Itse hyödyntäisin liinaa lähinnä vetääkseni huomion pois kasvoistani, kun en varsinaisesti näytä miltään Tom Cruiselta vaikka saman pituinen olenkin.

Kuvassa taskuliinani, mikä on ollut kovassa käytössä, kuten sen päällä oleva pakkaus antaa ymmärtää.  Taskuliinassani on taitokset valmiina, mikä on näpsäkkää koska hyvä kun osaan hätäiseen taitella A4:sen kahtia. Muutamassa puvussani taitaa lisäksi olla rintataskut ommeltu kiinni, joten taskuliinaa ei siksikään ole päässyt käyttämään. Kuvan taustana toimii kirkkaankeltainen aluslakanani joka ottaa kömöiltä luulot pois jo alkuunsa päiväpeittoa pois heittäessä tilanteessa, jossa joku on päätynyt makuuhuoneeseeni teuraalle. Vaikka prosentuaalinen mahdollisuus tähän on samaa luokkaa kuin sillä, että joku päivä kasvan henkisesti aikuiseksi, toivossa on hyvä elää.

Taskuliina on puhtaasti ulkonäöllinen juttu, joten siihen ei saisi niistää vaikka olisikin räkä poskella; suosittelen niistämiseen mielummin hihaa. Vaikka itse en vielä kummoistakaan röllykkää omaa, voi olla että joku kaunis päivä turpoan ja silloin taskuliina vetää hienosti huomion pois siitä että ylipainon aiheuttaman nykyiselläänkin korkean verenpaineen vuoksi, naamani on punainen kuin paloauto. Lisäksi liinaa käyttäessäni vaikutan mahdollisesti sivistyneemmältä ja kömöiltä jää täysin rekisteröimättä se että olen kielenkäyttöni ja juttujeni tason perusteella totaalinen turvenuija.

Eteistilaan soveltuva kattolamppu

Valtaisassa määrässä lukijapalautetta toivottiin minun keskittyvän enemmän pukeutumisaiheisiin, toisin sanoen siis muutama tyyppi sanoi pitävänsä pukeutumisteksteistäni enemmän kuin sisustusteksteistäni. Tästä suivaantuneena ja vankkumattomana oman linjani vetäjänä päätin sitten kirjoittaa lisää sisustusmateriaalia, tämän blogin agendana kun ei ole kaverien hankkiminen. Jos joku tosin tarjoutuu maksamaan tästä jotain, kirjoitan ihan mistä vaan ja rikon kyllä eettisiä arvoja, yleisiä normeja kuin myös luonnonlakejakin.

Eteisessä on hyvä olla valaistusta, jotta näkee laittaa oikeat kengät jalkaan. Jos tosin on sellaisia kavereita kuin minulla, kekkulissa laitetaan jalkaan juuri ne kaverin kengät, kuka sitä nyt vaivautuu muistamaan mitkä kalossit sitä jaloissa oli kylään tullessa. Eteisen lamppu ei voi olla liian suuri, koska se ei vaan voi olla liian suuri, kattokruunu nyt vaan näyttäisi eteisessä aika typerältä. Pitää olla siis riittävän pienikokoinen lamppu, missä kuitenkin on valotehoa riittävästi jotta näkee laittaa ne omat kengät jalkaan, mikä ei siis ole välttämätöntä jos on kekkulissa. Onneksi itselläni on toisten kengät laittavaa vempulaa pienemmät kengät, mikä siis kertoo siitä että olen fysiologisesti häntä pienempi tietystä paikkaa, nimittäin jalkateristä.

Kiertelemättä paras, eli eteisen lampuksi plafondi on hyvä. Plafondi on semmoinen litteähkö, laakea kattolamppu, jossa on suht' leveä kantaosa ja yleensä huurrelasi itse lampun edessä.

Kuvassa plafondini, mikä ei varsinaisesti ole ihan eteisessä, mutta lähellä sitä. Lamppu on vinossa, mikä johtuu siitä että sen  asensi  Reilu-Mikon Lamppuasennus Ky:n selkeästi ammattitaidoton turakainen. Asiasta on reklamoitu, mutta koska työsuorituksesta ei maksettu asentajalle, taitanee asia jäädä siihen. Muulla tavoin lamppu on kyllä hyvä, hoitaa funktionsa eli valaisee ja on nättikin kuin sika pienenä. Lampun kuparinvärinen reunus tuo mieleen Egeianmeren rannalla vilkuttavan, oliivipellolla ruskettuneen spartalaisneitokaisen, voi tosin olla että muille ei tule samoja mielleyhtymiä ja se on nyt maca-jauhon kohottama viriliteetti joka kirjoittelee.

Oma lamppuni on muuten loistava, mutta suurimpana ongelmana siinä on mielestäni herra/neiti/rouva kattolamppumuotoilijan suunnittelema, vaihteeksi liian pieni kantaosa, jonka alle eivät lampun sähköroippeet mahdu. Mikäli tapaan tätä henkilöä joskus kadulla, lyön kyselemättä, sen verran kirosanoja on päässyt asentamishommissa.

Naamakarvat

Tämän bloginkirjoituksen aiheena eivät ole varsinaisesti pelkät naamakarvat vaan ihmisen karvoitus ja sen hyötykäyttö ylipäänsä. Vaikka uusi sananlasku sanoo että jos lihassa on karvoja, se on pilalla, en itse näe asioita näin mustavalkoisesti. Eläimillä karvoitus suojaa osaltaan ympäristön eri lämpötiloilta ja osaltaan sitä voidaan hyödyntää niin saalistamisessa kuin saalistajilta suojautumisessa (joku biologi voisi toki kirjoittaa asiasta tarkemmin, mutta ei tässä foorumissa, koska allekirjoittanut ei suvaitse kansakoulun kolmannen luokan biologian oppituntien ymmärryksen ylittäviä näkemyksiä asiasta).

Koska ihmisillä viikset eivät suuremmin kylmyydeltä eristä, eikä pulisongeilla voi piiloutua nakkikiskalla rähjääjältä, ei myöskään naamakarvoilla ole mitään sen ihmeellisempää funktiota kuin somistautuminen ja vaikka aiemmalla sukupolvella naamakarvat olivatkin enemmän sääntö kuin poikkeus, nykyihmisille en niitä välttämättä suosittele. Viiksillä ei varsinaisesti olisi muutenkaan mitään biologista funktiota ja partaa käytetään lähinnä korostamaan leukaa jotta kömöt kuvittelisivat miesihmiseltä löytyvän rutkasti purentavoimaa (leveiden leukaperien vetäväisyys perustuu jokseenkin tähän. En linkitä lähteitä, enkä perustele). Koska allekirjoittaneella on enemmän leukaperiä kuin Marilyn Mansonilla (mutta harmittavasti vähemmän kuin Ronn Mossilla), parta ei varsinaisesti parantaisi ulkonäköä, erityisesti nykyisellä, epätasaisella kasvullaan.  Pariutumisen kannalta naamakarvoituksella en ole havainnut olevan merkitystä empiirisissä kokeissa (toimin itse tutkijana ja kohdehenkilönä. Sen aikainen kömö ei ollut sen innostuneempi vaikka oli pieni parta).

Tässä kohtaa blogia on yleensä kuva, muttei tällä kertaa, kun ei ole kameraa koska allekirjoittanut ei harrasta naamakarvankasvatusta ja siten ei ole myöskään mitään kuvattavaa.

Kehon karvoitus on riippuvainen geeneistä ja siten aika suhteellinen juttu. Koska kehon karvoista ei ole sen ihmeempää biologista hyötyä, on niiden tarkoitus lähinnä koristeellinen, ja koska itse miellän vartalon mielen leikkikentäksi, saa kukakin tehdä mitä parhaaksi näkee. Toinen on karvamammutti, toinen posliinipoika ja minua ei asia varsinaisesti kiinnosta hittoakaan, vaikka siitä kirjoittelenkin.

Vyöt

Tällä kertaa päätin paneutua varsinaisten vaatteiden sijasta yhteen merkittävään lisäpukeutumiselementtiin, nimittäin vyöhön. Miesten kuuluu käyttää housujen kanssa vyötä koska vyöttömät housut ovat vähän kuin maailman vanhimman ammatin harjoittaja ilman tippuria. Mikäli itse käyttäisin maksullisia naisia (ns. vuokrakömöjä), varmistaisin aina että vähintäänkin huuliherpes löytyy repertuaarista. Muuten ei ole jännitystä.

Vyö on siis itsessään hyvä, tosin on tärkeä huomioida millaista vyötä käyttää. Liian massiiviset ja mahdollisen suurehkon kuvioinnin sisältävät vyönsolvet eivät ole hyvä juttu, sillä ne antavat herkästi käyttäjästään sellaiset kuvan että tämä olisi tampio (En aio perustella. Minun blogi, minun irrationaaliset yleistykset).

Itse tykkään käyttää monesti farkkujen kanssa vyötä, jossa solki on semmoinen metallinen semiautomaattisolki. Se on näppärä, tyylikäs ja säästää housujen laitossa aikaa noin 1,5 sekuntia, mikä tekee kuukaudessa 2,25 minuuttia silkkaa lisävapaa-aikaa, jos pukee farkut jalkaan kolmesti päivässä, puhumattakaan housujen riisumisessa säästetystä ajasta (minkä pitää muutenkin olla salamannopeaa, varsinkin jos on joku kömö venailemassa ja pitää pujauttaa pitkät seslongit samalla vetäisyllä jalasta). Suorien housujen kanssa käy ihan normin mukainen solkivyö.

Kuvassa tällä hetkellä suosimani vyöt, tosin suosiessani hyödynnän jo Ludwig  XIV Aurinkokuninkaan  tutuksi tuomaa satunnaisen suosimisen metodia, joilla molemmat vyöt pysyvät nöyrinä ja mielisteleväisinä. Vasemmanpuoleinen vyö menee farkkujen ja muiden raskaampien housujen pitiminä ja sillä voi tarvittaessa antaa solkipääremeliä. Oikeanpuoleinen vyö toimii suorien housujen kanssa, joita käytetään kun halutaan briljeerata näennäissivistyneitsyydellä. Oikeanpuoleisen vyön soljen väri on musta ja se on tyylikäs kuin Gorbatšovin otsalaikku. Vöiden alla jo sänkybloggauksesta tuttu haalean paskan värinen päiväpeitto.

Vyöllä voi tarvittaessa taltuttaa puukkohyökkääjän ja vyöllä voi tarvittaessa sitoa jonkun tyypin kädet sellaiseen solmuun, ettei siitä pääse edes Houdini irti, tosin Houdinin ollessa jo vainaa ja varmaankin jo maatunut, miehen saisi todennäköisesti parhaiten nalkkiin muovipussilla. Vyö soveltuu myös siihen funktioon, mihin se on varsinaisesti suunniteltu, eli housujen pitämiseen ylhäällä.

Kuten aiempi kuva ja vahva feng shui:ni tästä asiasta antaa ymmärtää, vöiden kohdalla asiantuntemukseni on kiistatonta. Ainakaan tässä foorumissa ei voida kiistellä, koska minä hallinnoin kommentteja ja poistaisin kyseenalaistavat kommentit surutta, mikäli siis kukaan ikinä niitä antaisi. Mikäli valinta tehtäisiin pelkän vyön perusteella, pääsisin helposti seuraavaksi Suomen unelmien poikamieheksi, mutta johtuen useista kesistä, jotka olen jo elämänpolkuni varrella nähnyt, ohjelman nimen tulisi pikemminkin olla "Unelmien Setämies". Ohjelmassa kautta sedän kainaloon pyrkivien kömöjen tulisi olla vähintään puolet minua nuorempia, jotteivät kokemattomuuttaan hiffaisi millaista virheaskelta ovat tekemässä.

Kylmien kelien takki ja pikkuvinkki ammattilaiselta

Suomessa on välillä kylmä kuin Lounais-Siperiassa ja tällöin tarvitaan rutkasti vaatetta päälle. Villakangastakin lisäksi minulla on kylmemmille keleille varattuna raskaampi talvitakki. Oma takkini on nähdäkseni aika normaali talvitakki, nk. "michelin-ukkotakkia" en suosittele, sillä vaikka se onkin lämmin, se näyttää hitusen pöljältä. Toisaalta jos on jo kömö hommattuna ja parisuhde muutenkin jo terminaalivaiheessa jossa on aika sama vaikkei peseytyisi viikkoon, voi ehkä michelininkin hommata. Itsehän peseydyn ainakin päivittäin ja saatan laittaa deodoranttiakin jos oikein hurjalle tuulelle satun. Tätä käy aika usein, kuumenen keskusteluissa nopeammin kuin induktioliesi, tosin myös viilenenkin lähes yhtä äkkiä.

Ulkotakissa on hyvä olla kokoa jotta alle mahtuu tarvittaessa pikkutakki tai jos on oikeasti niin kylmä että täytyy kerrospukeutua. Takin tulee olla perussiisti eikä kokoa saa kuitenkaan olla liiaksi, vaikka ulkovaatteiden feng shuilla ei ole ihan niin suurta merkitystä, voi olla sosiaalisten suhteiden kannalta haitallista jos näyttää kodittomalta itsensäpaljastajalta, tosin mitähän minä näistä tietäisin. 

Kuvassa ulkotakki, värinä kait joku tummanpunertava. Takki on hiukan iso, mutta tämä mahdollistaa tavaroiden kätkemisen sen alle, mikäli ikinä pääsee kleptomania tai äärimmäinen köyhyys yllättämään. Takki tuo minulle leveyttä lisää, mikä on hyvä koska se saattaa ehkä vedota pirkkoihin. Leveys vetoaa naisihmisen alkukantaisiin vaistoihin ja luo turvan tunnetta kun luulee että toinen kykenee puolustamaan vaikkapa sapelihammastiikerin hyökkäykseltä, tosiasiassahan teeskentelen itse astmakohtauksen ensimmäisen lyönnin vastaanotettuani. Takissa ei ole sen ihmeempää estetiikkaa, mutta se ajaa asiansa lämpimyyden suhteen ja toisaalta harvempi ihminen sitä sen ihmeemmältä näyttää ulkovaatteissa muutenkaan.

Omassa takissani on lisäksi huppu, mikä on aika kätevää pipon unohtuessa taskusta tai jos on pipo yksin ei riitä. Hupulliset vaatteet ovat ylipäänsä näpsäköitä, tosiasia joka täytyy vain tunnustaa, vaikka itse taistelin huppareiden käyttöä vastaan oman aikani, kun syystä tai toisesta pidin moista metroseksuaalisena (tässä ei ole minkäänlaista logiikkaa, enkä aio selventää asiaa yhtään sen enempää). Tällä hetkellä suosikkikotipaitanani on muutama vuosi sitten Bulgarian romanikaupustelijoilta hommattu aito piraattimerkkihuppari.

Koin tänään pyykkiä pestessäni ahaa-elämyksen ja päätin jakaa päivän yksinelävän miehen kodinhoitovinkin tässä samassa yhteydessä : Pyykkiä pestessä kannattaa laittaa surutta reilusti huuhteluainetta koneeseen. Pesun jälkeen voi sitten levitellä pyykit kuivumaan ympäri kämppää tai sijoittaa pyykinkuivaustelineen keskelle asuntoa. Näin saadaan aikaiseksi raikas tuoksu asuntoon joutumatta varsinaisesti siivoamaan.

Vanha kunnon vaimonhakkaajapaita

Joskus miehen tulee osata pukeutua rennosti keveämmin ja mikäli käsivarret ovat jotakuinkin kunnossa, tähän tarkoitukseen soveltuu vaimonhakkaajapaita. Tälläinen paita sopii parhaiten kesällä rantakäyttöön mutta itse käytän vastaavia välillä myös talvella, vetääkseni huomion pois luonteeni vajavaisuuksista sekä saadakseni ulkonäköni vastaamaan rujojen juttujeni tasoa. Tässä auttaa toki myös ajoittaisten hetkien mielijohteista käsivarsiini suherretut halvat mustekuviot. Kun tottuu pukeutumaan kevyesti kesät talvet, alkaa hikoilemaan kuin sika jo pitkähihaisen paidan näkemisestä ja siksikin kykenen käyttämään vaimonhakkaajaa milloin vain. Paksummin pukeutuessani vetelenkin kainaloihini Triple Dry:ta ja talkkia kunnon kerroksen.

Vaimonhakkaaja on nimeään parempi vaate ja en oikeasti usko että vaimojaan hakkaavat miehet kyseisiin paitoihin pukeutuvat. Itse en hakkaa kuin päätäni välillä seinään, eikä ole vaimoa muutenkaan. Jos on ujo poika ja kaappiexhibitionisti, vaimonhakkaajaan voi pukeutua myös salaa, laittaen vaatteen vaikkapa kauluspaidan alle, ja tuntea olonsa piiloseksikkääksi. Tunnetta voi korostaa jättämällä kalsongitkin alta pois, en tosin suosittele moista talvella ettei kulkuset jäädy.

Kuvassa hihattomia paitojani, käytän vasemman puoleisen esimerkin mukaisia, olkapäät kunnolla paljastavia versioita, ollessani kunnolla exhibitionistisellä tuulella ja oikeanpuolimmaisen kaltaisia, vain kädet paljastavia paitoja, ollessani konservatiivisemmalla ja vähemmän metroseksuaalilla fiiliksellä liikenteessä. En ole varma tulkitaanko molempia paitoja varsinaisesti vaimonhakkaajiksi, mutta itse teen näin, muotitiedoton kun olen. Oikealla oleva paita on näköjään rytyssä kuin helvatti, mutta tämä ei haittaa, kun kukaan ei muutenkaan oleta minun silittelevän vaatteitani. Ylipäänsä olkapäät paljastavan vaimonhakkaajan koko saa olla vähintään yhtä numeroa liian pieni, jolloin rypyt siloittuvat paitaa käytettäessä.  Vaimonhakkaajan pitää tuntua päällä, siinä vaiheessa kun henki ei kulje kunnolla, aletaan olla oikeassa kokoluokassa.

Vaimonhakkaajassa saa olla väriä ja jotain printtejä, mutta liiallista räikeyttä tulee välttää jottei näytä pääsiäissaarelaiselta joulukoristeelta. Lököttävää koripallovaimonhakkaajaa en suosittele, kun roikkuvat vaatteet eivät ole in tällä vuosisadalla. Tiukka paita on hyvä, paitsi jos on kunnon järjestöröllykkä (mikä kielii hyvästä elintasosta. Suuri vatsa avustaa mm. sumopainissa ja lonkkaheitoissa). Tursuavia kainalokarvoja en suosittele hihattomuuden kanssa, nyt ei eletä 1970-luvun aikuisviihde-elokuvassa, vaan villillä ja karvattomalla 2010-luvulla.