Festivaalivarustautuminen

Rock'n roll! Humpan juoni on nimittäin se, että kesä on kaikenkarvaisten festivaalien aikaa. Vaikka tällä kellonlyömällä eletäänkin kesän loppumetrejä, niin vielä ehtii ja onhan sitä elämää talvellakin. Festarit ovat myös loistava paikka harrastaa kovaa monikulttuurisuutta, koska yhtä ja ainoaa kansalliskulttuuria ei ole olemassakaan. Impivaaralaisen ankeilun sijaan aika kannattaa muutenkin käyttää ennemmin bailaamiseen, laittaa vaan hyvät popit soimaan ja pistää tanssien. Elämä on kuitenkin verrattain lyhyt. Jos haluaa fiilistellä vanhan kansan tavoin, voi napata Hota-pulveria ja K-amfetamiinia naamaan, niin ei ahdista eikä väsytä, piripäissään tuskin kärsivällisyyskään riittää sosiaalisessa mediassa mesoamiseen.

Itsehän osallistuin työväenhenkiseen festariin, oma sosiaalinen kuplani on kuitenkin aikamoisen punainen, mikä on hyvä. Festarihommassa voi hillua naamallaan kevyt maantierosvosänki päällä, habitus ei voi olla liian huoliteltu, kun se nyt on vähän tontoa, kun sitä hikoilee kuitenkin kaljapäissään keskellä ryysistä. Pukeutuminen hoituu lähtökohtaisesti linjalla farkut tai shortsit ja joku rokkipaita. Jos meno yltyy ihan huikeaksi, niin sitten paidan voi ottaa veks. Oleellisinta festareilla rymytessä on huono seura ja taskulämpimät juomat. Muuten ei tule hommasta yhtikäs mitään. 

Mitä tulee muuhun varustukseen, niin mukana pitää olla lämmintä vaatetta, jotain sadeasustetta, festarien painettua materiaalia, juomahommia (kellään ei kuitenkaan ole varaa juoda vaan anniskelualueella) ja sitten puhelimen laturia, kun sosiaalinen media on nykyään vähän se juttu. Mitään ylimääräisiä hässäköitä ei kannata kanniskella, karmean tavaramäärän roudaaminen on työlästä ja ihminen ei ole mikään muurahainen niin kantokyvyn, kuin sen suhteen, että elämästä on turha tehdä liian raskasta.

Kuvassa festarivarustukseni, siis ei vaatteet vaan se oheiskrääsä. Koska osallistuin työväenhenkisiin bakkanaaleihin, lämpimänä vaatetuksena on luontevasti nollatuntisopimuksia vastustavan kansanliikkeen huppari. Se päällä voi muljahtaa väkijoukkoon kuin kala veteen. Tavarat oli kannossa ammattiliiton repussa, värinä tietenkin punainen, joka on aina muotia. Kuvassa vasemmalla on festaridokumentaatiota, jonka vieressä muutama tölli ölliä. Kuusi on sovelias määrä ja tarvittaessa lisää saa kaupasta. Töllien päällä on kännykän laturi, ja vieressä oikealla sadetakki. Tuossa pitäisi olla varmaan preservatiivejakin mukana, mutta ne kulkee allekirjoittaneella lompakossa, kun ikinä ei tiedä, tai useimmiten kyllä tietää, että mitään ei tapahdu.

Varustuksen lisäksi festarieläimen menestys riippuu letkeydestä, carpe diem-asenteesta, jolla voi parhaimmillaan päätyä nukkumaan johonkin aivan eri paikkaan, kuin mitä oli tarkoitus. Jos kyseinen paikka on vielä eri kaupungissa kuin missä oli tarkoitus olla, juhlimisen voi katsoa olleen täydellinen suksee. Kömöhommat ovat tietysti villille ja vapaalle miesihmiselle oma lukunsa, jos natsaa niin hyvä, mutta aikaa ei sinällään kannata käyttää pelkkään raakaan saalistamiseen, elämässä on kuitenkin muutakin, kuten laulua, tanssia, viinaa ja kömöjä. Aina hauskaa olla pittää, asia on näin, kuten Junnu-vainaa aikanaan linjasi.

Keinonahkatakki

Laiskuus on hyve. Ilman laiskuutta ihminen eläisi yhä metsästäjä-keräilijä-yhdyskunnissa, sillä nykyisen kaltaisen yhteiskunnan, jossa ravinnon hankkiminen hoituu näppärästi käymällä kaupassa, on vaatinut hyvinkin pitkällistä kehittämisprosessia suurelta joukolta laiskoja paskiaisia. Miksi korjata viljaa niityltä käsin, kun leivän voi ostaa valmiina kaupasta; kaikki tämä kehitys ja nykyinen helppo elämä johtuu siis vain ja ainoastaan siitä, että joku on joskus laiskuuttaan keksinyt tehokkaampia tapoja tehdä asioita. Näin vuorokaudessa jää enemmän aikaa lonkan vetämiseen. Sama pätee pukeutumiseen, onhan se nyt kätevämpi käyttää synteettisiä materiaaleja vaatteiden valmistukseen, kaikki se eläinten teurastamishomma, nylkeminen ja nahan parkitseminen on kamalan vaivalloista. Vain tonto menee aidan yli siitä kohdin, jossa se on korkeimmillaan.

Yksi näistä synteettisistä materiaaleista on keinonahka. Ei ehkä materiaalina lähimainkaan yhtä kestävä ja hyvännäköinen kuin oikea nahka, mutta pirusti huokeampi ja valmistaminen on vaatinut roimasti vähemmän nylkyhommia. Nahkaa voi muutenkin käyttää järkevästi ainoastaan takeissa ja kengissä. Nahkahan on sellainen materiaali, joka on niin anti-hipsteriä ettei mitään rajaa, ja kun keinonahka imitoi nahkaa, sekin on siis täten hipsteriyden poissulkevaa tavaraa, ja siten kosher. Hipsteriys on ylipäänsä käänteisellä tavalla junttia (nk. reverse-junttiutta), ja hipster-viiksien vipattaessa tuulessa, tätä elämäntapaa toteuttava ihminen pitää päässään sellaista henkistä stetsonia, ettei mitään rajaa. Rehellisen keskioluen sijaan baariloissa tilataan jotain kurkku-avokadosmoothieita, joiden kanssa jo kolmen juomisesta saa saman tien diabeteksen, kun sokeria on jo yhdessä enemmän kuin paketillisessa Pulmua. Lapset, ei näin.

Löysin aikanaan ulkomaanreissulla ihan sattumalta ja vahingossa keinonahkatakin, jonka sitten hetken mielijohteesta myös ostin. Takkihan on sinällään hyvinkin nahkamaisen näköinen, vaikka onkin valmistettu polyuretaanista, mikä on jonkin sortin muovia. Lienee sanomattakin selvää että pukeuduttaessa muovitakkiin iho alkaa puskea soijaa samalla sekunnilla, ja tästä syystä takkia kannattaa pitää vain jos tietää ettei ole liikkuessa jalan paljoakaan. Hikoilun voi välttää maalaamalla koko ylävartalon jollain ihohuokoset tukkivalla maalilla, mutta tällöin pitänee käyttää vaippoja, kun hiki puskee todennäköisistä nivusista ulos, kun jostainhan sen pitää päästä ilmoille.

Kuvassa keinonahkatakkini, sopii päälle kuin borrelioosi selkään. Takkia voi erehtyä luulemaan nahkatakiksi, ainakin itse katsoin alustavasti näin, vaikkakin ymmärrän nahkatakkien päälle suurin piirtein yhä paljon kuin kömöjen päälle, eli en paljoakaan. Takilla voi helposti hakea raggari-habitusta, mikä pitää sekin hallita, jos haluaa säilyttää sen vähäisenkin katu-uskottavuuden, mitä on joskus omannut. 

Valinta nahkatakin ja keinonahkatakin välillä on hyvinkin helppo, jos lompakolla on asiaan mitään sanomista. Muutenkin, jos joskus jostain syystä pitää valita ruton ja koleran välillä, kannattaa aina valita rutto, sillä se oikeuttaa kantajaansa käyttämään liikanimeä "Musta Surma" ja lisäksi rutto aiheuttaa komeita paiseita, joita voi sitten esitellä ihmisille julkisissa liikennevälineissä matkustettaessa. Kumpikin edellä mainituista taudeista on tosin parannettavissa sariinilla, sariini auttaa. Sariini hoitaa myös närästyksen ja oikeastaan minkä hyvänsä sairauden, mikä ihmisellä on ennen sariinin käyttämistä.

Lifestyle: Päiväkaljat

Vauvan kakka ei haise. Edellinen lause on epätosi, sillä se on nimenomaan lapsen paska, joka haisee. Tällä aloituksella vahvistin kymiläisten paskaa mainetta, mutta mikä on pilalla, on pilalla. Vauvan kakasta pääsemme nimittäin näpsäkällä aasinsillalla itse asiaan, eli sellaiseen haureuteen johon ainakaan pienten lasten vanhempien ei olisi syytä sortua, nimittäin päiväkaljoitteluun. Päiväkaljoittelu on hyvä, varsinkin sellainen yksityinen onnenhetki väärään aikaan päivästä. Alkoholin nauttiminen epämääräiseen ajankohtaan on hyvä, sillä aivan kuten kuntosaliharjoittelun kanssa, kehitys syntyy ohjelmaa varioimalla, vaikkakin on huolestuttavaa, jos alkoholinkäyttö on ohjelmoitua. Vaikka rutiinit ovatkin elämän ja arjen suola, vastapainona vapaa-ajan on oltava vähemmän rutinoitunutta.

Alkoholin nautiskelu sinällään ei ole syntistä menoa, ainakaan mitä on Raamattua uskominen. Vanhan Testamentin eräässä kertomuksessa Nooa kasvattaa viinirypäleitä, tekee niistä viiniä ja vetäisee sellaiset perskännit, että sammuu munasillaan telttaan. Tästä yksi Nooan pojista häpeissään menee peittelemään alastoman isänsä, mistä taasen hyvinkin loogisesti sekä Nooa että Jumala suuttuvat kyseiselle vesalle, mitä sitä nyt nakusillaan humalaansa pois nukkuvaa isää peittelemään. Uuden Testamentin puolella taas juodaan Jeesuksen läksäriehtoollista, ja lienee sanomattakin selvää että touhu tuskin jää pelkkään viinin siemailuun, ainakaan minulla ei jäisi, jos tietäisin joutuvani riippumaan ristille. Jos ette usko näihin juttuihin, niin katsokaan Raamatusta, sieltä ne löytyy.

Päiväkaljottelua voi harrastaa hifistelemällä jollain helvetinperkeleen käsityöläisoluilla, mikä on suoraan sanottuna hedelmäkakkupoikien hommia, siis sellaisten kunnon kermojen juttuja. En ryhdy nyt jatkamaan tästä aiheesta, avautumisesta tulisi Odysseijan mittainen ja veroinen eepos. Jotta olutta riittäisi kaikille, valtaosan juodusta oluesta on oltava teollisesti tuotettua tavaraa. Paremman tuotteen nautiskelu ajoittain on ihan hyvä homma, mutta koska allekirjoittanutta on siunattu rahvaalla maulla ja tuohisella suulla, myös perustavara kelpaa. Jos se kelpaa Penalle, Reiskalle ja Pirrelle, sen on kelvattava myös Mikolle. Samaisesta syystä päiväolustelut on hyvä suorittaa ihan tavallisessa baarissa, missä on tavallisia ihmisiä asiakkaana.

Kuvassa päiväkalja valmiina tuottamaan minulle nautintoa. Vaikka alkoholihetkien päivittäminen sosiaaliseen mediaan on junttia ja tontoa johtuen siitä, että nuoret alkavat sen ansiosta pitää päihtymiskeskeistä kulttuuria hienona juttuna, minun kohdalla tätä vaaraa ei ole, sillä nuoret kokevat lähinnä säälinsekaista inhoa allekirjoittaneeseen. Tästä syystä minulla on täysi syy olla vastavuoroisen penseä kaikkia nuoria kohtaan. Kuvan iltapäiväolut on iso, vaikka kahden ja puolen desin erinomainen pikkukaljakin olisi sinällään ajanut asiansa. Kun en tänä kesänä ole kuitenkaan juuri hengaillut terassilla, otan nyt sitä aikaa kiinni kerralla. Lisäksi maksani on ottanut huomattavia määriä moukkua pitkän opiskelun, ravintolatyön, viinakaupan setänä toimimisen ja järjestöjyränä olemisen johdosta. Iso poika kestää enemmän.

Ajoittainen päiväkaljoittelu sattuu kuin suklutahra alle kouluikäisen suupieleen, sitä ei pitäisi olla, mutta se on. Parempi niin, kuin vetää keittoa siihen tahtiin että jää työt tekemättä ja treenit vetämättä. Päiväkaljoittelu ei saa olla pois mistään, rutiinit pitää joka tapauksessa tehdä kuten tavallista. Päiväkaljoittelulle absoluuttisesti paras ajankohta on ansaittu arkivapaa, mutta paremman puutteessa myös viikonloppu käy, kunhan valittu kellonaika on mahdollisimman epämääräinen. Päiväkaljamies ei välttämättä vetoa kömöihin, mutta kaikki elämässä tehtävä ei voi perustua muutenkaan naisten jallittamiseen. Joskus voittamista tärkeämpää on selvitä hengissä.

Ay-paita

Kaikkien pitäisi kuulua ammattiliittoon, sillä on tontoa olla kuulumatta. Liittojäsenyys on halvin olemassa oleva vakuutus, siis jos huomioi, mitä rahalla saa. Liiton reissuilla saattaa löytää itselleen ay-morsiammen tai -sulhasen, joka tarkoittaa ay-jargonissa henkilöä, jonka kanssa pyöritään kuin pariskunta liiton reissuilla, vaikka ei muuten oltaisikaan pariskunta. Jonkinasteinen kylkimyyry saattaa sisältyä asiaan. Ainoastaan yrittäjien kohdalla on jokseenkin ymmärrettävää jos ei kuulu liittoon, kun työnantaja ja työntekijä ovat lähtökohtaisesti eri asemassa. Perusasioita.

Liittojäsenyys suojaa suhteellisen monelta asialta, melkein jopa shankista saamiselta. Vapaudessa olevalle ihmiselle tämä ei tosin ole kovin oleellinen uhka. Tässä yhteydessä on pakko selventää kaikille sivistymättömille, mikä shank on. Se on itsetehty puukko, tuttu amerikkalaisista vankiloista. Esimerkiksi talttapäistä ruuvimeisseliä voi käyttää shankkina, mutta on huomioitava että jos ruuvimeisselillä irrottaa ruuvia, se on pelkkä ruuvimeisseli. Sen sijaan jos ruuvimeisselillä irrottaa henkeä toisesta ihmisestä shankkaamalla häntä kylkiluiden välistä sisään, kyseessä on shank. Niksi-Pirkan mukaan helppovalmisteisen shankin saa tehtyä näppärästi vaikkapa suurehkosta lasinpalasesta, johon kannattaa kierittää hitosti sukkahousuja ympärille kädensijaksi. Muuten voi tulla kämmeneen ikävä vekki, joka on parempi tikkauttaa lekurilla.

Kun siis perushygienia on kunnossa, jääkaapista löytyy rasia viinirypäleitä ja liiton kortti lompakosta, on myös hyvä kannustaa muita kuulumaan liittoon. Tämän voi toteuttaa hoilaamalla Liiton Tyttöä kovaan ääneen julkisilla paikoilla liikkuessaan, tai jos haluaa välttää sitä, että ihmiset tulkitsevat käytöksen mielisairauden sivutuotteeksi, voi pukeutua liitto-aiheisiin vermeisiin. Liittovermeitä saa haltuunsa liittojen kautta tai sitten olemalla oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, tuntemalla oikeita ihmisiä ja avaamalla suunsa oikeaan aikaan. 

Kuvassa JHL:n Järjestäydy!-T-paitani, jonka sain olemassa oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja avaamalla suuni oikealla tavalla oikean ihmisen läsnäollessa. Vaikka kyseessä olikin munkki ja onnenkantamoinen, taputtelen silti itseäni olkapäälle, myhäilen ja sanon "Shhh, shhh, shhh.". Itse en ole kyseisen liiton jäsen, kun teen muita hommia, mutta vähintäänkin hengessä mukana ja kuulun kuitenkin kahteen toiseen liittoon. Paita on hieno, ja siinä on oikea sanoma, sillä järjestäytyminen, eli tavallaan työvoiman kartellisoituminen, on heikommassa asemassa olevan ihmisen paras turva ja kansantaloudellisesti järkevää toimintaa. Muuten raha kertyy varallisuudeksi ja sen kiertokulku hyytyy.

Liittopaidasta on erityisesti hyötyä, jos aikoo olla ay-uskottava. Tämä toki vaatii muutakin kuin T-paidan, mutta paita on fyysinen todiste, joka tukee tarinaa. Ay-uskottavat mieshenkilöt ovat uskottavia myös kömöjen sekä muiden miesten silmissä, ainakin itse tunnen useamman tälläisen vempulan, jonka kohdalla tämä pitää täysin paikkansa. Itse pyrin uskottavan lisäksi olemaan myös uskomaton, mistä syystä yhdistän joku kaunis kerta liittopaitaani pikkutakin. 

Oranssi päiväpeitto

Oranssi. Perkele. Se on nimittäin sellainen juttu, että oranssi on nyt siinä määrin kuuminta hottia, että maapallon vuotuinen lämpötila nousee pari astetta ja Vanuatulla joudutaan opettelemaan käsipohjaa, kun veden pinta nousee napajäätikön sulamisen ansiosta saaren pinnan yläpuolelle. Oranssi on keväinen väri, ja huolimatta ikuisesta sateesta ja henkisestä loputtomasta syksystä, oranssin ansiosta jaksetaan painaa katkeraan loppuun asti ja kaadutaan hymy huulilla ja reinot jalassa. Oranssi kuuluu tähän kesään kuin pullolla päähän lyöminen juoppoköörin välisessä nahistelussa, niin vaan kuuluu tehdä.

Vuoteen petaaminen on sellainen asia, että jos sitä ei tee, niin ei oikeastaan tiedä edes nousseensa kunnolla. Jotta tämä onnistuisi, tarvitaan päiväpeitto, sillä pelkän normipeiton petaaminen on vähän niin ja näin. Sillä ei ole oikeastaan väliä, kuinka tarkasti petaa, paitsi jos on armeijassa. Pieni sekasorto ja kaaos kuuluvat hyvään arkeen, aivan niinkuin kiroilu kotitöihin. Ihmiset eivät yleisesti ottaen muutenkaan mene tirkistelemään toisten makuuhuoneita tuosta vaan, ja jos olisin menossa sinne jonkun kömön kanssa, niin sen jälkeen ne peitot vasta olisivatkin rullalla.

Päiväpeiton kuosilla ei ole paskankaan väliä, kunhan se on riittävän konservatiivinen ja siinä ei saa olla tontoja kuvia. Yksivärisyys on yleisesti varma valinta, se ei petä, toisin kuin esimerkiksi Auervaara ja Kepu. Värillä ei sinänsä ole niin suurta merkitystä, paitsi beigeä kannattaa välttää, kun se nyt on yhtä mielenkiintoinen väri kuin taskulämmin vesi. Myöskään pinkki ei ole hyvä, sillä se on aivan liian hempeä väri raakaan ja raadolliseen maailmaan, missä veli jahtaa veljeä kirveellä ulos vajasta.

Kuvassa oranssi päiväpeitteeni pedattuna sängylle ihan miten sattuu. Peitteessä on pitokuviointia ja se ei ole siis liukas pinnaltaan. Pito on hyvä, kitkaa tarvitaan aina. Kaikki hiihtoihmisetkin tietävät, että sillä ei ole mitään väliä, laitetaanko luistoa, jos ei ole pitoa. Ainoa oikea hiihtotyyli on muuten perinteinen, luistelutyyli ei ole mistään kotoisin. Vain pellet menee luistelutyylillä, koska heillä ei ole rahkeita ja kuntoa mennä perinteisellä. Perinteisellä voi edetä vaikka umpihangessa. Helvetisti pitoa sukseen ja työnnöt lähtee vatsalihaksista, siinä on allekirjoittaneen vinkit hiihtoladuille.

Päiväpeittoja on hyvä olla varuilta ainakin kaksi, koska ikinä ei tiedä koska koira virtsaa toisen päälle. Värikuoseja kannattaa olla muutamaa erilaista, koska muuten näyttää siltä että käyttää aina samaa päiväpeittoa. Vaihtelu virkistää, vaikka rutiinit ovatkin elämän a ja o. Tietynlaiseksi rutiiniksi voi laskea myös päin helvettiä petaamisen, jos sen vaan tekee säännöllisesti. Pääasia että lakanat ovat alla piilossa pahalta maailmalta.

Oranssit pöytätabletit

Pöydät ovat asunnossa tärkeitä kapistuksia, ilman niitä istuttaisiin lattialla ja ryhdin puute tekisi kaikista kyttyräselkiä. Tästä olisi silkkaa hyötyä, mikäli näihin kyttyröihin olisi mahdollista varastoida vettä kuten kameleilla ja dromedaareilla, mutta kun ei voi, niin niitä on ihan turha silloin hankkia. Lisäksi Suomi on sen verran kylmä maa, ettei lisävettä yleensä tarvita. Aina voi särpiä suunkostuketta kurarapakosta. Allekirjoittaneella on normaalisti ikävä tapa varastoida pöydille random-asioita, siis sellaisia esineitä ja papereita, joita en viitsi laittaa laatikoihin, kun tarvin niitä mukamas kohta, vaikka en oikeasti tarvikaan. Joskus edellisessä elämässä kömöt nalkuttivat asiasta ja siistivät pöytiä sitä mukaa kun täytin niitä. Toisaalta ei ole hirveästi varaa syyttää nalkutuksesta, jos itse pilaa ihanan kodin tekemällä näkösälle roinakasoja. Niitä pitää oikeasti tehdä kaappeihin ja laatikoihin.

Pöytä ei voi kuitenkaan olla täysin ilman päällyksiä, sillä silloin se olisi alaston ja ankea, aivan kuten vaatteeton ihminen, paitsi tietysti jotkut. Pöydän voi vaatettaa pöytäliinalla, joiden muodolla ei kait ole merkitystä, tai mistä minä näistä tietäisin. Kaikki muut värit käyvät paitsi valkoinen, sillä se kerjää kahvitahraa itseensä. Valkoinen on sitä paitsi väri joka kuuluu lähinnä häihin, joiden kohdalla en tiedä koristustilpehööreistä, mutta itse tapahtumasta minulla on visioita. Mikäli itse olisin ikinä suunnittelemassa häiden ohjelmaa, kidnappausosiossa kaapattavalta osapuolelta leikattaisiin sormi irti joka puolituntinen, mikäli tehtäviä olisi vielä jäljellä. Suoritettaviin haasteisiin kuuluisi surmanajoa viritetyllä pappatunturilla, gladiaattoritaistelua karhua vastaan, jonglöörausta palavilla soihduilla sekä härkäjuoksua. Toisena vaihtoehtona on ystäväni lanseeraama sulhasen ryöstö Tallinnaan. Häät ovat kuitenkin morsiammen juhlaa, joten aivan se ja sama, onko se toinen kaveri siellä, vai onko se römpöttelemässä viikonlopun lahden toisella puolen. Samaa sukupuolta olevien parien kohdalla voi ryöstää sen, jonka kanssa on oletettavasti mukavampi juopotella.

Pöytäliinan lisäksi tai tilalla voi käyttää tablettia, siis sellaista jokaiselle istumapaikalle laitettua juttua. Oma tabletti on individualistinen juttu, mikä on vähän ajan henki, osaltaan ikävä kyllä. Koska tabletit ovat yleensä samanlaisia kaikilla istumapaikoilla, tämä luo me-henkeä. Tablettien kanssa on hyvä puoli helppo puhdistettavuus, joten pöydällä voi vaikka maalata taulua ulkomaaleilla, tai muita juttuja, jotka voitte itse täydentää mielikuvituksellanne. 

Kuvassa hankkimani oranssit pöytätabletit, jotka olivat täysin ex tempore-hankinta. Väriksi valitsin luonnollisesti oranssin, koska se on muotia. Muoti on hyvä, paitsi jos se on länsimaissa suunniteltua, mutta köyhissä oloissa ja palkkaorjuudessa tuotettua muotia. Pöydän keskellä on kynttilä romanttisia  hetkiä varten, joita ei välttämättä ikinä tule, mutta on se silti hyvä olla siinä. Ikinä ei tiedä, koska pitää murhata hurmata. Kynttilän edessä on Napoleon-lasinaluset, jotka kuuluisi olla jokaisella.

Pöytätabletteja ei välttämättä kannata hankkia, jos ei tajua niistä hölkäsen pöläystä. Itsekin hankin ne vain siksi, että tykkään elää veitsen terällä ja uhmata kohtaloa, vaikka Antiikin Kreikan uskomusten mukaan siinä voi käydä köpelösti. Sopii Apollon ja Zeuksen tulla tänne uhmaamaan omaa kohtaloaan painissa, on sitä miehetkin yrittäneet. Puolinelson ja takavyöheitto lähtevät vaikka ruokakaupan vihannesosastolla. Heitin joka tapauksessa tablettihankinnan ja -valinnan ihan hatusta, kuten teen yleensä muidenkin elämän valintatilanteiden kanssa. Intuitio perustuu pohjimmiltaan kuitenkin taustalla jylläävään ajatteluun.