tiistai 22. heinäkuuta 2014

Hääpukeutuminen, post festum

Häät ovat hieno juhla, johon pitää myös osata pukeutua juhlan arvokkuuden mukaisesti. Hääetiketin suhteen ei kannata murehtia, sillä häissä on aina taatusti paikalla joku tuttu, yleensä naispuolinen sellainen, joka muistuttaa kun (ei jos) tekee hölmösti. Kaikkein oleellisinta on se, ettei ainakaan perseile kirkossa, sillä sellainen on makaaberia touhua. Kirkossa pitää katsoa ensin morsiammen ohi leijumista hymyillen vienosti, muttei kuitenkaan ivallisesti, ja jahka vihkiminen on suoritettu, hääparia on katsottava hyväksyvästi nyökytellen. Muu aika tulee istua hiljaa penkissä ja on samalla kuiskuteltava ei-häiritsevästi vierustoverin kanssa ala-asteella tai kansakoulussa hävityistä hiihtokilpailuista. Toinen mielenkiintoinen hääkirkkoon liittyvä fakta on se, että jostain kuuluu aina vauvan itkua, vaikka kirkossa ei olisi ensimmäistäkään vauvaa mailla eikä halmeilla. Oletettavasti kanttori laittaa vauvanitkunauhan soimaan kirkon kaiuttimista ennen tilaisuutta.

Häiden kohdalla sanonta rapatessa roiskuu pitää harvinaisen hyvin paikkansa. Häitä vietätään useimmiten kesällä ja auringon paistaessa pukuun vuorautunut terve, hyvän aineenvaihdunnan omaava mies hikoilee kuin sika. Kun ihminen on omissa nahkoissaan limainen kuin etana, ei ehkä ole syytä miettiä sitä että onko ravatti suorassa pikkutunneilla. Jos on ollut hyvät häät, yleensä ravatin löytää aamulla pikkutakin vasemmasta taskusta, näin asia on ainakin minun kohdallani.

Mitä pukeutumiseen tulee, hääparin asusteista en sano yhtään mitään, kun en niistä mitään tajua, eikä minun tarvitsekaan. Jos tulee ajankohtaiseksi, aina löytyy joku neropatti neuvomaan, se on varma. Häävieraiden osalta nasten vaatetuksista en myöskään sano mitään, koska tiedän asiasta sen verran, että ymmärrän olla ottamatta kantaa. Joku mekko on hyvä, kait. Miesten kohdalla parempi puku toimii. Paidan kanssa soveltuva ravatti kaulaan ja sen kanssa mallaava taskuliina rintataskuun, jos sattuu omistamaan. 
Kuvassa häissä käyttämäni puvun pikkutakki, aatteen värinen taskuliina vielä ansaituilla paikallaan. Taskuliinaan ei kannata niistää ja jos tulee puklu, sitä ei myöskään kannata pyyhkiä taskuliinalla. Puvun kanssa oli ravatti jossa on myös punaista, mutta en laittanut sitä kuvaan, koska en ollut aivan satavarma, menikö se sävyn suhteen taskuliinan kanssa yhteen. Puvun rinnuksessa näkyvä keltainen juttu on ekonomimerkki, sillä juhlissa kuin juhlissa on tärkeää edetä tittelit edellä, koska on teoreettinen mahdollisuus että se vetoaa johonkin paikalla olevaan kömöön. Puvun kanssa oli mustat suorat housut, joissa ei ole mitään muuta erikoista kuin että ne olivat mustat suorat housut.
Kuvassa ihan oikeasti häissä hyödyntämäni kauluspaita. Paita on hiukan rypyssä, mistä voisi luulla että olen käynyt yöllä se päällä hetken tirsamaassa, vaikkei näin tosiaankaan ole. Reissussa rähjääntyy. Valkoinen kauluspaita on hyvä häävaate, sillä se menee vaikka minkävärisen ravatin kanssa yhteen. Valkoisen paidan merkittävin ongelma on se, että paita oikein kerjää punaviiniä ja hääkakkua rinnuksille.

Häissä on hyvä muistaa se, että paikalla oleville nuorille aikuisille häät ovat oiva mahdollisuus pariutua, sillä se, että näkee pariskunnan sitoutumisrituaalin, aktivoi joskus nuorilla aikuisilla pariutumisrauhasen toimintaan. Tämä johtaa siihen että omalle parinmuodostumistarpeelle saattaa tulla kiire ja kaikkipitääsaadamulletänneihanheti. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään käsitystä miten asian suhteen pitää toimia, enkä jaksa nyt asiaa sen kummemmin miettiä. Mihin se on kiire tässä valmiissa maailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti