Pöytäristallit

Tarjottaessa jollekin kömölle arvostetulle vieraalle talon antimia, tarjoamisten lisäksi tulee ottaa huomioon myös se mistä tarjotaan, esimerkiksi paremman konjamiinin tarjoaminen muovipikarista viestii herkästi siitä, että tarjoaja on pahemman luokan turvenuija (omalla kohdallani habitus hoitaa sen homman). Jotta suurempien etikettivirheiden tekemiseltä vältyttäisiin, kotiin on hyvä hommata myös hiukan parempaa lasistoa ja kun oikein halutaan hifistellä ja briljeerata, on vain yksi materiaali joka kelpaa: ristalli.

Ristalli on hienon näköistä ja helvetin epäkäytännöllistä; astianpesukoneen käyttö kun ei tule kuuloonkaan ja käsinpelillä pestäessä saa olla todella tarkka tai saa siivoilla sirpaleita aivan kuin venäläisissä juhlissa konsanaan, tai missä ikinä se nyt olikaan, missä heitetään huikan jälkeen lasi paskaksi seinää vasten. Ristallia sen joka tapauksessa olla pitää. Kun kaapista löytyy ristallia, elämä hymyilee ja lompakosta löytyy 3,65 € enemmän rahaa.

Yksi ristallisen viinilasin merkittävimmistä ominaisuuksista on vetoisuus. Kunnon lasi imaisee sisuksiinsa ainakin sen puoli putelia kerrallaan (aivan kuten kunnon densokin tekee). Pieniä laseja ei katsele Erkkikään ja tulee jännetuppitulehdus kun saa olla koko ajan kaatamassa lisää viintä lasiin (jos siis ei juo kohtuudella ja on kunnon Otti-Potti ja Hippa-Heikki).

Kuvassa kaksi ristallilasiani ja tulitikkuaski havainnollistamassa suuremman lasin järkyttävää kokoa. Suuremmassa lasissa viini pyörii kovempaa kuin James Bond Kuuraketissa. Pienempää lasia hyödynnän yleisviinilasina, vaikka lasi taitaa varsinaisesti olla geneerisempi ristallinen yleispunaviinilasi. Suuri lasi on tarkoitettu erityisesti Bordeaux'n alueen viinejä varten, tosin itsehän joisin siitä myös muuta soppaa muualla tuotettuja puhtaita Cabernet Sauvignoneita, mutten välttämättä puhtaita Merlot-viinejä. Tulitikkuaskilla sytytän takan, saunan tai itseni tuleen protestina kaupan keskittymiselle (tekisin tämän ihan kotona, kun liekehtivänä minua ei varmaan haluttaisi kauppaan ja en halua olla häiriöksi).

Ristalli vinkuu kivasti, jos lasin reunaa pitkin vetää märkää sormea, tosin jos arvostaa ristallejaan, tätä ei kannata tehdä. Lasin reunaa pitkin ei kannata myöskään vetää kuivaa sormea. Muutenkin ristallin kanssa kannattaa olla kirurgintarkka, tarkkuus lähentelee rapulan loiventamista parilla kaljalla ja ripulin hoitoa piereskelemällä. Estetiikka ennen kaikkea, ristalli on kuitenkin kaiken siihen laitetun rahan ja tarkkuuden arvoista.

Ikkunat silmien alla

Näköaisti on kiva juttu ja ikääntymisen myötä joillakuilla meistä veijareista se tuppaa heikkenemään, kuten myös pääsi tapahtumaan allekirjoittaneelle. Vasemmalla silmällä näkyi pelkkää puuroa jo vuosia ennen kuin suostuin viimein hyväksymään asian. Olisi mahdollisesti pitänyt hankkia monokkeli jo tällöin, koska kukaanhan ei lyö monokkelimiestä. Asian hyväksymisen myötä joudutaan harkitsemaan kahta vaihtoehtoa: joko hankkimaan ikkunat silmien alle tai kääntymään nykyteknologian pariin. Koska ajatus silmät auki tehtävästä leikkauksesta ei herätä suurempaa innostusta ja lisäksi kun pelkään että leikkaussänky ja laser ovat samanlaisia joilla Bondia yritettiin halkaista siinä jossain rainassa (joko Brosnania tai Moorea, en muista, pahaksi onneksi halkaisemisessa ei onnistuttu), olen päätynyt hyödyntämään silmälaseja, joista on tullut yhtä kiinteä osa imagoa kuin mauttomista ja lapsellisista kahvipöytäkeskusteluista.

Minulla oli alkuun ns. hengettömät lasit, mutta ne tuhoutuivat sählypelin melskeessä, mikä oli niille paskoille aivan oikein. Nykyään siis käytän kekkos kakkoslasejani, joista on siis tullut ykköslasini. Käyttämissäni laseissa on paksummat sangat, luoden sivistyneen ja älykkään vaikutelman, huolimatta siitä että käyttäjä itse omaa kaksivuotiaan pöytätavat (iso poika syö isojen poikien ruokaa) ja ei osaa vieläkään kirjoittaa tekstaten. Paksut sangat ovat joka tapauksessa hyvät. Niillä voi vaikka POKAilla kömöjä, hahaa!

Kuvassa silmälasini ikkunalaudalla. Sommittelin kuvaan myös kupillisen vaniljateetä ja taustalla näkyy helsinkiläinen sisäpihamaisema. Laitoin vaniljateehen hunajaa, mikä on imagollisesti aika naismaista. Vetoan stereotyyppisen oletukseni perustuvan siihen, että uskoakseni naiset nauttivat keskimäärin enemmän makeita juomia kuin miehet, tosin mitään lähteitähän minulla ei ole tämän väitteeni tueksi, paitsi tietysti tämä bloggaus, joka kiistatta todistaa että naiset juovat keskimäärin enemmän makeita juomia kuin miehet, koska totean itse niin (Paras puolustus-/todistuspuheenvuoro ikinä, syö pääsi Matlock!). Kuvan valotus on yhtä persiillään kuin kuvan laatu ja idea muutenkin. 

Paksuista sangoissa on juttunsa, sillä lasien täytyy tuntua päässä (sen lisäksi että korkea verenpaine tekee kahta ilmakehää vastaavan paineen pään ympärille). Lisäksi jos tulee pakottava tarve naamioitua, senkun ottaa lasit pois päästä ja oma äitikään ei enää tunne. Paksujen sankojen ansiosta Hugh Hefnerkin sai joskus naista, ja tämähän johtui vain ja ainoastaan laseista (Jos googlaatte kuvia Hefistä, niissä ei näy laseja, mutta Hef käyttikin niitä vasta makuukammarissa/poreammeessa/vessan lattialla, ovela kettu kun oli.). 

Epileptinen termospullo

Kiireisellä Helsinki-pojulla ei aika aina riitä nukkumiseen ja kun näin pääsee käymään, joutuu unen korvaamaan kahvilla (Vaasanaukiolla samaan tarkoitukseen hyödynnetään paikan lempinimen mukaista ainetta). Kahvi on hyvä. Mitä tulee kahvin nauttimiseen, kahvi on aina juotava mustana. Jos kahviin kuuluisi laittaa maitoa tai makeutusainetta, kahvin sekaan olisi lisätty maitojauhetta ja Hermesetasta jo paahtamolla. Kunnon tissiposki voisi olla huolissaan rankan kahvinjuonnin sivutuotteena syntyvästä hampaiden kevyestä värjääntymisestä (muutenhan unenpuutteesta ei luonnollisesti ole mitään haittaa), mutta tästä ei kannata huolehtia sillä hampaat on ripeä valkaista kurlaamalla Kloritea (aineen voi sylkäistä, mutta jos nielaisee, saa bonuksena seksikkään käheän rock-äänen), jos rahatilanne ei salli hamppilääkärillä käväisyä.

Itse en aina jouda käydä hakemassa töissä kahvia aamulla, vaan esivalmistelen kahvinkeittimen latinkiin jo illalla (jos tätä lukee joku barista tai vastaava, tässä vaiheessa ko. henkilö antaa ylen ja sulkee selaimen) ja napsautan kahvit tulille ennen aamusuihkua. Näin kahvi on kivasti valmista säilöttäväksi työmatkaa varten, jotta työpisteellä voi nauttia kemikaalista heräämistä samalla kun aloittaa työt.

Kahvin mukaan ottaminen vaatii luonnollisesti termoskannua, ja itselläni on tätä tarkoitusta varten sellainen halpa paskaversio, joka liruttaa aina vähän kahvia pöydälle. Estetiikka ennen kaikkea, oma termokseni on kuitenkin kierolla tavallaan näyttävä. Minä siis tykkään, muut todennäköisesti eivät. Koska oma napa on aina se lähin, pidän termokseni ja myös tunkkini. Kömöt varmaankin pitävät miehistä jotka pitävät tunkkinsa, siksi näin.

Kuvassa termokseni punaisen eri sävyissä. Jos pulloa liikuttaa nopeasti sivuliikkeessä poikittain ja katsoo samalla, saa epilepsiakohtauksen  Vetoisuus noin kaksi kupposta, jos käyttää lowlife-kuppeja (käytettyjä lasisia säilöntäpurkkeja), vetoisuus on noin neljä kupposta .Kuviointi näyttää hiukan LSD-tripillä, tosin oikeastihan minulla ei ole hajuakaan miltä LSD-tripillä näyttää kun itse en ole käynyt Espanjaa kauempana. Pullo vuotaa hiukan kun siitä kaataa, mutta kukapa sitä olisi täydellinen, paitsi He-Man. Pullon pyöreät muodot varmistavat sen että pullon voi laittaa vaikkapa rektaaliin ainakin teoriassa, en ole kokeillut. Miksi joku näin tekisi, ehkäpä vaikka simuloidakseen synnytystä väärään suuntaan, väärästä aukosta, maailma on sairas paikka. Pullon voi laittaa kanssa jonkun toisen rektaaliin jos siltä tuntuu.

Termos on loistava keksintö ja toimii kanssa juomien pitämisessä kylmänä, mihin sitä ei usein hyödynnetä. Kunnon class-act-ihminenhän tekee cocktailit valmiiksi termariin sen sijaan että nauttisi ammattilaisen käsintehdyistä juomingeista. Itsehän olen sen verran class act, etten juo cocktaileja juurikaan, kun kotona kasvatettiin juomaan juomat juomina. Jos juomia kuuluisi sekoittaa, se tehtäisiin valmiiksi tehtaalla. Tehdas on hyvä.

Pukukalossit

Paremmin pukeuduttaessa tulee huomioida että kokonaisuus täytyy olla kunnossa; mikäli yksikin vaatekappale ei ole linjassa kokonaisuuden kanssa, on riskinä että joku tarkempi kömö huomaa asian ja tämä saattaa heikentää viehätysvoimaa mitä harvemmin kellään on muutenkaan liikaa. Nykypäivänä olettaisin jok'ikisen osaavan välttää tasoltaan puvun ja tennissukkien yhdistämisen kaltaisia virheitä, joiden tulisi Darwinin oppien mukaisesti johtaa kyseisen erheen tehneen mieshenkilön suvun sammumiseen kyseisen yksilön kohdalta, kun parittelukumppania ei enää yksinkertaisesti ole löydettävissä, ainakin mikäli maailmassa on minkäänlaista oikeudenmukaisuutta olemassa. Jätetään siis eeppisten virheiden käsittely sikseen, annetaan evoluution kulkea radallaan ja keskitytään keskitason rikkeisiin jotka ovat kiusallisia, mutta eivät riko luonnonlakeja.

Yksi merkittävä tekijä hyvin pukeuduttaessa on jalkineet. Itse harrastan hyvinkin simppeleitä jalkineita, kun en tahdo näyttää miltään hipsteriltä tahi riikinkukolta. Voi toki olla, että tosiasiassa näytän muiden mielestä apinalta, mutta samapa tuo, kunhan en näytä kahdelta aiemmin mainituilta (mistä ei tarvinne kantaa huolta). Yksinkertainen on hyvä, aivan kuten kömöjenkin kanssa. Äskeisen kommentin jälkeen allekirjoittanut joutunee jatkossa kätkeytymään blogeja lukeneiden feministien ansaitulta vihalta sekä pariutumaan suomea osaamattomien ja/tai aidosti yksinkertaisten naikkosten kanssa. Nykytilanne huomioiden, vietän ensi yön mahdollisesti lehtiroskiksessa (tähän asti olen vetänyt pikkutirsoja lähinnä metrossa, junassa, bussissa, taksissa sekä Kalasataman metroaseman luona sijaitsevan kyltin takana kostean illan jälkeen).

Kuvassa uudenkarheat pukukenkäni. Kenkien kärjet ovat semisti kulmikkaat, tosin minulle on pohjimmiltaan se ja sama onko näin vai ovatko kärjet enemmän pyöreät. Suippoja kengänkärkiä en henkilökohtaisesti suvaitse, sillä niistä tulee mieleen tonttu, idän ilkeä noita tai haaremissa hengaileva palvelija (mikä ei itseasiassa ole paskempi ammatti, paitsi jos työehdoissa vaaditaan kuohituksi joutumista).  Kengät ovat hyvinkin simppelit, aivan kuten sielunelämäni ja Egyptin maastokartta (ulkomuistista ja perstuntumalta helvetisti hiekkaa ja kivikkoa, yksi vähän merkittävämpi rapakko maata halkomassa). 

Loppuun vielä pukeutumisvinkki. Näin syksystä tulee huomioida ilmojen kylmeneminen, mutta koska pitkähihaiseen paitaan pukeutuminen voi saada ihmisen hikoilemaan kuin erään sorkkaeläimen joka sanoo röh röh, liikaa ei voi laittaa päälle. Itse olen ratkaissut asian yhdistämällä T-paidan ja kaulaliinan.

Kuvassa asustevinkkini jonkun henkilön torson (ei voi päätellä että kyseessä on kokonainen henkilö, kun todisteet eivät kerro onko ruumiilla muita osia) päällä. Torson kieltämättä massiivisessa vasemmassa kädessä on ruma, varmaankin kuulakärkikynällä piirretty, tatuointi joka esittää mahdollisesti huonosti piirrettyä DNA-rihmastoa. T-paita yhdistettynä kaulaliinaan on helkkarin autenttinen idea, koska en ole nähnyt kenenkään muun käyttävän kyseistä vaatetusta kuin itseni. Kuvasta on symbolisesti rajattu pää pois, sillä tässä blogissa ei ole päätä eikä häntää, minullakaan ei ole häntää vaikka huhut sinnikkäästi niin kertovatkin. Tosielämässä alaosan rajaaminen selittyy sillä ettei minulla ole hännän lisäksi myöskään housuja jalassa kuvaushetkenä. 

Parasta T-paidan ja kaulaliinan yhdistämisessä on se, että kellään muulla ei taatusti ole samaa asustekokonaisuutta päällä, paitsi siis minulla ja olen itseni useiden muiden mielestä siisti tyyppi. Kannattaa ehkä kuitenkin laittaa housut jalkaan. Voisin väittää että edellä mainitussa vaatetuksessa pääsee saatille, tosin tämä olisi räikeä valhe. Minulla ei tosiasiassa nimittäin ole hajuakaan kuinka pääsee saatille. 

Old school-retropöytä

Tässä blogissa menee tällä kertaa lujempaa kuin pikajuoksijoiden amfetamiinipippaloissa! Joissain asioissa 2000-luku on aivan hanurista ja siksi on hyvä idea hakea voimaa retrosta. 70-luku potkii kovemmin kuin Bruce Lee hevossteroidikuurin jälkeen (siis olisi potkinut silloin aikoinaan, nykyään hra Lee potkii korkeintaan ruohonkorsia ylöspäin maasta käsin) ja myös seuraava sisustusartikkeli on hakenut vauhtia tältä hienolta, hienolta vuosikymmeneltä, tosin on niitä varmaan hienompia vuosikymmeniäkin ehkä ollut. Antiikin Kreikassakin irstailivat hedonismin nimissä ja pomppivat pelkät toogat päällä, siis silloin kun eivät teurastaneet toisiaan milloin missäkin kaupunkivaltioiden välisissä sodissa. Herrat ja kömöt, tervetuloa pyöreän valkoisen pöydän valtakuntaan!

Tähän kohtaan blogia voi kuvitella ensin vauhtiviivat, sitten hieman alemmas jarrujäljet.

Pyöreä valkoinen pöytä on hakeutui asuntooni vaatimatta minulta minkäänlaista tekemistä asian suhteen lukuunottamatta ihmisjuhtana toimimista, mikä taasen on jo osa imagoani. Tämä vahvistaa osaltaan uskoani passiivisen aktivoinnin elämänfilosofiaani, eli olla tekemättä asioita muiden puolesta jotta muut aktivoituvat ja tekevät asioita itse. Noh, anyway pöytä tuli ja vanha pöytä lähti. 

Kuvassa 70-luvun pyöreä retropöytä, tilanne pöydän päällä on autenttinen eikä lavastettu. Pyöreä on hyvä. Pöytää reunustaa old school-tuolit jotka sopivat pöydän kanssa yhteen koska minulle sanottiin niin. Pöydän päällä on kuvaushetkellä viskilasi (joka arvaa minkä viskin, voittaa Tauskin gigworn t-paidan (tod. näk. käytän paitaa itse salilla ja väitän että se on Tauskin käyttämä)), vesilasi, banaani, omega 3-kapseli, hedelmäkori, random-lehtiä ja -kirjekuoria ja jos oikein käyttää mielikuvitustaan, pöydän ääressä voi nähdä Kofi Annanin istuvan oikeanpuolimmaisella tuolilla. Pöytä on niin hieno, että sen ansiosta saattaisi joku hyvännäköinen, hyvätuloinen ja muutenkin mukava veijari saada vaikkapa naista (pahoittelut seksistisestä ilmaisusta, pöydällä saisi varmaan miestäkin, siis ei pöydän päällä vaan sen avulla). 

Vaikka en itse ollut 70-luvulla muuta kuin rivo ajatus, joka jatkoi elämäänsä siinä muodossaan seuraavalle vuosikymmenelle asti, on pakko myöntää että kyseisen ajan tyylimaailmassa oli jotain niin häröä että se vaan toimii, sille joka ei usko suosittelen visiittiä Itä-Suomen Yliopiston Kuopion kampukselle, paskanruskealla lattialla, oransseilla portailla ja käsittämättömissä paikoissa sijaitsevilla sisäpihoilla ei yksinkertaisesti voi mennä vikaan, kuten ei myöskään pyöreällä valkoisella pyödällä. Jos joku tietää mistä voi vielä saada autenttisen Pallo-tuolin ilman että tarvitsee maksaa itseään velkavankeuteen tahi varastaa murhaamatta (törkeä pahoinpitely ehkä menee), saa vinkata. Sellainen olisi hieno.