Rannekoru

Sain rannekorun. Yleensä en pidä ranteissa muuta kuin kelloa. Kello on näppärä koriste, sillä siitä näkee myös ajan. Ajan nopea havainnoiminen on tärkeää, silloin on ajan hermolla. Joskus aiemmin pidin ranteessa sellaisia puuhelmiä, joiden piti olla justiinsa tietynlaiset. Tiedätte kyllä. Menin sitten hukkamaan ne, ja toviin en pitänyt oikeassa ranteessa muuta kuin käsikarvoja. Sekin on sinänsä etuoikeus, koska toisilla ei kasva käsiin karvoja ollenkaan.

Uusi rannekoruni on nahkaa ja terästä. Nahka ja teräs on hyvä. Nahkan suurkulutuksessa on toki ekologisesti negatiivinen puoli, tosin en usko, että nahkaa liiemmin tehotuotetaan. Jos joku tekisi jotain kauranahkaa, niin voisin kyllä käyttää siitäkin tehtyjä asusteita, kunhan ne vaan maistuisivat edes hiukan samalle, kuin aito nahka. Teräs on taas puolestaan siistiä, hygieenistä ja hienoa.

Kuvassa uusi rannekoruni, jonka sain siis lahjaksi. Metalliosien vieressä on kumirenksukat, jotka näprään aina metalliin kiinni. Kiinnitysosassa on magneetti, joten koru ei napsahda vahingossa auki, toisin kuin korkki välistä viikonloppuisin. Tämä toki vaan sosiaalisista syistä, kun en ole halunnut loukata juoppoköörin muita osanottajia.

Näin lähtökohtaisesti ylimääräistä blingiä välttelevänä miehenä, olen kuitenkin tykästynyt uuteen koruuni. Sillä ei tietysti ole sinällään funktiota, kun siitä ei näe aikaa, enkä pitkän linjan ukkomiehenä yritä vokotella kömöjä sillä. Sellainen kun olisi varmaan tosi kiusallista vaimolle, ja varmasti myös muille. Kait sillä voi yrittää lahjoa ryöstäjää sivukujalla, tosin fiksumpaa on tietysti vältellä sivukujia noin muutenkin.