Tein virheen. Sitähän sattuu toki todella usein, mutta tästä tämänkertaisesta virheestä voin syyttää surutta muita ihmisiä. Minulle kerrottiin asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Tai no pitivät paikkansa, mutta subjektiiviset erot ihmisten makuaistien välillä koituivat kohtalokseni. Tai no ei oikeastaan kohtaloksi, koska voin ihan hyvin. No niin, moving on, mennään asiaan.
Ruokavalion suhteen suhteellisen konservatiivisena ihmisenä (ostin lähemmäs kymmenen vuotta melkolailla samoja ruokatarvikkeita kaupasta) silmiin osui kaupan hyllyllä sellainen iso vihreä sitrushedelmä, jonka kohdalla luki että "Pomelo". Ajattelin että "Kappas, onpa vekkuli nimi hedelmällä!". Mietin varmaan myös että "Olisinpa jo eläkkeellä, niin saisin tehdä arkena mitä haluan.", ja kaikkea vastaavaa sekavaa mitä nyt yleensä aina mietin. Tästä hiukan ajassa eteenpäin, pari kertaa pomeloja kaupassa kummastelleena pohdin asiaa sosiaalisessa mediassa ääneen, ja eikös sieltä tullut aika äkkiä kommenttia, että se on perkele paras hedelmä ikinä, makumaailma lähellä makeaa greippiä. Jos en ostaisi sellaista heti, niin minut hakattaisiin. Asiat siis eskaloituivat ja väkivallan pelossa hankin sitten pomelon.
Siinä sitten kun olin alkuun kuskannut suuren ja painavan sitrushedelmän kotiin, ja käytin huomattavasti aikaa sen kuorintaan (se valkoinen juttu ennen hedelmälihaa vaatii oikeasti käsityötä), koin totaalisen pettymyksen siinä, että maku on karvas. Siis ihan huomattavan karvas. Karvas on makuna sellainen, että lähtökohtaisesti siitä nauttiminen vaatii tottuneisuutta tai kyvyttömyyttä maistaa normaaleja makuja. Viinamaailmassa karvaus on tuttu maku katkeroissa, maistuu yleensä vanhemmille ja nuoremmille Hippa-Heikeille, Otti-Poteille, Juoppo-Lalleille, ja muille ei-niin-raikkaiden väkijuomien ystäville. Että jos ihminen nauttii Fernet-Brancasta, Unicumista tai ehkä miedompana mainittavana Camparista raakana, niin sellainen ihminen tykkää varmaan pomeloista. Sellainen ihminen saattaa nauttia myös koiranpentujen sytyttelystä tuleen, tai voi olla nauttimatta. Maailma on joka tapauksessa sairas paikka, kun siinä kasvaa pomeloita.
Kuvassa kuorittu pomelo. Ilmeisesti tuota valkoista tavaraa pitäisi kuoria vielä enemmän pois, koska se on erityisen pahaa. Itse veikkaan, että tuohon valkoiseen juttuun on sitoutunut maailman kaikki synnit. Pomelon kuoriminen oli kohtuullisen vittumaista touhua, eikä palkinnut yhtään. Sanonnan "Työ tekijäänsä kiittää" keksijä pitäisi ampua. Ei kiitä, siitä tulee vaan paha maku suuhun.
Helvetin viidennelle piirille päätyvät vihaiset ja kaunaiset. Tämä sattuu pomeloon aivan täydellisesti, sillä makumaailman kuvaavin sana on katkeruus, joka kumpuaa vihasta ja kaunasta. Oletettavasti pomeloiden suurin tuottaja onkin vanha vihtahousu. Sitä pomelon mainostettua makeutta ei ole lähimainkaan tarpeeksi sitä katkeruutta peittämään. Jälkikaneettina todettakoon, että ei minua oikeasti uhattu väkivallalla, jotta hankkisin pomelon, tein niin koska halusin olla siisti tyyppi ja kuulua jengiin. Jälkiviisaana todettakoon, että niin siistiä jengiä ei olekaan, että ostaisin pomeloita uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti