Verkkarit

Sisustus- ja pukeutusmiblogini on viimeaikoina lipsahtanut otsikon määrittelemästä aihealueesta hiukan lifestylen puolelle ja ulkopuolisten esittämän hillittömän vittuilun takia omatoimisen päättelyn pohjalta tein sen johtopäätöksen että on aika palata takaisin juurille. Urheillessa ja kotona hengaillessa ei ole syytä panostaa liikaa pukeutumiseen, koska se on hiukan naurettavaa; Ensinnäkin, mikäli urheilee tosissaan (ja muuten ei pitäisikään urheilla), naama on punainen kuin palosammutin, suonet pullistuu päästä ja irvistys on samaa luokkaa kuin synnyttäessä (samat oireet pätevät myös rakasteluun). Toiseksi kotona ihmisen näkevät ainoastaan tutut ja mahdollisesti naapuritalon kiikaritirkistelijä, ja jälkimmäinenkin vain jos verhot ovat jääneet auki. Joka tapauksessa vaikka edellämainittujen oloilutilojen pukeutuminen ei ole niin justiinsa, voi kuitenkin hiukan satsata. Tähän tarkoitukseen sopivat verkkarit ja aiemmassa elämässä tapahtuneen parisuhteen toisen osapuolen linjausten ja oman mukautuvaisuuteni perusteella omani ovat valkoiset.

Valkoiset verkkarit ovat nähdäkseni hyvin esteettiset ja miellyttävät silmää, tosin käytännöllisyys on samaa luokkaa kuin ilmakiväärillä hirvimetsällä. Valkoisuus nimittäin vetää tahroja puoleensa kuin renttu naisia (ei sellainen umpirenttu, mutta kuitenkin semmoinen itsevarma elostelija, joka herättää hoivausvietin). Itse olen erehtynyt syömään mandariinia useamman kerran verkkareissa, ja lopputuloksena en voi käyttää ko. housuja julkisesti, ellen opi olemaan välittämättä siitä että minua pidetään housuihin kusijana (voisi olla muuten hyödyllinen taito, siis ei housuihin kuseminen, mikä on ruumiintoimintona äärimmäisen yksinkertainen, vaan se ettei välittäisi siitä vaikka muut huomioisivat sen että olisi laskenut allensa). Voi toki olla että minua pidetään housuihin laskijana muutenkin, joten ehkä pelkään aiheetta.

Kuvassa valkoiset verryttelyhousuni, yleensä en verryttele kummissakaan näissä housuissa tai ylipäänsä, koska tissiposket verryttelee. Molemmissa housuissa on etumuksella keltaisia tahroja jotka johtuvat ihan oikeasti mandariinin syönnistä. Likaisuus lahkeissa johtuu taasen siitä että vaatefirmat eivät pidä persjalkaisia riittävän suurena ihmisryhmänä vaatteiden massavalmistusta ajatellen, joten housut  kuin housut ovat poikkeuksetta minulle ylipitkiä ja lahkeet siis rispaantuvat. Housujen merkin arvaavat ikävä kyllä kaikki, mikä on harmillista kun en yleensä tykkää esitellä yksittäisiä merkkejä, pl. Rolex.

Valkoiset verkkarit ovat siis hienot ja todennäköisesti soveltuvatkin ihmisille joilla on normaalimittaiset jalat ja taipumus olla likaamatta vaatteitaan vahingossa epäsiistien syömä- ja juomatapojen ansiosta. Vaikka en lukeudukaan mainitsemaani ihmisluokkaan, aion silti uhmata kohtaloa, mistä jumalat todennäköisesti rankaisevat minua lähettämällä käärmeitä kuten Troijan sodassa, ja käyttää valkoisia verkkareita vaikka sitten ollessani yksin kotona. Mikäli valkoiset verkkarit tai ylipäänsä mitkä hyvänsä samanväriset housut kuitenkin likaantuvat, voi asentaa asuntonsa täyteen energiansäästölamppuja; näin kämpästä tulee hämärä kuin luola ja jos sinne teuraalle rahdattu kömö (hedonistiset sinkkumiehet eivät muuta seuraa kotiinsa saa) ei omaa pimeänäköä, ongelmaa ei käytännössä ole (tosin kuka vaihtaa verkkareihin muutenkaan seuraa saatuaan?). Asunnon hämäryys myös ehkäisee kömön karkaamista kesken illanvieton, kun humalatilan haihduttua ei pysty sanomaan onko asunnon omistaja kasvonpiirteiltään lähempänä Notre Damen kellonsoittajaa vaiko itse Hedonista (Adoniksen serkkupoika, tykkäsi elostella, kts. tämän blogin tämä kirjoitus).