Hilfiger-rannekello

Rannekello on vähän sellainen juttu, että sitä käytetään enempi ulkonäön vuoksi kuin varsinaisesti ajan katsomiseen. Ajan kun näkee kännykästä tai auringosta, tai siis jälkimmäisestä näkisi ellei Suomessa olisi loputon syksy. Rannekelloja käytetään silti, ja mikäs siinä on käyttäessä. Kovin alastomaltahan tuo alaston ranne näyttäisi ilman rannekelloa. Joillain on ranteessa helvetin kalliit ellot ja olisi varmaan minullakin, jos en olisi niin perhanan pihi. Itse olen ollut aina jotenkin Rolexeihin kallellaan, vaikka nykyään minusta on tullut myös Omega-utelias. Ihan hiton kalliita kelloja en tajua, kun samalla rahalla voi ostaa vaikka rantasaunan ja viinaksia lääkkeeksi.

Sain nykyisen kelloni lahjaksi puolisoltani, kun hän ei tykännyt että kuljen menneen elämäni kellot ranteessa. Hyvä näin, siinä vanhassa kellossa oli muutenkin pikkuvikaa vähän väliä. Tykkään kellossa metallihihnasta, kun nahkahihna menee ärsyttävästi rullalle siitä kohtaa, missä sitä yleensä pitää. Nahkahihnasta tulee muutenkin mieleen ihan vääriä mielleyhtymiä, joita en kirjoita tähän. Kellossa ei pidä minusta olla mitään useampaa pikkuviisarinäyttöä, kun ei niitä tule kuitenkaan käytettyä ja sotkevat mokomat liikaa. Simppeli on hyvä. Päivämääränäyttö pitää tietysti olla, että näkee päivän.

Kuvassa vaimolta saamani rannekello, joka sattuu olemaan merkiltään Tommy Hilfiger. Minulle merkillä ei ole sinänsä väliä, paitsi tietysti jos on Rolle tai Omega. Kellon näyttö on melko iso, mikä on hyvä, koska silloin ainakin ajan näkee nopeasti. Ainoa haitta tuossa on siinä, että tiukemmilla hihansuilla varustettujen paitojen kanssa on pientä ongelmaa. Kyllä ne on silti päälle saanut ja kellon sinne alle jemmaan, kuin mörrimöykyn sammaleen alle.

Kaikki ei tykkää käyttää rannekelloja, mutta vanhan koulun miehenä minä tykkään, kun pidän myöhästymistä kahdeksantena kuolemansyntinä. Mielummin puoli tuntia ajoissa kuin viisi minuuttia myöhässä. Ihmisten alastomat ranteet ei ole nekään kovin kauniita, joten rannekello peittää tuon ruumiinosan kätevästi. Kaikkein rumin ruumiinosahan on tietysti varpaat, ihan kaikilla. Mokomat surkastuneet ulokkeet.

Harmaat sukat

Ostan harvemmin sukkia, ja silloin kun ostan, hommaan niitä yleensä useammat samanlaiset parit kerralla. Tämä siksi, koska sukkaparien toinen kappale jää monasti pyykkikoriin, jolloin käsillä on yhden sukan kriisi. Kun omistaa useammat samanlaiset sukkaparit, niin niitä voi sitten naitella ristiin rastiin, vähän kuin Euroopan monarkkiperheissä konsanaan. Jossain vaiheessa on sitten normihommia, että joku jälkeläinen ties monennessa polvessa syö ruohoa.

Sukissa oleellisimmat kriteerit ovat vähänukkaisuus ja konservatiivinen värimaailma. Värikkäiden sukkien käyttäminen on anarkiaa ja peppipitkätossuilua, jota aikuisen, karvaisen miehen ei kuulu tehdä. Lisäksi tummat sävyt on hyvästä. Itse harrastan yleensä mustia sukkia, mutta juuri nyt kovimmassa käytössä taitaa olla harmaat sukat, joita omistan varmaan kuusi paria. Sukkia on käytetty sen verran paljon, että ne ovat hiukan eri sävyä pesemisestä johtuen. Tämä on itsessään vähän huono juttu, kun sitten sukkapareja ei voi oikein miksailla keskenään, kun  pesukori ottaa jumalille menevän osuutensa.

Kuvassa esimerkkipari harmaista sukistani. Saattavat muuten olla jopa eri paria, kun tuossa on kuitenkin vieno sävyero havaittavissa. So not. Ovat sopivan napakat jalassa, ja eivät nukkaa jalkoja ollenkaan. En muista kyllä yhtään mistä ostin, mikä on sinänsä harmi, kun voisin ostaa noita lisää. 

Sukat on kyllä sellainen vaatekappale, että niitä ei tule liikoja pohdittua, vaikka sukkia tulee käytettyä joka päivä. Paljon enemmän sitä tulee mietittyä vaikkapa infrastruktuuria ja viinirypäleiden kilohintaa. Sukkia ostaa lähinnä silloin, kun on lähtenyt ostamaan jotain muita vaatteita. Jotkut hipsterit ovat tästä tietenkin eri mieltä, kun pitää olla eri pituisia sukkia kaikissa sateenkaaren väreissä. Voihan siitä tietysti saada perverssiä nautintoa, jos joku huomaa "puolivahingossa" vilahtavat joulupukkisukat, mitta helpommin huomiota saa vaikka kulkemalla aina sepalus auki.

Rannekoru

Sain rannekorun. Yleensä en pidä ranteissa muuta kuin kelloa. Kello on näppärä koriste, sillä siitä näkee myös ajan. Ajan nopea havainnoiminen on tärkeää, silloin on ajan hermolla. Joskus aiemmin pidin ranteessa sellaisia puuhelmiä, joiden piti olla justiinsa tietynlaiset. Tiedätte kyllä. Menin sitten hukkamaan ne, ja toviin en pitänyt oikeassa ranteessa muuta kuin käsikarvoja. Sekin on sinänsä etuoikeus, koska toisilla ei kasva käsiin karvoja ollenkaan.

Uusi rannekoruni on nahkaa ja terästä. Nahka ja teräs on hyvä. Nahkan suurkulutuksessa on toki ekologisesti negatiivinen puoli, tosin en usko, että nahkaa liiemmin tehotuotetaan. Jos joku tekisi jotain kauranahkaa, niin voisin kyllä käyttää siitäkin tehtyjä asusteita, kunhan ne vaan maistuisivat edes hiukan samalle, kuin aito nahka. Teräs on taas puolestaan siistiä, hygieenistä ja hienoa.

Kuvassa uusi rannekoruni, jonka sain siis lahjaksi. Metalliosien vieressä on kumirenksukat, jotka näprään aina metalliin kiinni. Kiinnitysosassa on magneetti, joten koru ei napsahda vahingossa auki, toisin kuin korkki välistä viikonloppuisin. Tämä toki vaan sosiaalisista syistä, kun en ole halunnut loukata juoppoköörin muita osanottajia.

Näin lähtökohtaisesti ylimääräistä blingiä välttelevänä miehenä, olen kuitenkin tykästynyt uuteen koruuni. Sillä ei tietysti ole sinällään funktiota, kun siitä ei näe aikaa, enkä pitkän linjan ukkomiehenä yritä vokotella kömöjä sillä. Sellainen kun olisi varmaan tosi kiusallista vaimolle, ja varmasti myös muille. Kait sillä voi yrittää lahjoa ryöstäjää sivukujalla, tosin fiksumpaa on tietysti vältellä sivukujia noin muutenkin.