Suvakkileijonapaita

Avoimuus on tätä päivää. Näin hektisessä internet-ajassa ja ihmisten itse tuottaessa luokatonta materiaalia sosiaaliseen mediaan, avoimuudelta on oikeastaan aika vaikea välttyä. Jos johonkin asiaan liittyy kiusallisia yksityiskohtia, on lähtökohtaisesti parempi toimia sillä asenteella, että näiden yksityiskohtien ulostulo on mahdollista ja siksi on fiksua pyrkiä ensinnäkin minimoimaan vahingot miettiämällä ennakkoon, kuinka reagoida ja toisekseen on ehkä järkevää pyrkiä ehkäisemään minkään kiusallisten yksityiskohtien syntyä. Osaltaan taas kiusallisuus tapahtuu; elämä olisi oikeastaan merkityksetöntä ilman kiusallisuutta ja ajoittaisia ilmaisia lounaita. Näin ravitsemusalan tutkinnon omaavana mieleen tosin kolahtaa erään mentorini sanat, joka painotti että ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan, joku maksaa aina laskun.

Osana avoimuutta on myös se, että tunnustaa väriä. Tämän voi tehdä räväkästi, hillitysti tai sitten mainitsemalla asiasta, jos tulee puheeksi. Sellainen, joka aloittaa lauseensa tunnustamalla jotain kantaa ja jatkaa sanalla mutta, on täysi tissiposki ja apina. Jos on mieltä, on mieltä. Mielipiteitä kannattaa toki myös välillä tarkistaa. Kun ajassa on muodissa avoimuus, pintaan on pulpahtanut myös ihmisten mahdollisuus ilmaista mieltään helpommin, oli syytä tahi yleensä ei. Tämä taasen korostaa sitä, että kaikki mielipiteet eivät ole samanarvoisia, eikä se nyt sinällään tee ihmisestä sen erikoisempaa ihmistä, jos on jotain mieltä jostain, erityisesti jos mielipide perustuu huonolle pohjatiedolle, huonolle logiikalle tai jos mielipide on muuten vaan täysin tonto.

Sananvapauden mukana kulkee aina myös vastuu sanotuista asioista, ei saa solvata, kiihotella ihmisryhmiä vastaan ja sen sellaista tymää (ei siis edes tyhmää, vaan ihan tymää). Tästä huolimatta sellainen vihanlietsominen ja muu typeryys on vallannut ilmatilaa. Tämmöisen harrastamisen sijaan olisi järkevämpää harrastaa jotain kehittävämpää, opettelisi vaikka leipomaan skonsseja tai soittamaan ilmaukulelelea. Tällöin vituttaisi vähemmän, eikä tarvitsisi purkaa pahaa oloaan oksentamalla henkisesti muiden päälle. 

Koska reaktio luo yleensä aina vastareaktion, myös tälle umpimieliselle tontoilulle pitää pistää hanttiin kuin Raatteentiellä konsanaan, ja se on hyvä näyttää ihan julkisesti. Vihaamalla kun saa aikaiseksi lähinnä vihaa, eikä rakkautta kömöiltä, ainakaan miltään hyviltä sellaisilta, huomioiden että hyvyys on aika universaali termi. Jos päässä on henkinen stetson, niin ei sitä ehkä kannata kuitenkaan näyttää kaikille käytöksen kautta.

Kuvassa suvaitsevaisuuden airut, jo jonkun päässä konseptiksi syntyessään klassikoksi muodostunut Suvakkileijonapaita. Suvakki-sanaa itsessään on melko huonolla menestyksellä yritetty käyttää Suomen henkisten talebanien toimesta haukkumasanana suvaitsevaisia ihmisiä kohtaan. Kun tämä suvaitsevaisuuden ymmärtäminen ei onnistu ilman vyyhtiä rautalankaa, ei voi oikein olettaakaan kuin epäonnistumista sanaa haukkumaterminä viljeleviltä oman elämänsä Vihtori Kosoloilta. Paidan toista elementtiä, vaakunaleijonaa, on vuosien saatossa ryvetetty, raahattu pitkin ojanpohjia ja työnnetty tahallaan portaita alas isänmaallisuuden Pohjois-Korean malliseksi toiminnaksi käsittävien sankareiden toimesta. Tämä on nyt vähän sitä taking it back-meininkiä. Komea symbolihan se on, symboloi pitkällä aikavälillä aikamoisen hyvinvoinnillisen harppauksen tehnyttä länsimaista arvopohjaa tunnustavaa Pohjoismaata, joka on ollut aikanaan pioneeri tasa-arvon edistämisessä suhteellisen laajassa mielessä.

Jos ei hävetä olla mitä on, niin sitten voi olla sitä ylpeästi. Suvaitsevaisuus ei ehkä ole nyt kaikissa piireissä in, mutta yksilön etua ajattelevienkin soisi ajattelevan sitä, että se suvaitsevaisuus kattaa myös ihmisen itse. Se on ikävää joutua suvaitsemattomuuden kohteeksi sen takia, kun on mitä on, enkä tarkoita tässä yhteydessä nyt mielipiteiden kautta johonkin lokeroon itsensä asemoimista.