Normaalit farkut

Jokaisen vaatetuksessa on perusprinsiippejä, joiden pohjalle kaikki rakentuu. Allekirjoittaneelle yksi minuuden kulmakivistä on farkut, johtuen siitä että niitä voi käyttää niin business- kuin casual-lookeissa.  Farkut valmistetaan denim-kankaasta ja vaikka ko. kangas on melkoisen kestävää, kovan hinnan maksaminen farkuista on hyvin yksiselitteisesti ilmaistuna tontoa, koska hinta ei takaa kestävyyttä, joskus jopa päinvastoin, jos pöksyt on tehty kulutetusta kankaasta. Muoti on toki muotia, mutta sen perässä ei nyt anyways kannata juosta, ellei sitten pätäkkä polttele taskunpohjia rovion lailla.

Farkuilla on paha tapa reikääntyä haarusista ajan myötä, ja vaikka paikkaaminen pidentääkin farkkujen elinikää, jossain vaiheessa paikatkaan eivät enää riitä. Tästä syystä farkkuvarantoa on järjevä uudistaa aina hiljalleen. Päädyin tällä kertaa ostamaan farkut vähän vahingossa, vähän sillai heräteostoksena. Tämä ei sinällään ole paha, kun kyse on puhtaasta jokapäiväisestä käyttöhyödykkeestä. Farkkujen merkiksi valikoitui Lee Cooper, mikä johtui lähinnä mallin sopivuudesta; normaalia kaikin puolin, paitsi vähän matalampi vyötärö, kun matala se on mieskin. Farkkujen merkin muistaa kätevästi yhdistämällä Yhdysvaltain sisällissodan konfederaation kenraali Robert E. Leen sekä yhden niistä kankkuselokuvien hahmoista, joka taisi olla Coop, eli Cooper. Niin ja jenkeissä on varmaan muitakin Coopereita. Ah, ja Cooperin testi!

Kuvassa tuliterät farkkuni, tuollaiset tummansiniset. Tumma on hyvä. Tummasta ei näy lika ja se sopii hyvin tummien vaatteiden kanssa. Farkkujen kankaassa on tujaus elastaania, mikä tekee sen että farkut venyvät, mutta eivät pauku. Melko normaalissa mallissa on hyvää myös se, että niitä voi käyttää trendituulahduksista välittämättä. Se voi nimittäin hiukan harmistuttaa, kun huomaa että vaatekaappi on täynnä travoltoja (sellaiset lahkeista leveät housut, joilla lentää kolme metriä, jos tulee kunnon tuulenpuuska), ja 70-luku ja sen vääjäämättä takaisin pinnalle nostanut retrokausi menivät jo ajat sitten.

Farkkuja on hyvä olla useampaa mallia, vaikka viime aikoina olenkin sortunut ostamaan lähinnä samaa tyyppiä olevia mokomia, joskus kahdet samanlaiset kerralla, kun vaatekaupassa vietetty aika on poissa A-marketin viini- ja viskihyllyiltä vietetyltä ajalta. Lisäksi joku aika pitää aina varata kömöille, vaikka heitä ei olisikaan elämässä. Itsellänihän siis luonnollisesti on, mutta tilannehan ei aina ole ollut tälläinen, vaan kuten tapoihin kuuluu, elämään on sisältynyt myös etsikkoaikaa. Näinä luonteen lujuutta koettelevina ajankohtina pitää kuitenkin olla hirveät pelit ja säätämiset käynnissä milloin kenenkäkin kanssa, ja ihan vaan vahingossa. Kaikki on sinänsä sallittua, kunhan ei puhu kenellekään höpöjä.