Random-farkkurotsi

Kevät tuo uusia haasteita ja toisaalta myös mahdollisuuksia pukeutumiseen, sillä kevyempään vaatekertaan vaihtaminen mahdollistaa samalla myös vaatekerran uusimisen. Itselleni kävi tällä kertaa helvetinmoinen (Pahoittelen rivoa ilmausta, mutta muun adjektiivin hyödyntäminen ei olisi kuvannut asiaa riittävän painokkaasti, ei, vaikka olisi käytetty superlatiivia.) munkki: Kömön avuliaalla opastukselta kirpputorilta löytyi hieno farkkurotsi! Edellämainittu suoritus ei taatusti olisi onnistunut yksin, sillä kirpputori on aivan sietämätön paikka asioida, melkein yhtä paha kuin roskiksessa asuvan kaverin roskis. Siellä syntyy suuri riski että ajautuu tinkaamaan, mikä on kahdeksas kuolemansynti. Itse maksan talo- ja autokauppoja lukuunottamatta aina täyden hinnan (No mitä sitä ihmisiä huijaamaan, maksan täyden hinnan sielläkin ja vielä 139€ päälle.), sillä mikäli koen että kaupankäyntiä edeltävä tilanteesta saa vaikutelman, että toinen joko pyytää lisähintaa ilmasta tai vastaavasti ei ole valmis maksamaan kohtuuajattelulla riittävästi, jätän puljaamiset tekemättä koijarien kanssa ja asioin muualla. Tämän lisäksi mielestäni ostospaikalla pitää olla tarkka järjestys, aivan kuten hienommilla illalliskutsuilla: valikoimassa olevat tuotteet tulee olla aakkosjärjestyksessä niiden ranskalaisten nimien mukaan. Kirpputoreilla näin harvemmin on ja käyskentely satuttaa selkää. Kierrättämisen kannalta on ihan ok, että jotkut sitä harrastaa, itse asioin muualla. Lisäksi kirpputoriostoksista maksetaan harvemmin arvonlisäveroa, mikä mädättää moraalia, sielua sekä sisäelimiä.

Kuvassa ensivilkaisulta kyborgi, jolla on pään paikalla punainen mötikkä, jossa palaa kirkas valo, mikä on mahdollisesti olennon silmä. Kuvan varsinainen kohde on kuitenkin farkkutakki, mikä on hieno, siis sen verran hieno, että sen edellinen omistaja on aivan varmasti ajautunut takin ansiosta nahkakaraoken SM-kilpailuihin johonkin takakujalla jonkun kuppilasta liiveihin uineen kömön kanssa. Mahdollinen syy takin myyntiin oli siis se, että sillä sai liikaa naista. Siis aivan liikaa. Naista tuli koiraa kusettaessa, kauppareissulla, töissä, vapaalla, herätessä, veneretkellä, Volgaa tulkitessa, ovesta, ikkunasta ja postiluukusta.

Farkkurotsin käyttämisellä on tietty etiketti: kyseistä vaatekappaletta ei saisi käyttää samanaikaisesti farkkuhousujen kanssa, tai näyttää kuulemma puliukolta. Koska harvemmin käytän muita housuja kuin farkkuja (Käyttäisin prässihousuja muuten, mutta niiden kanssa on tarkempaa, mitkä kengät ovat jalassa ja se on sietämätöntä.), asia ei juuri jaksa kiinnostaa ja siksi varmaan näytänkin rantojen mieheltä, mikä ei välttämättä ole huono asia jos haluaa mikäli pitää pitkistä parisuhteista, sillä naiset kulemma tuppaavat hairahtua ja rakastua renttuihin (Ainakin näin sanotaan laulussa. Eivät kait ne sellaista laulaisi, mikäli asialla ei olisi minkäänlaista totuudenperää.)

Kuvassa farkkurotsista löytynyt pieni mielenkiintoinen yksityiskohta: takin ripustusjuttu, jonka varsinaista nimeä en nyt saa kuollaksenikaan mieleeni, on sijoitettu takin ulkopuolelle vinottain. Voi olla että on tarkoituksella, itse tosin veikkaan että takkia ommellut kaveri oli sen verran pöllyissään, että hyvä kun takissa ylipäänsä edes on ripustusjuttu. Ikävä puoli takin niskaosan ulkopuolella olevassa ripustusjutussa on se, että joku jätkä saattaa napata siitä kiinni ja sehän vituttaa. 

 Farkkurotsi on joka tapauksessa hieno vaate Suomen kevääseen, kesään ja alkusyksyyn. Materiaali hengittää, on kevyehkö ja kestää myös kylmyyttä, kunhan alle pukee setämäisen villapaidan. Kovat kundit eivät laita farkkurotsinsa alle muuten paitaa ollenkaan jahka viisari värähtää yli 1,5 promillen, näin olen kuullut. Henk.koht. paita pysyy minulla yleensä päällä, sillä pysyttelen yleensä seitinohuessa, mikä rajoittuu jonkin verran tämän maagisen luvun alapuolelle. Silloin tällöin seitti saattaa lipsahtaa laivaa pidättelevien köysien paksuiseksi, läpinäkemättömäksi harsoksi; näin käydessä paidan puuttuminen takin alta lienee niitä pienimpiä murheita.