Valmu-paita

Elämä on ihan liian lyhyt pelkän arkisen aherruksen suorittamiseen, saati halpojen juomisen juomiseen, ellei sitten puhuta ihan ilmaisista juomista. Ravintola-alan opinnoissa allekirjoittaneen tajukoppaan taottiin ajatus siitä, että ei ole olemassa ilmaisia lounaita, laskun maksaa aina joku. Juominkien ja juhlimisen kanssa on aivan sama juttu; ne ilmaisetkin juomat on jonkun kuitattava, rasvamaksan aiheuttamasta pidemmästä saigonista puhumattakaan. Tästä huolimatta ei ole mahdollista elää mitään munkin elämää, paitsi jos siis on munkki. Ei nekään veitikat kait lasiin sylje, ja miksi sylkisivätkään? Ihminen ei ole mikään päämäärättömästi raatava ampiainen, joka menettää elämänsä tarkoituksen kuningattaren kuoltua. Pitää olla myös kivaa välistä, tai vaikka aina.

Arkea voi karkottaa monella tapaa, joista yksi on luontevasti festarointi. Festarointi on sellainen taiteenlaji, että sitä voi harjoittaa aika monessa muodossa ja näin kasvavana ja ikääntyvänä

hedonistina elämä ei yksinkertaisesti taivu mihinkään huonoissa olosuhteissa suoritettuun, useamman päivän telttakämyilyyn. Pitää olla rock-henkisyyttä, mikä ei ole kuitenkaan synonyymi hampuusiudelle ja pahalta haisemiselle. 2010-luvun hedonistimies tuoksuu, myöntää lukuisat virheensä, eikä pyydä apua. 

Kun festarihommissa ollaan ns. tilanteen päällä, sieltä pitää kuitenkin hommata jonkinlaista fyysistä evidenssiä. Sitä ei nimittäin usko Erkkikään että on oltu yhtään missään, jos ei ole jotain hankittu itse paikasta, oli kyseessä sitten joku teematuote tai uusi arpi. Vaikka hetken huuma yllättäisi, pitää silti purra hammasta ja hankkia muisto, aivoihin kun ei voi aina luottaa muistojen säilyttäjänä.

Kuvassa Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumilta hommaamani festari-/rokkipaita. Olen joskus aiemmin kirjoitellut siitä, kuinka jokaisella tulisi olla ainakin yksi rokkipaita. Kyseinen paita on luontevasti hankittu Suomen satukirjamaisen kesän ehkä parhaalta festivaalilta, ainakin teema, miljöö, tunnelma, ihmiset ja esiintyjäkavalkadi on erittäin kilpailukykyinen kokonaisuus.

Festaroinnista selviää lentävin värein yleensä silloin, kun pyörii hyvässä porukassa, eikä tötöile. Kuulostaa helpolta, mutta välillä ihminen vaan tötöilee. Tästä huolimatta tötöily on tontoa, ja siten ei suositeltavaa. Kömöt antaa yleensä anteeksi pienet tötöilyt, mutta ei isompia, saati jatkuvaa amok-juoksua. Toisaalta jälkimmäisenä mainitussa, vauhkoa eläintä muistuttavassa tilassa ihmisellä on yleensä muutakin mietittävää kuin kömöt, kuten se, ettei vast'ikään hankittu festaripaita repeä otettaessa niskalenkkiä paikallisesta kerberossista.