Normaalit farkut

Jokaisen vaatetuksessa on perusprinsiippejä, joiden pohjalle kaikki rakentuu. Allekirjoittaneelle yksi minuuden kulmakivistä on farkut, johtuen siitä että niitä voi käyttää niin business- kuin casual-lookeissa.  Farkut valmistetaan denim-kankaasta ja vaikka ko. kangas on melkoisen kestävää, kovan hinnan maksaminen farkuista on hyvin yksiselitteisesti ilmaistuna tontoa, koska hinta ei takaa kestävyyttä, joskus jopa päinvastoin, jos pöksyt on tehty kulutetusta kankaasta. Muoti on toki muotia, mutta sen perässä ei nyt anyways kannata juosta, ellei sitten pätäkkä polttele taskunpohjia rovion lailla.

Farkuilla on paha tapa reikääntyä haarusista ajan myötä, ja vaikka paikkaaminen pidentääkin farkkujen elinikää, jossain vaiheessa paikatkaan eivät enää riitä. Tästä syystä farkkuvarantoa on järjevä uudistaa aina hiljalleen. Päädyin tällä kertaa ostamaan farkut vähän vahingossa, vähän sillai heräteostoksena. Tämä ei sinällään ole paha, kun kyse on puhtaasta jokapäiväisestä käyttöhyödykkeestä. Farkkujen merkiksi valikoitui Lee Cooper, mikä johtui lähinnä mallin sopivuudesta; normaalia kaikin puolin, paitsi vähän matalampi vyötärö, kun matala se on mieskin. Farkkujen merkin muistaa kätevästi yhdistämällä Yhdysvaltain sisällissodan konfederaation kenraali Robert E. Leen sekä yhden niistä kankkuselokuvien hahmoista, joka taisi olla Coop, eli Cooper. Niin ja jenkeissä on varmaan muitakin Coopereita. Ah, ja Cooperin testi!

Kuvassa tuliterät farkkuni, tuollaiset tummansiniset. Tumma on hyvä. Tummasta ei näy lika ja se sopii hyvin tummien vaatteiden kanssa. Farkkujen kankaassa on tujaus elastaania, mikä tekee sen että farkut venyvät, mutta eivät pauku. Melko normaalissa mallissa on hyvää myös se, että niitä voi käyttää trendituulahduksista välittämättä. Se voi nimittäin hiukan harmistuttaa, kun huomaa että vaatekaappi on täynnä travoltoja (sellaiset lahkeista leveät housut, joilla lentää kolme metriä, jos tulee kunnon tuulenpuuska), ja 70-luku ja sen vääjäämättä takaisin pinnalle nostanut retrokausi menivät jo ajat sitten.

Farkkuja on hyvä olla useampaa mallia, vaikka viime aikoina olenkin sortunut ostamaan lähinnä samaa tyyppiä olevia mokomia, joskus kahdet samanlaiset kerralla, kun vaatekaupassa vietetty aika on poissa A-marketin viini- ja viskihyllyiltä vietetyltä ajalta. Lisäksi joku aika pitää aina varata kömöille, vaikka heitä ei olisikaan elämässä. Itsellänihän siis luonnollisesti on, mutta tilannehan ei aina ole ollut tälläinen, vaan kuten tapoihin kuuluu, elämään on sisältynyt myös etsikkoaikaa. Näinä luonteen lujuutta koettelevina ajankohtina pitää kuitenkin olla hirveät pelit ja säätämiset käynnissä milloin kenenkäkin kanssa, ja ihan vaan vahingossa. Kaikki on sinänsä sallittua, kunhan ei puhu kenellekään höpöjä.

Olkalaukku

Ihminen tarvitsee tietyn määrän tavaraa aina mukanaan. Vaikka normaalisti pärjääkin pyhällä kolminaisuudella (avaimet, kännykkä, lompakko), useimmiten pitää olla myös muuta tavaraa mukana, koska ikinä ei tiedä mihin joutuu. Sitä saattaa vaikka maitokauppareissulla ajautua Kouvolaan, ja siinähän sitten ollaankin, jos ei ole mitään tavaraa mukana. Vaikka Kouvolaa parjataankin paljon johtuen erityisesti sen 70-luvun funkkis-betonimonoliittimaisesta kaupunkikuvasta, Kouvola ei ole kokonaan huono. Jos näet televisiosta ihan sattumalta jonkun fitness-kissan, on 75% mahdollisuus, että kyseinen kedon kukka on kotoisin Kouvolasta. Kouvola sijaitsee Kymenlaakson paskemmalla puolella, mutta se on siltikin parempi kuin (lisää oman maakuntasi nimi tähän, paitsi älä silloin jos se on Kymenlaakso). 

Kouvola on fuusiokaupunkina sinällään melko tuore tapaus, eikä uutuus sinällään tuo välttämättä laatua. Vanhempien kaupunkien kohdallahan asia on vähän kuten ihmisten kohdalla, muutamat harakanvarpaat silmäkulmissa ei haittaa, varsinkin silloin, kun on valinnut vanhenemisstrategiaksi mallin "hyvä portviini". Uusissa kaupungeissa vieraillessa on joka tapauksessa sitäkin tärkeämpää pitää pieni määrä tavaraa nenossa mukana, ja tätä tarkoitusta varten pitää olla jonkinlainen laukku tai vastaava. Itselläni oli sellainen kantolaukku, tai siis on yhä, mutta vuosien ahkera käyttö on tehnyt tehtävänsä, ja nyt laukku alkaa olemaan elinkaarensa päässä. Kun en kuitenkaan ole budjetoinut uuteen laukkuun, piti edetä strategialla halpa. Halpa on hyvä. Kun ostaa halpaa, jää rahaa yli. Raha taas on käyttövoimaa.

Kuvassa uusi olkalaukkuni, jonka hankin lähinnä siksi koska se oli alennuksessa ja halpa. Ei se nyt ihmeellinen ole, mutten oikein tiedä, että millä lailla se voisi edes olla ihmeellinen. Sinne voi laittaa tabletin ja joitain papereita. Laukku on kanssa riittävän pieni, että se olalla voi vetää ukemin ilman että laukku olisi tiellä. Kömöt tykkäävät miehistä, jotka heittävät ukemin tuosta vaan kadulla. 

Laukun ulkonäöllä pitäisi kai olla merkitystä, ja onhan sillä. Ei kuitenkaan suurta. Ehkä. Jotakuta saattaa myös tässä vaiheessa peliä mietityttää, että miksi ihmeessä tässä kirjoituksessa käsiteltiin Kouvolaa, tuota pieniä tehdaspaikkakuntia sekä maalaisseutua sisälleen imaissutta, elinkeinorakennemuutoksen runtelemaa Pohjois-Kymenlaakson metropolia. Kouvolahan liittyy halpoihin olkalaukkuihin yhtä paljon kuin samurait liittyvät ydinfuusioreaktorin toimintaperiaatteisiin. Allekirjoittanut ei ole kuitenkaan tainnut viettää kyseisessä kaupungissa kuin muutaman yön elämänsä aikana ja on oletettavaa, että allekirjoittanut päätyy ennemmin asumaan ydinjätteen loppusijoitusonkaloon kuin Kouvolaan. No, vastaushan on yksinkertaisesti se, että ihan koska asia pälkähti päähän ja koska voin. Harvempi kuitenkaan ruotii Kouvolaa kunnolla, paitsi kouvolalaiset, ynseissä ja inhorealistisissa ajatuksissaan.