He-Man-T-paita ja Skeletor-bokserit

Elämässä tulee eteen hetkiä, jolloin pitää laittaa uusi vaihde silmään ja pelkkä taito ja tekeminen eivät yksistään riitä. Näinä hetkinä tarvitaan myös tuuria, sillä tuurilla ne laivatkin seilaa. Onnekkuuden, tai ainakin tarvittavan itsevarmuuden synnyttämiseen on monia menetelmiä, yksi niistä on onnekkaaksi tekevien vaatekappaleiden käyttäminen. Onnekkuus on osalta itsevarmuudesta syntyvää, itsevarmuutta tuo se, että käyttää sellaisia juttuja joista pitää, tai jopa tekee sitä R:llä alkavalla sanalla tehtävää juttua. R-sana on voimakas sana, se kuuluu kirjoittaa isolla. Jos sitä käyttää liian huolimattomasti, se kokee inflaation. Itse olen sanonut R:ääväni vain niitä muutamaa ihmistä, joita olen oikeasti R:ännyt. Joskus myönnän sanoneeni R-sanan ilman riittäviä perusteita, vahvan ihastumisen huumaamana ja tätä kadun vieläkin rypiessäni itsesäälissä iltaisin.

Oma lapsuudensankarini oli He-Man, uhosin lapsena että leikkisin He-Man-ukoilla vielä parikymppisenä, mutta tämä ei ihan pitänyt. He-Manin lievästi steroidimieheen viittaavalla habituksella saattoi olla kuitenkin vaikutusta siihen, että tykkään käydä salilla ja voimakkuus on aina kiehtonut minua. Voimakkuus on hyvä, se on aina parempi kuin heikkous. Jotkut kömöt tykkäävät voimakkaista, toisaalta jotkut kömöt tykkäävät hampuuseista. Tutkimattomia ovat kömöjen mielihalut.

Pitkällisen selostuksen kautta pääsemme onnenvaatteisiini, jotka minulle hankki velimies ja hänen puoliskonsa. Oivallinen täsmähankinta. Jos he olisivat hankkineet vielä He-Man-ukon, olisin toteuttanut lapsuudenuhoukseni ja tälläkin hetkellä bloggaamisen sijaan leikkisin sillä, sillä olisihan se nyt oikeasti vähemmän lapsellista touhua kuin tämä näin.

Kuvassa joululahjaksi saamani He-Man-T-paita varustettuna He-Manin vakiofraasilla " I have the power". En ole vielä varma, mikä on oma vakiofraasini. "Paras on vain kyllin hyvää" tai "Tuleeks siit mitää" ovat harkinnassa, mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava että olen härskisti plagioinut molemmat ja kerron niitä eteenpäin omina juttuinani. Toisaalta taas plagiointi on ihailun korkein muoto, näin ne ainakin väittää. Ystäväni väittää He-Manin huutaneen "I am the power", ja olisihan oikeastaan miehekkäämpää ja munakkaampaa olla voima, kuin pelkästään omata voima.

Kuvassa Skeletor-bokserit, joita käytän silloin kun pitää löytää se ylimääräinen draivi asioihin. Skeletor-boksereita voi huoletta käyttää niissä tilanteissa, joissa hommat uhkaavat ajautua kylkimyyryksi, sillä siinä on joka tapauksessa oltava itsetunto kondiksessa, testosteronia veressä enemmän kuin rodeohevosella eikä vastapuoli ole kuitenkaan sellainen hienohelma joka ei asiaa kestäisi, sellaiset kömöt eivät ole yhtään tyyppiäni. Skeletor ei petä, paitsi He-Man sarjakuvissa ja piirretyissä, joissa Skeletor petti oikeastaan ihan aina.

Onnenvaate tai onnea tuottava vaate voi olla oikeastaan mikä hyvänsä vaate- tai lisäkekappale. Jokainen päättää tämän itse. Sinälläänhän en oikeastaan usko onneen sellaisenaan, uskon ainoastaan jollain lailla kohtaloon ja siihen, että kaikki järjestyy. Ripauksesta onnea ei tietenkään ole mitään haittaa.

Kannattajakaulahuivit

Ihminen on hieno, silloin kun hän on jotain mieltä ja pysyy sen takana, paitsi tietysti sellaisen takana pysyminen on tontoa, minkä huomaa huonoksi ajatukseksi. Kantaa saa tarkistaa, mutta on hyvä olla jotain mieltä ja tunnustaa väriä, vaikka ajan henki onkin sitoutumattomuuden kannalla. Sitoutumattomuus on velttoa, veltolla habituksella ei saa kömöjä, nimenomaan monikossa kömöjä.

Värin näyttäminen habituksessa on taitolaji, nimittäin juurikin se, että sen tekee tyylikkäästi. Tämä voi olla tavikselle vaikeaa, ellei sitten saa pikkuvinkkejä ammattilaiselta. Ensinnäkin pukeutumisella kannattaminen pitää tehdä sopivan isosti ja ihan missä vaan. Vain #tissiposki pitää kynttilää tai kannattajahuivia vakan alla. Pitää olla ylpeä siitä mitä kannattaa, muutenhan ei ole mitään järkeä kannattaa sitä, mitä kannattaa, paitsi jos kannattaa äärioikeistoa, minkä kannattamisessa ei nyt ylipäänsä ole mitään järkeä, näyttää sen tahi ei.

Kannattajahuivi menee helvetin hyvin yhteen pikkutakin kanssa, kokeilin, ja kannatti täysin. Rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että sai myös mennä aivan kaikessa rauhassa yksin nukkumaan, mutta tämä voi johtua myös pikkutakista tai tauski-farkuista. Näin äkkiseltään ajateltuna Taustor-lookissa (Tauski + Hector eli tauski-farkut + printti-T-paita + pikkutakki) kannattajahuivi toimii todennäköisesti niin hyvin, että joutuu lusmuilemaan nahkoja karkuun pitkin anniskeluravitsemusliikkeen seiniä.  

Kuvassa kannattajahuivini, joista vasemmanpuolimmainen tukee savolaista, ylivertaista jääkiekkoa ja oikeanpuoleiset voittavaa, ylivertaista poliittista liikettä. Kannattajahuiveja voi käyttää ihan koska vaan, paitsi ehkä häissä. Harvempi onneksi menee kaulahuiviaikana muutenkaan naimisiin ja tilastoja katsellessa tuntuu, että harvemman pitäisi ylipäänsä mennä naimisiin, varsinkin kun samaa oikeuta ei suoda kaikille. Itsehän en varmaan pääse ikinä naimisiin, mutta se on varmaan kaiken kannalta hyvä asia.

Kuvassa poliittiset kannattajahuivini nokkelasti toisia sanoja muodostaviksi taiteltuina. Supolla itseään lääkitessään voi juoda porteria mielipahan lievittämiseksi. Suomalainen huivi on tyyliltään samaa mallia kuin Ruotsin vastaava, mutta asioilla onkin tapana rantautua Ruotsista Suomeen muutaman vuoden viiveellä. Tällä kertaa ollaan oikeastaan ajassa edellä, sillä Ruotsin huivikin on aika tuore. Ajassa edellä oleminen on hyvä.

Näytä. Väriä. Piste. Siksi kannattaa omistaa kannattajahuivi ja myös käyttää sitä. Sillä saa, nimittäin kiitosta muilta kannattajilta. Ehkä. Itse en ihan saanut, kun käytin huivia ennen varsinaista lanseerausta. Toisaalta myös joku kuuluisa taidemaalari taisi olla edellä aikaansa, en nyt vaan muista että kuka. Tesla oli ainakin, vaikka ei ollutkaan maalari.

Eteisen lamput

Suomen syksy on pimeä ja ahdistava, musta kuin kymenlaaksolainen huumorintaju. Jo Raamatussa kaipailtiin valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa, vaikka tämä blogi sisältääkin lähtökohtaisesti rienausta ihan kaikkea, paitsi mustaa huumoria, sarkasmia, kyynisyyttä ja huonoa makua kohtaan. Koska luonnonvalo on niukassa, on hyödynnettävä keinovaloa, koska muuten vallaton poikamies masentuu, syrjäytyy ja rikkoo nilkkansa kompastuessaan lattialla lojuviin tyhjiin pizzalaatikoihin ja juotuihin oluttölkkeihin. Itselleni näin ei tietenkään kävisi, koska olen joskus asunut naisen kanssa ja osa siitä siisteydessä elämisestä pesiytyi etuaivolohkooni. Tämä ei kuitenkaan vähennä valon merkitystä, vähintäänkin ahdistuksen, kiusauksen, synnin ja keripukin karkoittamisessa.

Syksynä on pimeä niin töihin lähtiessä kuin kotiin palatessa, tästä syystä eteisen valaistus on ensiarvoisen tärkeä asia. Valaistus saa olla kirkas kuin TV-studiossa, siis sellaisessa missä kuvataan kunnollista, käsikirjoitettua ohjelmaa. Käsikirjoittu on hyvä. Käsikirjoitettu TV on kunnollista televisiota, poislukien haastattelut ja visailuohjelmat, joissa on kuitenkin osaltaan jonkunlainen konsepti taustalla. Tosi-TV pitäisi nimittäin kieltää, se on pohjimmiltaan laiskaa ja paskaa televisiota. Koko tosi-TV-konsepti toimisi, mikäli siinä olevat ihmiset eivät tietäisi olevansa mukana ohjelmassa, mutta kun tietävät, ihmiset eivät loppujen lopuksi käyttäydy kuten he käyttäytyisivät, jos heitä ei tarkkailtaisi ja tästä syystä koko konsepti on saatanasta. Mikä idea on katsoa näennäisesti tavallisia ihmisiä, jotka kuitenkin ovat tietoisia että heitä tarkkaillaan. 

Mutta siis eteisen lamput, hyvä. Kannattaa olla aika normaalin näköiset lamput, ettei kömöt kauhistu jo ovella. Toinen juttu, lamppujen kannattaa olla katonmyötäiset, eikä mitkään katosta roikkuvat ihmehässäkät. Katonmyötäisiin lamppuihin ei lyö päätään, vaikka olisi koripalloilija ja ne eivät erotu liiaksi, mikä on sekin hyvä, koska eteisen lamppujen ei kuulu erottua liiaksi, näin sanoo luonnonlaki ja jokamiehenoikeudet.

Kuvassa sisempi eteiseni lampuista kuvattuna niin, että ulkoisempi lamppu näkyy kuvassa vasemmalla. Lamppu tuottaa valoa kohtuullisen hyvin ja mikä parasta, koska lamput olivat muuttaessani valmiiksi katossa, en joutunut läpikäymään nihkeää prosessia niiden hankkimiseksi. Lamppujen valitseminen on nimittäin yhtä helvettiä niiden asentamisesta puhumattakaan, varsinkin kun on pituudeltaan tällainen Evans ja Tittelintuure. Kädet väsyy, pimeys laskeutuu, tulee kiiree, kaatuu korkealta, lyö päänsä, on tajuttomana monta päivää.

Kuvassa ulommainen, eli ulko-ovea lähinnä olevin eteislamppuni. Lamppu on tismalleen samaa mallia kuin toinenkin eteislamppuni, mikä on hienoa, koska näin sama teema toistuu läpi huoneen ja tästä koituu hyvä feng shui tai joku sellainen sivistys-sisustus-new-age-juttu. Kaikista kätevintä omassa asunnossani on se, että molemmat lamput saa syttymään yhdellä kytkimellä; tässä säästyy päivittäin useampi sekunti, kun ei tarvitse painaa toista lamppua erikseen päälle, kun niitä tulee kumminkin poltettua samaan aikaan.

Eteisen lamput ovat siinä määrin tärkeä juttu, koska ne luovat ensivaikutelman asuntoon astuttaessa; toista mahdollisuutta tähän ei tule. Hyvä valaistus vaatii myös sen, että siisteydestä on hyvä pitää huolta. Tämän vuoksi suosittelen muita bachelorpoikia korjaamaan pizzaboxit ja oluttöllit lattioilta, ennen kuin kutsuu naikkosia tai miekkosia kylään.

T-paidat ja kaulaliinat

Ihmisen pukeutumistyyli henkilökohtainen asia, vaikka ainakin oman kokemuspohjani varassa väittäisin kömöjen pyrkivän sinnikkäästi muokkaamaan miestensä pukeutumista haluamaansa suuntaan. Tämä ei toisaalta ole aina kovin huono asia, on myönnettävä että ainakin omalla kohdallani lähestulkoon kaikki paremmat vaatekappaleeni ovat minulle väkisin hankittuja. Väkisin on tässä yhteydessä hyvä. Kun ilmainen on kuitenkin ilmaista ja hyvistä lahjoista kieltäytyminen on epäkohteliasta ja tontoa, joskus on hyvä mukautua nahkan tahtoon. Näin tulee vähemmän sanomista, saa parempia rytkyjä vaatekaappiinsa. Kaikki voittaa, paitsi vapaa tahto päättää omista asioistaan.

Itse tykkään käyttää kaulaliinaa T-paidan kanssa, enkä osaa selittää miksi. Omassa kierossa mielessäni kyseiset vaatekappaleet menee yhteen kuin ruisleipä ja ketsuppi, uimahousut ja supiturkki, tai hoivavietti ja renttuilu. En tiedä, onko kukaan ihminen samaa mieltä kanssani tästä asiasta, mutta en oikeastaan edes välitä. T-paita on hyvä, se päällä ei tule sisällä hiki; kaulaliina on hyvä, sillä voi kuristaa itsensä tajuttomaksi, jos joutuu uhkaavaan tilanteeseen, kuten jos joku neito pyytää tarjoamaan juomaa. 2000-luku ei ole patriarkaattista aikaa, jossa yksinomaan miehet tarjoavat naisille soppaa.

Oman tyylin mukaan meneminen, niin mautonta ja sairasta kuin se ajoittain onkin, on sinällään hyvä juttu, koska sitten on ainakin aikanaan parinkymmenen vuoden päästä niitä kuvia itsestään, joita voi huolella hävetä. Omalla kohdallani tämä ei tuota ongelmaa edes viiden vuoden retrospektiivissä, sillä mokailen pukeutumisen ja kaiken muunkin suhteen huomattavasti lähes päivittäin. 

Kuvassa saukkopaita ja kaulaliina on yhdistettynä harmaaseen virkamiespikkutakkiin. Pikkutakin pukemista T-paidan kanssa kutsutaan "hectoriksi". Kuvan hectorit voi yhdistää tauski-farkkuihin, jonka jälkeen on kuin mikäkin iskelmätaivaan tähti. Tauski + Hector = Taustor, mikä on puolestaan vaatekombo, millä kaataa nahkan kuin nahkan. Itse en viitsi kyseistä vaateyhdistelmää käyttää ihan siitä syystä, että ensinnäkin se olisi epäreilua muita miehiä kohtaa ja toiseksi se tekisi elämästä liian helppoa.

Oman tien kulkemista voi soveltaa myös kalustamiseen ja sisustamiseen, aina ei kannata mennä sieltä missä aita on matalin ja tie on helpoin. Itse suosin elämässä mautonta- ja mustaa huumoria, joten tämän kirjoituskerran vinkki menee siihen lokeroon. Omaperäisyys on hyvästä.

Kuvassa iloisen veitikan käsin piirtämä iloinen tulkinta Mikko Mallikas-sarjakuvasta. Kuva ei oletettavasti vastaa piirtäjän- saati sitten sen jääkaappiin magneeteilla laittaneen henkilön sielunmaailmaa. Elämä ilman mustaa huumoria ei ole elämää lainkaan. Mikko Mallikkaan mielikuvitusolennon nimi on muuten Mulperi, mikä ei sekään kuulosta aivan terveen mielen keksinnöltä.

Elämää suurempi musta matkalaukku

Enempi parempi ja koolla on väliä, näitä kahta vanhaa viidakon- ja vanhan kansan sananlaskua pidin mielessäni hankkiessani uutta matkalaukkua itselleni. Varsinaista akuuttia tarvetta minulla ei ollut, mutta ostopäätös oli tehtävä, sillä matkalaukut oli tarjouksessa; jos jokin on halpaa, se pitää hankkia, näin sanoo kolmas tässä kirjoituksessa esille tuomani kotimainen sananlasku.

Matkalaukkua hankkiessa kannattaa huomioida se, että ei ole suurempaa merkitystä miltä matkalaukku näyttää, kunhan se ei vaan näytä tontolta. Perustelen tämän sillä, että yleensä matkalaukkuja ei roudata mukana turhaan, vaan ne jätetään säilytykseen ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ne tilanteet, joissa ihminen siis nähdään liikkumassa matkalaukun kanssa pyritään siis minimoimaan luonnostaan, joten näin ollen on järkevintä satsata ennemmin matkalaukun hyvään liikkuvuuteen, kuin ulkonäköön.

Hankin itselleni ison matkalaukun, kun minulla on jo välimallin ratkaisuja tilanteisiin, joihin ei tarvitse niin paljon tavaraa mukaan. Toisaalta tiedostan sen, että pakkaan nykyisin aina liikaa vaatteita varuilta mukaan, joten mitään reppureissaajan pikkukapsäkkiä olisi aivan turha hankkia. Ikinä ei tiedä milloin tipahtaa kebabit syliiin. Lisäksi kun matkavarustukseen kuuluu yleensä ainakin yksi ylimääräinen pikkutakki ja kauluspaitoja, niin niitä on aivan tontoa sulloa pieneen tilaan, ellei halua pukea ryppyistä paitaa ylleen. Valmiiksi rypytettyjen vaatteiden kohdalla tällaista ongelmaa ei luonnollisesti ole.

Kuvassa iso musta matkalaukkuni hieman kauempaa kuvattuna, koska se on niin iso. Musta on värinä neutraali ja hyvä. Laukku on kuin ruumisarkku tai sarkofagi pyörillä ja jos ikinä joudun kätkemään ruumiin tai muumion, käytän isoa mustaa matkalaukkuani tarkoitukseen. Toivotaan että tällaiseen tilanteeseen ei ajauduta. Laukussa on neljä pyörää, mikä helpottaa laukun kanssa etenemistä huomattavasti, senkun rullailee menemään.

Suomessa on tapana yöpyä paljon hotellien sijaan sukulaisten tai tuttavien luona, itsekin rötkötän yötä milloin kenenkin tuttavan eteisen mattoon muumioksi kääriytyneenä, kun kodin seinät rupeavat kaatumaan päälle ja pelkään syrjäytyväni. Tämäkin seikka puhuu sen puolesta, että se on ihan paskan hailee, mihin kapsäkkiin sitä matkatavaransa sulloo, kun ei sitä näe kuin tuttavat ja random jalankulkijat. Kömöä ei matkalaukulla kaadeta, paitsi jos nahka kompastuu laukkuun ryysiksessä (nahka on kömön ohella vanhassa haminankielessä naista tarkoittava sana, joka on kieltämättä nykyisellään sovinistiseksi tulkittavissa oleva termi, mutta kielihistoriallisista syistä jouduin laittamaan sen tähän yhteyteen).