Vaalivalvojaisvaatetus

Asiat ovat monesti juuri sitä miltä ne näyttävät, vaikka yleensä näin ei kuitenkaan ole. Tänään on eurovaalien äänestyspäivä ja oikeaoppinen tapa viettää vaalivalvojaisia on osallistua johonkin vaalivalvojaistilaisuuteen. Näissä tilaisuuksissa tulee osata olla oikeaoppisesti pukeutunut, syynä tähän on juurikin tämän bloggauksen ensimmäinen lause, mitä tukee myös amerikkalaisessa elokuvassa esitetty väittämä siitä, että ollakseen menestynyt, täytyy näyttää menestyvältä. Menestys on toki suhteellista ja menestys on käsitteenä monitahoinen, mutta oletan että en ole tiputtanut tässä vielä ketään kärryiltä. Voihan sitä olla menestynyt vaikka polkupyörän satuloiden haistelemisessa tai auton pakoputkien nuolemisessa, tosin näistä valtavirrasta poikkeavista harrastuksista ei ehkä kannata suuremmin huudella, maailma ei ole vielä tällaiselle valmis.

Jos on mies ja haluaa näyttää mukiinmenevältä vaalivalvojaisissa, pitää pukeutua joko Suomen kansallisvaatteeseen tuulipukuun tai sitten pikkutakkiin. Pikkutakin alla voi olla joko A) kauluspaita, B) parempi T-paita, tai C) paljas iho, mikäli on itsevarmalla tuulella. Itse etenen tänään suunnitelmalla A, sillä suunnitelma B voi vahingossa johtaa yöpymiseen jonkun random-naisen luona (on johtanut joskus aiemminkin, ja nyt on semisti itsevarma olo. Kerron likaisia yksityiskohtia vain kasvotusten.), mikä ei ole hyvä idea kun huomenna on työpäiväkin ja kaikkea, suunnitelmaan C taas maailma ei ole vielä valmis. 

Suurin ongelma kauluspaidan ja pikkutakin pukemisessa kesäkuumalla on se, että ne päällä todennäköisesti hikoilee kuin sika. Ratkaisukeinona ongelmaan, olen päättänyt polttaa kainaloiden hikirauhaseni umpeen kolvilla, mikä on huomattavasti pitkäkestoisempi menetelmä kuin pelkkä antiperspirantin käyttäminen. Jos tänään ei olisi vaaleja ja lätkän MM-kisojen finaaliottelua, huomisissa lööpeissä olisi juttu siitä kuinka mies huusi sunnuntai-iltapäivänä asunnossaan kuin syötävä.

Kuvassa vaatekertani illan eurovaalivalvojaisiin, kenkiä, sukkia ja kalsareita en kuvaan mahduttanut, mutta kuka nyt niitä katselisi muutenkaan. Pienenä yksityiskohtana rintamuksessa sijaitseva puolueen retrovappumerkki sekä katsottaessa epileptisen kohtauksen aiheuttava taskuliina. Ajattelin laittaa ihan suorat housutkin jalkaan, kun ne ovat kevyemmät kuin farkut, soveltuvat paremmin tasokkaisiin tilaisuuksiin ja ne jalassa tuntuu kuin ei olisi housuja ollenkaan jalassa, mikä on mukavaa. Ravattia en laita, kun on kesä ja laittaisin kuitenkin huonosti muiden vaatteiden kanssa yhteensopivan hökötyksen. Vaatteiden väritys ei muutenkaan varmaan satu täysin yhteen, mutta kaikki ymmärtänevät tämän kun minulla on kuitenkin punavihervärisokeus, Y-kromosomi, hurja luonto sekä pukeutumisblogi.

Näillä siis mennään jännittämään sitä, mihin suuntaan Eurooppaa ajetaan seuraavan viiden vuoden aikana. Itse toivon että integroituneempaan suuntaan, ja tämä asia ei tule jäämään ainakaan minun vaalivalvojaisvaatetuksesta kiinni ja sehän se on oleellista, ei niinkään tehty vaalityö ja ehdokasasettelu.

Arkku

Olohuoneen pöytä on asunnon ongelmallisin kaluste. Pöytä ei voi olla liian korkea, jotta se pelaa yhteen sohvan kanssa, toisaalta pöydän käyttäminen vaatii yleensä luonnotonta istuma-asentoa, joten tilanne ei ole helppo. Pöytämalleja on mieletön määrä ja siten myös pöytämakuja; aivan kuten elämän suurten kysymysten kanssa, vaikea sanoa mikä on absoluuttisesti hyvä, kun toinen tykkää myllärin vaimosta, toinen tyttärestä. Tästä kyseisestä mylläristä itsestään ei tykätä, koska hän on narsistinen sika, joka on ansainnut omaisuutensa perimällä eikä työtä tekemällä. Ei siinä etteikö omaisuutta saisi periä, kunhan maksaa asianmukaiset verot. Luonnollisesti olohuoneen muu kalustus vaikuttaa valittavan pöydän malliin, mikä kaventaa vaihtoehtojen määrää huomattavasti.

Tämän jaarittelun ja paskanjauhannan myötä pääsemme aiheeseen, eli siihen että minulla on olohuoneen pöytänä arkku. Olen omannut jo kauan ollut omituisen fetissin sisustusarkkuja kohtaan, tämä juontanee juurensa siihen, että lapsuudenkodissani ei ollut sisustusarkkua, mistä syystä minusta kasvoi hetkellisesti vihainen ja katkera nuori mies. Nyt, oman arkkuni saatuani, olen eheytynyt katkeruudesta ja elämä virnistää kujeilevasti. Arkkua voi käyttää pöytänä ja säilömistilana samanaikaisesti, tästä syystä tämä funktionaalisuuden multihuipennus on jokaisen feng shuin ja krav magan päälle ymmärtävän iloisen veijarin pakkohankinta. 

Kuvassa arkku divaanin, tuon sohvien keisari Hirohiton, edessä. Hyödynnän arkkua lähinnä sohvapöytänä, en säilömistilana, vaikka olenkin jotain random-kamaa, kuten kaikki tutkintotodistukseni, sinne säilönyt. Arkun päällä on juomalasinaluset (joita harvemmin käytän), kynttilähommeli (jossa harvemmin poltan kynttilää) sekä kaukosäädin. Oli siinä jotain roinaakin, mutta laitoin ne pois, jotta näyttää paremmalta. Oma arkkuni on hiukan nihkeän kokoinen, arkun sisäkorkeus on juuri sen verran liian matala, että en voi käyttää sitä kotiini hamstraamieni alkoholijuomien varastoimiseen, mistä syystä epäilen arkun olevan raivoraittiiden salajuoni tissuttelevaa kansanosaa kohtaan. Onneksi viinavitriini hoitaa homman kotiin tältä osalta. On siellä vitriinissä kirjojakin.

Alunperin ostin arkun, koska se oli arkku ja koska se oli edullinen. Rehellisyyden nimissä on todettava että arkku päätyi pöydäksi lähinnä siksi, etten ole laiskuuttani saanut ostetuksi pöytää, mutta samapa tuo, kun maksimaalisen materiamäärän kerääminen ei muutenkaan ole osana elämäntavoitteitani. Olisin ehkä halunnut mielummin suuremman, ruskean arkun, mutta kun sellaista ei tupsahtanut eteen, en sellaista myöskään hankkinut. Arkkupöytä on hyvä, moderni ja trendikäs, näin väitän, vaikken omaa minkäänlaista käsitystä siitä, mikä on trendikästä sohvapöytien, tai minkään muunkaan kalustuksellisen asian saralla.

Keittiön pöytä

Muutin pääkaupungista pois töiden perässä, tein käänteisesti sen, mitä useammat ihmiset tekevät, tai sitten ennakoin ikääntymistä ja vakiintumista. Maakuntiin muuttaminen laukaisi minussa selkeästi pesänrakentamisrefleksin ja nykyisenä asuntonani toimii 76 neliöinen kerrostalokolmio. Kerrostalo siksi, koska perin peukalot keskelle kämmentä, varallisuuteni ei riitä kaiken teettämiseen jollain veijareilla ja vakiintuminen ei ole edennyt vielä siihen pisteeseen että haluaisin käyttää suuremmin aikaani remontteeraamiseen saati sitten pihan tonkimiseen. Helppous on hyvä. Helppous on helppo. Helppo on varma.

76 neliön bachelorbox vaatii huolellisuutta kalustamisessa. Keittiön koko on kohtuullinen, joten pöydäksi ei sovellu mikä hyvänsä kapistus. Mikäli tila vaan riittää, pöydässä tulee olla massiivisuutta. Massiivisuus on hyvä. Pöydänjalkojen tulee kestää se, että ihmistä paineluelvytetään pöydän päällä (minkä voisi toki tehdä myös lattialla, mutta se ei ole ihan sama juttu. Toivon mukaan ketään ei tarvitse paineluelvyttää asunnossa, mutta jos tarvitsee, on hyvä olla massiivinen pöytä.). Jykevä keittiön pöytä mahdollistaa myös paljon juttuja, joita ei pidä edes kuvitella tehtävän keittiön pöydän päällä, ja siksi en rupea niitä tähän kuvailemaan. Jokaisen pitää vaan itse olla käyttämättä mielikuvitustaan.

Jykevämpi pöytä on samalla yleensä myös useamman ihmisen istuttava pöytä, tässä tapauksessa kyse on kuuden hengen pöydästä. Tällöin on mahdollisuus kutsua koko jatkettu perhe kylään, mitä ei kuitenkaan tule juuri ikinä tehtyä, mutta se ei poista kuitenkaan sitä että asiaan olisi teoreettinen mahdollisuus.

Kuvassa kuuden hengen pöytäni paskalla kameralla ja energiansäästövalossa kuvattuna. Pöydällä on tällä hetkellä laskuja, Napoleon-lasinalusia (must-hankinta kaikille!) ja Reijo Frankia käsittelevä kirja. Muorilta saadut kukkaverhot tuovat kivasti pehmeyttä ikkunaan, jossa olisi muutoin pelkät karmit, kun en olisi kuitenkaan saanut aikaiseksi laittaa verhoja, kun on kuitenkin kaihtimet. Pöytäliina on voitto arpajaisista, tuli täsmälleen siihen aikaan kun mietin että tarvitsisin pöytäliinan. Pöytäliina on hyvä juttu, sillä saa varmaan huomiota naisilta.

Kuuden hengen pöydässä on oleellista myös se, millaiset tuolit sitä reunustaa. Itselläni on ruskeat, kangaspäällysteiset tuolit, mikä on ihan ok. En ole varsinaisesti tuoli-ihmisiä, joten minulla ei ole asiaan jyrkkää mielipidettä. Pitkä selkäosa on hyvä, se tekee istumisesta mukavaa. Tuolien päällisosa on tarvittaessa vaihdettavissa, ja hyvä niin. Vaihtamisen mahdollisuus miellyttää minua siinä määrin, että tuskin tulen kovin äkkiä kuitenkaan vaihtamaan päällysiä. Mahdollisuus tähän riittää.