sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Salikamat

Oma elämänfilosofiani koskien ylipäänsä koko elämää, on omien vahvuuksien vahvistaminen ja heikkouksien jättäminen pienemmälle huomiolle. Omiin heikkouksiin keskittyminen tekee ihmisestä toki tasapainoisemman, mutta samalla myös valitettavan keskinkertaisen tekeleen, jos edes sitä. Yksinkertaisella analogialla tutkailtuna, vahvuus hyvä, heikkous huono. En luonnollisesti tarkoita tällä yksinomaan elämän mukavuusalueilla pysymistä, sillä kehitys syntyy epämukavuusalueilla, vaan pikemminkin keskittymistä siihen missä on hyvä. Hyvä missi ei ole mahdollisesti hyvä laulaja ja monien olisi ollut hyvä pysyä leipäduuneissaan. Näillä tyhjänpäiväisillä, perstuntumalta heitetyillä keittiöpsykologisilla lätinöillä päästään kivasti itse aiheeseen, nimittäin infrastruktuuriin urheiluun ja urheilupukeutumiseen.

Urheilua varten pukeuduttaessa on yksi kriteeri ylitse muiden: funktionaalisuus. Itse harrastan salilla käymistä, kun persjalkainen ruumiinrakenne mahdollistaa lyhyiden raajojen ansiosta suurempien painojen liikuttelun ja kun kovinkaan jäntevää ja gasellimaista minusta ei uskottavasti saa rakennettua, on parempi keskittyä syntisen massan kasvattamiseen. Salille ei kannata laittaa kovin koreita vaatteita, koska A) jos olet mies, ketään ei kiinnosta, B) jos olet nainen, huomion hakeminen vie omaa keskittymistä pois ydinasiasta, nimittäin reenaamisesta C) jos aiot hyötyä yhtään millään lailla reenaamisesta, suorituksen lopussa naamasi saattaa olla punainen kuin paloauto ja sinua mahdollisesti oksettaa; tätä näkyä ei korjata vaatetuksella. Salivaatetuksella hifistely on ilmiönä yhtä hyödyllinen, kuin Jallun kuvatekstit, joilla on tosin valtavan suuri viihdearvo, mutta tarkoitusperä lienee tosin täysin eri, vaikkakaan ikinä en ole moisia ruokottomia julkaisuja lukenut, enkä ole edes kavereilta kuullut, kun ovat kaikki hartaita ihmisiä.
Kuvassa salivaatetukseni poislukien paita, sukat ja kalsarit, mitkä ovat siis ne samat kyseiset vaatteet mitkä nyt sattuu päällä olemaan salille mentäessä (Yleensä Hello Kitty-sukat ja valkoinen kauluspaita, jossa on helvetinmoinen röyhelö etuosassa, tuttu mm. kuningas Ludwig XIV:n hovista.).  Sortsit ovat sellaiset polvet paljaaksi jättävät, muttei liian lyhyet; käytännössä voisin mennä salille kommandona ilman että simakukon pää vilkkuisi ulos lahkeesta. Tämä on optimaalinen salisortsien lahkeen pituus, älä pidä muita lahkeen pituuksia.
Salikengiksi soveltuu hyvin ihan normaalit sisäpelikengät. Ihan vaan normaalit (Kukapa sitä epänormaaleja sisäpelikenkiä hankkii, paitsi jos on joku 12-varpainen mutantti.). Salireenaus ei kait ihmeemmin kuormita nilkkoja, joten mitään varrellisia kenkiä on aika turha hankkia, hiostavat vaan liikaa, kuten kömöt tekevät, jos tulet maitokauppareissulta kotiin päivän myöhässä naisten hajuvedeltä tuoksuen (Kuulemma ei kaikki kömöt, voi olla suotavaa kokeilla asiaa joskus, jotta reaktio selviää. Minä en sitten neuvonut tätä ja minua on aivan turha syyttää, jos tulee ero.).

Salihousuiksi sopii parhaiten sortsit, niissä ei jalat hikoa liikaa ja ne jalassa voi esitellä massiivisia pohkeita, toki huomaten että kannattaa ensin hankkia massiiviset pohkeet. Sortsien lahkeen pituus on oltava sopiva; liian lyhyet sortsit ovat härkit ja herättävät myönteistä huomiota ainoastaan saman sukupuolen edustajissa, jotka pitävät toisista saman sukupuolen edustajista, missä ei toki ole mitään vikaa sinällään, mutta jos asia ei varsinaisesti herätä mielenkiintoa, voi olla järkevää kuunnella blogistin hyvää neuvoa (Lähes yhtä hyvä neuvo, kuin varoittaa vastatuuleen virtsaamisesta, mikä voi tuntua hauskalta ajatukselta, mutta osoittautuu epic failiksi heti, kun asiaa ryhtyy toteuttamaan.). Liian pitkälahkeiset sortsit hiostavat tarpeettomasti ja mahdollisesti vaikeuttavat motoriikkaa, niitä ei siis kannata hankkia, kuten ei myöskään Volkswagenin uutta kuplaa, koska se on suhteessa kallis, ja täten pilaa alkuperäisen kuplan idean täysin.
Kuvassa salikamojen kuljettamiseen hyödyntämäni reppu, huomio repusta tursuaviin muovikasseihin, joissa kuljetan salikenkiäni ja shortseja, jottei koko reppu rupea dunkkaamaan jalka- ja nivushieltä (Kyllä, jopa minun nivukseni hikoilevat). Sininen reppu on hyvä, sininen on poikien väri. Ei kannata hankkia tyttöjen väristä reppua salirepuksi, paitsi jos on tyttö tai jos tekee sen läpällä.  Repussa on monta taskua, jotta sinne pystyisi paremmin hukkaamaan kamaa.
Mitä tulee salilla käymiseen muutoin, kannattaa käydä sen 4-5 kertaa viikossa. 4-5 kertaa viikossa on hyvä, silloin voi kehittyä, ei laiskistu, eikä mene ylikuntoon, paitsi jos reenaa liian pitkiä reenejä. Optimaalinen reenin pituus on 45 min-1 tunti. Tanskan pääkaupunki on Kööpenhamina.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Random-farkkurotsi

Kevät tuo uusia haasteita ja toisaalta myös mahdollisuuksia pukeutumiseen, sillä kevyempään vaatekertaan vaihtaminen mahdollistaa samalla myös vaatekerran uusimisen. Itselleni kävi tällä kertaa helvetinmoinen (Pahoittelen rivoa ilmausta, mutta muun adjektiivin hyödyntäminen ei olisi kuvannut asiaa riittävän painokkaasti, ei, vaikka olisi käytetty superlatiivia.) munkki: Kömön avuliaalla opastukselta kirpputorilta löytyi hieno farkkurotsi! Edellämainittu suoritus ei taatusti olisi onnistunut yksin, sillä kirpputori on aivan sietämätön paikka asioida, melkein yhtä paha kuin roskiksessa asuvan kaverin roskis. Siellä syntyy suuri riski että ajautuu tinkaamaan, mikä on kahdeksas kuolemansynti. Itse maksan talo- ja autokauppoja lukuunottamatta aina täyden hinnan (No mitä sitä ihmisiä huijaamaan, maksan täyden hinnan sielläkin ja vielä 139€ päälle.), sillä mikäli koen että kaupankäyntiä edeltävä tilanteesta saa vaikutelman, että toinen joko pyytää lisähintaa ilmasta tai vastaavasti ei ole valmis maksamaan kohtuuajattelulla riittävästi, jätän puljaamiset tekemättä koijarien kanssa ja asioin muualla. Tämän lisäksi mielestäni ostospaikalla pitää olla tarkka järjestys, aivan kuten hienommilla illalliskutsuilla: valikoimassa olevat tuotteet tulee olla aakkosjärjestyksessä niiden ranskalaisten nimien mukaan. Kirpputoreilla näin harvemmin on ja käyskentely satuttaa selkää. Kierrättämisen kannalta on ihan ok, että jotkut sitä harrastaa, itse asioin muualla. Lisäksi kirpputoriostoksista maksetaan harvemmin arvonlisäveroa, mikä mädättää moraalia, sielua sekä sisäelimiä.
Kuvassa ensivilkaisulta kyborgi, jolla on pään paikalla punainen mötikkä, jossa palaa kirkas valo, mikä on mahdollisesti olennon silmä. Kuvan varsinainen kohde on kuitenkin farkkutakki, mikä on hieno, siis sen verran hieno, että sen edellinen omistaja on aivan varmasti ajautunut takin ansiosta nahkakaraoken SM-kilpailuihin johonkin takakujalla jonkun kuppilasta liiveihin uineen kömön kanssa. Mahdollinen syy takin myyntiin oli siis se, että sillä sai liikaa naista. Siis aivan liikaa. Naista tuli koiraa kusettaessa, kauppareissulla, töissä, vapaalla, herätessä, veneretkellä, Volgaa tulkitessa, ovesta, ikkunasta ja postiluukusta.
Farkkurotsin käyttämisellä on tietty etiketti: kyseistä vaatekappaletta ei saisi käyttää samanaikaisesti farkkuhousujen kanssa, tai näyttää kuulemma puliukolta. Koska harvemmin käytän muita housuja kuin farkkuja (Käyttäisin prässihousuja muuten, mutta niiden kanssa on tarkempaa, mitkä kengät ovat jalassa ja se on sietämätöntä.), asia ei juuri jaksa kiinnostaa ja siksi varmaan näytänkin rantojen mieheltä, mikä ei välttämättä ole huono asia jos haluaa mikäli pitää pitkistä parisuhteista, sillä naiset kulemma tuppaavat hairahtua ja rakastua renttuihin (Ainakin näin sanotaan laulussa. Eivät kait ne sellaista laulaisi, mikäli asialla ei olisi minkäänlaista totuudenperää.)
Kuvassa farkkurotsista löytynyt pieni mielenkiintoinen yksityiskohta: takin ripustusjuttu, jonka varsinaista nimeä en nyt saa kuollaksenikaan mieleeni, on sijoitettu takin ulkopuolelle vinottain. Voi olla että on tarkoituksella, itse tosin veikkaan että takkia ommellut kaveri oli sen verran pöllyissään, että hyvä kun takissa ylipäänsä edes on ripustusjuttu. Ikävä puoli takin niskaosan ulkopuolella olevassa ripustusjutussa on se, että joku jätkä saattaa napata siitä kiinni ja sehän vituttaa. 
 Farkkurotsi on joka tapauksessa hieno vaate Suomen kevääseen, kesään ja alkusyksyyn. Materiaali hengittää, on kevyehkö ja kestää myös kylmyyttä, kunhan alle pukee setämäisen villapaidan. Kovat kundit eivät laita farkkurotsinsa alle muuten paitaa ollenkaan jahka viisari värähtää yli 1,5 promillen, näin olen kuullut. Henk.koht. paita pysyy minulla yleensä päällä, sillä pysyttelen yleensä seitinohuessa, mikä rajoittuu jonkin verran tämän maagisen luvun alapuolelle. Silloin tällöin seitti saattaa lipsahtaa laivaa pidättelevien köysien paksuiseksi, läpinäkemättömäksi harsoksi; näin käydessä paidan puuttuminen takin alta lienee niitä pienimpiä murheita.