Rahi (Se kaluste, ei neitokaisen nimi Lähi-idästä.)

Koti kaipasi lisäkalustamista; toisaalta oli tarvis saada lisää istumatilaa, toisaalta lisälaskutilakaan ei olisi ollut pahitteeksi. Esineiden sijoittaminen nojatuolille kuulosti hiukan nihkeältä, eikä ollut suurempaa halukkuutta myöskään istuskella sohvapöydällä. Loogisesti ajatellen tuli aika hankkia rahi, vaikkakin tilanteeseen nähden epäloogisesti ajatellen olisin myöskin voinut hankkia venetrailerin. En tosin omista venettä, mutta jos omistaisin trailerin, minulla olisi sopiva tekosyy investoida veneeseen. Hommaisin sellaisen etukajuutallisen lasikuituisen sardiinipurkin sekä rekvisiitaksi kapteenin hatun. Pakottaisin kaikkia tuttuja kutsumaan minua herra Kontra-Amiraaliksi (Kirjoitin arvonimen tarkoituksella isolla, tämä ilmoitus on tarkoitettu sitä varten mikäli lukijoiden joukosta paljastuu äidinkielifasisteja, näitä ei tosin pidä sekoittaa varsinaisiin äärioikeistolaisiin vempuloihin.) ja huutelisin koiraa kusettaessa vastaantulijoille "Hohoi, kaikki seilorit!".

Takaisin ajatusten sivupoluilta itse asiaan, rahi on divaanisohvalle kuin viikset Freddie Mercurylle, jolla ei ilmeisesti ollut ihan aina viiksiä, mikä oli aivan kamalaa. Rahi toimii jalkojen sijoituspaikkana sohvalla istuttaessa ja jos rahille hommaa jonkinlaisen levyn päälle, sen avulla voi kätevästi korvata sohvapöydän. Lisäksi rahia voi hyödyntää lisäistumatilana, mikäli pitää kotonaan pirskeitä, kuten vaikkapa kreikkalaisia ruokaorgioita (Fetaa, oliiveja ja ouzoa siihen pisteeseen että tulee värihengitystä. Blogisti tuntee kreikkalaisen ruokakulttuurin yhtä hyvin kuin sarvikuonojen pariutumisrituaalit.), roomalaisia seksiorgioita (Näiden kohdalla en usko istumatilan määrän olevan kriittisin tekijä. Lisäksi suosittelisin perstuntumalta, että pikkusuolaisen sijaan kannattaa ehkä panostaa liukasteaineisiin, teollisuuskoossa tietenkin.) tai Berliinin muurin kaatumisen vuosijuhlia kuunnellen samalla repeatilla David Hasselhoffin Looking for freedom:ia. 

Kuvassa rahi, samaa sävyä kuin divaanisohvani, kuten kuvan alakulmassa oleva sohvan reuna todistaa. Rahi on varsinaisesti korkeammalla kuin sohva ja siten rahin käyttäminen pöytänä on näppärää; toisaalta jos erehtyy laittamaan jalat rahin päälle, tulee rento olo, mikä johtuu siitä että veri pakkautuu hissun kissun aivoihin. Vain puolen tunnin istumisella tässä asennossa aivot räjähtäisivät. 

Jos pelkät käytännön syyt rahin hyödyllisyydestä eivät vakuuta sinua arvon imbesilli lukija, rahin varsinaisten käyttötarkoitusten lisäksi rahin voi myös tarvittaessa heittää helposti yhdellä kädellä tientukkeeksi sarjamurhaajalta paettaessa tai vaihtoehtoisesti sitä voi käyttää kilpenä puukoniskuja vastaan (Nämä argumentit purevat erityisesti niihin ihmisiin, jotka harrastavat irrationaalisia pelkotiloja, kuten uskovat joutuvansa murhatuksi tuosta vaan. Mikäli tilanne kuitenkin sattuu kohdalle, pidä huoli että käsiesi ulottuvilla on rahi.). Ota rahit ja juokse!

Jack Kostea-pipo

Hipsteriys periytyy suoraan Belsebuubilta, tästä huolimatta ihmiselle nousee aika ajoin tarve naamioitua hipsteriksi (Vrt. limaisten miesten tarve lähetellä kuvia genitaaleistaan vastauksena nettitreffi-ilmoituksiin. Ilmeisesti ilmiö on hämmästyttävän yleinen, epäilen tosin vahvasti että kikkeliviestit eivät saa juuri ikinä haluttua vastakaikua. Jos joku ikinä kokeilee tälläistä, minulle voi postata kokemuksia, jotta saan tyydytettyä tiedonjanoani.). Mikäli haluaa olla hipsterillisempi kuin hipsteri, naamioitumiseen valitussa vaatekappaleessa tulee olla jotain retroa, jotain pukeutujan habitukseen varsinaisesti sopimatonta ja jotain niin paskaa että se onkin itseasiassa hyvää.

Oma valintani hipsteriksi naamioitumiseen, on joululahjaksi saatu Jack Kostea-pipo, nokkelaa nimiväännöstäni ei pidä sekoittaa siihen yhden meribiologivempulan mukaan nimettyyn pipoon, vaikkakin pipo näyttää erehdyttävästi Cousteau-pipolta. Edellämainitun pipomiehen suurin saavutus oli muuten se, että hän oli joku julkkis, joka käytti ahkerasti tietyn tyyppistä pipoa, joka sittemmin nimettiin hänen mukaansa. Vastaavasti kotimaassa Dingo-yhtyeen suurin saavutus oli solistin yhdessä kädessä käyttämä pistokaskäsineen, nk. "Dingo-hanskan", saattaminen julkisuuden valoon. Kostea-pipolla pystyisi teoriassa kaatamaan yksittäisillä Flow-festareilla enemmän kömöjä kuin Sodoman viimeisinä päivinä konsanaan, itsehän olen niin hip ja cool, etten tälläiseen sortuisi vaikka siis edellisen todistuksen mukaan tietty vaatekappale päässäni pystyisinkin. Vaikka pipo onkin todella hipster, käytän sitä silti ajoittain, vaikka ihan vittuillessani, koska onhan se nyt aika kiittämätöntä jos ei käytä joululahjojaan.

Kuvassa Jack Kostea-pipo, ostettu ihan Ruotsista legendojen mukaan. Kuva kertoo kaiken; pipo on vastustamaton, itseasiassa jopa siinä määrin että jos Cousteau-vainaa näkisi pipon, hän pyörisi haudassaan, kun ei aikanaan ymmärtänyt päähinemuotinsa potentiaalia. Pipo on samaan aikaan aivan kauhea ja eeppinen, näiden summana siis hyvä. Punainen on ylipäänsä hyvä väri päähineelle, sillä se erottaa ihmisen metsässä hirvestä hirvenkaatoaikana ja punainen päähine päässä  voi muun muassa ajaa humalassa autolla, mikä on muuten sallittua myös jos on oman kunnan alueella, vaikkakaan lakipykälät ja minkäänlainen moraali eivät tätä näkemystä tue.

Jos siis ikinä tulee, jostain tieteelle täysin käsittämästä syystä, ajankohtaiseksi pukeutua kuin hipster, päähine on kivuton tapa kokeilla ja lisäksi päähineen voi tarvittaessa riisua nopeasti ja polttaa napalmilla. Lisäksi kokeilusta kannattaa antaa itselleen kipurangaistus tuhmille käsille, jotka laittoivat pipon päähän, sekä pahalle päälle, pipon varsinaisesta pukemisesta; käsien pitäminen levyllä (lämpö kolmoseen) vartin ja pään kolauttaminen uuninluukulla kuudesti hoitavat homman.