torstai 29. marraskuuta 2012

Arkihousut

Aika ajoin ihmiselle tulee tarve pukeutua huomiota herättämättömästi tai muuten vain hyvinkin tavanomaisesti (Esimerkiksi kun piilottelee julkisella paikalla mustasukkaiselta ex-rakastajattarelta tai salamurhaajalta. Pahimmassa skenaariossa nämä ovat yksi ja sama henkilö). Tähän tarkoitukseen soveltuu toki perusfarkut, mutta kun vaihtoehtojakin on olemassa, niihin on hyvä pureutua. Farkkuja kun on nykyään vaikka minkälaisia ja jos vetää jalkoihinsa kunnon 70-luvun Saturday Night Fever-Travolta-lahkeiset versiot, erottuu taatusti, paitsi jos nyt sattuu olemaan jossain San Franciscon keskustassa tai jos on siirtynyt aikakoneella 70-luvulle. Farkuista ei nyt siis puhuta. Farkut ovat tässä blogitekstissä jatkossa tabu ja niiden mainitsemisesta rangaistaan bloggaajaa katkomalla tuhmat sormenpäät. 

Yksi hyvä vaihtoehto arkipäiväiseen housupukeutumiseen (Vahvasti olettaen että käyttää housuja arkena. Kaikissa ammateissahan näin ei ole.) on kangashousut, siis semmoiset ihan normihousut, ei suorat housut, vaan housut. Värinä on paras olla jokin muu kuin paratiisilintu, sellaiset housut ovat vähän sellaisille erilaisuutensa korostajille, mistä ei pitkässä juoksussa ole järin suurta hyötyä minkään kannalta. Itse ainakin korostan vain samanlaisuuttani kaikkiin. Itse suosin värinä siis jotain perus vaaleanruskeaa tai jotain semmoista. Kangashousujen kanssa voi pitää jotakuinkin samoja ylävartalon vaatetuksia kuin farkkujenkin kanssa, tosin kauluspaitaa en ehkä käyttäisi kun se saattaisi murtaa arkisen vaikutelman.
Kuvassa perushousuni, jos kuljen väkijoukossa nämä jalassa, minua ei erota sieltä oma äitikään. Housujen ongelmana on rypistyminen ja tilannetta ei paranna vanhoillinen asenteeni miesten housujen silittämiseen (Perustan näkemykseni sille, että Mooseskin laittoi kömönsä mankeloimaan toogaansa kivellä kalliota vasten. Asiaa ei ole kirjattu mihinkään vanhoihin papyruksiin, mutta minulla on tästä vahva kuva mielikuvituksessani.). Persjalkaisuudestani johtuen, olen joutunut käärimään housujen lahkeet lyhyemmiksi, mink ansiosta minulla on aina mukana kokoelma pikkukiviä lahkeissa. Housujahan ei luonnollisesti voi lyhentää, jos tähän kaipaa syytä, tulee katsoa edellistä sulkumerkintää ja soveltaa siitä vastaus; vanhoilliset asenteet, toogan lyhentäminen, Mooses, vaimo, kalanruodosta tehty neula, ja sitä rataa.
Kangashousut ovat kesällä näppärät, koska ne laskevat tuulta läpi. Kangashousut ovat talvella epäkäytännölliset, koska ne laskevat tuulta läpi. Tästä syystä suosittelen pitkiä seslareita käytettäväksi kangashousujen kanssa talvikeleissä, paitsi jos paleltumat ei pelota, on menossa saatille tai jos on muuten vaan tosi kova ja kylmäverinen tyyppi (Kuten mustasukkainen ex-rakastaja-salamurhaaja). Arkena on joka tapauksessa hyvä pukeutua arkisesti, koska muuten kukaan ei huomaa kun pukeutuu paremmin, eikä tasan tule samaa fiilistä. Aina ei voi olla juhlapäivä.

lauantai 24. marraskuuta 2012

70-luku-henkinen pyöreä istuin

Kysyttäessä mikä on hienoin tuoli ikinä, on olemassa vain yksi selkeä vastaus: Pallotuoli (Tuolin nimi pitäisi ilmeisesti kirjoittaa pienellä kirjaimella, mutta kieltäydyn tekemästä näin). Pallotuoli merkitsee tuolien muotoilulle samaa kuin He-Man Eternian hyville kavereille (80-luvun alkupuolen miespuoliset tuotokset oletettavasti tietävät mistä kirjoitan. He-Manin vihollinen, Skeletorkin oli loppupeleissä ihan Ok-tyyppi jos sai pari terävää alle). Koska varsinainen Pallotuoli maksaa maltaita ja maltaat maksavat suurinpiirtein 6000 Euroopan rahaa, pitää tuoleissa tyytyä muotoihin jotka ovat edes jollain tavalla saman suuntaisia kuin Pallotuolissa olisi. Pallotuolin kopioita en suosittele kenenkään ostaman, koska ne ovat kauhistus Suomen- ja fysiikan lain silmissä (Mikä on kielikuvana sinällään paradoksi, koska kuvissa oikeusnaisen silmät ovat peitetty siteellä. Kyseisellä eukolla voi myös olla hitonmoinen silmätulehdus tai röntgenkatse, jonka hillitsemiseen sidettä tarvitaan. Kuka jaksaisi katsella pelkkiä luurankoja päivät pitkät, paitsi arkeologi, antropologi, patologi ja nekrofiili). PiraattiPallotuolin ostajille tulee Suomen lain mukaan kait sakkoa, fysiikan lain mukaan laitetaan omena kolmensadan newtonin voimalla hanuriin.

Koska Pallotuolin kopioiminen tahi kopion hankkiminen ovat suuria tabuja, ja esine itse on (hyvästä syystä) helvetin kallis, valtaisia omaisuuksia omaamattoman sisustajan on hyvä tyytyä tuolikalusteisiin jotka mukailevat jollain lailla Pallotuolin ominaisuuksia, mutteivat kuitenkaan ole kopioita tästä istuimen muotoilun multihuipennuksesta, mihin muut eivät ole päässeet lähimainkaan. Itse tein löydön geneerisestä huonekaluliikkeestä, hankkimani tuoli oli ilmeisesti ollut koekäytössä siellä, mutta koska hyödyke oli poskettoman edullinen ja miellytti esteettistä silmääni enemmän kuin Oidipusta miellytti äitinsä näkeminen, ostopäätös oli ilmeinen.
Kuvassa 70-lukuhenkinen pyöreä ufotuolini. Tuolissa  ei käytännössä ole mahdollista istua selkä suorassa ja asiallisesti, mikä on yksi osa tuolin viehätystä. Istuma-asento on aina machomainen ja tyylikkään rento. Tuolin jalkaosana on rautaristikkohässäkkä. itse olisin preferoinut pyöreää, pyörivää jalkaosaa, mutta kuka aasi katsoo lahjahevosen suuhun (Paitsi ehkä joku konitohtori. Troijassa ei ainakaan katseltu ja hyvä niin, muuten olisi ollut suhteellisen paska tarina Homeroksella kerrottavana). Tuoli on joka tapauksessa hyvä. Värinä on tumman punertava, tosin kuvastahan tätä ei täysin saa selville, kun kaikille sisustusbloggaajilla ei ole varaa mihinkään järjestelmäkameroihin (Tai Pallotuoleihin), toisin kuin toisilla kermaperseillä. Tasapuolisuuden nimissä todettakoon, että toisilla sisustusbloggaajilla on myöskin ammattitaitoa järjestelmäkameran käyttämiseen, sisustamiseen sekä blogin kirjoittamiseen.
Kun varallisuus ei siis riitä aitoon tavaraan, älä osta piraattikopiota vaan jotain sinnepäin olevaa tai jos on nikkarin vikaa, tee itse. Toki on huomioitava myös se, että brändituotteiden valmistajilta olisi vähintäänkin odotettava tuotemerkin mukaista laatua ja sitä että tuotetta ei valmisteta hikipajassa (Ellei kyseessä ole Reilun Riistäjän-tuote, milloin riistämisestä kerrotaan avoimesti ja perustellaan asiaa sillä, että näin saadaan halvat hinnat loppukuluttajalle, mitä tehdään monesti ilman autenttista Reilu Riistäjä-merkintää). Tästä blogikirjoituksesta joka tapauksessa propsit Eero Aarniolle, joka suunnitteli Pallotuolin. Eero on kovempi jätkä kuin He-Man (Suunnittelussa, ei universumin pelastamisessa Skeletorilta ja Hordakilta).

maanantai 12. marraskuuta 2012

Viskipöytä ja WC-merkki

 Tietyt asiat ovat ikuisesti muodissa, kuten kalapuikkoviikset (Tämä vaan on luonnonlaki. Itse kuulun siihen
sukupolveen, jonka isillä oli viikset ja taas ne ovat in, erityisesti hipstereiden keskuudessa.
Viikset on hyvät. Viiksillä saa kömöjä.). Kalapuikkoviiksien lisäksi on trendikästä omata pöytä olohuoneessa ja tämän pöydän kannattaa olla riittävän pieni jotta tilaa säästyy kaikkeen tarpeelliseen, esimerkiksi kömöjen kaatamiseen (Itse suosin ahtaissa paikoissa jalkapyyhkäisyä, tosin jos on enemmän tilaa käytössä, myös lonkkaheitto lähtee lonkalta.). Jotta pysytään asiassa, tiivistettynä olohuoneessa on hyvä olla pöytä ja pöydän sopii olla pieni. Nimitän tässä yhteydessä pientä pöytää viskipöydäksi.

Viskipöytä on hyvä, sen päälle voi laittaa lasillisen viskiä, merkistä ja lajista tällä kertaa viis veisaten. Viskipöytää voi käyttää myös kodin puolustamiseen, sillä voi viskata ikkunan tahi parvekkeen kautta sisään pyrkivää kissavarasta silmäkulmaan. Pöydän ehkäpä suurimpana ongelmana on se, että johtuen pöydän pienuudesta johtuvasta keveydestä (ellei pöytä satu olemaan painavemmasta aineksesta, kuten betonista), pöytä lentää kuin leppäkeihäs kun sen päälle kaatuu jos sattuu vahingossa juomaan liikaa viskiä. Pöydän voi toki pultata lattiaan.

Kuvassa viskipöydäksi soveltuva pikkupöytä, jota voi siis hyödyntää olohuoneessa viskipöytänä. Alunperin pöytä ei ole tainnut olla viskipöytä, koska sillä on kaksoisveli (tai sisar, pöydät kun ovat tietääkseni sukupuolettomia ja ne lisääntyvät näin ollen jakaantumalla) kuvan vasemmalla puolella ja harvempi veijari on niin hurja että kahta viskipöytää pitää, ellei ole täysi denso, tosin täysillä densoilla ei ole nurkassa lojuvan likaisen narkkipatjan lisäksi muita huonekaluja ollenkaan, kun kaaosjuomiselta ei ennätä sisustaa. Pöydän päällä on jotain jauhomaista juttua. En omista kyseistä pöytää, vaan se on viaton ja ei varsinaisesti liity mihinkään. Ihan kiva pieni sisustusvinkki kuitenkin.
Blogimerkinnän toinen loistava suositus liittyy huoneista pyhimpään, nimittäin vessaan. Perustelen vessan nimeämistä pyhimmäksi huoneeksi sillä, että elää voi ilman makuuhuonetta tai keittiötä, muttei ilman vessaa. Ihan hyvin voi vetää tirsoja kaakelilattialla ja syödä pelkkiä kylmiä kolmioleipiä. Varsinainen vinkki liittyy siihen, että kaupasta löytyi kiva pieni WC-merkki. Sen voi laittaa oveen. Merkki ehkäisee tehokkaasti erehdyksissä tapahtuvaa komeroon virtsaamista. Komeroon tarpeensa tekevä kaveri ottaa henkisessä mielessä pahemmin selkäänsä kuin Bruce Willis fyysisesti kaikissa Die Hardeissa yhteensä. Kyseisen näyttelijän kohdalla on hyvä huomioida myös ansioituneisuus krapulaisen poliisin
hahmon tulkitsemisessa. Willis todennäköisesti tekee tarpeensa kavereidensa komeroon ihan vaan siksi koska hän voi ja kukaan ei uskalla sanoa mitään.
Kuvassa WC-merkki. kyseisen merkin omistan. En laittanut sitä kepposena komeron oveen, koska siinä tekisi hallaa lähinnä itselleen. WC-kyltti on tyylikkäästi kromin värinen, aivan kuten T-600-mallin terminator, jolta on puhdistettu lihat ja roippeet ympäriltä räjähdyksen voimalla. Yksinkertainen on kaunista ja tässäkin tapauksessa on hyvä käyttää selkeää kylttiä jossa lukee oven takana olevan huoneen nimi sen sijaan että on ärsyttävä kuva pottapojasta tai -tytöstä. Oikeasti niitä vihaa kaikki, jopa ne, joiden vessan ovesta kyseinen merkki löytyy. Ne joilta kyseinen merkki löytyy WC:n ovesta, minun kanssa merkit voi vaihtaa merkkiin, jossa nelikätinen mutantti kusee pulloon.
WC-merkki ehkäisee tehokkaasti myös WC:n sijainnin kysymistä jos sattuu tulemaan kuseskelevia vieraita kylään. Tämä vähentää turhan rupattelun määrää ja voi keskittyä tehokkaasti asian puhumiseen, aivan kuin tässä blogissakin tehdään kaiken aikaa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Retroileva ajannäyttäjä

Aika on välillä kortilla ja jotta pysyy ajassa mukana, on syytä omistaa kello. Rannekellon käyttäminen on kotona hiukan nihkeämpää ja siksi on tarpeen että seinällä tikittää kunnon seinäkello. Käytännöllisyys ennen kaikkea, kellon tulee olla riittävän iso, jotta ajan näkee vaikka seisoisi kauempana. Itse pidän siis riittävän suurista ja selkeistä seinäkelloista, aivan kuten japanilaiset liikemiehet pitävät käytetyistä naisten alushousuista. Tähän väliin huomautus, että edeltävä toteamus ei ole suinkaan osoita stereotypioita japanilaisia kohtaan, ainoastaan sitä osaa heistä jotka nyt sattuvat olemaan liikemiehiä, mikä nyt on muutenkin hämmentävä ammatti riippumatta kyseistä ammattia harjoittavan henkilön kansallisuudesta.

Yleensä tuppaan retostella, että jollakin sisustuselementillä tai vaatteella saattaa tulla suositummaksi vastakkaisen sukupuolen silmissä (Voi tulla omankin sukupuolen silmissä suosituksi, kun sukupuolella ei ole niin väliä. Suosittelen kuitenkin pysymään omassa lajissa ettei tule sanomista ja fysiologiankin kannalta tämä voi olla vaikeaa). Syystä tai toisesta seinäkellon kohdalla näin ei ole, pikemminkin jos on typerän näköinen kello seinällä, ketään ei oikeastaan kiinnosta, ei edes äitiä. Onhan se kuitenkin mukava että on kivan näköinen kello seinällä tikittämässä, verrattuna kelloon jonka katsominen saa silmät vuotamaan verta ja tikitys halkaisee tärykalvot. Edellä mainitun kaltaista kelloa ei tosin ole tullut vastaan, tosin rapuloidessa tikitys saattaa kuulostaa aika pahalta kellosta riippumatta.

Kuvassa retrohenkinen seinäkello, kuvan ottamisen ajankohta selviää kellosta (iso viisari kertoo tunnin, pikkuviisari minuutin ja ihan kapea viisari sekunnin). Kello sanoo tik-tak. Kello näyttää olevan vinossa, mutta tämä on optinen harha, sillä oikeasti kameramiehen pää ja puhelin olivat vinossa kuvaa ottaessa. Kello on mustavalkoinen, mikä on hyvä, koska yksinkertaisuus on mahdollisesti jonkin random-uskonnon näkökulmasta hyve. Ainoa ongelma kellossa on se, ettei välikellonaikoja ole numeroitu, kun pidän itse siitä että ne ovat numeroituja, tämä nopeuttaa kellon katsomista. Myös nopeus on hyve, ajalle kun on parempaakin käyttöä kuin kellon tiirailu. 

Kuten olettaa saattaa, kello on aivan liian hieno sellaiseksi jonka olisin itse tajunnut hankkia. Sisustushankintojen ulkoistaminen siihen pisteeseen ettei tarvitse itse tehdä edes aloitetta sisustusartikkelin hankinnan suhteen, on kenties nerokkainta ikinä, tosin ei kannata pelata sen varaan että voi suorittaa kaikki kalustehankinnat samalla lailla ilman sanomista, sillä kyseinen menetelmä soveltuu ainoastaan pienhankintoihin. Lisähuomiona vielä, että jos tässäkin tapauksessa seinälle olisi ilmaantunut ruma kello, niin itsehän siinä saisi silloin syyttää. Kun ulkoistaa vastuun, saa silti kantaa riskin.